Kotona taas...

Viikko etelässä on lusittu. Viikko ilman rannekelloa, mikä oli miehelle uusi ja outo tilanne. Siis minun rannekellottomuuteni, ei hänen, ja siitä johtuva täydellinen tietämättömyyteni kellonajasta. Joutui raukka kaivamaan kännykän taskustaan, jos jostakin syystä halusi tietää ajan.

En myöskään nähnyt lämpömittaria koko aikana, minkä takia en raportoi lämpöasteista. Sen voin kuitenkin todeta, että niitä oli riittävästi, jotta saatoin kuljeskella kevyessä sinisessä kesämekossa jäätelöä syöden. Varsinkin viikon loppupuolella se oli oikein passeli asu yhdistettynä aurinkovoiteeseen. Jostakin syystä kyseinen mekko näytti keräävän huomiota, ihan positiivista sellaista, ja vastaantulijat saattoivat toivottaa hyvää päivää. Loogisesti päättelin, että aurinkolasit silmillä vaikutin varmaankin filmitähdeltä, joka lomailee incognito.

Vaa'alla en ole tohtinut vielä käydä kotiin palattua. Sen verran paikallisia herkkuja tuli nautittua sekä aamiaiseksi, lounaaksi että päivälliseksi. Tosin kun kyseessä on terveellinen välimerellinen ruoka, ei kai sen syömisestä pidä huolissaan olla. Eihän?

Aurinkovoiteen suojakerroin 30 osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, ja voin suositella käyttämääni Lumenen aurinkovoidetta. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos Lumene haluaa antaa tuotteitaan testattavaksi, voin kyllä uhrautua ja ottaa ne vastaan. ;) Ennen lomaa käyty suojakerroinjupakka ratkesi niin, että bonuslapselle leviteltiin alkupäivinä samaista kerrointa ja sitten siirryttiin astetta pienempään. Tämä tapahtui hänen äitinsä siunauksella sekä sillä sivuhuomautuksella, että pääasiassa emme maanneet rannalla, jottei kukaan nyt epäile meidän leikkineen kohtalolla. Miehelle, joka ei ikinä pala eikä siksi käytä aurinkovoiteita, kelpasi myös kerroin 30 sen jälkeen, kun käsivarret olivat jostain kumman syystä ottaneet väärää väriä heti toisena lomapäivänä.

Kameraakin käytin ahkerasti, mikä kirvoitti seurueelta sen suuntaisia kommentteja, ettei jokaista kukkivaa puskaa tms. tarvitse ikuistaa. Mutta minkä minä sille voin, että jaksan aina ihastella ylisuuria pelargonioita, puun kokoisia fiikuksia ja erinäisiä muita nimettömäksi jääneitä, loistavan värisillä kukilla koreilevia pensaita, kun taas muu seurue hädin tuskin huomaa niiden olemassaolon. Sinistäkin sinisempi meri sentään tarttui myös miesten verkkokalvoihin.

Laitan muutaman valitun otoksen näytille, kunhan saan ensin hieman käytyä läpi kuvia.

Kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet viikko sitten antamaani haasteeseen ja haastaneet minut kirjoittamaan! Haasteita saa edelleen antaa, jos siltä tuntuu, ja tämä koskee myös muita kuin vakiokommentoijia. Alan laatia tarinoita pienen tuumaushetken jälkeen.