Jos lusikalla annetaan jne.

Esiteinillä - melkein jo teinillä - oli kaveri mukana viikonlopunvietossa. Kaksi samanikäistä pitää aika tehokkasti seuraa toisilleen, ja aikuisten huoleksi jää lähinnä muonitus sekä pienimuotoinen peräänkatsominen.

Siippa on siinä vakaassa käsityksessä, että eksänsä ei vaadi esiteiniltä yhtään mitään ja käsittelee tätä pikkulapsena. Lapsen mieltä ei saa millään tavalla pahoittaa, kuulemma.

Kieltämättä tietyt pikkujutut korostuvat, kuin ruokapöydässä istuu kaksi samanikäistä, ja se vieras esiteini-ikäinen ei makaa lautasensa päällä, syö valittamatta kaikkea tarjolla olevaa, myös vihanneksia, ei visko "syötäväksi kelpaamattomia" paloja pois lautaseltaan, ei röyhtäile, ei esittele suunsa sisältöä eikä edes piereskele.

Lapsi oppii sellaisia asioita, mitä hänelle opetetaan, muistelen lukeneeni jostakin kasvatustieteellisestä opuksesta. Ehkäpä siippa on oikeassa eksänsä suhteen.

Viikonlopun siivousurakka

Meidän huusholli on ihan samassa siivossa kuin ennenkin, mutta esiteinin läppäri, pelihelvetin tyyssija, koki puhdistumisen.

Esiteini, melkein teini, ihmetteli, kun kone päivitti ties mitä ties kuinka kauan eikä päästänyt häntä pelaamaan. Kysyttäessä selvisi myös, että kone on hidas ja kaikenmaailman mainokset välkkyvät, kun sinne tänne klikkailee. Siitähän siipan korvissa alkoivat hälytyskellot soida, ja hän päätti vilkaista jälkikasvunsa rakkainta leikkikalua vähän tarkemmin. Mainittakoon, että esiteinin läppäri käy meillä vain satunnaisesti, ja päävastuu sen ylläpidosta ei kuulu siipalle vaan esiteinin äidille.

Kävi ilmi, että koneelle on joskus muinoin asennettu jonkinlainen varsin alkeellinen virussuoja. Kävi myös ilmi, että automaattinen skannaus oli pois päältä, ja lokitietojen mukaan koneen tiedostot oli viimeksi skannattu haittaohjelmien varalta jossain vaiheessa viime syksyä. No, skannaus käyntiin ja odottamaan lopputulosta.

Prosessi kesti ja kesti, taisi mennä kolme tuntia ja vielä toisetkin saman verran. Viruksia löytyi noin ziljoona ja siihen päälle kaikki muut haittaohjelmat. Siippa latasi netistä toisen ohjelman ja antoi senkin skannata. Siivottavaa löytyi vielä lisää. Latasipa vielä kolmannen ja neljännenkin, ja jokaisella skannauskerralla löytyi jotain uutta. Onneksi roskan määrä alkoi kuitenkin silminnähden vähentyä.

Esiteinin kanssa käytiin keskustelua viruksista ja siellä täällä surffailusta ja epämääräisten linkkien klikkailusta. Keskustelua kuunnellessani totesin, että esiteini saattaa olla pelinörtti, mutta nörttiys ei ulotu yleisen tietokone-tietoturva-mitäsaajaeisaaklikata-tietouden puolelle pätkän vertaa. Kävi myös ilmi, että äidin luottokortilla, äidin tietäen, on maksettu peliostoksia koneella, jonka suojaukset ovat todella olemattomat.

Kun jossain vaiheessa väläytettiin uhkakuvaa, että koko kone ehkä joudutaan asentamaan uudelleen kaiken sille kertyneen roskan vuoksi, esiteini alkoi parkua, että ei saa missään tapauksessa kirjautua ulos mistään, kun hän ei tiedä tai muista salasanoja. No, salasanathan saa yleensä palautettua melko helposti käyttäjäprofiiliin rekisteröidyn sähköpostin kautta. Mutta kas, lähes jopa paikassa on käytetty äidin sähköpostia. Äidin vanhaa sähköpostia, ihan tarkkaan ottaen. Sitä, joka ei enää ole voimassa. Lisäkeskustelu paljasti, että esiteinillä on omakin sähköpostiosoite, jonka salasanaa hän tosin ei edes tiedä, koska äiti on sen luonut ja jättänyt kertomatta salasanan.

