Pelastaja

Ulko-ovi avattiin ja suljettiin jälleen sisääntulijan perässä. Hanna kuuli keittiöön, miten muovikassin sisältö kilahti, kun tulija laski sen lattialle. Kengät lensivät nurkkaan ja askeleet jatkoivat matkaansa. Muovikassi kilahti uudelleen, tällä kertaa olohuoneessa.

- Isä, isä! Mä olen lentokone! Surrurrur! Lennätä mua!
- Ei isä nyt jaksa, isä on väsynyt. Mene äitis luo.
- Isä, katso kun mä lennän!
- Mene nyt penska siitä muualle, ennen kuin multa palaa hihat!

Hanna huokaisi ja kutsui Lauria, joka tallusteli keittiöön pettyneen näköisenä. Hän silitti pojan hiuksia ja katsoi kelloa. Ruoka alkoi olla valmista, ja ruuan jälkeen olisikin jo pian Laurin nukkumaanmenoaika. Hanna laittoi lautaset ja juomalasit pöytään, otti veitset ja haarukat laatikosta, maitotölkin jääkaapista. Hän nosti Laurin valmiiksi istumaan omalle tuolilleen ja meni sitten olohuoneen ovelle. Juha istui sohvalla, jalat sohvapöydällä, kaukosäädin toisessa ja olutpullo toisessa kädessä.

- Ruoka on valmista, sanoi Hanna.
- Mä syön täällä. Matsi alkaa juuri nyt, murahti Juha Hannaan katsomatta. - Tuotko mulle lautasen tänne. Ja korkinavaajan. Minne helvettiin sä olet sen taas siivonnut?
- Tulisit nyt syömään meidän kanssa keittiöön, pyysi Hanna toivoen mielessään, että ensimmäinen olutpullo korkattaisiin vasta ruuan jälkeen.
- Taasko sä alat nalkuttaa? On se helvetti, kun heti alkaa naputus, kun mä pääsen kotiin.
- En mä nalkuta. Mä vain kysyin, jos sä söisit mun ja Laurin kanssa.
- Vittu mä en jaksa sua! Mä oon painanut töitä koko viikon ja sä et tiedä, millainen stressi mulla on nyt päällä. Mun on pakko saada relata, ja sä et yhtään auta asiaa.

Juhasta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi pian, jos Hanna jatkaisi tuota jokaperjantaista valitusvirttä. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Pakko saada olutta ja äkkiä. Juha tunnusteli kädellään sohvatyynyjen väliä ja löysi korkinavaajan. Pullo sihahti, kun hän avasi sen ja heitti korkin pöydälle. Jo ensimmäinen kulaus pullosta tuntui rauhoittavan mutta ei vielä riittävästi. Hän joi lisää, kunnes pullo oli lähes tyhjä.

- Ei mulla ole edes nälkä, Juha sanoi vilkaisten Hannaa, joka seisoi edelleen ovella. - Syökää te Laurin kanssa kahdestaan.

Hanna kääntyi ja palasi keittiöön, jossa Lauri leikki haarukan kanssa kilistellen sillä lautasta. Hän otti perunoita kattilasta ja alkoi kuoria niitä itselleen ja lapselle.

Juha korkkasi uuden pullon ja nosti sen huulilleen. Mertaranta selosti peliä, ja Juha sääti äänen voimakkaammalle. Hän joi toisen pullollisen ja kolmannen ja neljännen. Keittiön äänet alkoivat vähitellen häipyä taustalle ja niiden sijaan Juha tunsi, kuinka hän alkoi kellua kuin pehmeässä pilvessä. Pilvi kuljetti hänet pois harmaasta arjesta ja stressistä kohti pelastusta, jossa ei ollut nalkuttavaa vaimoa ja kitisevää pikkulasta.

Hanna tuli katsomaan olohuoneen ovelle kylvetettyään Laurin ja pantuaan hänet nukkumaan. Juha makasi sohvalla kuorsaten, kaukosäädin edelleen toisessa kädessä. Pöydällä oli kokoelma tyhjiä pulloja. Hannan ei tarvinnut laskea niitä, silmämääräisesti arvioiden niitä oli riittävästi, jotta Juha ei tulisi häiritsemään häntä tai Lauria ennen aamua. Pelastava sammuminen. Hanna meni Laurin huoneeseen, jonne hän oli pedannut itselleen vuoteen patjalle Laurin sängyn viereen, ja lukitsi oven perässään. Varmuuden vuoksi.