tiistai 27. marraskuuta 2012

Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella?

Ihmettelin töissä kun tiedot eivät päivittyneet järjestelmästä toiseen, niin kuin olisi pitänyt. Kysyin meidän pitkätukkaiselta, finninaamaiselta ja aina lippistä käyttävältä tietotekniikkapojanklopilta, että missä mättää.

Vastaus: Tietojen siirtäminen kuormittaa järjestelmää niin, että siinä voi esiintyä häiriöitä, jotka hidastavat muita toimintoja. Tästä syystä tietojen siirtoon on nyt laitettu kahden päivän viive niin, että ensimmäisenä päivänä tiedot siirtyvät puoliväliin ja toisena päivänä loppuun asti. Oikopolku, jota ennen oli mahdollista käyttää kiiretapauksissa (kun ei ehtinyt odottaa normaalia tietojen päivitystä), on poistettu, koska sen käyttäminen vaati liian monta (= 4) klikkausta. Nyt järjestelmä kokonaisuudessaan toimii paremmin.

Asia selvä... Ehkäpä minä saan sitten ylihuomenna tehtyä loppuun sen, jonka tänään aloitin.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Hah!

Arvatkaapa kuinka tänään kävi nappuloiden painelun kanssa! Pomolla oli taas tulenpalava kiire. Piti arkistoida papereita tai jotain muuta todella tähdellistä. Minä hoidin homman nopeasti ja tehokkaasti. Eikä se yllättäen ilmaantunut kiirekään vielä mitään, mutta pomo ilmoitti, ettei hän taidakaan opetella tätä juttua, vaan sen tekee joku toinen - jonka työnkuvaan se liittyy vielä vähemmän kuin hänen ja jolla on jo ennestään paljon enemmän töitä.

Jos eilen vaikutelmani oli se, että pomoa ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa, niin tänään mielikuva vain vahvistui. Ilmeisesti homman hoitaminen oli liian tylsää. Koko opettelun taustalla on loma-aikojen sijaisuusjärjestelyiden uudelleenorganisointi, josta käsittääkseni oli päätetty jossain ylemmällä tasolla. Sen päätoimisen nappuloidenpainelijan tähänastinen sijainen siirtyy muualle, joten uuden kouluttaminen oli tarpeellista.

En vain tajua qb:n logiikkaa. Minä olen kuulemma huonosti motivoitunut enkä ole riittävän sitoutunut työnantajaani, kun en vain ota vastaan kaikkea, mitä ylhäältä päin tiputetaan niskaan. Työn laadussa se ei kuitenkaan näy, sen on pomokin myöntänyt. Nyt sama ihminen, joka syyttää minua sitoutumisen puutteesta, ei halua ottaa vastuulleen sijaisuutta, joka oikeasti ei työllistä kuin korkeintaan tunnin päivässä, yleensä vähemmän. Kun ei kiinnosta näin tylsä homma...

Ja sitä paitsi jo sovitusta sijaisjärjestelystähän voisi seurata sekin, että joutuisi neuvottelemaan kesälomansa ajankohdasta sen sijaistettavan kanssa. Näin pienessä firmassa lähes kaikki joutuvat tällaisia neuvotteluja käymään, jotta toiminta ei pysähdy, mutta pomo uudehkona työntekijänä ei ole asiaa ilmeisesti vielä täysin hahmottanut. Luulee ehkä pääsevänsä kuin koira veräjästä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Perfektionisti vs. vähän sinne päin

Löytyipä minun piileville kyvyilleni taas vaihteeksi yleishyödyllistä käyttöä, kun yksi avainhenkilö ja hänen tavallinen sijaisensa ovat poissa ja pomo ei osaa. Kyse ei ole sinänsä mistään vaikeasta asiasta, vaan lähinnä siitä, että tiettyjä nappuloita pitää painella oikeassa järjestyksessä, jotta prosessi menee hallitusti eteenpäin. Pomo oli eilen opetellut nappuloiden painamista, mutta oli vielä epävarma ja tarvitsi ohjausta.