Esiteinin konetta siivotessaan siippa kirosi alimpaan helvettiin eksänsä tietotekniset kyvyt ja valveutuneisuuden tason. Siivousprosessin aikana esiteini itse, silloin kun ei parkunut koneen vierellä mahdollisesti menetettäviä pelituloksia, keskittyi ottamaan selfieitä.

Minulla olisi aika monta kommenttia siivousoperaation aikana ilmitulleista asioista, mukaan lukien vanhempien vastuu vaikka läppäri kuinka olisi lapsen ikioma, mutta taitaa olla parempi, että jätän sanomatta. Ehkä arvaatte muutenkin.

Ei jaksa...

Tämä ns. loma alkaa jo vähitellen tympiä. Sen lisäksi, että on liian kuumaa, ympärillä olevat ihmiset käyvät hermoille ja tekemisen puute hajottaa. Joo, ei lähdetty tänä kesänä ulkomaille, eikä harrasteta edes kotimaanmatkailua paria päiväreissua enempää. Jonkin aikaa tällaista kestää, mutta sitten kuin rentoutumisen huippu on saavutettu, alkaa alamäki ja v-käyrä ryhtyy pikkuhiljaa nousemaan. Joinakin päivinä sen alhaalla pitämisessä on täysi työ.

Esiteinin seurasta on saatu nauttia tällä hetkellä jo ikuisuudelta tuntuvan ajan ja vielä on aikaa edessäkin. Mukula yrittää passuuttaa meitä aikuisia parhaansa mukaan ja muutenkin venyttää talon sääntöjä. Ilmeisesti ongelman ydin on, että kun kotonaan on tietyissä asioissa tiukemmat säännöt kuin meillä, meidän mukamas rennompi ilmapiiri luo illuusion, että mitään sääntöjä ei ole. Ja sitten esiteinin meno on välillä sen mukaista. Vauhti sata, äly nolla.

Siipalla on ilmiselviä vaikeuksia sanoa perilliselleen vastaan niin usein kuin olisi tarve, ja minä en oikein jaksaisi pitää jöötä molemmille.

Viikon kohokohta on ollut, kun joku sulki illalla oven, jonka takana on kissojen hiekkalaatikko. Jompi kumpi maukuista ei jaksanut pidätellä koko yötä, minkä tuloksena aamulla herättiin tuoreen kissanp****n aromiin. Meidän huushollissa on vain harvoja ehdottomia sääntöjä, mutta yksi niistä on, että kissojen ja hiekkalaatikon välillä olevaa ovea ei suljeta. Ikinä. Tästä asiasta on keskusteltu muutamaankin otteeseen hyvin vakavaan sävyyn, mutta silti asia ei mene perille.

Kesäflunssa onneksi oli ja meni jo, sillä jos se kruunaisi tämänhetkisen tilanteen, v-käyrä olisi mennyt katosta läpi jo monta kertaa.

Kaikesta huolimatta tunnelin päässä näkyy valoa. Keskustelut työmarkkinoiden kanssa ovat tuottaneet tulosta ja broilerinkasvattamo kutsuu elokuussa. Sen johdosta arvelisin, että lataamolle ei kaikesta huolimatta tarvitse lähteä.

Veitsellä leivän kimppuun

Esiteinillinen viikonloppu takana ja rupesin taas miettimään erinäisiä asioita, joihin huomioni kohdistui.

Oikeastaan koko probleemi kulminoitui leivän leikkaamiseen. Esiteinillä on tapana maleksia keittiöön aamulla siinä vaiheessa, kun nälkä yllättää. Tällä kertaa se tapahtui niin siinä vaiheessa, kun minä jo istuin aamupalalla ja mieskin harkitsi sellaista.

Osoitin esiteinille leipälaatikkoa ja jääkaappia ja sanoin, että itsepalvelu, ole hyvä. Esiteini ei ole meillä vieraana vaan katsotaan omaan väkeen kuuluvaksi - miehen kanssa tämä asia on juteltu selväksi jo muinoin - sekä tietää, mistä kaikki aamupalaan tarvittava löytyy. Muksu (kuudesluokkalainen) hipelöi tarveaineita pari minuuttia ja siirtyi sitten sohvalle. Mies ihmettelemään, että missä vika, eikö ole nälkä. Esiteini mutisi jotain, jonka voisi tulkita selitykseksi keskellä kämmentä olevasta peukalosta, minkä johdosta mies alkoi huutelemaan sieltä sohvalta minulle, että miksen anna ruokaa lapselle.

