lauantai 20. huhtikuuta 2013

Alitajunta elää omaa elämäänsä

Viime yönä nähtyä:

Sotaan ollaan lähdössä, taistelu alkaa ihan pian, ja minä arvon, ottaisinko tetsarin vai selkärepun. Vai molemmat - se tosin ei tunnu hyvältä ajatukselta, kun kannettavaa tulee liikaa. Taistelutilanteessa kuuluisi olla tetsari, mutta kun niitä tarpeellisia varusteita on repussakin. Ja muilla näyttää olevan mitä kenelläkin. Äh, en minä osaa päättää...
- - - 
Pitää päästä vessaan. Puucee on epäkunnossa! Toiseen on pitkä jono. Huomaan, että olen laskenut rynnäkkökiväärini jonnekin. Minne? Tuossa se taitaa olla. Nostan aseen ja tarkistan sen numeron. Väärä numero. Ai niin, eihän minulla tietenkään kertausharjoituksessa ole samannumeroista asetta kuin varusmiehenä.
- - -
Tylsät bileet, lähden kotiin. Tarvon lumessa kohti bussipysäkkiä. Työkaveri saavuttaa minut ja ehdottaa, että otetaan taksi. Hän soittaa, ja sitten aletaan odottaa. Yhtäkkiä huomaan, että työkaveri lähentelee minua. WTF? Ei kiinnosta! Tyyppi loukkaantuu. Taksi ei tule ikinä.

Koko tarina nivoutui jollakin kierolla tavalla yhteen, mutten muista enempää.

Intistä on yli kymmenen vuotta aikaa, mutta jostakin syystä aihepiiri on pyörinyt mielessä viime aikoina tavallista enemmän. En minä ole ajatellut asiaa aktiivisesti vuosiin. Useimmat niistä ihmisistä, joiden kanssa olen nykyään tekemisissä, eivät edes tiedä, että olen käynyt armeijan. Mutta nyt aivot ovat näköjään päättäneet alkaa prosessoida asiaa ihan omia aikojaan. Muutama uni, jotka kuitenkin ovat erilaisia kuin ne armeijaunet, joita näin heti intin jälkeen. Ihan valveilla ollessa minulla on olo, että sen ajan muistoja pitäisi nyt kirjoittaa muistiin. Pidin kyllä päiväkirjaakin silloin, mutta sen tyyppiset asiat, jotka nyt palaavat mieleen, eivät taida löytyä päiväkirjasta. Voi olla, että joudutte kärsimään inttijutuista täällä blogissa. Pahoittelen jo etukäteen, jos joku kokee saavansa yliannoksen.

Ja sitten se unen loppuosa. Työkaveri on todellinen henkilö, joka ei lähentele, ei edes flirttaile. Ja jos minun pitäisi miespuolisista työkavereistani joku valita lähentelemään itseäni, tämä henkilö ei olisi listan kärjessä. Itse asiassa töissä ei ole ketään, jota voisin kuvitella katselevani sillä silmällä, jos olisin sinkku. Siinä mielessä aika tylsää porukkaa. Mutta mistäs tämä uni sitten tuli häiritsemään nukkumistani?

Sitten palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Ajattelin olla käymättä ruokakaupassa ja kokata siitä, mitä kaapeista sattuu löytymään. Kirjastossa pitää käydä palauttamassa muutama kirja, joista tuli jo eilen karhu, ja lainata jokunen uusi tilalle. Projektin pitää edetä. Marjaana antoi minulle luvan lorvailla, mutta taidan kyetä käyttämään sen vain puoliksi tänä viikonloppuna.


8 kommenttia:

  1. Anna tulla vaan! Siis niitä inttijuttuja, olen jo lapsuuteni maisemissa kun intistä kirjoitit. Selitys: isäni oli upseeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä ala tänne ilmestyä ;) Päässä pyörii niin paljon kaikkea muutakin kirjoitettavaa, että taidan ensi töikseni laatia muistilistan. *sisäinen suorittaja heräilee*

      Poista
  2. Hyvä, jos lopvailet edes vähän ;-) Sehän oli lupa, ei käsky!

    Oikein mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi se ei koskenut ainoastaan tätä viikonloppua ;)

      Poista
  3. Kirjoita vaan intistä jos siltä tuntuu ja muista käyttää se lorvailuaika hyödyksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorvailen kirjoittaen, ehkä ;)

      Poista
  4. Sinulla on hyvät jutut ja luen mielenkiinnolla. kiitos..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on lukijoita :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...