tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kohmeessa


Takapihalla vallitsee ilmeisesti pikkujääkausi. Tulin siihen tulokseen, kun kävin tarkastelemassa asioiden tilaa lähemmin. Lunta ei toki ole näkynyt enää aikoihin, mutta kasvit kasvavat jotenkin nihkeästi. Aivan kuin olisi vielä toukokuu. Esimerkiksi pioni alkoi puskea ylös maasta vasta pari viikkoa sitten ja varret ovat nyt parinkymmenen sentin korkuiset. Vertailukohtana on etupihan pioni, joka alkaa pian kukkia. Muutama muukin kasvi on edelleen aika vaatimattoman näköinen siihen nähden, että eletään juhannusviikkoa. 

Jasmike sentään availee jo ensimmäisiä kukkiaan, ja nuppuja on niin paljon, että luvassa on hetken päästä pihan täydeltä makeaa tuoksua. Sitä riittää varmasti naapureillekin. Ilokseni huomasin, että myös sormustinkukka (allaoleva taidekuva) on yhtäkkiä pullauttanut nuput valmiiksi, ja ensimmäiset alkavat aueta. Särkynytsydän sentään on helisyttänyt sydämiään jo hetken. Tästä muuten huomaa, miten eri vauhtia eri kasvit kasvavat muutaman metrin etäisyydellä toisistaan. Särkynytsydän tosin taitaa perinnekasvina olla sen verran sitkeä, että sitä ei pikkujääkausi haittaa. 

Olen jo kuukauden verran odottanut lomaa alkavaksi kuin kuuta nousevaksi. Väsyttää, aivot eivät toimi, ei jaksa tehdä mitään. Ei ainakaan mitään sellaista, mitä pitäisi tehdä. Eilenkin muita töitä vältelläkseni tartuin moppiin ja pesaisin lattiat. Ei minun ollut tarkoitus, mutta niin siinä sitten kävi. Se toinen homma, joka oikeasti piti tehdä, odottaa edelleen. 

Miten ihmeessä minä olenkin näin hyvä välttelemään sitä projektia, jonka pitäisi jo olla valmis? 

5 kommenttia:

  1. Voi se on niin tuttua, välttely. Minä, joka inhoan siivoamista ja silittämistä tartun myös jopa moppiin tai silitysrautaan, kun oikein "pitää keksiä" keinoja vältellä vaikkapa tenttiinlukua. Viime aikoina elämässä ei onneksi ole ollut juurikaan tällaisia projekteja. Töissäkin deadlinet ovat aika oivia motivaattoreita...

    Toivottavasti lomasi pian koittaa ja on sitten oikein oikein rentouttava.

    Meillä on muuten jaksottainen jääkausi: mittari näyttää juuri nyt 4 astetta .Hrrr!

    VastaaPoista
  2. Projektien välttely on minunkin harrastukseni;) Kaikkea muuta, siis ihan kaikkea, on päässäni mielikuvitus löytänyt tehtäväksi kun pitäisi nuo ikkunat pestä. Nyt ei voi, kun on puusouvi, ja sen jälkeen kädet on niin puhki monta päivää, eilisen jäljiltä jo voimat käsissä meni, tavarat tippuu käsistä.

    VastaaPoista
  3. Minun Projektini on pakko valmistua syksyn aikana. Teemamusiikiksi sitä tehdessä olen jo valinnut "It's the final count down".

    Pitäisi ja pitäisi tämän(kin) asian kanssa, mutta kun ei pysty eikä kykene eikä varsinkaan jaksa. Loma tulee tarpeeseen ja olen antanut itselleni luvan olla jonkin aikaa ajattelematta asiaa.

    *valittaa ja huokailee*

    VastaaPoista
  4. Kyllä se loma tulee tai tätä kirjoitettaessa sehän alkoi tänään, eikö? Neuvonionkin että otat ensimmäiset kolme viikkoa levon kannalta ja sitten sen neljännen viikon orienoitumalla töihin niin kas, loma meni ja meillä on hyvin levännyt Rouva B! ;D
    Hyvää juhannusta rakas, kyllä ne projektit valmistuu.

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosiaan siltä, että olen selvinnyt hengissä loman alkamiseen asti. Mutta ajattelin kyllä ottaa kaikki neljä viikkoa levon kannalta. Tosin minun "leponi" ei välttämättä tarkoita mitääntekemättömyyttä. ;)

    Töihin orientoituminen tai ainakaan kokonaisen viikon käyttäminen siihen on ihan turhaa. Ehtii sitä sitten taas eräänä maanantaiaamuna... :P

    Hyvää juhannusta sinullekin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...