Esiteinin ongelma - isänsä mukaan - oli se, ettei hän osaa leikata leipää. En tiedä, mistä tämä täydellinen osaamattomuus nyt äkillisesti iski, koska todistettavasti esiteini on leikannut leipää meillä ollessaan jopa useita kertoja. Leipäveitsen käytössä motoriikka ja koordinaatio voisi minun nähdäkseni olla tuon ikäisellä hiukan parempi, mutta homma onnistuu. Pienellä lisäharjoittelulla voisi onnistua paremmin, mutta se, että aikuinen tekee aina asian lapsen puolesta, ei kai aja kenenkään etua. Ei siitäkään huolimatta, että esiteinin mielestä leivän leikkaaminen on tyhmää touhua.

Leivän leikkaamista ja muita vastaavia arkipäiväisiä asioita pitkällä aikavälillä havainnoituani olen tullut siihen tulokseen, että esiteini ei ilmeisesti saa tai joudu tekemään tällaisia pikkuhommia kotona äidin luona. En sitten tiedä, onko äidin mielestä leipäveitsi liian vaarallinen kapistus kuudesluokkalaisen käsiin annettavaksi vai eikö äidin kärsivällisyys riitä taidon opettamiseen. Tai sitten kyseessä on kirjaimellisesti kaikkensa lapsen eteen tekevä maailman paras äiti. *sarc* (Jos joku ei muuten ymmärtänyt.)

Sen verran tässä todettakoon esiteinin ja minun suhteesta, ennen kuin ryhdytään sormella osoittelemaan ikävää äitipuolta, että esiteini on mukava ja fiksu nuorimies, eikä mielestäni ole lapsen syy, jos ympärillä olevat aikuiset eivät ymmärrä elämän realiteetteja. Kuten nyt esimerkiksi sitä, että leivän leikkaaminen on taito, joka pitää opetella. Se ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta sinä päivänä, kun lapsukainen on kasvanut niin isoksi, että lähtee äidin helmoista maailmalle. Ja olisinhan minä auttanut leikkaamisessa, jos esiteini olisi pyytänyt. Mutta kun ei pyytänyt.

Tämä on luonnollisesti minun henkilökohtainen näkemykseni asiasta, ja me lapsettomathan olemme lastenkasvatuksen asiantuntijoita. Eikös se niin ollut? Jossain määrin olen kuitenkin päässyt näkemään myös muita saman ikäisiä lapsia, joita passataan vähemmän ja opetetaan tai annetaan kokeilla itse enemmän.

Ihan pienen gallupin voisin tähän loppuun heittää: Minkä ikäiselle lapselle antaisitte leipäveitsen harjoituskäyttöön? Enkä minkä ikäisen lapsen oletatte jo osaavan käyttää leipäveistä?

Piiitkä huokaus....

Nyt tulee lapsettoman ihmisen narinaa lapsellisista ja heidän lapsistaan. Teitä on varoitettu, joten ihan turha lykätä herneitä nenään ja alkaa valittaa herneistä minulle.

Ensinnäkin olen ihmetellyt jo kauan (muutaman vuoden) esiteinin avuttomuutta. Ensin ajattelin, että kyllä se siitä kasvaa ja kehittyy ja alkaa ihan itsekin hoksata asioita. Mutta ei. Karkkipaperit ja muut roskat eivät päädy roskikseen, huoneeseen jää valo päälle, kun lähdetään koko porukka ulos, ja jos asiasta huomauttaa, esiteini käyttää hämmästyneeltä, vessasta ei IKINÄ sammuteta valoa sieltä poistuessa ja ovikin jää auki ja haisu leviää koko taloon ja usein vessakin jää vetämättä, ulos pyritään nyt syysviileälläkin ihan liian vähissä vaatteissa (esim. ilman takkia) ja sohvalla istuen huudellaan aikuisille, että on jano, voisiko joku tuoda vettä. Ja niin edelleen. Ja vaikka ystävällisesti ohjaisi esiteiniä oikeaan suuntaan, mitään pitkäaikaisempia muistijälkiä ohjaus ei tunnu tuottavan.

Olen ihmetellyt asiaa monta kertaa, sillä esiteini on aivan normaaliälyinen ja pienellä patistuksella kaikenlaiseen arkipäiväiseen toimintaan kykenevä. Osaamisen puutteestakaan ei periaatteessa tunnu olevan kyse. Isänsä sanoo, että kyllä se siitä oppii kun kasvaa, mutta minä olen alkanut epäilemään. On paljon asioita, joita lapsi ei opi, jos kukaan ei opeta.

