sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lisää hullutuksia ja loppukevennys

Töissä menee asiat koko ajan hullumpaan suuntaan. Loppuviikolla, edellisen postauksen jälkeen, tapahtui sellainenkin ihme, että sain positiivista palautetta esimieheltä hoitamastani hankalasta projektista. Tosin aika ohimennen ja taisi olla sivulauseessa, mutta kuitenkin. Melkein tipahdin tuolilta, sillä yleensä tämä ihminen vain valittaa ja kitisee tai on muuten vaan huonolla tuulella. Ja muutama päivä sitten tämä hyväkäs oli myöntänyt yhdelle alaiselleen kertoneensa tälle pienen valheen saadakseen hänet tekemään enemmän töitä.

Satuin näkemään pätkän samaisen pomon laatimaa sopimustekstiä, jolla palkataan ulkopuolinen konsultti hoitamaan muutamia asioita. Ihan kuin olisi joku keskenkasvuinen kirjoittanut sen, sellaiset olivat sanakäänteet. Tunnen tämän konsultin ja taidanpa painavasti kehottaa häntä lukemaan sopimuksen todella tarkasti ennen kuin allekirjoittaa. Tuskin teen väärin, jos tällaisen neuvon annan hänelle.

Yksi kollegoistani kertoi aikovansa irtisanoutua maanantaina. Hänellä ei vielä ole uutta paikkaa tiedossa, mutta aikoo ottaa riskin koska ei mielestään enää kykene työskentelemään esimiehen kanssa. Kyllä tämäkin ihminen jotain löytää eikä ilmeisesti tässä vaiheessa ole niin turhantarkka, mikä se seuraava, mahdollisesti väliaikainen paikka on. Toisella on lääkäriaika varattuna ja tiedossa lienee pitkähkö poissaolo työperäisen stressin takia. Kolmannen määräaikainen sopimus loppuu pian. Ja se neljäs on jo sairaslomalla. Tässä saattaa pian käydä niin, että meitä on kaksi ihmistä tekemässä kuuden työt. Se toinen on pomon kaveri (ainakin yrittää parhaansa) eikä liene lähdössä minnekään.

Minun paineensietokykyni on aika hyvä, se on testattu vuosien varrella monta kertaa, mutta olosuhteet ja työnjohto ovat olleet asialliset toisin kuin nyt. En minä nytkään koe olevani stressiloman tarpeessa, mutta jos tilanne menee siihen, että kaksi kolmasosaa osaston työntekijöistä lähtee pois, voi olla, että minunkin mittani tulee täyteen. Vaikka saataisiin pari uutta ihmistä tilalle, menee oma aikansa ennen kuin he pystyvät työskentelemään täysin itsenäisesti ja täydellä panoksella. Saattaa olla, että joudun tekemään radikaaleja ratkaisuja minäkin. Työsuojeluviranomaisiin on muuten jo otettu yhteyttä, mutta en jaksa uskoa, että tilanne muuttuisi saman tien.

Ja sitten se luvattu loppukevennys: Mies kotiutui Berliinistä, jossa ei ole ennen käynyt. Vaikutelma kuulemma oli, että saksalaiset ovat harvinaisen epäorganisoitunutta porukkaa. Mikään ei toimi. - Olin vähän ihmeissäni tästä vaikutelmasta.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Pumpulikupla

Tänään puolenpäivän aikoihin korvat pamahtivat äkillisesti lukkoon. Molemmat. Oli kuin olisi istunut kuplan sisällä. Sitten alkoi melkein pyörryttää ja melkein oksettaa. Pää täynnä pumpulia, joka pyrki ulos korvista.  Puhelimessa puhuminen oli jos ei nyt suorastaan tuskallista niin ainakin erittäin epämiellyttävää. Eikä mikään poppaskonsti avannut korvia.

Nyt alkaa jo helpottaa, mutta aivan normaalitilanteessa ei olla vieläkään. Piti oikein googlata, että voiko korvien lukkoon meno olla migreenin oire, kun yleisolo alkoi olla lähes migreenin kaltainen. Google sanoi, ettei siitä siitä ole kyse. No, jospa tämä olotila häipyisi huomiseksi.

