Marjaana kirjoitti tänään homoista, ja koska bonuslapsen kanssa kohdalle sattui tänään pieni aihepiiriin liittyvä tapahtuma, ajattelin jatkaa samasta aiheesta.
Lähdimme helteen ajamina jäätelön perässä kaupungille ja matkan varrella mies, joka aina tarkkailee ympäristöä silmä kovana, hihkaisi lapselleen, että "katso, homoja!". Kuulostaa varmasti aika yksisilmäisen ihmisen huomiolta, mutta oikeasti en ole havainnut miehelläni olevan minkäänlaista homofobiaa tai ennakkoluuloja homojen suhteen. Sen sijaan pari homokaveria löytyy. Ja taipumus reagoida asioihin odottamattomalla tavalla - tässä tapauksessa siis eri tavalla kuin edellämainittujen asioiden perusteella voisi olettaa.
Tavallaan mielenkiintoinen olikin sitten esimurkkuikäisen pojan reaktio. Missä?? Ja pää kääntyi välittömästi havainnon suuntaan. Yhtä hyvin olisi voitu kehottaa katsoa kadulla kävelevää seepraa. Kadulla käveli kuitenkin vain kaksi miestä, toisen käsi toisen olalla. Sen perusteella tuskin voi mitään satavarmaa homodiagnoosia tehdä.
Isänsäkin huomasi reaktion ja alkoi tasoitella asiaa sanoen, että ei niissä homoissa nyt mitään niin erikoista ole. Ihan tavallisia ihmisiä jne... Kysäisi vielä, että eikös siellä lapsen (pienellä) asuinpaikkakunnalla sitten ole homoja. Lapsen käsityksen mukaan ei ollut. Juttu ei kehittynyt siitä pidemmälle.
Ryhdyin miettimään asiaa mielessäni, sillä minä olen saanut erilaista tietoa kyseisen pikkupaikkakunnan asujaimistosta. Bonuslapsen eno asuu miehen kanssa. Lapsen mukaan kyseessä on enon kaveri, mieheni mukaan eno on homo, mitä hänen perheensä ei hyväksy. Lapsellekaan ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi asiaa mitenkään selventää, eikä tuon ikäisellä muutenkaan taida olla kovin selkeää käsitystä siitä, mikä se sellainen homo oikeastaan on.
Minä ja mieheni olemme kasvaneet erilaisessa maailmassa kuin missä bonuslapsi kasvaa. Meidän lapsuudessamme homot olivat yleensä epänormaaleja kummajaisia, jos heistä ylipäätään mitään puhuttiin. Bonuslapsi taas kasvaa aikana, jolloin homot näkyvät ja kuuluvat ja monien ystäväpiiriin tai perheeseen kuuluu avoimesti homoseksuaaleja ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Silti monet lapset oppivat asenteen, että homo tai lesbo on epänormaali kummajainen tai ainakin jollakin tavalla naurettava tapaus - vaikka toisaalta heille myös jossain toisessa yhteydessä opetetaan, että ihmiset ovat samanarvoisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Minulle on aivan sama, katselevatko ihmiset sillä silmällä toisen vai saman sukupuolen edustajia, ja kenen kanssa he sänkynsä jakavat. Lähimpään ystäväpiiriini ei kuitenkaan tietääkseni kuulu homoja tai lesboja, enkä itse asiassa tunne yhtään julkilesboa. Yksi lapsuudenkaverini on homo ja toisen suuntautumisesta en ole päässyt selville, mahdollisesti bi. Kummatkin ovat aivan normaaleja ihmisiä. Entisessä työpaikassani oli pari miestä, jotka todennäköisesti ovat homoja, mutta eivät julkisellaisia, minkä selittänee työyhteisön miesvaltaisuus.
Toisaalta joskus huomaan minäkin vetäväni johtopäätöksiä, jotka perustuvat jonkinlaisiin ennakkoluuloihin. Olin asiaa sen enempää ajattelematta arvioinut erään julkisuudessa silloin tällöin vilahtelevan miehen homoksi. Sitten tutustuin miehen avovaimoon. Se siitä intuitiosta.
Lähdimme helteen ajamina jäätelön perässä kaupungille ja matkan varrella mies, joka aina tarkkailee ympäristöä silmä kovana, hihkaisi lapselleen, että "katso, homoja!". Kuulostaa varmasti aika yksisilmäisen ihmisen huomiolta, mutta oikeasti en ole havainnut miehelläni olevan minkäänlaista homofobiaa tai ennakkoluuloja homojen suhteen. Sen sijaan pari homokaveria löytyy. Ja taipumus reagoida asioihin odottamattomalla tavalla - tässä tapauksessa siis eri tavalla kuin edellämainittujen asioiden perusteella voisi olettaa.
