keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Haasta minut kirjoittamaan!


Nyt kukkii jasmike. Takapihalla on kaksi isoa pensasta täydessä kukassa ja tuoksu on sen mukainen. Karavaani lähtee kohti etelää tuota pikaa, ja yritän pitää vähän nettitaukoa. Saa nähdä, miten onnistuu.

Siksi aikaa, kun minä lomailen, ajattelin antaa teille lukijoille pienen tehtävän. Haastan teidät haastamaan minut kirjoittamaan. Antakaa aihe, josta haluatte minun kirjoittavan fiktiivisen tekstin. Tehtävänanto voi olla yksi sana, jonka ympärille minun pitää rakentaa jotakin, tai monisanaisemmin kuvailtu toivomus. Haasteeseen voi liittää myös toivotun tyylilajin (lupaankohan liikaa...?). Yksi lukija saa antaa useammankin haasteen, ja ne voi kirjoittaa ihan kommentteihin. Vastaan kirjoitushaasteisiin heinä-elokuun aikana. 

Mistäkö sain tämän älyvapaan idean? No, tässähän kävi niin, että pääsin alkuvuodesta fiktion kirjoittamisen makuun. En ole harrastanut sitä aiemmin, joten teelmien taso on ollut vaihteleva. Nyt haluaisin kokeilla, riittääkö mielikuvitukseni, jos saan vähän "tarina päivässä" -haastetta monitahoisempia tai tarkempia tehtäviä teiltä. Ja tämän kokeilun onnistuminen luonnollisesti edellyttää, että te annatte niitä haasteita minulle, joten alkakaapa miettiä. 

Ihan hiukan jo jännittää, mitä on tulossa! =)

17 kommenttia:

  1. Oi oi, rohkea nainen!

    Vähän sellainen nyhjää tyhjästä tyyppinen haaste, vai kuinka?

    Sana olkoon sotilaskarkuri ja tyylilaji vapaa. Annapa alitajunnan työskennellä ja päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyhjää tyhjästä kuvaa tätä oikein hyvin, tosin miettimisaikaa on vähän enemmän ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vastaus Timon antamaan haasteeseen löytyy päiväyksellä 29.7.2013.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vastaus Puskissan haasteeseen löytyy päiväyksellä 8.9.2013.

      Poista
  4. Rouva alikersantti evp :)

    VastaaPoista
  5. Celestial Trembler rakkautta etsimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitäisi selvittää, kuka tai mikä on Celestial Trembler... :P

      Poista
    2. Tokihan sinä meidät Taivaalliset Vapisijat tunnet :P

      Poista
  6. Terveisiä itäisestä suomesta! Tässä sinulle aihe-ehdotus: "Miksi mikään ei huvita?"

    Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus Rantakasvin haasteeseen löytyy päiväyksellä 11.4.2014.

      Poista
  7. Mää nyt päästelen vaan sen ulos mikä ensimmäisenä pulpahti mieleen; sorsa ja tyylilajina kauhu :)

    VastaaPoista
  8. Tekee iloiseksi, kun olet niin aktii´vinen kesällä ja ehdotan sanaksi "kaksoset sotilasalokkaat" ja tyylilajina huumoria .. naurattaa jo valmiksi , tiedän että olet taitavaa ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus Na-tan antamaan haasteeseen löytyy päiväyksellä 10.7.2013.

      Poista
  9. Näitähän tuli ihan mukavasti. Kiitos kaikille! Taidanpa aloittaa Natan antamasta haasteesta. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...