Töissä oli mielenkiintoinen kokous siitä joskus mainitsemastani projektista, johon minut on sotkettu. Nyt kun kaikki toimijat olivat paikalla, kävi ilmi, että kukaan ei oikeasti haluaisi tehdä mitään asian hyväksi. Kun se on niin vaivalloista. Liikaa työtä. Liikaa kustannuksia. Onko meidän ihan pakko. Eikö voida jättää hommaa sikseen. Kuka on projektipäällikkö - ei kukaan.

Sinänsä ihan mielenkiintoista kuulla aikuisten ihmisten kitinää, joka oikeastaan vahvisti kaiken sen, mitä olen epäillytkin: Kukaan ei ole tehnyt mitään suunnitelmia eikä kukaan halua vastata asiasta. Tämä taisi olla isopomon hetkellinen päähänpisto, jota on tässä vaiheessa hankala lähteä enää perumaan noin vain.

Varsinainen yllätys - tavallaan - odotti yksityissähköpostissani töiden jälkeen. Työkaveri ilmoitti valikoidulle joukolle aikovansa huomisesta lähtien sairaslomalle stressin takia. Ja yrittää olla tulematta enää takaisin. Tästähän riemu repeää, jos hän antaa pikkupomolle täyden selvityksen sairaslomansa syistä. Tosin voi olla, että pidättelee vielä siltä varalta, että joutuukin tulemaan takaisin.

Mutta ei tämä oikeasti ole yllätys. Jos työnantaja valuttaa p****a alaspäin, niin näinhän siinä käy. Yllätys oli vain henkilö, joka tämän ratkaisun teki. Jos muut alkavat seurata samoja jälkiä, en ole enää yllättynyt.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Apinoin, kun en jaksa keksiä itse

Olen edelleen hengissä, vaikka blogistanin ovet ovatkin pysyneet suljettuina muutaman päivän. Pakko kirjoittaa taas jotain (olen riippuvainen, tunnustan), mutta kun en tällä kertaa jaksa keksiä mitään omaa, kopioin Kikiltä ja Marjaanalta 32 asian listan. Selitykset tulevat sentään omasta takaa.

Laukku - Löytyy useita ja monet niistä kuuluvat Marimekko-kokoelmaani. Laukkuskaala ulottuu iltalaukusta selkäreppuun, eli joka lähtöön jotakin. Ei mulla mitään laukkufetissiä ole, mutta on ne ihan kivoja.

Lompakko - Tylsä ja tavallinen, todellakin lompakko, ei pussi. Miehen mielestä se voisi olla vähän naisellisempi, mutta minä tarvitsen jotain käytännöllistä, jossa kortti- ja lippulappukokoelma pysyy järjestyksessä.

Aurinkolasit - Pitää löytyä sekä vahvuuksilla että ilman. Molempia sortteja taitaa olla parikin kappaletta.

Korut - Jos vihkisormusta ja kelloa ei lasketa, käytän säännöllisesti lähinnä korvakoruja. Kaulakoruja aina hypistelen ja joskus jopa ostan, mutten oikein osaa käyttää niitä.

Tv - Katson nykyään niin vähän telkkaria, etten uskoisi ellen itse tietäisi asianlaitaa. Jos katson, niin sitten todennäköisesti jotain elokuvaa tai uutisia. Sarjoista minun kanssani on turha yrittää saada keskustelua aikaiseksi.

Kännykkä - Äly-sellainen ja lähes aina mukana. Hyötykapine. En pelaa pelejä.

Kengät - Erilaisia kesäjalkineita löytyy varastosta muutamankin lähikesän tarpeiksi, muunlaisia on sen verran vähemmän, että ne jopa kuluvat käytössä. Armeijassa sain ahaa-elämyksen siitä, että kenkien pitää olla hyvät jalassa, jos niillä on tarkoitus kävellä.

Tennarit - Muistaakseni en ole ikinä omistanut.

