Yhdessä

Jenna oli poikatyttö ja telaketjufeministi, joka halveksi ihmiskunnan miehistä koostuvaa puoliskoa. Hänen suurin tulevaisuuteen liittyvä pelkonsa hiukan alle parikymppisenä oli joutua jonain päivänä työskentelemään miespuolisen esimiehen alaisuudessa. Loogisesti ajatellen tällaisen pelon kanssa olisi ehkä ollut käytännöllisintä suuntautua jollekin naisvaltaiselle alalle, jossa riski päätyä miehen alaisuuteen on keskimääräistä pienempi. Mutta koska Jenna ei miesvastaisuudestaan huolimatta varsinaisesti ajatellut itseään naisena vaan ensisijaisesti ihmisenä, hän suuntasi sinne, mikä kiinnosti eniten eli insinööriopintoihin. Miesten keskelle.

Opinnot aloittaessaan Jenna vannoi, ettei missään nimessä tule hairahtumaan kaidalta polulta ja päätymään jonkun miehen syliin. Ja lapsiahan Jenna ei missään olosuhteissa ollut valmis edes harkitsemaan. Sellainenhan olisi sulaa hulluutta. Ihmisiä oli muutenkin liikaa, ja miksi sitoa itseään, kun voi olla vapaa. Nousujohteinen ura, se kuulosti paljon paremmalta.

Suunnitelma piti erinomaisesti pari vuotta, mutta sitten tapahtui jotain. Eräänä perjantai-iltana Jenna oli opiskelijabileissä samansuuntaisesti ajattelevien kavereidensa kanssa ja joi olutta, kuten yleensä vastaavissa tilaisuuksissa. Yksi sikspäkki oli jo tyhjennetty, toinen menossa ja vodkapullokin kiertänyt tyttöporukassa jo muutaman kierroksen, kun Jennan ja baaritiskillä notkuvan Vesan katseet kohtasivat. Jenna ei yksinkertaisesti saanut enää silmiään irti Vesasta, vaikka näkikin tämän kahtena. Sillä kun oli niin kirkkaan siniset silmätkin, kaikki neljä.

Vesa havaitsi Jennan tuijotuksen jatkuvan, vaikka yritti katsella välillä muualle. Se alkoi tuntua jo kiusalliselta, koska Vesa ei varsinaisesti ollut mikään kovaksikeitetty naistenmies. Paremminkin sellainen rauhallinen perusinsinööri, jonka tulevaisuudenvisioihin kuului sairaanhoitajavaimo, pari-kolme lasta, omakotitalo, bemari ja kesälomat mökkilaiturilla kaloja narraten. Mutta tänä iltana hänellä oli kieltämättä vähän sellainen olo, että naiselle olisi akuuttia tarvetta, ja tuossahan olisi yksi sellainen tyrkyllä.

Vesa avasi uuden oluttölkin, otti hörpyn ja raivasi tiensä Jennan luokse.

- Terve! Mä oon Vesa. Kukas sä olet?
- Jenna, hihihi. Sulla on niin iihanat silmät!
- Tuota, kiitosta vaan. Lähdetkö...
- Joo! Mennään!

Jenna tarttui Vesaa kädestä ja alkoi vetää tätä kohti ovea. Vesa oli hieman yllättynyt asioiden nopeasta edistymisestä, mutta seurasi kuitenkin perässä.

- Mennään mun luo. Mä ashun ihan täshä lähellä, Jenna sammalsi, kun he olivat päässeet ulos.

Jennan asunto oli pieni mutta sekainen. Kirjoja ja vaatteita hujan hajan. Vesa katseli ympärilleen istumapaikkaa etsien, eikä löytänyt muuta kuin sängyn. Hän istahti siis sängynreunalle, mutta tuli saman tien kaadetuksi makuuasentoon, kun Jenna syöksyi hänen päälleen ja alkoi avata paidannappeja ja samalla riisua omaa puseroaan. Housut Jenna oli jo ehtinyt pudottaa lattialle. Tapahtumien käänne yllätti jälleen Vesan, mutta hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, joten hän alkoi riisua housujaan työnnettyään Jennaa varovasti vähän sivummalle.