Kävin äskettäin poikkeuksellisesti noutamassa esiteinin ja panin siinä muutaman minuuttia eteisessä odottaessani merkille pari asiaa.
- Esiteini käy vessassa, jättää oven selälleen ja valot päälle. Äiti tulee sammuttamaan valon ja sulkemaan oven, ei sano lapselleen mitään saatikka että pyytäisi lastaan tekemään nämä asiat. Tämä näytti tapahtuvan melko rutiininomaisesti.
- Sitten on aika pukea ulkovaatteet lähtöä varten. Äiti käskee pukemaan takin ja kengät.

Jos vanhempi tekee esiteini-ikäisen lapsen puolesta arkisia asioita, jotka lapsen pitäisi (minun mielestäni) osata jo itse ja ilman ohjausta, lapsi ei ole syyllinen omaan avuttomuuteensa. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa äiti on ajatellut lapsensa olevan riittävän iso huolehtimaan tällaisista asioista itse. Tai ehkä äiti ei ole ajatellut ollenkaan asiaa vaan osoittaa rakkauttaan (tai jotain) tekemällä kirjaimellisesti kaikkensa lapsen puolesta. Samaisella äidillähän on myös hieman ylikorostunut suojeluvaisto.

Toiseksi olen ihmetellyt naapurista kuuluvia ääniä ja tähän asiaan mielelläni kuulisin teidän lapsellisten näkemyksen. Onko normaalia, että noin puolivuotias itkee kovaan ääneen joka päivä aamuin illoin pitkän aikaa? Pitkä aikaa tarkoittaa noin tuntia, joskus pidempäänkin. Entä onko normaalia, että päälle kaksivuotias huutaa täyttä kurkkua joka päivä päiväkodista kotiin tultuaan ja tätäkin kestää minimissään puoli tuntia kerrallaan? Kuten sanottu, minä olen lapseton, eikä omaa kokemusta noin pienestä ole. Mies, jolla on yksi lapsi, väittää, ettei pikkulasten kuulu ihan noin paljon huutaa. Ymmärrän tämä tietenkin tarkoittavan, että miehen lapsi huusi saman ikäisenä vähemmän. Mutta mitä muut sanovat?

Mitäs mieltä olette?

Kuunneltiin ja ihmeteltiin (minä ainakin) esiteinin juttuja taas vaihteeksi. Pojalla oli mitä ilmeisimmin mieltä painavia asioita, joista on hyvä jutella isän kanssa nähtävästi siksi, että isällä on usein vähän erilaiset näkemykset asioista kuin äidillä.

No, ensinnäkin tuli jotenkin puheeksi, että esiteinin äiti oli taannoin toivonut ja saanut pesismailan synttärilahjaksi. Mieheni exä EI pelaa pesistä eikä kuulemma ole siitä nytkään innostunut. Mutta sille mailalle oli kuitenkin tarvetta. Esiteinin mukaan äitinsä säilyttää pesismailaa sängyn vieressä käden ulottuvilla siltä varalta, että joku murtautuu taloon keskellä yötä. Listätiedoksi teille lukijoille, että talossa on myös aikuinen mies, joka oletettavasti nukkuu samassa sängyssä talon rouvan kanssa, joten mistään yksinäisestä ja sen takia pelokkaasta naisparasta ei ole kyse. Talo taas sijaitsee mukavalla ja rauhallisella alueella, jossa naapurit ovat lähellä.

Tässä vaiheessa juttua minä jo aukaisin suuni kommentoidakseni jotakin, mutta tunsin sitten mieheni kyynärpään kylkiluideni välissä ja tulkitsin sen painokkaaksi kehotukseksi olla sanomatta mitään. Kysyin sitten myöhemmin mieheltä, että mahtaako juttu pitää paikkansa, vai jutteleeko esiteini omiaan. Tällä lapsukaisella on kyllä huumorintajua... Mies oli vakuuttunut siitä, että asia on niin kuin esiteini sanoo. Jos kyseessä olisi vitsi, se olisi kyllä käynyt ilmi, koska pokan pitäminen ei ole esiteinin vahvoja puolia silloin, kun vitsejä kerrotaan.