Farkut - Näitäkin löytyy muutamat. Suosikkimallini on bootcut. Kieltäydyn pukemasta päälleni sellaisia, jotka kiristävät polven alapuolelta. Ne ahdistavat. Takapuolesta kireät eivät ahdista.

mp3 - En omista. Korjaan, saatan mahdollisesti sittenkin omistaa, mutten kyllä ole nähnyt vempainta muutamaan vuoteen, eli en tarvitse.

Tietokone - Välttämättömyys. Luen ja kirjoitan. Joskus nuorempana pelasin (vähän liikaakin), mutta sittemmin olen lopettanut.

Meikit - Miehen mielestä voisin joskus meikata enemmän. Omasta mielestäni meikkaan ihan riittävästi. Ei kai sen mikään sotamaalaus tarvitse olla?

Kasvovoide - Tarpeellinen erityisesti talvella, kun iho kuivuu, mutta käytän jotain ympäri vuoden ehkä kuuminta kesää lukuunottamatta.

Deodorantti - Ei herätä mitään intohimoja suuntaan eikä toiseen, mutta on kyllä päivittäisessä käytössä.

Hammastahna - Katso edellinen kohta.

Shampoo/hoitoaine - Ei mitään tehopuhdistavaa, kiitos. Hiukset voi pestä myös pelkällä hoitoaineella, jos ne eivät ole ylimaallisen likaiset. Kokeilin taannoin Lushin palashampoota. Ihan kiva.

Saippua - Käytän lähinnä käsien pesuun. Vartalolle vain, jos on tarkoitus pestä pois suoranaista likaa, eli aika harvoin.

Tuoksu - Kenzo Flower. Olikohan se tämän niminen? No se kapea, kaareva pullo, jonka kyljessä on pitkävartinen kukka.

Mineraalivesi - Välttelen kaikenlaisia kuplajuomia, koska maha ei tykkää niistä.

Viini - Jos pitää juoda sellaisenaan, niin sitten valko- tai rose-viiniä. Punaista lähinnä ruuan kanssa, mutta viineillä on hieman samanlainen vaikutus meikäläisen mahaan kuin hiilihappojuomilla, joten ei mitään erityistä tarvetta nauttia runsain määrin.

Drinkki - Ei GT (yök!), muuten voin kyllä maistella erilaisia.

Leipä - Tummaa, kiitos! Vaaleampi sopii kyllä esim. juustojen alustaksi. Ja jos sattuu olemaan uunituoretta, se menee minkä värisenä tahansa. Kunhan ei ihan mustaksi kärventynyttä ole.

Ruoka - "Katsotaan mitä kaapista löytyy ja kokataan siitä" kuvaa aika hyvin minun tekemääni arkiruokaa.

Jäätelö - Nam! Olen aina innoissani kokeilemassa uusia makuja.

Karkit - Lähinnä suklaata.

Lakanat - Sängyssä.

Kampaaja - Joskus muinoin löysin loistavan kampaajan, joka muuten sattui olemaan mies. Sitten muutin ja harhailin, kunnes löysin täydellisen kampaajan. Sitten kampaaja muutti. Harhailin taas ja muutin ja harhailin edelleen, kunnes taas löysin sen oikean. Toivottavasti meidän tiemme eivät eroa kovin pian.

Alusvaatteet - Olen laiska ja epäromanttinen. Minulla on mm. muutamat Sloggit, joilla on ikää kymmenisen vuotta. Mitä niitä pois heittämään, kun ovat hyvin kestäneet käyttöä ja pestäkin ne voi riittävän kuumassa. Liiviostoksille äskettäin lähtiessäni mies valitti, etten ikinä osta mitään hänelle. No en! Kyllä minä niitä ihan itse käytän. Okei, on minulla jotain seksikästäkin, tunnustan, ettette ala sääliä miestä turhan takia.

Päivälehti - Luen Ylen uutisia netistä, lehteä lähinnä silloin, jos sellainen sattuu kohdalle sopivalla hetkellä.

