lauantai 6. huhtikuuta 2013

2 x 11 totuutta

Peppone muisti meikäläistä haasteella, jossa pitää, kuinkas ollakaan, kertoa asioita itsestään. Ensin 11 vapaavalintaista faktaa ja sitten vastaukset annettuihin 11 kysymykseen.

Tästä lähtee...

1. Katson nykyään todella vähän tv:tä. Jos jotain katson, niin todennäköisesti elokuvia. Paljon enemmän aikaa vietän netissä, lukien ja kirjoittaen.

2. Pidän kävelemisestä ja voisin helposti kävellä vaikka kuinka pitkän matkan, kunhan mukana olisi hiukan evästä. Juokseminen sen sijaan on tylsää paitsi, jos se tapahtuu kartta kädessä metsässä.

3. Olen lapseton, eikä se ole oma valintani.

4. En kaveeraa exieni kanssa. Mikä on mennyttä, se on mennyttä. Vaikka suhde sinänsä olisi ollut ihan hyvä ennen lopun alkua, se loppu on poikkeuksetta ollut sitä luokkaa, että joko minä tai vastapuoli tai molemmat emme koe minkäänlaista tarvetta pitää yhteyttä.

5. Olen tarvittaessa erittäin kylmähermoinen. Pystyn järkeilemään itseni täysin rauhalliseksi tilanteessa, jossa pitää pysyä rauhallisena, vaikka normaalireaktio olisi jotain aivan muuta. Tämä on ajoittain hämännyt ihmisiä, jotka ovat sitten alkaneet kyselemään, miksen reagoi (= näytä reagoivan) esim. johonkin ikävään asiaan. No kun se ei auta mitään, eikä ongelmaa ratkaista panikoimalla.

6. Olen yleensä hyvin positiivisesti ajatteleva, mutta tietynlaiset asiat voivat äkillisesti saada minut erittäin negatiiviseksi. Viime syksy oli negatiivista aikaa. Syyt eivät ole hävinneet minnekään, mutta päätin olla keskittymättä niihin liikaa.

7. Ikävintä aikaa elämässäni on ollut murrosikä. Sinne en haluaisi takaisin mistään hinnasta.

8. Yksi parhaista jaksoista elämässäni oli varusmiespalveluksessa vietetty vuosi. Sen aikana opin äärettömän paljon erilaisia asioita, joiden osaamisesta, tietämisestä tai tiedostamisesta on ollut hyötyä jälkeenpäin. Tämän perusteella ei liene vaikea arvata, että kaikki opittu ei liity suoranaisesti sotilaskoulutukseen.

9. Onnistun säännöllisesti yllättämään ihmiset tavalla tai toisella, koska he ovat arvioineet minut väärin, ja sitten teen tai kerron jotakin, joka ei ollenkaan sovi kuvaan.

10. En ole ekstrovertti, mutta minulle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia olla satapäisen yleisön edessä puhumassa. Näin ei ole aina ollut, mutta tämä on asia, jonka voi oppia.

11. Minulla on lievä korkeanpaikankammo, joka saattaa ajoittain hidastaa vauhtia. Kohdan 5 soveltaminen tähän asiaan on vaikeaa ja vaatii vakavaa keskustelua itsen kanssa, jos asian yli on pakko päästä.

Ja sitten asiat, jotka Peppone välttämättä haluaa tietää...

1. Uskotko omaan itseesi?
Uskon. Intin jälkeen uskoin itseeni täysin ja ehdottomasti ja vailla minkäänlaisia epäilyjä, mutta sen jälkeen tilanne on hieman normalisoitunut.

2. Elämäsi ehdottomasti paras päivä?
Huippupäiviä tulee mieleen muutama, mutta se ehdottomasti paras lienee päivä, jolloin sanoin tahdon.

3. Vihaatko jotain sukulaistasi erityisesti?
En voi sanoa, että vihaisin ketään, mutta yhdestä sedistäni en pidä ollenkaan. Paska tyyppi, olen havainnut sen jälkeen, kun joskus murrosikäisenä aloin huomata ja ymmärtää tiettyjä asioita.

4. Kumpi ohjaa päätöksenteossasi, järki vai rakkaus?
Järki on aina mukana, vähintään takaraivossa, mutta jos puhutaan nimenomaan rakkaudesta eikä tunteista yleensä, niin sellaisissa asioissa, joihin rakkaus jotenkin liittyy, sillä taitaa olla suurempi merkitys.

5. Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi saadaksesi haluamasi?
Riippuu asiasta. Jos asia on tärkeä, eikä pitkälle meneminen tarkoita muiden ihmisten tietoista ja ansaitsematonta vahingoittamista, voin tehdä aika paljonkin tavoitteen saavuttamiseksi.

6. Kaunisteletko asioita blogissasi?
En mielestäni.

7. Kuinka usein sana rakkaus tulee mieleesi?
Silloin tällöin, joskus useammin, joskus harvemmin. Riippuu tilanteesta. Yllättävän vaikea kysymys.

8. Paljonko olisit valmis tunnustamaan asioita blogissasi, jos sinun ei tarvitsisi miettiä, mitä muut ajattelevat?
Aika paljon, mutta siitä haluan kuitenkin pitää kiinni, että Rouva B on anonyymi. En siis tunnustaisi sellaisia asioita, jotka mahdollistavat minun henkilöllisyyteni selvittämisen.

9. Miksi sinä olet unohtanut sotaveteraanit?
En ole unohtanut heitä. Se, mitä minä itse olen tehnyt maanpuolustuksen eteen, on todella pientä sotaveteraaneihin verrattuna. Omat tekemiseni ovat kuitenkin auttaneet minua ymmärtämään vähän enemmän heidän kokemuksiaan, mikä entisestään lisää heidän arvostustaan.

10. Mikä on pahin (rehellisyys maan perii) pakkomielteesi?
Ääh... Pienempiä pakkomielteitä riittää ja ne yleensä liittyvät jollakin tavalla perfektionismiin. Yleisesti ottaen liian pitkän ajan ja paljon energian käyttäminen olemattomien pikkuasioiden viilaamiseen, ehkäpä.

11. Kuinka paljon uskot minun puhuvan paskaa? (Nyt on siis kyse Pepponen mahdollisesta paskapuhumisesta.)
Hyvä kysymys ;D Pepponella on vilkas mielikuvitus, mutta joskus epäilen, ettei niissä jutuissa paskan puhumista ole ehkä kuitenkaan niin paljon kuin mitä ensinäkemältä vaikuttaa. Totuuden siemen on jossain siellä seassa. Mielenkiintoinen mysteeri joka tapauksessa.

Kaikkien näiden totuuksien ja vastauksien jälkeen olen niin voipunut, etten enää jaksa keksiä omia 11 kysymystä ja 11 vastaajaa. Eli minun osaltani haasteen toteutus päättyy tähän.


9 kommenttia:

  1. Tuhannesti kiitos! Mielenkiintoisia asioita jotka vältt.. oli ihan kiva kuulla koska ne aina tuovat henkilöä lähemmäksi sieltä tekstin takaa. Selkeän määrätietoinen nainen joka nytkin selkeän määrätietoisesti jätti herkkupalat kertomatta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikkea pidä paljastaa kerralla ;) Ja niin kuin olen sanonut ennenkin, niin jos jokin asia jää oikein pahasti hampaan koloon, kysymyksiä voi esittää. Myös privana. Mutta fiktiopostauksia kannattaa joskus lukea myös rivien välistä ;)

      Poista
  2. Näitä on hauska lueskella, pieniä palasia lisää ennalta muodostettuun kuvaan. Siihen, jota voit sitten sopivassa kohtaa taas horjuttaa (kuten kirjoitit tuolla ensimmäisessä kohdassa 9)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin muuten mielenkiintoista haastaa lukijat kertomaan, millainen kuva heillä on blogin kirjoittajasta :D

      Poista
  3. Joo, mukavaa näit on lueskella, kuhan ei itte jou'u vastaileen. ;D
    Taijjan pölliä ton sun ajatelman ja haastaa lukijani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sinua ole haastettu vielä? Se asia voidaan varmasti korjata ;D

      Poista
    2. Viimevvuoden puolella muistaakseni vastailin. Nollavaimo haasto, vai vastasinko sit suoraa hänen kommalootaa...en mä muista. :)

      Poista
  4. Olipas muuten mielenkiintoista lukea vastuksiasi. Siksikin, että monissa asioissa olen hyvin samanlainen kuin sinä! Välillä luulin, että olen itse sinne vahingossa kirjoittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla ;) Täytyypä ruveta lukemaan blogiasi tarkemmin ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...