Toinen asia, joka ilmeisesti vaivaa esiteiniä äidin pesismailaa enemmän, on se, että äiti ei päästä häntä yksin kauppaan. Äiti pelkää, että joku sieppaa esiteinin. Kyseessä on ikäisekseen fiksu kuudesluokkalainen, kauppaan on puolitoista kilometriä pyörätietä pitkin ja asuinpaikka on rauhallinen pikkukaupunki, jonka rikostilastoissa ei lapsenkaappauksia tai katoamisia esiinny.

Olen tietenkin aikaisemmin kuullut miehen juttuja exästään, ja pitänyt niitä ainakin osittain liioiteltuina, mutta kun esiteini aivan vakavissaan kertoo tällaisia asioita äidistään, en tiedä mitä minun pitäisi ko. ihmisestä ajatella. Eikö tämä nyt kuulosta vähän liioitellulta varovaisuudelta? Tai suorastaan lievältä vainoharhaisuudelta?

* * * * *
Kuinka saisin rikki kookospähkinän? Itse asiassa se oli aika helppoa, kun googlasin ohjeet netistä, enkä alkanut miehen ja esiteinin ehdotuksista huolimatta heitellä pähkinää seinään tai talon katolta asfaltille tms. Nyt pitäisi vielä keksiä, minkälaisiin kokkauksiin kookospähkinää voisi käyttää. Onko kenelläkään ideoita? Se valkoinen kerros pähkinän sisällä näyttää kyllä maistuvan minulle sellaisenaankin, mutta kun arvelen siinä mahdollisesti olevan aika paljon rasvaa, niin sen voisi kyllä kuluttaa jollakin muullakin tavalla kuin suoraan kitaansa heittämällä.

Lomanalkuärsytysstressiä

Nyt sitä sitten ollaan lomalla ja pitäisi rentoutua. Aikaa neljä viikkoa. No, mikset rentoudu jo? Työt on onnistuneesti jätetty taakse. Hädin tuskin muistan, mitä minä teenkään työkseni. Työpaikan osoite saattaa olla hyvä kirjoittaa muistilapulle siltä varalta, että sekin unohtuu lomaillessa. Mutta se rentoutuminen, miten se tapahtuu? Epäilemättä siihenkin vaiheeseen päästään, mutta sitä ennen pitäisi päästä yli loman alusta.

Kävin tänään turhautumassa kaupassa. Korjaan, kaupoissa. Ostoslistalla ei ollut kuin pari hassua t-paitaa, ihan perusmalli haussa, mutta löytyykö sellaista mistään? No ei todellakaan. Ei ainakaan sopivan väristä tai sellaisesta materiaalista tehtyä, josta ei näy läpi. En ymmärrä, miksi nykyään t-paidat tehdään neuloksesta, joka on niin ohutta, että siitä ihan oikeasti näkyy läpi. Asiaa ei auta se, jos paita on myös mallia makkarankuori, jolloin siitä näkyy vielä paremmin läpi. Totesin, että suuremman koon ottaminen ei auta. Paidan pituus kasvaa, mutta makkarankuorimaisuus säilyy. Totta kai olisi mahdollisuus myös valita malli lepattaajokasuuntaan, mutta niistäkään en erityisemmin pidä. 

Olen nimittäin tullut viime vuosina siihen lopputulokseen, että vartalonmallilleni sopii parhaiten sellainen melkein tyköistuva paita, joka paljastaa, että minulla on myös vyötärö siinä rinnuksen ja takapuolen välimaastossa. Lepatuspaita, joka asettuu roikkumaan edellämainittujen ulokkeiden varaan, saa aikaan laskettuaikatuotapikaa-efektin. 

Ai missäkö kävin turhautumassa? Ruotsalaisketjuissa tietenkin, missä muuallakaan, kun muuta ei oikeastaan ole tarjolla ellei lähde kauemmas. Lähistön tätivaatekaupat, joista tietenkin teoriassa saattaisi löytyä jotain, ovat niin tätimäisiä, etten tohdi niihin astua vielä muutamaan vuoteen. Jonkinlaisen kompromissiratkaisun sentään löysin, ja sillä sitten mennään. Tosin huomenissa tehdään vielä löytöretki vaatekaappiin siltä varalta, että sen uumeniin olisi kadonnut jokin jo unohdettu vaate. 