Lehti - Tällä hetkellä en tilaa mitään, mutta harkitsen. Joskus saatan ostaa jonkin sopivan kevyen lehden irtonumeron, ei kuitenkaan seiskaa tai vastaavia. Rajansa hömpälläkin.

Sänky - Parisänky, minä vasemmalla, mies oikealla. Kunnes keksitään vaihtaa puolta.

T-paita - Kesällä käytössä päivittäin ja niitä pitää olla eri värisiä.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kylmää ja pimeää

Minä en ole syksyihminen. Kun alkaa tulla kylmää ja märkää ja ennen kaikkea pimeää, haluaisin mennä talviunille ja herätä vasta kevättalvella, kun aurinko alkaa taas paistaa. Syksyllä väsyttää.

Tänään vilkaisin peliin työpaikan vessassa. Piti vilkaista vielä uudelleen, sillä näytin ihan siltä kuin en olisi aurinko menneenä kesänä nähnytkään. Valkoinen naama ja taas näyttää jotain näppyjä pukkaavan esille. Talvinaama. Työpaikan vessan valaistus tosin on sellainen, että jos haluaa masentua, varmin keino on mennä vessan peilin eteen muutamaksi minuutiksi ja katsella, kuinka kamalalta naama oikein näyttääkään. Tulos on taattu.

Tänä syksynä väsymyksen tekijöitä on tavallista enemmän (en ole raskaana, jos se jollekin tuli mieleen), kun kunnolliseen vapaa-aikaan ei tunnu riittävän tunteja. Tai jos muutaman tunnin käyttää eimitääntekemiseen, tulee huono omatunto.

Töissä alkoi kesän aikana projekti, jonka toteutus alusta lähtien oli huonosti suunniteltu. Sekaannuksia ja sekoiluja toisensa perään. Homman setviminen napsahti kielitaitosyistä minulle, ja siinä sitä on riittänyt ajanvietettä jokaiseksi työpäiväksi kaikkien aikaisempien hommien lisäksi. Vastapuoli asetti viikko sitten uuden yhteyshenkilön, joka onneksi tuntuu olevan säntillisempi kuin aiempi. Nyt meitä on sitten kaksi, jotka yrittävät availla solmuja yhteistuumin.

Ja sitten on The Projekti, jonka olen tainnut joskus mainita ohimennen. Paljastetaan siitä nyt sen verran, että kyseessä on loppusuoralla oleva opintoprojekti. Siihen meneekin sitten tällä hetkellä jotakuinkin kaikki liikenevä vapaa-aika, sillä se pitäisi saada pakettiin syksyn aikana. Muuten menee yliajalle.

Kun projekti on valmis, en enää ikinä opiskele yhtään mitään, vaan keskityn kaikkeen siihen, joka nyt jää ajan puutteessa syrjään. Yksi harmittavasti tekemättä jäävistä asioista on kirjoittaminen. Tai kirjoitanhan minä, suollan tekstiä illasta toiseen, mutta en tänne blogiin.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Ötökkäinvaasio

Meillä on ihan pieni ongelma, joka lentelee ympäriinsä. Banaanikärpäsiä!

Banaaneja ei talossa ole ollut kolmeen viikkoon ja muutkin hedelmät olen pitänyt jääkaapissa siitä lähtien, kun ötökkäinvaasio alkoi. Olen myös pyyhkinyt keittiön pinnat niin, että missään ei pitäisi olla mitään mukavan makeaa tahraa niiden tukikohdaksi. Roskatkin viedään ulos normaalia useammin, mutta ei niitä toisaalta roskiksessa tunnu asustavan.

Olen alkanut epäillä, että ne ovat rakentaneet pesän jonnekin. Voiko banaanikärpäsillä olla pesä? Jos, niin mistä sellaista pitäisi alkaa etsiä. Ennen kuin vastaat, että roskiksesta, niin toistan vielä, että siellä niitä EI ole.

Alkaa jo vähitellen ärsyttää se, että pikkuöttiäisiä pöllähtelee esille vaikka mitä tekisin. On niistä ennenkin päästy eroon. Miksei nyt?

Eikä näitä voi edes myrkyttää, kun ei tiedä, minne sitä myrkkyä suihkuttaisi. Ja toisaalta keittiössä nyt muutenkaan ei ole hyvä suihkia myrkkyjä pitkin poikin.

Banaanikärpäset voittavat ärsyttävyydessä (ainakin tällä hetkellä) jopa hämähäkit. Joskus vuosituhannen alkumetreillä asuin vuokra-asunnossa, johon oli tyhjillään olon aikana pesiytynyt hämähäkkeja ja mahdollisesti jotain muitakin asiaankuulumattomia. Siinä vaiheessa kun kannoin tavaroita sisään asuntoon, naapuri tuli esittäytymään ja ohimennen mainitsi asunnon muurahaisongelmasta. No kiva! Niitä muurahaisia ei sitten kuitenkaan näkynyt, mutta hämiksistä eroon pääseminen vaati muutaman pullollisen hyönteismyrkkyä.

PS. Mies potee edelleen eli tämä tauti on näköjään ns. vakavasti otettava tapaus. Antibioottikaan ei tunnu auttavan. Taitaa olla vääränlaista tähän tautiin. Seuraava tavoite on saada patistettua mies uudelleen lääkäriin ja tarkempaan syyniin. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Man flu ja siihen liittyviä keskusteluja

Rakas aviomieheni sairastaa on kuoleman kielissä. Tauti kuolemantauti alkoi muutama päivä sitten ja samalla aloitettiin keskustelut, jotka mahdollisesti kuvastavat miehen ja naisen ajattelutavan eroavaisuuksia.

Miehellä on kuumetta niin, että se oletettavasti häiritsee yöunia, ja minä ehdotan Buranan tai muun vastaavan lääkkeen ottamista laskemaan kuumetta ja helpottamaan oloa. Miehen mielestä lääkitseminen ei ole tarpeen. Kuume kuuluu asiaan ja ajaa taudin pois.

Mies kärvistelee kuumeessa ja toistan ehdotukseni lääkkeen ottamisesta. Mies myöntyy, mutta haluaa ehdottomasti tupla-annoksen siihen nähden, mitä minä ja pilleripakettiin painettu annostusohje suosittelevat. Mies on vakuuttunut siitä, että normaaliannoksesta ei ole mitään apua, ja kyselee, löytyisikö myös toista vastaavaa lääkettä (eri vaikuttava aine), jotta hän voisi ottaa sitäkin. Buranan lisäksi tietenkin.

Mies napsii lääkettä muutaman päivän, mutta kuume ei suostu häipymään. Minä ehdotan lääkärikäyntiä, koska se on tässä tilanteessa suositeltavaa. Mies ei missään nimessä aio lähteä lääkärille. Paranee se tauti ilmankin.

Mies makaa vuoronperään sohvalla ja sängyssä ja valittaa tautiaan. Mies alkaa googlata. Mies alkaa epäillä, että hänellä on jokin todella vakava tauti, joka johtaa vielä vakavampaan tautiin. Mies vastustaa edelleen lääkärikäyntiä.

Miehen lääkärikielteisyys alkaa väistyä, mutta mies haluaa kuitenkin odottaa seuraavaan päivään, jos vaikka tauti olisikin sitten jo poissa. Käydään keskustelua siitä, missä vaiheessa on syytä lähteä lääkäriin. Mies ei halua lääkäriin. Mies googlaa taas. Mies muuttaa mielensä ja lähtee lääkäriin.

Lääkäri toteaa, että antibioottikuuri on tarpeen. Oli se sittenkin Ihan Oikea Tauti. Mies ottaa ensimmäisen lääkeannoksen ja ryhtyy odottamaan vaikutusta. Keskustellaan siitä, kuinka nopeasti antibiootin voi teoriassa olettaa vaikuttavan.

Kuume laskee hieman, joten antibiootti mahdollisesti alkaa vaikuttaa. Mies suunnittelee lopettavansa lääkkeiden syönnin pillerin tai parin kuluttua. Keskustellaan siitä, mitä seurauksia antibioottikuurin kesken jättämisellä saattaa olla. Mies myöntää kuulleensa asiasta joskus aiemminkin ja lupaa syödä kuurin loppuun.

