perjantai 28. marraskuuta 2014

Itsetehty lasiseinä

Meikäläisen työpaikalla, sillä uudella, on hyvä työilmapiiri. Ihmiset tulevat toimeen keskenään, eikä paskanpuhumista selän takana juurikaan esiinny. Lähinnä ihmetellään joskus broilerinkasvatusta, kun joillakin broilereilla on taipumus vaatia erityishuomiota.

Tässä nyt jo muutaman kuukauden ihmisiä ja toimintaa seuranneena, olen vähitellen huomannut myös, että onhan tuollakin joitakin, tosin harvoja, työntekijöitä, joiden toiminta ei kaikilta osin saa yleistä hyväksyntää.

Yksi valkkaa itselleen vain kivoja hommia eikä osallistu esimerkiksi silloin, kun pidetään koko porukalla talkoot kasvattamon puolella ja lapioidaan kanankakkaa. Kun talkoisiin kuuluu olennaisena osana myös se, että mietitään, miten kanankakan lapioimista ja muita vastaavia rutiineja voitaisiin kehittää ja tehostaa, luulisi se koskettavan kaikkia. Mutta kun ei. Yksi istuu suljetun oven takana tekemässä kivoja töitä ja hermostuu, jos joku pyytää mukaan talkoisiin. Muuten kyllä kyseessä on oikein mukava ja lupsakka ihminen.

Toinen keskittyy kokouksissa kännykkäänsä ja valitsee istumapaikan niin, että kännykän räplääminen häiriintyy mahdollisimman vähän, vaikka samassa huoneessa pidetään kokousta. Vaikutelma on, etteivät työpaikan yhteiset asiat voisi vähempää kiinnostaa. Sen vähän perusteella, mitä olen tämän ihmisen kanssa ollut tekemisissä, ihan mukava ihminen muuten.

Onkohan sillä jotain tekemistä tällaisen tavallaan epäsosiaalisuuden kanssa, että kumpikin mainituista on urallaan jo pitkälle ehtinyt? Eläke häämöttää muttei ole kuitenkaan aivan vielä nurkan takana. Päteviä ihmisiä, joita ei vaan kiinnosta. Kai. En minä tiedä, miksi. Mutta ihmettelen kuitenkin.

En minä itsekään mikään untuvikko ole, vaikkei työvuosia aivan yhtä paljon olekaan kuin näillä mainituilla. Silti en osaa kuvitella, että vetäytyisin omaan rauhaani tekemään vain ja ainoastaan omia, tarkkaan rajattuja töitäni. Siinähän alkaisi aivotoiminta taantua.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Täällä ollaan!

Mieleeni tuli yhtäkkiä, etten ole poikennut täällä aikoihin. Että olisi jo varmaan aika antaa jotain elonmerkkejä, ellen sitten pistä pillejä kokonaan pussiin. Mutta hengissä siis ollaan edelleen, jos joku asiaa on sattunut pohtimaan. Tai sitten pätee sanonta poissa silmistä, poissa mielestä.


Mutta joo... Broilerinkasvattamosta taisin mainita joskus muinoin, ja nyt sitten tosiaan olen niissä hommissa. Ollut jo jonkin aikaa. Vähän erilaista työtä kuin entisessä paikassa ja hyvä niin. Viihdyn. Katsotaan nyt sitten kauanko tässä paikassa lopulta olen, koska kyseessä on projekti, joka ehkä jatkuu määräajan jälkeen, ehkä ei. Ei näistä ikinä tiedä. Mutta on tässä nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi jotain järkevää tekemistä.


Broilereista ei tällä kertaa sen enempää, kun en tuolla varsinaisen kasvattamon puolella jatkuvasti käy niitä ihmettelemässä. Joskus joku tosin eksyy tänne konttorin puolelle, ja sitten ihmetellään, että mitähän se haluaa.


Jo perinteeksi muodostunut syysväsymys on taas valloillaan. Huomasin sen tässä eräänä päivänä, kun meinasin nukahtaa istualtani keskellä päivää. Väsy ei liity työhön vaan valon puutteeseen, mutta kieltämättä se, että nykyään hiukan aiempaa pidemmän työmatkan takia lähtemään liikenteeseen aikaisemmin ja tulen vastaavasti myös kotiin myöhemmin, vie myös tehoja pois.


Ei tässä nyt kuitenkaan ollut tarkoitus alkaa valittaa, koska asiat ovat tällä hetkellä ihan hyvin, ja minusta tuntuu, että tulevaisuudenkin osalta tilanne on parempi kuin aikoihin. Ikuinen optimisti. Ai minäkö? No, ehken ikuinen, mutta aina joskus.


Tätä kirjoittamistakin voisi alkaa taas viritellä, kun viime aikoina on tuntunut, että jotain puuttuu. Jos vaikka saisi vähän ryhtiä arkipäiväänkin niin, etten työpäivän jälkeen vain jämähtäisi sohvalle odottamaan nukkumaanmenoaikaa.


Plaa, plaa, plaa... Olipa taas painavaa asiaa sanottavana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...