Toinen turhautuminen saatiin aikaan sanailulla miehen kanssa. Lomalle pitäisi lähteä tuota pikaa ja kun aurinkoisesta etelän maasta on kysymys, niin ajattelin varustautua kunnollisella aurinkovoiteella. Itselle suojakerroin 30, vähempi ei todellakaan riitä, toivottavasti edes tämä. Mies arvelee selviävänsä ilman mitään (hah!), mutta bonuslapselle tarvitaan kyllä voiteet pintaan, ettei häntä tarvitse palauttaa äidilleen keitetyn ravun värisenä. 

Säätiedotusta luettuaan - odotettavissa on noin 25 astetta sekä leppoisaa merituulta - mies teki nerokkaan päätelmän, että lapselle riittää sama suojakerroin kuin kotirannoillakin, koska "eihän siellä ole edes kuumaa". Jep, näinhän se menee... Mies on ollut etelänlomalla ennenkin, jos tuli jotain muuta mieleen tuosta kommentista. Ei auttanut järkipuhe siitä, miten auringon UV-indeksi on etelän mailla suurempi kuin täällä pohjoisessa, eikä siihen vaikuta ilman lämpötila. 

Niin, mitähän minä nyt sitten tämän asian tiimoilta tekisin? Vai tekisinkö mitään? Voisin tietenkin vielä kertoa faktat ja vedota luotettaviin lähteisiin ja sitten sanoutua irti kaikesta vastuusta, jos mies päättää, että hänen perillisensä ei mitään isompia suojakertoimia tarvitse. En ymmärrä, miksi jotkut yksinkertaiset asiat eivät vain mahdu miehen päähän, jos viesti tulee minulta ja asia koskee bonuslasta.

Kuilu

Käytettiin bonuslapsi elokuvissa. Tai ehkä pitäisi kuitenkin sanoa, että me menimme elokuviin ja otimme lapsen mukaan, sillä elokuva oli aikuisten valitsema, mutta arvioimme sen sopivan myös esiteinille. Ja elokuva oli siis Star Trek Into Darkness.

Esiteinille Star Trek oli ennestään täysin tuntematon ilmiö, mikä poiki seuraavan keskustelunpätkän:

Esiteini: Mitä siinä elokuvassa niinku tapahtuu?
Aikuiset: Siinä seikkaillaan tulevaisuudessa avaruudessa ja ehkä vähän Maassakin. Aikaisemmassa elokuvassa kerrottiin, miten päähenkilöt tulivat töihin tähtilaivastoon ja nyt sitten niiden seikkailut jatkuu.
ET: Ai tää on niinku Star Trek kakkonen?
AA: No tavallaan, mutta Star Trek -elokuvia on oikeastaan tehty aika monta, oliskohan jotain kymmenen paikkeilla. Ne aikaisemmat elokuvat kertovat siitä, mitä tapahtuu paljon näiden kahden viimeisen jälkeen.
ET: Ai?
AA: Ja sitten on myös telkkarisarja tai itse asiassa useampikin. Ihan ensimmäinen sarja tehtiin joskus 60- tai 70-luvulla.
ET: Siis niinku 300 vuotta sitten??
AA: No ei ihan... Kuule, me ollaan synnytty 70-luvulla, ja kuinkas vanhoja me nyt ollaankaan?
ET: Te olette nelikymppisiä.
AA: No niin... Ja Star Trek on melko saman ikäinen.

Lievä sukupolvien välinen kuilu havaittavissa... Todettiin, että esiteinin on (vielä) vaikea hahmottaa aikaa ennen omaa syntymäänsä. Se kuuluu muinaishistoriaan. 

Elämä

Olen uusperheellinen, tarkkaan ottaen äitipuoli. Se on rooli, joka herättää monenlaisia mielikuvia, eikä siihen ole aina helppo asettua. Ainakin minulla on usein hyvin ristiriitainen olo, kun mietin toisaalta muiden odotuksia itseäni kohtaan ja toisaalta sitä, miten itse koen roolini.

Miehelläni on edellisestä suhteesta esiteini-ikäinen poika, joka asuu äitinsä kanssa ja viettää isänsä luona, siis meillä, joka toisen viikonlopun. Maantieteellistä välimatkaa on sen verran, että minkäänlainen vuoroasuminen ei tule kyseeseen.