Ilmeisesti aletaan olla voiton puolella. Herran kiitos! Minä en enää jaksa vääntää kaikkea rautalangasta.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lusikka

Martti seisoi varpaat viivan takana ja valmistautui suoritukseensa. Nyt oli totuuden hetki, vauhdittoman pituushypyn viimeinen kierros. Hän veti syvään henkeä, kumartui, jännitti kaikki lihaksensa ja leiskautti, kurotti eteenpäin ja tömähti hiekkaan. Kolme metriä oli lähellä mutta edelleen muutama sentti jäi puuttumaan. Kaksi hyppääjää oli vielä jäljellä, mutta Martti tiesi, ettei heistä olisi uhkaa hänelle. Toinen sija. Se oli lopputulos tällä kertaa.

Palkintojenjako pidettiin heti viimeisen kierroksen päätyttyä ja lopullisten tulosten varmistuttua. Martti sai onnittelujen kera käteensä alpakkalusikan, johon oli kaiverrettu roomalainen kakkonen ja takapuolelle päivämäärä ja lajin nimi "Vauh.pit.h.". 
- - - 
Viimeisetkin hautajaisvieraat olivat lähteneet, ja Liisa istahti keittiön tuolille syvään huokaisten. Päivä oli ollut pitkä ja raskas, ja huomenna pitäisi taas lähteä kaupunkiin, omaan asuntoon, pois lapsuudenkodista. Työ kutsui kansakoulunopettajaa, vaikka tuntui pahalta jättää vanhemmat yksin tässä tilanteessa. Olihan Väinön vaimo lapsineen täällä, ja Väinökin vielä pari päivää lomalla ennen kuin hänen piti palata rintamalle. Mutta ei miniä ollut vanhemmille sama kuin oma tytär, ei varsinkaan tässä tilanteessa.

Liisa nousi ja avasi laatikon, jossa lusikat olivat. Martin palkintolusikat, ne hän ottaisi itselleen. Nuorempi veli ei ollut ehtinyt naimisiin, eikä siten ollut leskeä tai lapsia perimässä hänen tavaroitaan.
- - -
-Äiti, täällä on laatikossa jotain vanhoja ruokailuvälineitä. Mä voisin ottaa nämä, niin ei tarvitse ostaa uusia sinne opiskelijaboksiin, Sirpa huuteli ullakkovaraston uumenista, jossa hän oli etsimässä tarvekaluja.

Liisa myöntyi. Hyvä vaan, että tulevat tavarat käyttöön. Tuokin laatikko on pölyttynyt ullakolla jo ainakin kymmenen vuotta. Sirpa laski haarukoita ja veitsiä ja lusikoita. Kyllä nämä riittäisivät hänelle ainakin ensialkuun. Ja teelusikoita varsinkin oli aika paljon, osassa jotain kaiverrusta ja vuosiluvut 1930-luvulta. Mitä lie ikivanhoja palkintolusikoita numeroista päätellen. 
- - -
Maarit kierteli kirpputorin pöytiä ja etsi kierrätyskelpoista tavaraa. Ihmiset myivät vaikka mitä, kun olivat siivonneet varastojaan tai tyhjentäneet kuolleiden sukulaisten asuntoja. Monet tavarat eivät oikeastaan olleet enää käyttökelpoisia alkuperäiseen tarkoitukseensa, mutta kierrätysdesignin raaka-aineeksi ne kyllä kelpasivat oikeinkin hyvin. 

Eräällä myyntipöydällä Maaritin huomion kiinnittivät teelusikat, joiden malli oli vanha. Tuollaiset olivat olleet suosittuja joskus vuosikymmeniä sitten. Maarit tervehti pöydän takana kutimen kanssa istuvaa, päälle viisikymppistä naista, ja otti lusikkanipun käteensä. Hän tarkisti leimat niiden takana ja totesi lusikoiden olevan alpakkaa. Nämä sopivat oikein hyvin, paremmin kuin hopeoidut lusikat. Hinnaksi oli merkitty neljä euroa koko nipusta, jossa oli yksitoista lusikkaa. Näistä saisi jopa hyvän katteen. 
- - -
Veera kierteli Design Marketin myyntipöytiä Kaapelitehtaalla, kun hänen silmiinsä osuivat lusikoista tehdyt kierrätyskorut. 