Tavallaan mielenkiintoinen olikin sitten esimurkkuikäisen pojan reaktio. Missä?? Ja pää kääntyi välittömästi havainnon suuntaan. Yhtä hyvin olisi voitu kehottaa katsoa kadulla kävelevää seepraa. Kadulla käveli kuitenkin vain kaksi miestä, toisen käsi toisen olalla. Sen perusteella tuskin voi mitään satavarmaa homodiagnoosia tehdä.
Isänsäkin huomasi reaktion ja alkoi tasoitella asiaa sanoen, että ei niissä homoissa nyt mitään niin erikoista ole. Ihan tavallisia ihmisiä jne... Kysäisi vielä, että eikös siellä lapsen (pienellä) asuinpaikkakunnalla sitten ole homoja. Lapsen käsityksen mukaan ei ollut. Juttu ei kehittynyt siitä pidemmälle.
Ryhdyin miettimään asiaa mielessäni, sillä minä olen saanut erilaista tietoa kyseisen pikkupaikkakunnan asujaimistosta. Bonuslapsen eno asuu miehen kanssa. Lapsen mukaan kyseessä on enon kaveri, mieheni mukaan eno on homo, mitä hänen perheensä ei hyväksy. Lapsellekaan ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi asiaa mitenkään selventää, eikä tuon ikäisellä muutenkaan taida olla kovin selkeää käsitystä siitä, mikä se sellainen homo oikeastaan on.
Minä ja mieheni olemme kasvaneet erilaisessa maailmassa kuin missä bonuslapsi kasvaa. Meidän lapsuudessamme homot olivat yleensä epänormaaleja kummajaisia, jos heistä ylipäätään mitään puhuttiin. Bonuslapsi taas kasvaa aikana, jolloin homot näkyvät ja kuuluvat ja monien ystäväpiiriin tai perheeseen kuuluu avoimesti homoseksuaaleja ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Silti monet lapset oppivat asenteen, että homo tai lesbo on epänormaali kummajainen tai ainakin jollakin tavalla naurettava tapaus - vaikka toisaalta heille myös jossain toisessa yhteydessä opetetaan, että ihmiset ovat samanarvoisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Minulle on aivan sama, katselevatko ihmiset sillä silmällä toisen vai saman sukupuolen edustajia, ja kenen kanssa he sänkynsä jakavat. Lähimpään ystäväpiiriini ei kuitenkaan tietääkseni kuulu homoja tai lesboja, enkä itse asiassa tunne yhtään julkilesboa. Yksi lapsuudenkaverini on homo ja toisen suuntautumisesta en ole päässyt selville, mahdollisesti bi. Kummatkin ovat aivan normaaleja ihmisiä. Entisessä työpaikassani oli pari miestä, jotka todennäköisesti ovat homoja, mutta eivät julkisellaisia, minkä selittänee työyhteisön miesvaltaisuus.
Toisaalta joskus huomaan minäkin vetäväni johtopäätöksiä, jotka perustuvat jonkinlaisiin ennakkoluuloihin. Olin asiaa sen enempää ajattelematta arvioinut erään julkisuudessa silloin tällöin vilahtelevan miehen homoksi. Sitten tutustuin miehen avovaimoon. Se siitä intuitiosta.
Tämä on aika kiinnostava aihe, ja hankala siltä kannalta, että miten puhua lasten kanssa, kuten totesitkin. Minä pääsen "helpolla" kun on ollut pakko alusta asti kertoa ja keskustella ja käydä läpi. Nyt nämä asiat ovat meillä ihan itsestäänselvyyksiä.
VastaaPoistaEsikoiselle siis, kuopus tulee perässä ja hänen kanssaan olenkin uuden edessä.
Mies aina välillä juttelee lapsensa kanssa näistäkin asioista, mutta kotona äidin luona asiasta ei ilmeisesti puhuta, ei ainakaan avoimeen sävyyn. Ja tuleehan vaikutteita muualtakin, erityisesti kavereilta, jotka ovat kotoaan imeneet kuka minkäkinlaisia vaikutteita.
PoistaOnneksi näissä homo/lesbo asioissa on edetty niistä ajoista kun itse olin lapsi. Eihän niistä puhuttu silloin lainkaan.Vaiettiin kuoliaaksi koko asia. Minullekin on aivan sama ketä kukin rakastaa tai rakastelee.
