tiistai 19. helmikuuta 2013

Minä

Minä puhun mielelläni minusta. Niinhän lähes kaikki ihmiset tekevät. Se on helppo puheenaihe, koska siitä tiedän kaiken ja voin kertoa sinulle asioita, joita sinä et tiedä.

Haluan kertoa sinulle, että minä olen kaunis, älykäs, sympaattinen, empaattinen, loistava kokki, täydellinen vaimo, rakastava äitipuoli sekä innovatiivinen ja aloitteellinen työntekijä ihan vain muutamia erinomaisia ominaisuuksiani mainitakseni.

Toisaalta voisin myös kertoa sinulle, että minä olen usein laiska ja siirrän tekemisiä hamaan tulevaisuuteen, syön liikaa suklaata, jätän pölyt pyyhkimättä, en jaksa liikkua niin paljon kuin pitäisi, olen epäsosiaalinen, koska en viitsi kuunnella samojen ihmisten aivotonta kälätystä päivästä toiseen, olen rasittava alainen, koska kerron jatkuvasti esimiehelleni, mitkä asiat ovat rempallaan ja miten ne pitäisi hoitaa, minulla on ikuisuusprojekteja, jotka valmistuvat sitten joskus, ehkä, puristelen mustapäitä nenästäni, vaikka minua on jo kaksikymmentäviisi vuotta kielletty tekemästä niin ja kuljeskelen kotona rönttövaatteissa, jotka ovat täynnä kissankarvoja.

Mitä väliä sillä on, mitä minä kerron sinulle itsestäni? Pitäisikö minun välittää siitä, mitä sinä ajattelet minusta? Ehkä on parempi, etten kerro mitään, niin voit tehdä omat havaintosi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minun pitäisi yrittää olla niin, että saat minusta mahdollisimman hyvän kuvan. Ei minun tarvitse välittää siitä, mitä sinä minusta ajattelet. Ei minun tarvitse edes yrittää sovittaa itseäni muottiin, johon en oikeasti sovi. Minun ei tarvitse yrittää olla niin kuin kaikki muut. Hajuton, äänetön, neutraali, näkymätön. Riittää, että itse olen sinut itseni kanssa.

Minä olen minä.

FB:ssa vastaan tullut, alkuperästä ei mitään tietoa.

4 kommenttia:

  1. Ainakin sinä olet rehellinen! Uskon jokaisen adjektiivin negatiivisimmasta positiivisimpaan ja ne susta tekevätkin sen ihastuttavan Mrs B:n johon olen niin kovin tykästynyt..<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ne positiiviset saattavat olla ihan hiukkasen liioiteltuja, mutta negatiiviset (millä perusteella ne muuten lasketaan negatiivisiksi?) ovat täysin totta ;)

      Poista
  2. Küllä joku kohtalo on meidät vienyt yhteen tään blogin kautta, kun ollaan kaikki melkein kaksoisia...hehehh, kaikilla on melkein samoja piirteitä josta kirjoitit ... tunnistan monet itseeni liittyvät adjektiivit .. ja tulee niin hyvä mieli että ei tarvi olla täydellinen. Saa olla minä minun kanssa. Kiitos , löydän aina kivoja ajatuksia sun blogistas. Itse ei pysty tuottamaan tekstia ihan noin vaan mutta yritän kirjata ajatukset vaan niin kun ne tule sydämmestäni ... Hyvää Päivän jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan :)

      Älä, Nata, huoli siitä tekstin tuottamisen vaikeudesta. Se helpottuu kyllä ajan myötä. Muistat vaan jatkaa sydämestä tulevien ajatusten kirjaamista.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...