Tutustuin lapseen hänen ollessaan hieman alle kouluikäinen ja ujostelu taisi olla aluksi molemminpuolista. Aikaa myöten siitä päästiin eroon, viimeistään silloin, kun mieheni ja minä muutimme yhteen ja aloin olla läsnä jotakuinkin aina, kun lapsi ja isä viettivät yhteistä viikonloppua. Siinä vaiheessa lapselle selvitettiin myös talon säännöt, eli isää pitää kuunnella, minua pitää kuunnella ja sääntöjä noudatetaan, vaikka ne olisivat erilaisia kuin äidin luona. Tämä ei oikeastaan liittynyt mitenkään minuun, vaan siihen, että äiti ilmeisesti sanoi näistä asioista lapselle jotain muuta, mikä johti säännöllisesti pienimuotoisiin konflikteihin lapsen ja isän välillä.

Lapsipuoleni on ihan mukava muksu, ulospäin suuntautunut ja äärettömän empaattinen. Ja hänen äidillään ja minulla on hyvin erilaiset ajatukset lastenkasvatuksesta. Minulla ei ole biologisia lapsia, mutta olen ajoittain työskennellyt lasten ja nuorten kanssa, ja koulutuksenikin antaa jotain eväitä asiaan, joten en usko olevani täysin epärealistisella pohjalla omien kasvatusajatusteni kanssa.

Lapsi on tottunut saamaan materiaa äidiltään jatkuvasti - leluja, pelejä, karkkia - ja odottaa saman käytännön olevan voimassa myös meillä ollessaan. Näin äidin mielestä osoitetaan rakkautta. Ymmärrän tavallaan, että isänsä antaa tavaraa lapselleen, kun ei pysty antamaan enempää aikaansa. Huonoa omaatuntoa silotellaan lahjoilla. Se, mikä minua häiritsee, on näkemys, että myös minun pitäisi luoda ja vahvistaa tunnesidettä lapseen ostamalla tavaraa. Mutta kun minä itse haluaisin, että esimerkiksi lapsen luottamus perustuisi siihen, että olen turvalliseksi koettu aikuinen eikä siihen, että minun rahapussillani voi käydä, kun haluaa uuden lelun. No, yleensä en ostele lahjuksia, koska rahat menevät johonkin tarpeellisempaan, kuten ruokaan.

Lapsipuoli, jota näen joka toinen viikonloppu, ja jonka asioihin minulla ei loppujen lopuksi ole mitään sanomista, ei ole minulle sama asia kuin lapsi, jonka olisin synnyttänyt itse ja kasvattanut omien ajatusteni mukaan. En osaa rakastaa häntä samalla tavalla kuin rakastaisin aivan omaa lastani. Mieheni tuntuu olevan vaikea ymmärtää tätä, ja erinäisten keskustelujen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että asiaa on parempi olla vatvomatta liikaa.

Omasta mielestäni minun ei tarvitse väkisin asettua sellaiseen rooliin, johon en luontevasti solahda. Ei minun tarvitse olla kakkosäiti. Minulle riittää, että olen isän vaimo, joka on ihan kiva ihminen ja johon lapsi luottaa niin, että pystymme toimimaan yhdessä, vaikka isä ei olisi paikalla.

Kuulisin mielelläni muiden ajatuksia uusperheistä ja äitipuolena olemisesta. Miten elämä järjestyy niin, että kaikki ovat tyytyväisiä, vai onko se edes mahdollista?

Ei niin paha äitipuoli?

Lukko

Viikonloppu alkaa olla takana ja hyvä niin. Nämä lapselliset viikonloput ovat joskus aika rasittavia, kun suurimman osan ajasta muuten on tottunut olemaan aikuisten kesken.

Tänä aamuna, siis sunnuntaina, havahduin hiukan ennen kahdeksaa ja lähdin siinä aikani kuluksi käymään vessassa. Matkalla sinne havaitsin, että bonuslapsi oli jo hereillä ja istui keittiössä pelaamassa jotain nettipeliä. Älkää kysykö mitä. Minä olen niistä ihan pihalla, mutta tätä pelataan kaverien kanssa kuulokkeet korvilla. Joku muukin oli siis yhtä aamuvirkku kuin bonuslapsi.

Takaisin sänkyyn könytessäni ihmettelin miehelle, että montako tuntia perillisensä on jo mahtanut olla hereillä. Mies ei reagoinut sillä hetkellä mitenkään, mutta nähtävästi korvaan tulleet ääniaallot olivat kuitenkin muuntuneet impulsseiksi, jotka olivat sitten pikkuhiljaa madelleet kuulohermoa eteenpäin kunnes ne noin vartin päästä saavuttivat miehen tajunnan. Silloin mies heräsi ja lähti saman tien komentamaan jäkikasvuaan lopettamaan pelaamisen. Siellä kuului käytävän keskustelua peliriippuvuudesta ja muusta mukavasta. Keskustelua tehokkaampi keino voisi kyllä olla pistää kaikenlaiset pelivälineet lukkojen taakse.

