Lapsuusmuisto

Olin viisivuotias ja olimme juuri muuttaneet kerrostalosta vastavalmistuneeseen rivitaloon. Kaikissa naapuriperheissä oli alle kymmenvuotiaita lapsia, jotka tuota pikaa löysivät toisensa. Ajankohta oli kultaista 70-lukua, jolloin lapset leikkivät ulkona eivätkä verkossa ja viisivuotiaankin oli aivan sopivaa poistua vanhempien jatkuvasta valvonnasta ulkona ollessaan.

Muistan, miten eräänä päivänä ovikello soi ja oven takana oli lapsiparvi pakkashaalareissaan. En ollut vielä tutustunut naapureiden lapsiin, mutta näköjään heille oli selvinnyt, että tässäkin asunnossa asui joku yhteisiin leikkeihin sopivan ikäinen. Siskoni oli vauvaikäinen, joten hänestä ei ollut ulos lähtijäksi, mutta minä, viisivuotias, taisin edustaa jotakuinkin ovikelloa soittaneen lapsiparven keski-ikää.

En ollut kovin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut lapsi, pikemminkin ujonpuoleinen, mutta leikkikavereille oli kyllä tarvetta. Kerrostalossa niitä oli itse asiassa ollut vähemmän kuin mitä nyt oli tyrkyllä.

Ja siinä ne nyt seisoivat 70-luvun värisissä haalareissaan ja kysyivät, jos "se tyttö" tulisi ulos leikkimään. Todennäköisesti äitini vastasi puolestani, että tulee kyllä, ja tuuppasi minut ovesta ulos samanlaisissa tamineissa kuin muillakin oli. Muistan vieläkin, miten lapsiparvi ensi töikseen esittäytyi minulle, ja sitten lähdettiin leikkimään ilman sen kummempia lisämuodollisuuksia.

Vuosien kuluessa osa naapureista vaihtui, mutta lapsilla oli tapana leikkiä yhdessä isossa porukassa. Pelattiin pelejä ja rakennettiin lumilinnoja ja majoja. Tai käytiin soittamassa naapurien ovikelloja ja juostiin äkkiä piiloon.