Sormileikki

Kävin monta vuotta pianotunneilla kouluaikoina ja minulla on edelleen piano. Nykyään sitä kuitenkin tulee soitettua harmittavan vähän. On niin paljon kaikkea muuta tekemistä, ja toisaalta pitää ajatella myös sitä, että pianon kaltaisen akustisen soittimen ääni saattaa rivitalossa häiritä naapureita. Ja miestä, joka katselee telkkaria. Eihän se tietenkään mikään ehdoton este soittamiselle ole, mutta esimerkiksi kovin myöhään illalla ei pidä ehdoin tahdoin häiriköidä.

Aktiivisista pianistiajoista on parikymmentä vuotta, mutta muistan edelleen ulkoa aika monta kappaletta. Valitettavasti en soita enää yhtä hyvin kuin silloin joskus, sillä sormet kangistuvat, kun niitä ei käytä säännöllisesti. Soittaminen on sormileikkiä ja ulkomuistista soittaminen on sitä aivan erityisesti. Soittaessa muisti ei ole korvien välissä vaan sormenpäissä.

Sormet hakeutuvat vanhasta tottumuksesta oikeille koskettimille ilman, että kappaleen kulkua tarvitsee erityisemmin ajatella. Oikeastaan on jopa parempi, ettei ryhdy miettimään liian tarkasti, mitä on tulossa. Se sekoittaa sormien työskentelyn. Jotkut kappaleet, jotka olen aikoinani osannut erityisen hyvin, pystyn edelleen soittamaan silmät kiinni. Sormet tietävät, minne mennä. Nykyään ehkä hieman haparoiden joissakin kohdissa, jos aivan rehellisiä ollaan.

Entiselle tasolle pääseminen vaatisi pitkäjänteistä työskentelyä - sen jälkeen, kun piano olisi ensin viritetty ja kynnet leikattu lyhyiksi. Aluksi pitäisi kaivaa esille etydikirja - ei sitä vaikeinta kuitenkaan heti kättelyssä - ja alkaa taas totuttaa sormia leikkimään koskettimilla.