- Emmi, tule katsomaan, Veera huikkasi kaverilleen, joka oli pysähtynyt hipelöimään huovutettuja pannunalusia. - Katso, eikö ole ihania korviksia? Mun on ihan pakko saada tällaiset! Mitä nämä maksavat?
- Hinta on kaksikymmentäviisi euroa pari, vastasi korujen myyjä hymyillen. - Ne ovat uniikkikoruja, kaikki vähän erilaisia. Voin taata, että toisia aivan samanlaisia ei tule vastaan. En nimittäin tee sarjatyötä, vaan työstän yhden lusikan kerrallaan ja fiilis määrittää, millainen korusta tulee. 

Veera otti käteensä korvakoruparin, joka näytti tehdyn yhdestä teelusikasta. Toinen korvakoru oli tehty lusikan pesästä, johon oli leikattu koristekuvio. Toinen taas oli lusikan varren päässä oleva lapa, jonka takapuolella kiillottamisesta huolimatta näkyi vielä kaiverrusta. Siellä oli päiväys 27.8.38 ja teksti "Vauh.pit.h.". 

Veera maksoi ostoksensa ja ripusti uudet korvakorut heti korviinsa, ennen kuin jatkoi tyytyväisenä matkaa kohti seuraavan myyjän vaaterekkejä.

* * *
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Puskissan antamaan haasteeseen "lusikka". 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Korvat höröllään kuulee kaikenlaista

Satuin tänään olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ainakin mitä tiedonsaantiin työpaikan asioista tulee. Olin sairaslomalla olevan huoneessa hoitamassa muutamia hänen töitään, kun seinän takana johtoporras piti kokousta. Joku voisi tietenkin sanoa, että salakuuntelin, mutta mitäs kokoustavat huoneessa, jonka seinät on tehty paperista. 

Jos siellä olisi puhuttu liikesalaisuuksia, jotka eivät minua kosketa, en olisi lotkauttanut korvaanikaan, mutta tämänpäiväinen puheenaihe liippasi sen verran läheltä, että höristin korviani samalla, kun tein töitä.

Muistattako taannoisen mainintani tulossa olevista neuvotteluista työnantajan kanssa? Sen kapinakenraalijutun? No, nyt se asia alkaa ilmeisesti realisoitumaan. Päätimme runsas kuukausi sitten kollegoiden kanssa olla tekemättä eräitä asioita, koska työnantaja ei hoida omaa osuuttaan. Taktiikkaan kuului myös olla ottamatta asiaa aktiivisesti esille, jos kukaan ei kysy mitään, ja antaa työnantajan ns. herätä paskat housuissa. Nyt johtoporras oli mitä ilmeisimmin havahtunut tekemättömyyteemme ja havainnut sen myös ongelmalliseksi, sillä hörökorvani kuulivat mm. isopomon näkemyksen, että asialle pitää tehdä jotain. Erinomaista!

En jäänyt kuuntelemaan sen pidemmäksi aikaa, sillä työni siinä huoneessa oli tehty ja olennaisimman asian olin jo kuullut. Että asiasta ylipäätään puhuttiin. Sen sijaan tiedotin kuulemastani asianomaisille kollegoille, jotta osaavat varautua mikäli käy kutsu kulmahuoneeseen. 

En ymmärrä, miten nykymaailmassa edelleen on koulutettuja, esimiesasemaan päässeitä ihmisiä, jotka pitävät muita aikuisia ihmisiä kykenemättöminä huolehtimaan omista eduistaan. Ja sitten vielä ottavat töihin näitä toistaitoisiksi olettamiaan. Sillä siitähän tässä työnantajan puolelta perimmältään on kysymys. Minun mielestäni ainakin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...