Ensimmäiseen vaiheeseen pomo ei millään ehtinyt mukaan, koska piti mennä palaveriin. Vaiheen olisi hyvin voinut hoitaa niiden kymmenen minuutin jälkeenkin, jonka palaveri hänen osaltaan kesti, tai jopa ennen palaveria, mutta en jaksanut alkaa pingottaa. Hoidin homman itse ja siihen meni noin kaksi minuuttia. Seuraavaan vaiheeseen qb sentään ehti mukaan. Tulipa siinä puheeksi, että tämän jälkeen pitää odottaa hetki, kun kone raksuttaa asioita valmiiksi. Voi kestää vartin tai tunnin. Siitähän pomo kauhistui, ettei hän ehdi täällä istua niin kauan, kun kotiinkin pitäisi lähteä. No, tällä kertaa odotusaika oli vain puoli tuntia, mutta sitten pomolla oli taas tosi, tosi kiire, joten tein homman loppuun itse. Aika kului jälleen kaksi minuuttia.

Huomenna pitäisi katsoa yhdessä vähintään ne tänään väliin jätetyt osiot, mutta minä olen lähdössä kotiin aikaisin. Pomon ratkaisu: tehdään homma jo aamupäivällä. Ihan kiva, mutta erään vaiheen kanssa pitää odottaa yli puolenpäivän. Saa nähdä, miten pomon aika riittää huomenna. Jos ei riitä, se ei ole minun ongelmani, koska minä joka tapauksessa poistun paikalta klo 14.00.

Tänään nappuloiden painelua seuratessani mietiskelin hiljaa mielessäni, onko pomo tietoinen tietyistä detaljeista, kuten missä vaiheessa pitää kutsua huoltomies paikalle, jos nappuloiden painelu ei tuota toivottua tulosta. Se on hieman sellaista hiljaista tietoa, johon saa tuntuman vasta käytännön kautta. Jätin siis kertomatta, kun qb ei osoittanut erityistä kiinnostusta sitä kohtaan, että kaikki on oikeasti kunnossa.

Minä en mielestäni ole perfektionisti, vaikka mielelläni haluankin tehdä asiat kunnolla ja loppuun asti. Jos on jostakin asiasta annettu vastuu, niin se vastuu myös kannetaan. Tämä qb näyttää tällaisissa asioissa olevan sillä linjalle, että kunhan jotain tehdään vähän sinne päin, niin se riittää. Jos ei tule valmista, jätetään asia ensi viikkoon ja toivottavasti jonkun muun hoidettavaksi. Tässä siis on kyse työvaiheesta, joka pitää tehdä joka päivä. Jos siitä lipsutaan ilman pätevää syytä, alkaa tulla kiukkuisia puheluita talon ulkopuolelta. Tällaiseen hälläväliä-tyyppiin verrattuna minä varmaan olen perfektionisti ja kauhistus ja stressin aihe sellaiselle, joka ei ota vastuuta työstään.

torstai 15. marraskuuta 2012

EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!

Suunnittelin vaihtavani alaa, niin kuin varmaan monet tekevät. Ja nyt kyseessä olevalla alalla on työvoimapulaa, joten se on alanvaihtajan unelma. Koulutus on soveltuva - ei ihan täsmäkoulutus, mutta riittävän läheltä. Myös lähialueen työkokemusta löytyy. Ja kiinnostusta kehittyä edelleen. Mutta kun se ei riitä niille!!! Pitäisi olla suosittelija, joka osaa kertoa minun kyvyistäni ko. alalla. Eikä sellaista ole, kun en ole juuri tällä alalla työskennellyt aikaisemmin.

