Oravanpyörä

Joitakin vuosia sitten hyppäsin ulos. En sen takia, että olisin halunnut ulos, vaan koska elämässä oli palikoita, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sopineet yhteen. Piti tehdä valintoja, ja yksityiselämä meni työn edelle.

Tänään kuulin töissä asioita, jotka pistivät miettimään tulevaisuutta. Kun tämänpäiväiset asiat yhdistää aikaisemmin kuultuun ja nähtyyn, epäilykseni tulevaisuuden kulusta saavat vahvistusta, vaikka työnantaja kieltää kaiken, jos asiasta kysyy. Luulevatko ne ihmisiä tyhmiksi? Luulevatko ne minua tyhmäksi? Kyllä minä huomaan, jos kaikki merkit alkavat viitata siihen, että työnantaja valmistautuu vähitellen vetäytymään pois tietyltä toiminta-alueelta, jolla on menty alamäkeä jo kauan. Kerran, kun juttelin isopomon kanssa (rasti seinään, sitä tapahtuu harvoin) hän lähes myönsi esittämäni epäilyt oikeaksi, kun joutui faktojen eteen. Siis lähes, muttei suoranaisesti kuitenkaan.

Se toiminta-alue, joka supistuu koko ajan, on se, joka työllistää minut. On tietenkin mahdolllista, että minulle tarjotaan uusia tehtäviä muilta toiminta-alueilta, siis niiltä, joilla menee hyvin ja joihin panostetaan. Mutta kun minä en ole kiinnostunut. Oikeasti en ole kiinnostunut edes siitä, mitä teen nyt. Onhan työssä yksi hyvä puoli, siitä saa rahaa, jolla saa ruokaa. Mutta oravanpyörä puuttuu. Se on se varsinainen ongelma.

Haluan takaisin oravanpyörään! Sanokaa hulluksi, mutta tylsistyn, kun mitään ei tapahdu. Töiden määrä ei ole sama asia kuin työn haasteellisuus ja mielenkiintoisuus. Ja jos tapahtuu jotain, johon pitäisi reagoida ja ratkaista ongelma, suunnitella asioita eteenpäin, minä en saa siihen puuttua vaikka haluaisin, vaikka osaisin, koska istun väärällä pallilla, väärällä nimikkeellä.

Haluan olla vastuussa, koordinoida, suunnitella, neuvotella, esiintyä, revetä joka suuntaan! Pysäyttäkää oravanpyörä hetkeksi! Haluan takaisin sisään!