Jenna heitti loputkin vaatteensa nurkkaan ja alkoi suudella Vesaa samalla kun käsi etsiytyi Vesan jalkoväliin. Vesa oli jo täysin valmis, ja Jenna painoi hänet päättäväisesti selälleen sänkyyn ja nousi hänen päälleen, ohjasi Vesan sisäänsä ja alkoi liikkua edes takaisin. Vesa tarttui Jennan pakaroihin ja myötäili hänen liikkeitään. Ei hän aivan näin aktiivisiin naisiin ollut tottunut, mutta hyvältä tämäkin tuntui. Jennan vauhti kiihtyi, ja lopulta hän saavutti huipun. Vesa kuuli Jennan voihkaisun ja näki punan leviävän hänen rinnalleen, ja se sai hänetkin laukeamaan.

Jenna lysähti huohottaen alas Vesan päälle, pää hänen rinnalleen, ja jäi makaamaan siihen. Vesa silitti kädellään Jennan hikistä selkää ja muutaman minuutin kuluttua Jenna nukahti.

Auringonpaiste herätti Jennan. Päässä jyskytti ja suu tuntui hiekkapaperilta. Jostakin hyvin läheltä kuului kuorsausta. Jenna raotti varovasti oikeaa silmäänsä. Sängyssä hänen vieressään, käsi hänen vyötärällään nukkui alaston mies.

- Voi vittu! oli Jenna ensimmäinen ajatus. - Miten mä saan tuon täältä ulos? Nyt heti.

Vesa alkoi liikehtiä heräämisen merkkinä ja pieni paniikki alkoi hiipiä Jennan mieleen.

- Huomenta, Vesa mutisi silmiään availlen. Auringonpaiste häikäisi.

Vesa liikutti kättään Jennan iholla, ja yllätyksekseen Jenna huomasi sen tuntuvan hyvältä vaikka olo muuten oli krapulainen. Hän vilkaisi Vesan suuntaan ja taas se tapahtui. Nuo silmät! Eikä vain niiden väri, vaan niistä näkyvä hymy. Jenna hymyili varovasti takaisin, ja tarkasteli vaivihkaa Vesaa vähän tarkemmin. Vaaleat hiukset, lihaksia, näytti sopusuhtaiselta ainakin vaakatasossa. Onkohan sillä mitään korvien välissä?

Pari tuntia myöhemmin Vesa lähti, ja Jenna saattoi hänet ovelle.

- Mä tuun hakemaan sut siinä neljän maissa. Mun pitäis olla siihen aikaan jo ajokunnossa, niin voidaan sitten ajaa vaikka Kaivarin rantaan ja käydä siellä kahvilla.

Ovi sulkeutui Vesan perässä. Jennan aivot kävivät ylikierroksilla. Mitä tässä oikein oli tapahtunut? Kaikki hyvät periaatteet ja lupaukset. Eihän tämä sovi yhtään suunnitelmiin. Mutta miksi tämä tuntuu niin hyvältä? Voiko olla totta, että minä, itsenäinen ihminen, olen ehkä yhdessä jonkun kanssa?


Epilogi
Jenna ja Vesa menivät naimisiin neljä vuotta myöhemmin. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, koska Jenna ei kaikesta huolimatta osannut kuvitella itseään morsiuspuvussa kaiken kansan ihasteltavana. Nykyään Jenna ja Vesa asuvat omakotitalossa Keski-Suomessa kahden lapsensa ja koiran kanssa. Heillä on oma ohjelmistofirma, jossa molemmat työskentelevät tasavertaisina osakkaina ja joka työllistää jo kolme palkollista. Jenna vastaa ohjelmistokehityksestä ja Vesa taloudesta ja myynnistä.