Nimitetään nykyistä paikkaa vaikka "nyrkkipajaksi" ja toivottavaa uutta paikkaa "kasvitarhaksi". Nyrkkipajalle riitti aikoinaan työnhakijan silmämääräinen syynäys, mutta kasvitarha haluaa jonkun kolmannen osapuolen kertovan, miten hoidan kasveja. Tulkoot minun puolestani vaikka katsomaan minun takapihaani, niin näkevät, kasvaako siellä mikään. Tai mikseivät teetä psykologista testiä, josta selviää, onko minulla alalle soveltuva mentaliteetti. Tai miten olisi koetyöpäivä tarhalla?

Ottavat nähtävästi mieluummin jonkun kouluttamattoman mutta "kivan", kuin koulutetun jolla ei ole "oikeanlaista" suosittelijaa. Ja silti valitetaan edelleen muodollisesti pätevän työvoiman puutetta. Helvetin nirppanokat!!!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Uusioperheen ylimääräinen

Huomasin, että naapurin rouva oli vaihtanut naamakirjan profiilikuvansa. Siinä on nyt onnellinen perhe, äiti, isä ja pikkulapsi. Yhtä hymyä koko porukka. Ja kesällä saatiin ihastella herrasväen hääkuvia, joissa tuore rouva esitteli estottomasti allejaan ja kaikkea muuta, mitä olkaimettoman puvun tiukasta yläosasta pursusi ja roikkui yli laidan.

No, ihmiset ovat sen näköisiä kuin ovat, ja kukin sitten saa ihan itse arvioida, millaisiin vaatteisiin itsensä survoo ja millaisia kuvia netissä esittelee. Mutta se profiilikuva (tavallisissa vaatteissa) pisti silmään, koska siitä puuttuu yksi naapurin uusioperheen jäsenistä. Rouvan teini-ikäinen tytär. Eikä muuten tämä tytär taida muutenkaan edes vilahtaa missään rouvan naamakirjakuvissa. Siitä rouvan ja herran yhteisestä pikkulapsesta sen sijaan on kuva poikineen ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä.

En tunne rouvan ja tyttärensä tarinaa, mutta väkisin tulee mieleen, että mahtaako tytär olla jollakin tavalla "ylimääräinen" perheenjäsen. Valitettava muisto rouvan nuoruusvuosilta, jota hänen olosuhteiden pakosta pitää kuljettaa mukanaan. Ja nyt kun ajattelee tarkemmin, niin tuossa perheessä se ydinkolmikko (vanhemmat ja pikkulapsi) näyttää puuhastelevan kaikenlaista yhdessä ilman lisätytärtä.

Vaikka tytär on teini-ikäinen, hän on kuitenkin vielä lapsi, joka ehkä tuntee olevansa syrjässä äitinsä perhekuvioista, joissa keskiössä on uusi mies ja uusi lapsi. Enhän minä tietenkään oikeasti tiedä, mitä tytär ajattelee, mutta ei tuo näin ulkoapäin katsottuna kovin täydelliseltä idylliltä näytä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kun markkinointimies kuvittelee olevansa juristi

Sain luettavakseni uuden sopimustekstin työnantajani ja asiakkaidensa välisestä suhteesta. Sen oli kuulemma isopomo ihan itse laatinut, ja sen kyllä uskon. En ole lakimies, mutta tekstiä tavatessa tuli mieleen, että jos tämän sopimuksen tulkinnasta joskus lähdetään jotain riita-asiaa ratkomaan, niin voittaja on ilman muuta asiakas sillä perusteella, että sopimusteksti on niin hämärää ja epämääräistä sepustusta, ettei siitä ota kukaan selväjärkinen ihminen selvää, saatikka että sitä pystyisi noudattamaan, kun ei ymmärrä, mitä pitäisi noudattaa. Minä itse kieltäytyisin ehdottomasti allekirjoittamasta tuollaista paperia, jos olisin työnantajani asiakas.

Testasin pari tekstinkohtaa kakkospomolla pyytämällä tarkennusta asiaan. Ei ymmärtänyt hänkään, mitä paperissa sanottiin. Hieno juttu! Ja tällaista pitäisi sitten tarjota uusille asiakkaille. Minä en ainakaan voi ottaa vastuuta siitä, että yrittäisin selittää sopimuksen yksityiskohtia asiakkaille, kun en itsekään ymmärrä tekstiä. Se on kuin ameeba, vailla selkeää rakennetta ja luiskahtelee sormien välistä, jos siitä yrittää saada otteen.

Tässä mennään näköjään taas siitä, missä aita on matalin. Ei haluta maksaa lakimiehelle konsultaatiosta. Tai sitten on konsultoitu jotain tänä syksynä oikeustieteen opinnot aloittanutta sukulaispoikaa. Isopomo on olevinaan niin pisnesmiestä, että unohtaa omat realiteettinsa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Taas mennään

Miten voikin nukkua niin huonosti ja miksi tällaista tapahtuu useimmiten maanantain vastaisena yönä? Tuskin tällä mitään tekemistä on sen kanssa, että stressaan töihin menemistä, kun motivaatio on ilmeisesti lopullisesti kadonnut.

Aamu alkoi muuten tavallista rauhallisemmalla liikkeellelähdöllä, sillä lähistöllä oli sattunut liikenneonnettomuus ja liikenne seisoi kun jonkun peltilehmää hilattiin ylös ojasta. Siinä liikennevälineen kyydissä kaikessa rauhassa istuessani tuli mieleeni soittaa esimiehelle, että mitä ilmeisimmin saavun myöhässä sorvin ääreen. Aikaisemmin riitti, että tällaisessa tapauksessa lähetti tekstarin työkaverille, mutta nykyään vaatimuksena on henkilökohtainen puhelinsoitto työnjohdolle. Töihin päästyäni luin sähköpostista, että esimies perheineen sairaslomailee alkuviikon. No ilmankos kuulosti puhelimessa hiukan väsähtäneeltä. Mutta toisaalta, oma vikansa, jos alaiset häiritsevät aamuvarhaisella, kun kerran on itse tällaiset ilmoittautumisohjeet antanut. Hän nähkääs haluaa pitää kontrollin itsellään.

Huonosti nukuttu yö sai aikaan jo aamun työmatkalla alkaneen päänsäryn. En sitten tiedä oliko sen ansiota, ettei selkä vihoitellut tänään yhtään. Kroppaan ei kai mahdu kahta kipupistettä samanaikaisesti, vaan toinen ottaa ylivallan.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Takaisin sorvin ääreen

Olen taas ollut töissä. Tai kokeilemassa työntekoa, niin kuin lääkärin kanssa sovimme. Viikko on mennyt jotenkuten, enimmäiseen ihmetellen viime kuun aikana kertynyttä työkasaa ja sen purkamista aloitellen. Parin päivän kinuamisen jälkeen sain listan, millä asioilla on kiire ja mitkä voi tehdä myöhemmin.

Laitoin esimiehen asialle hommaamaan kyseistä listaa, niin näkee samalla, mitä kaikkea työtä on jäänyt rästiin. Hetken se yritti kitistä, että enkö voisi itse kiertää kyselemässä, ennen kuin uskoi. On se kumma, ettei esimies olisi halunnut tätä asiaa kontrolloida, kun muuten aina sopivassa tilanteessa muistuttaa, että haluaa pitää ohjat käsissään.

Muuten olikin piristävää palata töihin, kun heti toinen kysymys sivusi aihetta "kuinkahan pian Mrs B mahtaa lähteä muualle töihin". Kun kerran olen tuonut julki, että viimeaikaiset fyysiset vaivat ovat tämän nykyisen työn aikaansaamia. Totesin vain, että kyllä esimies siitä sitten kuulee ihan ensimmäisten joukossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...