maanantai 6. toukokuuta 2013

Aukio

Nainen istui metrossa opaskirjaa lukien ja seurasi samalla matkan etenemistä asemalta toiselle. Joka puolella ympärillä oli mustatukkaisia ihmisiä, joista toiset vilkuilivat häntä, eurooppalaista, uteliaasti. Olihan täällä turisteihin totuttu, mutta tähän miljoonakaupunkiin muutama kymmenenkin tuhatta turistia hukkui kuin pisara mereen.

Metrojuna alkoi taas hidastaa aseman lähestyessä. Nainen yritti kuunnella kuulutusta ja erottikin aseman nimen, Tiananmen. Nyt oli aika jäädä pois. Hän tunki itsensä ihmisjoukon mukana ulos vaunusta ja ylös portaita kohti maanpintaa. Ulos päästyään nainen katsoi karttaa ja vertasi sitä ympärillä olevaan katunäkymään, arvioi ilmansuunnat auringon perusteella ja lähti suunnistamaan kohti aukiota.

Viiden minuutin kävelyn jälkeen häneen eteensä aukeni Tiananmenin aukio, Taivaallisen rauhan aukio. Se oli suuri, riittävän suuri valtiollisiin paraateihin, joissa suurvalta esitteli voimaansa. Nainen käveli aukion keskelle tunnustellakseen sen mittasuhteita. Hän katseli amerikkalaista turistiryhmää farkkuineen, valkoisine lenkkareineen ja kameroineen, joka valui aukion poikki toistellen "oh my God". Vaikka turisteja oli paljon, kiinalaisia oli aukiolla silti enemmän. Aukion yllä näkyi leijoja, joiden lennättäjät seisoivat naru käsissään keskittyneenä pitämään ne ilmassa.

Nainen katsoi Kielletyn kaupungin suuntaan. Siinä se nyt oli. Muuri ja Taivaallisen rauhan portti ja Maon kuva, jotka hän oli nähnyt niin monta kertaa lehtien kuvissa ja televisiossa. Kielletty kaupunki sai kuitenkin odottaa vielä, sillä hänellä oli ensin muita suunnitelmia. Hän kääntyi ja alkoi kävellä kohti aukion vastakkaista laitaa ja Maon mausoleumia.

Lähestyessään mausoleumia nainen näki ihmispaljouden, joka liikkui jonoissa kohti sisäänkäyntiä. Hän katseli ympärilleen ja huomasi aukion sivulla rakennuksen, jonka täytyi olla opaskirjan mainitsema tavarasäilytys. Mausoleumiin ei saanut viedä laukkuja. Nainen kaivoi repustaan rahapussin ja kameran ja tunki ne taskuihinsa. Kameratkin olivat kiellettyjä, mutta hän ei halunnut jättää omaansa reppuun vaan toivoi, ettei ihmisiä sentään tarkastettaisi kiellettyjen esineiden varalta. Hän ojensi reppunsa luukusta sisään ja sai kuitin. Seuraavana jonossa oleva työnsi jo häntä sivuun.

Nainen käveli kohti mausoleumin sivulla olevia jonomuodostelmia katsellen paikkaa, johon hän voisi asettua. Muita turisteja ei näkynyt missään ja kiinalaiset näyttivät asettuvan jonkin jonon hännille tai pujahtavan jonottavien ihmisten väliin. Nainen valitsi oman jononsa ja alkoi kävellä sen mukana eteenpäin. Jono liikkui melko nopeasti ja saavutti tuota pikaa mausoleumin edustan ja ylös johtavat portaat, joilla oli kaupustelijoita myymässä kirjasia. "Mao manual", huusi yksi kaupustelijoista ulkomaalaisen huomatessaan ja ojensi häntä kohti Maon kuvalla varustettua esitettä. Nainen kohotti kätensä torjuvasti.

Jono eteni kohti ovea ja vartijat paimensivat ihmisiä pysymään liikkeessä. Mausoleumin eteishuoneessa oli suuri Maon patsas, jonka eteen muutamat kiinalaiset juoksivat viemään kukkia ja kumartamaan kämmenet yhteen painettuina, ennen kuin palasivat nopeasti jonoon. Aivan samanlaista käytöstä nainen oli nähnyt buddhalaistemppelissä. Jono liikkui tiukkailmeisten vartijoiden ohjaamana sisempään huoneeseen, jossa puhemies Maon balsamoitu ruumis makasi lasikaapissa. Sen kasvot olivat kelmeät ja näyttivät naisen mielestä muoviselta. Ihmisten virta kulki katkeamattomana lasikaapin ohi.

Muutaman sekunnin kuluttua nainen oli taas ulkona, mausoleumin takapuolella. Hän nouti reppunsa tavarasäilytyksestä ja tarkasti sisällön. Kaikki oli tallella. Nainen katsoi kelloaan. Kaksikymmentä minuuttia. Tämä nähtävyys oli katsottu nopeasti. Hän heitti repun selkäänsä, suuntasi uudelleen aukiolle ja käveli rauhallisesti sen yli kohti Kiellettyä kaupunkia.

4 kommenttia:

  1. Omakohtainen kokemus? Ajattelin vaan kun oli niin elävän tuntuisesti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  2. Hei, mielenkiintoinen tarina ja minulle muistui mieleen se, miten kävin läpi saman tien Moskovassa Leninia maousoleumissa katsomassa 10 v lapsena. Jono oli monta kilometriä pitkä ja olin tosi väsynyt ja pettynyt, kun näin pikkuisen miehen makavaan naama punaisena. Olin odottanut jotakin suurta ja kaunista -heh -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balsamoituja ja näytille asetettuja ruumiita katsoessa tulee kyllä mieleen, että onko se ihan oikea. Sen verran epäluonnolliselta sellainen näyttää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...