Illalla miehelle iski rauhattomuuden puuska. Olisi kuulemma pitänyt lähteä jonnekin tekemään jotakin. Tarkempaa tietoa en onnistunut nyhtämään. Minua taas ei voisi sunnuntai-iltana seitsemän jälkeen vähempää kiinnostaa lähteä 'jonnekin' tekemään 'jotakin'. Tällainen perustylsä, keski-ikäinen rouvashenkilö kun olen. Teki mieli laittaa ulko-ovi takalukkoon ja piilottaa avain, mutta mies onneksi uskoi, kun ilmoitin aikovani valittaa taukoamatta, jos minut väkisin raahataan 'jonnekin' tekemään 'jotakin'.

Nyt sitten istutaan kotona telkkarin äärellä, ja mietiskelen, mistä tähän hätään saisi jääkaapin oveen lukon, jotta se ei tyhjene aamuun mennessä.

Kyllä olisi lukoille tarvetta tässä huushollissa.

Yllätys

Lauantaiaamuna noin puoli seitsemän aikaan havahduin siihen, että valot räpsähtivät päälle eteisessä. Makuuhuoneen ovi oli juuri sen verran raollaan, että siitä pääsi sisään valonsäde, ja olen siinä määrin valoherkkä, että tällainen häiriö herättää minut välittömästä. Mies jatkoi nukkumista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minuutin kuluttua kuitenkin myös miehen uni häiriintyi, kun alkoi kuulua jumalaton mökä. Bonuslapsi oli vauhdissa.

Mies pääsi ylös sängystä alta aikayksikön ja lähti hiljentämään perillistään. Palatessaan hänellä oli mukana iPad, jolla oli ollut osansa metelin aikaansaamisessa. Toinen äänenlähde oli kuulemma ollut telkkari, mutta sitä ei sentään ollut ryhtynyt siirtämään pois bonuslapsen ulottuvilta. Kaukosäätimen takavarikointi oli riittävä toimenpide, sillä tämä varhaisteini on sitä sukupolvea, joka ei ole oppinut painelemaan itse telkkarissa, panelin takana olevia nappuloita. Niiden olemassaolo ja sijainti pidetään toistaiseksi salaisuutena kaikkien yhteiseksi eduksi. 

Ensinnäkin on luonnotonta, että tuollainen varhaisteini herää viikonloppuna ennen kukonlaulua. Toiseksi tällaisen nelikymppisen kalkkistädin mielestä on luonnotonta, että mukula on niin peli/tv/internet-riippuvainen, kuin tämä tapaus on. Erilaiset elektroniset viihdevempaimet pitää kirjaimellisesti lukita pois ulottuvilta, jos niitä ei ole lupa käyttää, mutta sitten toisaalta luvassa on senlaatuisia vieroitusoireita, että niihin ei auta muu kuin sokeriruiske suoraan suoneen. Lapsi on myös sokerikoukussa, joten tämäkään ei pidemmän päälle ole kovin hyvä vaihtoehto. 

(Mielenkiinnolla odottelen, mitä tapahtuu muutaman vuoden päästä, kun lapsen kaveripiiri alkaa kokeilla tupakkaa, alkoholia, pilveä yms. Tässä on nimittäin valitettavasti yksi potentiaalinen mistätahansariippuvainen. Pääasiallisella huoltajalla eli äidillään on selkeästi vaikeuksia hahmottaa, että hänen lapsellaan on jo nyt parikin riippuvuutta. - Välihuomautus päivän teemaan.)

Jatkoimme unia vielä hetken aikaa iPad ja telkkarin kaukosäädin kainalossa. Herättyäni ja ennen sängystänousua otin iPadin ja asetin siihen salasanan. Salasana on jo ennestään asetettu meidän molempien läppäreihin sekä älypuhelimiin. Kaikki laitteet, joilla on mahdollista päästä YouTubeen tai johonkin pelihelvettiin on pakko suojata tällä tavalla, koska pelkkä sanallinen kielto ei bonuslapseen tehoa. 

Päivän toisen yllätyksen saikin sitten bonuslapsi havaitessaan tielleen asetetut esteen. Raakaako? Enemmänkin välttämätöntä.