Isoäiti

Pertti puki päälleen vaatteita, jotka äiti oli antanut hänelle. Paidan napit olivat hankalat pienille sormille ja äiti tuli auttamaan niiden kiinni saamisessa. Polvihousut Pertti sai puettua itse, sillä niiden napit olivat isommat, ja olkaimet sujahtivat paikoilleen jo vanhasta tottumuksesta. Kengännauhojen sitominen oli äidin tehtävä. Elsa katsahti viisivuotiastaan arvioiden ja tarttui vielä kampaan. Kihara tukka oli vallaton, mutta kammalla ja vedellä sekin talttui sen verran, että poika oli valmis joka-aamuiseen rutiiniin.

- No niin, nyt voit mennä tervehtimään isoäitiä, Elsa sanoi kumartuen Pertin puoleen. - Muista koputtaa oveen ja odottaa, kunnes sinut käsketään sisälle.

Pertti lähti kohti peräkamaria, jossa isoäiti asui. Tähän asti äiti oli tullut hänen kanssaan, mutta nyt hän meni yksin. Viisivuotias oli jo niin iso poika, että kyllä sen piti sujua. Elsa seurasi kuitenkin vaivihkaa Pertin perässä ja tarkkaili tilannetta. Olihan tätä harjoiteltu jo pari viikkoa niin, että Elsa oli ollut Pertin mukana vain antamassa ohjeita ja muistuttamassa, mitä piti tehdä.

Pertti oli reipas miehenalku, mutta siitä huolimatta Elsaa hiukan jännitti. Miehen kotona oli erilaiset tavat kuin mihin hän oli tottunut. Elsa oli aina sinutellut vanhempiaan, eikä heillä muutenkaan ollut oltu kovin muodollisia, vaikka hyvä tavat tietenkin olivat kunniassa. Väinö, Elsan mies, taas teititteli äitiään. Kyllähän Elsa sen ymmärsi, että vanhaa ihmistä teititeltiin, ja niin hänkin tietenkin puhutteli anoppiaan, mutta se tuntui vähän oudolta, että Väinö oli jo lapsesta lähtien teititellyt vanhempiaan. Ja nyt Pertin piti myös teititellä isoäitiään.

Pertti koputti isoäidin kamarin oveen ja ojensi jo kätensä ylöspäin kohti ovenkahvaa kunnes muisti äidin ohjeet. Kamarista kuului keinutuolin narahdus ja isoäidin ääni, joka käski sisään. Pertti avasi oven ja astui kynnyksen yli.

- Hyvää huomenta, isoäiti, kuuli Elsa kirkkaan lapsenäänen sanovan ja näki, miten Pertti ojensi kätensä isoäidille ja kumarsi.
- Hyvää huomenta, vastasi isoäiti. - Suljepa ovi ja tule sitten istumaan tähän jakkaralle.

Pertti teki työtä käskettyä ja Elsa saattoi huokaista helpotuksesta. Sehän meni hyvin. Isoäiti oli niin tarkka siitä, että lapset - ja aikuisetkin - kävivät toivottamassa hyvää huomenta joka aamu. Kun muodollisuudet oli hoidettu, isoäiti saattoi pyytää vierasta istumaan ja juttelemaan hetkeksi.

Elsa palasi keittiöön ja alkoi alustaa taikinaa. Hän oli sytyttänyt tulen leivinuuniin jo aamuvarhaisella, kun Pertti vielä nukkui ja Väinökin vasta teki lähtöä talliin. Muutaman minuutin kuluttua isoäidin kamarin ovi kävi ja Pertti ilmestyi keittiöön käärepaperissa oleva karamelli kädessään.

- Katso äiti! Isoäiti antoi minulle karamellin, näytti Pertti silmät loistaen.
- Muistitko sinä kiittää?, kysyi Elsa. Juttelutuokio oli näköjään sujunut hyvin.
- Muistin, vastasi Pertti.
- Hyvä! Laitetaanpa se karamelli tänne kaapin päälle odottamaan sunnuntaita, Elsa sanoi laittaen Pertin saaman herkun parempaan talteen. - Saat sen sitten, kun tulemme kirkosta.