VastaaPoistaEihän se suinkaan ole ainoa ihmistä määrittävä tekijä.
Mutta millä nämä homovihaajat saataisiin asia tajuamaan? Ei kai millään.
En muista, että minunkaan lapsuudessani olisi homoista varsinaisesti puhuttu, vaikka niitä "oli olemassa". Ja kun muistelee vielä vaikkapa 1980-lukua, niin homo ja AIDS esiintyivät aika usein samassa yhteydessä, ja hyvin kielteisen kuvanhan se antoi.
PoistaEn usko, että homovihaajiin tepsii mikään. Kun ihminen on jonkin (minkä tahansa) ääriajatuksen päähänsä saanut, sen muuttaminen on vaikeaa. Yleiset asenteet sen sijaan muuttuvat, kun ihmiset saavat enemmän tietoa asioista. Hitaasti tosin, mutta muuttuvat kuitenkin.
Tänä keväänä Nuorimmainen älähti: Voi ei, Adam ja Sauli on eronnu!
VastaaPoistaMeillä on yritetty elää niin, että yhtään ihmisryhmää ei leimattaisi (vaikka joskus omat ennakkoluulot onkin vaikea peittää). Jokainen eläköön niin, että saavuttaa onnen sieltä mistä sen parhaiten kokee saavansa. Rakkaus ei katso sukupuolta.
Omassa lapsuudessani ei homoista puhuttu. Monsieur Mosse oli mielenkiintoinen oman aikansa julkkis mutta enhän minä maalaislapsi tajunnut, mikä hän oli miehiään. Eikä kukaan kertonut.
Muistan, että kysyin lapsena joltakin aikuiselta, että kuka se Monsieur Mosse oikein on, kun tämän kuva oli jossain juorupalstalla. Lähinnä minua taisi kiinnostaa, että miksi se on "monsieur". Vastaus kuului jotenkin niin, että "se on h...(jotain) hmh..." paheksuvalla äänellä sanottuna. Jep, asioista ei todellakaan puhuttu.
PoistaJärjetöntä, että ihmisiä luokitellaan epänormaaleiksi/normaaleiksi vain seksuaalisuuntautumisensa/ihonvärinsä/uskontonsa/tms. pohjalta. Tottakai terve uteliaisuus herää, jos ei ole ikinä 'erilaista' ihmistä tavannut. Itse muistan koulutieltä oikein mustan neekerin, hän lähinnä herätti minussa uteliaisuutta! Itse olin ihmeteltävänä Teneriffalla, eksäni perheen luona. 93-vuotias isoäiti ei ollut ikinä nähnyt vaaleahiuksista naista. Olin keittiössä jonkun hedelmäkulhon äärellä, alkoi kuulumaan 'tsiip, tsiip' ja oven ohi kulki harmaahiuksinen heiveröinen nainen. Tervehdin, mutta hän katsoi kummaksuen. Kävi vessassa ja takaisin tullessa sama toistui. Sitten tuli eksäni ja nauroi huvittuneena: ' Mummu kysyi, että mitä tuo vanha nainen (vaalea) tekee keittiössä perunoita kuorimassa?!'.
VastaaPoistaTotta kai ihmiset ovat uteliaita, sehän on aivan luonnollista jonkin uuden ja oudon edessä. Joskus moninaisia vuosia sitten satuin samoihin bileisiin transseksuaalin kanssa, ja ystäväni sitten valisti minua asiasta. Olisi kyllä niin tehnyt mieli kysellä vaikka mitä, ihan asiallisesti kuitenkin, mutta enhän minä vieraalta ihmiseltä kehdannut ryhtyä utelemaan aika yksityisistä asioista.
PoistaHahah... Vain vanhoilla naisilla on vaalea tukka. :DDD
Olen myös meutraali homoille ja lesboilleja kaikille Ei se kuuluu minulle, mitä ne tekee ja miten. Olkoot vaan rauhassa. En vihaa ketään, eikä menee kyselemään ihmiseltä miksi olet läski? ( niin kun on minulta kysytty- Virossa tosiaan, ei täällä) Tunnistan että täällä on ihmiset jotenkin sivistyneimpia. Ja kohteliampia...
VastaaPoistaHyvää yötä ruova B .
Niin, yksityisasiat ovat yksityisasioita, eikä niistä ole mielestäni tarpeen kysellä tai huomautella.
Poista