Ponnistus

Pohjan kylän nuoriso ja muutama paikalle erityisesti pyydetty merkkihenkilö olivat täyttäneet kansakoulun isomman luokkahuoneen. Yläluokkien opettaja, Heikki Rautava, istui pöydän takana puheenjohtajan paikalla ja sormeili puunuijaa, jonka hän oli kaivanut esille tarvikekaapista.

Urheiluseuran perustava kokous oli alkanut lupaavasti, ja opettaja Rautava oli tyytyväisenä saanut nuijia päätökset seuran perustamisesta ja lajivalikoimasta ilman soraääniä. Kun oli tullut aika päättää seuran nimestä, asioiden eteneminen oli tyssännyt täysin. Rautavan ehdottama Alku ei jostakin syystä ollut saanut erityistä kannatusta vaikka hän oli nimelle esittänyt ylevät perusteet. Alku kuvastaisi niin hyvin kasvavaa ja varttuvaa nuorisoa, joka nostaisi seuran maan parhaimmistoon. Rautava oli kuitenkin hieman pettyneenä joutunut pyytämään kokousväeltä muita nimivaihtoehtoja. Ja niitähän riitti. Miten tämä saattoikin äkkiä olla näin vaikeaa?

- Minä esitän, että nimeksi tulee Salpa! Salpa ei päästä kilpaveikkoja ohitse.
- No kas kun ei Lukko, huusi joku nurkasta ja väki hörähti nauruun.
- Lukko olisi kyllä hyvä nimi, alkoi yksi pohtia ääneen. - Luja kuin lukko!
- Niin mutta entäs sitten Luja? Luja menee lujaa!
- Kyllä pitää olla jotain mieleenpainuvampaa. Vaikka Pamaus. Siinä olisi nimi, joka suorastaan räjähtäisi.
- Ura kuvastaisi etenemistä. Ura uusi urkenee!

Samaa rataa jatkettiin tovi jos toinenkin, mutta mikään nimi ei tuntunut saavan laajempaa kannatusta, kun yhtäkkiä lähes jokaisella oli oma ehdotuksensa. Kipinä tuntui jo keräävän kannatusta, mutta sitten joku muisti, että naapurikylään oli äskettäin perustettu juuri sen niminen seura.

- Kyllä on tämän urheiluseuran perustaminen semmoinen ponnistus, että jää Mäkelän akan kaksosten vääntäminenkin toiseksi, heitti joku irvileuka.
- Ponnistus on, kyllä... Mutta Ponnistus, Pohjan Ponnistus tämä nimenomaan onkin!