Rakkauden säännöt

Maria ja Mika kävelivät kohti bussipysäkkiä. Takana oli elokuva ja sunnuntai-ilta oli aluillaan. Marialla alkoi jo olla kiire kotiin, sillä maanantaiaamun harjoitustunnin suunnitelma oli vielä kesken ja se piti saada valmiiksi ennen kuin alkaisi väsyttää liikaa. Maria tervehti vastaantulevaa miestä, sanoi hei ja hymyili.

- Kuka helvetti toi oli? Mika karjaisi ja seisahtui keskelle katua.
- Se on mun opiskelukaveri, Antti. Se on myös opetusharjoittelussa, vastasi Maria hieman hämmästyneenä Mikan agressiivisesta reaktiosta.
- Mitä sä sitä moikkailet ja hymyilet? Tollaset jutut loppuu heti!
- Et kai sä ole tosissas? Ihan normaaliahan se on tuttuja moikata, jos tulee kadulla vastaan.

Maria huomasi, että vastaus ei kelvannut Mikalle, joka seisoi edelleen kuin paikalleen nauliintuneena ja tuijotti häntä raivostuneen näköisenä. Ohi kulkevat ihmiset vilkuilivat heitä uteliaan näköisinä. Maria tunsi olonsa kiusaantuneeksi eikä tiennyt, mitä sanoa Mikalle, jotta tämä rauhoittuisi. Tällaisia raivonpuuskia oli sattunut ennenkin, ja silloin Mika ei kuullut muuta kuin oman äänensä. Itse asiassa niitä tuntui tulevan yhä useammin.

- Viitsitkö päästää irti mun käsivarresta, Maria sanoi yrittäen pitää äänensä rauhallisena. - Mun bussi lähtee ihan pian.
- Sen tyypinkö luo sä olet menossa? Mika puhisi.
- Mä menen kotiin. Mulla on vielä töitä tänään. Etkö sä muista, mitä mä sanoin sulle aikaisemmin?
- Sä valehtelet mulle. Mä tiedän sen.
- Enkä valehtele. Sähän olet ihan pimee! Ja ihan oikeasti mun pitää mennä nyt.
- Mä tulen mukaan.
- Et sä voi tulla nyt, kun mun pitää tehdä töitä. Mähän sanoin sulle ennen kuin lähdettiin.

Maria tempaisi käsivartensa irti Mikan otteesta. Hän oli kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä vielä yrittää keskustella vai antaa jutun olla? Joka tapauksessa bussi oli lähdössä ja seuraavaa joutuisi odottamaan pitkään. Maria teki ratkaisunsa, kääntyi kannoillaan ja lähti reipasta vauhtia kohti pysäkkiä. Hän vilkaisi taakseen nähdäkseen, lähtikö Mika hänen peräänsä. Ei lähtenyt. Siellä se edelleen seisoi ja katseli hänen suuntaansa.

Bussissa istuessaan Maria mietti, mitä oli tehnyt väärin. Ei mitään, ainakaan omasta mielestään, mutta Mikan mielestä ilmeisesti kaiken mahdollisen. Tämä suhde oli alkanut mennä jotenkin omituiseen suuntaan. Mikan käsitys oli, että jos rakastettiin, niin sitten oltiin olemassa vain toisiaan varten. Muut ihmiset olivat häiriötekijöitä. Maria oli vähitellen alkanyt ymmärtää, että hänen poikaystävällään oli ihan omat ja uniikit säännöt, joita hänen olisi pitänyt noudattaa osoittaakseen rakkautensa.

Miten tässä näin oli käynyt? Suhteen alussa kaikki oli ollut niin ihanaa. Sitten Mika oli vähitellen alkanut paljastaa itsestään puolia, joiden olemassaolosta Marialla ei ollut ennen ollut aavistustakaan. Hän oli kyllä havainnut jo melko varhaisessa vaiheessa, että Mikalla ei ollut läheisiä ystäviä, mutta että hänelläkään ei saisi olla! Mika ei halunnut tavata Marian ystäviä ja keksi kaikenlaisia tekosyitä pitääkseen hänet poissa tyttöjen luota. Sitä Maria ei voinut ymmärtää ja hyväksyä. Ja miespuoliset kaverit tai edes tutut olivat kuin punainen vaate, joka sai Mikan raivostumaan välittömästi.

Maria jäi bussista ja käveli kohti kotiovea asiaa miettien. Ei tällainen voisi jatkua. Tämä suhde kaikkine Mikan sanelemine sääntöineen oli mahdoton. Sitä paitsi opinnot olivat nyt kriittisessä vaiheessa, ja Mika oli alkanut osoittaa mustasukkaisuutta myös hänen opiskeluun käyttämästään ajasta. Opiskelusta tinkimiseen Marialla ei ollut varaa, jos hän aikoi valmistua.

Avain kiertyi lukossa ja Maria astui sisään yksiöönsä. Nyt piti saada ajatukset kasaan ja tehdä tuntisuunnitelma valmiiksi. Oppikirja ja paperit odottivat pöydällä, johon ne olivat jääneet muutama tunti sitten  hänen lähtiessään elokuviin Mikan kanssa. Tämä suhde olisi nyt loppu. Sen Maria oli päättänyt.