Maria tuijotti paperia, jonka virkailija oli antanut hänelle. Virkatodistus perunkirjoitusta varten. Siinä oli isän nimi, syntymä- ja kuolinaika, naimisissa äidin kanssa, lapset Maria, Veera ja Mikko. Kuka ihmeen Veera?
- Kuka tämä on? kysyi Maria ja osoitti sormellaan ylimääräistä nimeä paperissa.
- Hän on sinun isäsi lapsi, vastasi virkailija äänellä, joka Mariasta kuulosti vähän liiankin iloiselta tilanne huomioonottaen. Tässä oltiin sentään hoitamassa vainajan asioita.
- Ahaa, sanoi Maria. Mitä muutakaan siihen olisi voinut sanoa, kun aivot löivät tyhjää.
Veera, Veera, Veera. Marian ajatukset pyörivät ympyrää hänen kävellessään kohti kotia. Lumi narisi askeleiden alla. Miten tällaisesta Veerasta ei ole koskaan kuultu mitään? Tiesikö isä hänen olemassaolostaan? Tai pakkohan oli tietää, kun kerran oli tunnustanut isyytensä. Ei kai näissä asioissa pelkästään äidin ilmoitus riitä, jos vanhemmat eivät ole naimisissa tai edes asu yhdessä.
Vai olivatko he asuneet yhdessä? Naimisissa eivät ainakaan olleet, koska Veera oli syntynyt Marian ja Mikon välissä eikä virkatodistukseen ollut kirjattu kuin yksi avioliitto, äidin kanssa. Mutta isä oli ollut paljon poissa, kiertänyt työmatkoilla pitkin Suomea, kun Maria oli pieni. Siihen aikaan, kun lapset syntyivät. Kaikki kolme. Herrajumala, minulla on sisko! Pikkusisko, vain vuoden nuorempi. Missä Veera asuu? Tietääkö Veera minusta ja Mikosta? Tietääkö äiti Veerasta?
Ajatus paukahti äkkiä Marian päähän. Äiti! Mitä minä sanon äidille? Äidillä on muutenkin vaikeaa isän kuoleman takia. Miten minä kerron äidille, että isällä on lapsi jonkun toisen naisen kanssa.
Maria avasi alaoven ja alkoi kiivetä portaita. Hissi olisi liian nopea, kun piti vielä miettiä, mitä sanoa äidille. Paperi tuntui painavan laukussa kuin synti. Voi kamalaa, synnistähän tässä oli kyse. Vai oliko, kun ei isä itse uskonut sellaisiin asioihin. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Keskity! Avain esille, ovi auki, astu sisään, riisu ulkovaatteet, käyttäydy normaalisti.
- Äiti, kävin hakemassa virkatodistuksen. Siinä, tuota, no... Katso, Maria ojensi paperia äidille ja unohti, mitä olikaan aikonut sanoa. Käsi vapisi.
- Niin... Siihen Javanaisen tyttöön pitää sitten varmaan ottaa yhteyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti