Tilannekatsaus

Pillerinsyöjäkissa pudottelee karvojaan joka paikkaan. Niistä tulee pölynimurin pussi täyteen alta aikayksikön. Miten keskikokoisesta kissasta voikin lähteä noin paljon karvaa? Siippa jo arveli, että kohta meillä on kalju kissa.

Ilmeisesti ilmiö kuuluu taudinkuvaan, koska lähellekään vastaavaa karvanlähtöä ei ole ikinä koettu kesäaikaan. Tai mihinkään muuhunkaan vuodenaikaan, jos oikein ajatellaan. Muuten kissa vaikuttaa aivan normaalilta, mutta kaipa tästä pitää mainita eläinlääkärille, kun pikapuoliin mennään tarkistuttamaan tilanne muutenkin.

Minä poden jo lähes perinteeksi muodostunutta kesäflunssaa. Ei siitä sen enempää.

Yhden broilerikasvattamon kanssa on keskustelut käynnissä. Sieltä saattaa hyvinkin poikia kuoriutua jotakin tekemistä, kun loma-aika on ohi ja broilerinkasvatustoiminta taas vilkastuu. Tästä aiheesta toivon mukaan lisää juttua lähitulevaisuudessa.

Kesä passivoi. Menen syömään jäätelöä.

Keskisuuri ihme

Muistatte varmaan, kun kerroin kissan saamasta lääkityksestä. Pilleri aamuin illoin. Alkuhankaluuksien jälkeen homma alkoi sujua varsin mallikkaasti, ja koska pillerit menivät sinne, minne niiden pitikin eli kissan kurkusta alas, lääkkeen vaikutuskin oli toivotunlainen. Koska tarkoitus on, että aluksi lääkkeillä normalisoidaan kilpirauhasen toiminta ja sen jälkeen vain ylläpidetään saavutettua tilaa, eläinlääkäri antoi luvan vähentää pillerit yhteen päivässä. Hurraa!!

Aamupilleri, jolla nyt jatketaan, menee normaaliin tapaan ilman suurempia sirkusesityksiä. Iltapillerin ottoaikaan - ja sitähän ei nyt enää oteta - olen havainnut, että kissa maleksii keittiöön ja istahtaa odottamaan jotakin. Sitä pilleriäkö? Ilmeisesti. Vaikuttaa siltä, että kissan oppimiskyky on ylittänyt minun odotukseni, mikä tässä tapauksessa on aika erikoista, koska yleensä kissa oppii asioita, jotka sen itsensä mielestä ovat tarpeellisia. No, ehkä se sitten on kuunnellut minua, kun olen sille kerta toisensa jälkeen sanonut, että pilleri on hyväksi, pilleri parantaa oloa, pilleri pitää siksi ottaa.

Olen myös sanonut, että pillerin jälkeen saat namin. Voi siten olla, että se nami on se asia, joka on jäänyt hyötyä tavoittelevan kissan mieleen.

Toinen asia tietenkin on, että kissa näyttää myös tuntevan kellon, koska osaa ilmestyä paikalle oikeaan aikaan.

Varsinainen ihme kuitenkin tapahtui, kun päätin antaa samaiselle kissalle matolääkettä. Käytän lääkepastaa, jota on helppo truutata kissan suuhun. Arvatkaapas, mitä kissa teki, kun se näki ruiskun, jossa pasta on? Valpastui ja tuli luokseni, melkein avasi suunsakin valmiiksi. Eipä ole matolääkkeen antaminen tälle kissalle ikinä ollut näin helppoa!

Tämä pitää kyllä laskea vähintään keskisuureksi ihmeeksi.

Kissanhoidollinen haaste

Vanhempi kissoista sai lääkekuurin, tarkkaan ottaen pillerikuurin. Jos tämä troppi tehoaa, kissa syö pillereitä koko loppuikänsä eli toivottavasti usean vuoden ajan.

Sillä aikaa, kun odotettiin pillerien saapumista paikalliseen apteekkiin, minä valmistauduin pillerin antoon sekä henkisesti että fyysisesti. Olen joskus yrittänyt antaa kyseiselle pikkupedolle pillereitä, mutta silloin jouduin luovuttamaan, kun homma ei yksinkertaisesti onnistunut millään ilveellä, ja palaamaan eläinlääkärin pakeille kyselemään vaihtoehtoja. Tällä kertaa jouduin valitettavasti toteamaan pillerin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi kahden kissan taloudessa.

Aloitin henkisen valmistautumisen googlaamalla ohjeita pillerin annosta kissalle. Ja niitähän löytyi ja myös videoiden muodossa. Ilmeisesti niille on kysyntää. Muutamat ohjeet luettuani ja pari videota katsottuani totesin niiden olevan täysin epärealistisia. Esimerkiksi videossa esiintyvä kissa nökötti rauhallisesti eläinlääkärin hoitopöydällä eikä ollut moksiskaan, vaikka sen suu avattiin ja sinne työnnettiin pilleri. Kissa ei inahtanutkaan. Joko kyseistä kissaa oli koulutettu tätä esitystä varten pennusta lähtien tai sitten se oli lievästi rauhoitettu. Meillä ei nimittäin toimenpide todellakaan onnistu noin helposti, ei kummankaan kissan kohdalla. Joissakin ohjeissa kissaa luonnehdittiin hoitovastaiseksi, ja sellaiseen tekstinkohtaan sopisi kuvitukseksi meidän vanhempi kissamme, juurikin tämä lääkittävä, esittelemässä sähinän kera purukalustoaan ja kynsiään hoitajalle.

Katsoin myös fyysisen valmistautumisen tarpeelliseksi, jotta käynti ihmislääkärillä ei ole välttämätön pillerin annon jälkeen. Nahkahanskat, asianmukaiset vaatteet (pitkät hihat ja lahkeet), sopivan kokoinen pyyhe kissan hallinnassa pitämiseen. Googlaus toi esille myös pilleriruiskun, ja koska minähän en tunge sormeani lihansyöjäpedon suuhun, jos vaihtoehtoja on, hankin sellaisenkin.  

Ensimmäisen pillerin anto oli opettelua, kun etsin oikeaa tekniikkaa pilleriruiskun ujuttamiseksi riittävän syvälle kissan kitaan. Kissa ei tykännyt. Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen onnistuin. Seuraavana päivänä homma hoitui heti ensi yrittämällä ilmeisesti sen takia, että kissa oli niin järkyttynyt siitä, että häntä jo toistamiseen lääkittiin vastoin tahtoaan. Kolmannella kerralla kissa oli valmistautunut vastarintaan heti alusta lähtien ja yrityksiä tarvittiin useampia. Siitä eteenpäin lääkintä on sujunut melko hyvin, kunnes tänään tuli taas ongelmia.

Pyydystin kissan, joka heti pyyhkeen nähdessään alkoi sähistä. Suun auki saaminen ja pilleriruiskun sisään työntäminen oli tavallista hankalampaa, kun kissa rimpuili vastaan. Kaksi kertaa se tipautti pillerin ulos saman tien. Kolmannella kerralla luulin jo onnistuneeni, kunnes huomasin jonkin pienen valkoisen pallukan toisen kissan turkissa. Pilleri. Miten se sinne oli päätynyt? Pyydystin taas ulko-ovelle jo ehtineen kissan, joka alkoi olla niin ärsyyntynyt, että sen paikallaan pitäminenkään ei enää onnistunut. Katsoin parhaaksi päästää kissa irti, ja se juoksi jonnekin piiloon.

Pakollinen erätauko. Pehmennyt pilleri roskiin ja uusi valmiiksi pilleriruiskuun odottamaan.

Puolen tunnin kuluttua kissa ilmestyi keittiöön. En nimittäin ollut kierouksissani antanut sille ruokaa ennen pillerin antoa, joten nälkä ilmeisesti pakotti sen esille piilostaan. Eikä se nähtävästi enää odottanut joutuvansa pakkotoimien kohteeksi. Kissa pyyhkeeseen, pilleri suuhun ja vähän vettä perään varmistamaan, että se todellakin nielaisee pillerin.

Tätä sitten pitäisi jatkaa päivittäin oletettavasti muutaman vuoden ajan. Uskon, että kissa vähitellen tottuu lääkitsemiseen ja omakin tekniikkani kehittyy niin, että sirkusesitykset eivät toistu kovin usein. 

Nyt pitäisi vielä opettaa mies antamaan kissalle pilleri niiden päivien varalta, jolloin olen itse estynyt. Se saattaa olla hankalampaa. 

Mistä tietää, että kevät tulee?

Tämä talvi on ollut jotenkin omituinen, normaalista poikkeava. Mikä nyt sitten onkaan normaalia nykyään... Ensin antoi odottaa itseään ja nyt näyttää poistuvan etuajassa. Oliko tässä jossain välissä talvi? Vai olenko minä vain ollut niin uppoutunut muihin asioihin, että talvi luiskahti ohi ihan huomaamatta?

Nyt ne muut asiat on kuitenkin hoidettu, ja seuraavaksi voisi ryhtyä seuraamaan kevään etenemistä. Siis siinä ohella tietenkin, kun käynnistän uuden projektin nimeltä "uusi työpaikka rouva Beelle". Nyrkkipajalla ovat nimittäin asiat kehittyneet - tai taantuneet - siihen tilanteeseen, että yt-neuvottelut käyvät kiivaina. Oikein tässä jännittää, että kumpi koittaa ensin, minun työsuhteeni loppu vai nyrkkipajan konkurssi.

Jos minulta kysyttäisiin, voisin listata muutamankin syyn tälle syöksykierteelle. Saattaa jopa käydä niin, että avaan suuni, vaikkei minulta edes kysyttäisi. Sen verran asioista juoruillaan, että aika moni näyttää tehneen samanlaisia huomioita, eikä tämä tilanne varsinaisesti ole yllättänyt.

Olen katsellut pikkupomoa, joka keikkuu pomon pallillaan sen näköisenä, ettei hänellä tässä ole mitään huolia. Ja leikitellyt ajatuksella, että tönäisisin sen pallin kumoon mainitsemalla sivulauseenomaisesti, miten hänen bestiksensä, uskottunsa ja tarvittaessa sijaisensa osaa paitsi hänen työnsä, myös paljon muuta ja on työteholtaan melko huippuluokkaa. Ja sitä paitsi tekee kaiken työn pienemmällä palkalla. Vink, vink. Olisiko se liian ilkeää? Olisi se ainakin vähän ilkeää, myönnetään. Mutta toisaalta, jos se konkurssi tulee, niin se on sitten siinä pikkupomonkin osalta.

Kaikkein varmin kevään merkki on kuitenkin se, että kissa on alkanut oksennella karvapalloja. Oi sitä ihanuutta (yäk), kun saa niitä haisevia läjiä siivoilla sieltä täältä.

Ötökkäinvaasio

Meillä on ihan pieni ongelma, joka lentelee ympäriinsä. Banaanikärpäsiä!

Banaaneja ei talossa ole ollut kolmeen viikkoon ja muutkin hedelmät olen pitänyt jääkaapissa siitä lähtien, kun ötökkäinvaasio alkoi. Olen myös pyyhkinyt keittiön pinnat niin, että missään ei pitäisi olla mitään mukavan makeaa tahraa niiden tukikohdaksi. Roskatkin viedään ulos normaalia useammin, mutta ei niitä toisaalta roskiksessa tunnu asustavan.

Olen alkanut epäillä, että ne ovat rakentaneet pesän jonnekin. Voiko banaanikärpäsillä olla pesä? Jos, niin mistä sellaista pitäisi alkaa etsiä. Ennen kuin vastaat, että roskiksesta, niin toistan vielä, että siellä niitä EI ole.

Alkaa jo vähitellen ärsyttää se, että pikkuöttiäisiä pöllähtelee esille vaikka mitä tekisin. On niistä ennenkin päästy eroon. Miksei nyt?

Eikä näitä voi edes myrkyttää, kun ei tiedä, minne sitä myrkkyä suihkuttaisi. Ja toisaalta keittiössä nyt muutenkaan ei ole hyvä suihkia myrkkyjä pitkin poikin.

Banaanikärpäset voittavat ärsyttävyydessä (ainakin tällä hetkellä) jopa hämähäkit. Joskus vuosituhannen alkumetreillä asuin vuokra-asunnossa, johon oli tyhjillään olon aikana pesiytynyt hämähäkkeja ja mahdollisesti jotain muitakin asiaankuulumattomia. Siinä vaiheessa kun kannoin tavaroita sisään asuntoon, naapuri tuli esittäytymään ja ohimennen mainitsi asunnon muurahaisongelmasta. No kiva! Niitä muurahaisia ei sitten kuitenkaan näkynyt, mutta hämiksistä eroon pääseminen vaati muutaman pullollisen hyönteismyrkkyä.

PS. Mies potee edelleen eli tämä tauti on näköjään ns. vakavasti otettava tapaus. Antibioottikaan ei tunnu auttavan. Taitaa olla vääränlaista tähän tautiin. Seuraava tavoite on saada patistettua mies uudelleen lääkäriin ja tarkempaan syyniin. 

Kissa-asiaa

Meidän kollikissa on pitkään tunnettu lempinimellä Kahdeksan Kilon Kissa. Oikeasti elopainoa kissalle oli päässyt kertymään jo vähän ylikin, sillä loppukeväällä vuosihuollossa eläinlääkärin vaaka näytti 8,5 kg, jossa tälle kissalle on pari kiloa liikaa. Kyllä sen huomasi - on huomannut jo hyvin pitkään - kissankuljetuslaatikkoa kantaessa raahatessa, että kissalla on julmetun paljon massaa. Tämä kissa tykkää syömisestä eikä ole koskaan, edes pentuna, ollut turhan nirso sen suhteen, mitä suostuu syömään. Oikeastaan ihan kaikki menee, mitä kissankuppiin laitetaan.

Mainitulla käynnillä eläinlääkäri suositteli uutta dieettiruokaa, joka vaikuttaa aineenvaihduntaan. Minähän tietenkin tartuin ehdotukseen innolla, sillä mieluiten haluan kissan välttävän sairaudet, joille reipas ylipaino altistaa. Ne ovat muuten aivan samoja, joista ylipainoiset ihmisetkin usein kärsivät. Ja päivittäinen lääkkeen, esim. insuliinin, antaminen kissalle ei houkuttele. Kissa on toki ollut laihiksella ennenkin, jopa pariin, kolmeen otteeseen, mutta dieetin ainoa seuraus on ollut lisääntynyt aktiivisuus ruuan omatoimisessa hankkimisessa. Ei hiirestys, vaan kissanruokapussin raastaminen esille kaapista, reiän nakertaminen pussiin sekä holtiton syöpöttely. Vaikka kissanruuat pakkaisi kahteen ilmatiiviiseen pussiin ja sijoittaisi uuteen paikkaan, tämä kissa kyllä haistaa, missä ne ovat.

Kissa on nyt syönyt dieettiruokaa kaksi kuukautta vaikuttamatta erityisen nälkäiseltä, toisin kuin aiemmin, ja eilen oli totuuden paikka, kun käytiin punnituksessa. Kahdessa kuukaudessa oli hävinnyt 700 grammaa! Jihuu! Tämä ruoka toimii! Suosittelen.

 

Koska kyseessä on uutuustuote, olemme mukana eläinlääkärin omassa "testiryhmässä". Kissa käy säännöllisesti punnituksissa ja minä kerron havaintojani siitä, miten kissa voi. Palkinnoksi koekaniinina olemisesta kissa sai mukaan labyrinttikulhon, joka aktivoi ja ehkäisee liian nopeaa syömistä. Kotiin tultuamme laitoin muutaman raksun kulhoon ja annoin kissalle. Kissan reaktio sen jälkeen, kun se oli todennut, että kuono ei mahdu seinämien väliin imuroimaan raksuja, oli lähinnä laatua mitvit??. Kyllä niitä sitten tassulla sieltä muutama saatiin pyydystettyä, mutta sitten meni hermot, ja kissa marssi pois ruokakupilta. Jatkamme harjoituksia, mutten taida kuitenkaan kaikkea ruokaa tarjota tästä kupista. Rajansa se on kissankin kärsivällisyydellä.

Ihan asiasta kolmanteen... Havaitsin, että pihan perällä, pensaiden takana kasvaa vadelmaa ja siellähän punottaa nyt oikeinkin hyvin. Kyseessä vain sattuu olemaan hoitamaton joutomaa, joten jos vadelmia himoitsee, pitänee ottaa viidakkoveitsi varusteeksi, jotta pääsee edes lähelle,

Voiko lomalla kehittää stressiä?

Kyllä voi! Valitettavasti...

Italiassa oli paljon rennompaa. Nyt on jatkuvasti jotain mukamas tähdellistä tekemistä, joka pitää hoitaa juuri nyt eikä sitten joskus. Mitään, mitä oikeasti haluaisin tehdä, en tunnu ehtivän. Esiteini ei ole enää meidän viihdytettävänämme, mutta kyllä kaksi aikuistakin ihmeesti keksii tekemistä. Sen tiedän kokemuksesta, että jos viettäisin aikaa yksin, mitään erityisempää stressiä ei olisi, kun saisin tehdä vain ja ainoastaan itse suunnittelemiani asioita minulle itselleni sopivalla aikataululla. Mutta kun on tuo siippa, jolla myös on omat aatoksensa.

Tänään esimerkiksi pidettii teltanpystytysharjoitus. Juu, luitte oikein. Ihan takapihalla vain tällä kertaa, mutta sen varalta piti kokeilla, että onnistuu, mikäli lähdetään telttailemaan. Hiukan siinä piti säätää, kun miehen logiikka ei aivan toiminut. Mies on itse asiassa muinaisuudessa harrastanut teltanpystytystä paljon enemmän kuin minä, mutta uskoni hänen kykyihinsä tällä alalla alkoi horjua, kun katselin sitä jahkaamista ja ihmettelemistä. Eikä meinannut hyväkäs uskoa minua, kun ihan rauhallisesti ja hyväntahtoisesti neuvoin, mitä pitää tehdä ja mihin mikäkin kaari pujottaa. Teltta saatiin kuitenkin pystyyn, ja naapurit saivat hupia, mikäli sattuivat seuraamaan prosessia.

Tänään aloitin keittiön kaappien raivauksen. Astiakaapit saavat toistaiseksi olla rauhassa, mutta erilaisia ruoka-ainepakkauksia pitäisi vähentää reilulla kädellä. Erityisesti pakastinsa pitäisi tyhjentää. Vanhentuneet tietenkin roskiin, mutta yhä kuranttien erilaisten pussin- yms. loppujen varalle suunnitelmani on, että ne syödään. Käytännössä siis kokataan ruokaa ensi sijassa siitä, mitä keittiöstä löytyy, ja kaupasta ostetaan vain saman tien käytettäviä aineksia. 

Tämän päivän menuu koostui katkarapupastasta ja mansikkamustikkapiiraasta. Pääruokaan käytin parin erilaisen pastapussin loput sekä pakastimesta löytyneen katkarapupussin. Sulatetut ja valutetut katkaravut (500 g) paistinpannuun oliiviöljyn (reilu loraus) sekä hienonnettun chilin (kokonainen palko) ja valkosipulin (kolme kynttä) kanssa, lämmitetään muttei kuumenneta liikaa, jotteivät sitkisty. Sitten katkaravut liemineen pastan sekaan, sekoitetaan ja tarjoillaan. Liemi maustaa myös pastaa, mutta katkaravut saavat enimmän osan chilin ja valkosipulin mausta. Ihan syötävää tuli, vaikkei ihan aidon italialaisen äyriäispastan tasolle päästykään. Miehen sanoin: "Ravintolassa en välttämättä antaisi tippiä, mutta kotioloissa oikein hyvää."

Pääruoka

Jälkiruokana oli murotaikinapohjainen piiras. Pohja on itse tehty jälleen kaapista löytyneista aineksista, ja täytteeseen tuli pakastimesta löytyneitä mansikoita (sulatettuna ja ilman sulamislientä) sekä mustikkahillopurkin jämät. Päälle rahkaa maustettua rahkaa ja pari munaa. Mies toimi jälleen koemaistajana intettyään ensin vastaan, ettei hän tykkää piiraista. Arvio kolme sekuntia ensimmäisen suupalan jälkeen oli kuitenkin positiivisesti yllättynyt.

Jälkiruoka

Alennusmyynnit pitäisi vielä käydä läpi. Lauantaina ehdin jo käydä alustavilla ostoksilla ja löytää itselleni farkut puoleen hintaan. Hyvin istuvien farkkujenhan pitää ostettaessa olla niin pienet kuin suinkin saa jalkaansa kiskottua ja vielä vetoketjunkin kiinni vedettyä, koska ne venyvät käytössä. Sellaiset löysin. Numeroa pienemmät olisivat ehkä vielä menneet, jos kenkälusikalla olisin itseäni kammennut niihin, mutta jätin tällä kertaa urheilun ja parikymppisen, pieniluisen myyjätytön hauskuttamisen sikseen. 

Kissaihmisiltä haluaisin vielä kysyä näkemystä, voiko 12-vuotias kissa alkaa jo kärsiä dementiasta vai mistäköhän nyt voisi olla kysymys. Kissat olivat matkan ajan hoitopaikassa ja kotiin tultuaan vanharouva kiersi talon moneen kertaan ja tarkasti paikat. Reviirin tarkastaminen on aivan normaalia ja kissamaista toimintaa, mutta kun sitä kuljeskelua ja kovaäänistä naukunaa kesti kaksi päivää, mikä on noin puolitoista päivää enemmän kuin aikaisemmin samassa tilanteessa. Muutenkin vanhallarouvalla on ollut kamalan paljon asiaa minulle matkan jälkeen, ja juttelu jatkuu edelleen. Tietenkin voi olla kyse siitä, että hänen ylhäisyytensä moittii palvelijaansa, joka jätti hänet koko viikoksi, mutta silti ihmettelen.

Lätinää ja ihmettelyä

Se on sitten kesä, ainakin jos kalenteria katsotaan ja mikä ettei muutenkin. Nautin siitä, että voi pukeutua kevyesti ja varjossakin tarkenee. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, mies alkaa pian valittaa, että on liian kuuma. Minun puolestani saa olla lämmin. Pitää vain pukeutua sään mukaisesti, kesälläkin.

Sain kerrankin tehtyä valtaosa takapihan kevättöistä ajoissa. Istutin, mitä olin ajatellut istuttaa ja nyt sitten odotellaan, että takapiha muuttuu reheväksi keitaaksi. Jonakin kesänä se tapahtuu, kunhan kasvit kasvavat eivätkä etanat syö kaikkea. Tänään raahasin miehen pihalle katsomaan, mitä olen siellä tehnyt, ja odotin jonkinlaista kommenttia. Ei irronnut mitään muuta kuin että miksen ole yhteen tyhjään paikkaan laittanut mitään. Huokaus...

Nyt sitten äsken tuolta sohvalta, avoimen telkkarin äärestä kuului yhtäkkiä, että "takapiha näytti ihan hienolta". Onkohan armaalla siipallani jotenkin pitkät piuhat, kun piti tuotakin palautetta prosessoida puoli päivää, ennen kuin sai sen sanotuksi?

Kuoro, jossa laulan, pieneni yllättäen yhdellä hengellä juuri ennen kauden loppua. Yksi laulaja sai potkut, syynä laulutaidottomuus. Tällä rouvalla oli huomattavan suuria vaikeuksia pysyä nuotissa eikä ilmeisesti itsellä aavistustakaan asiasta. Asiasta on sipisty ja supistu koko talvi ja toivottu, että realiteetit selviäisivät asianomaiselle, joka sitten toivottavasti tekisi omat ratkaisunsa. Mutta kun ei. Melko pienessä kuorossa yksi väärinlaulaja voi tehdä paljon vahinkoa, joten kuoronjohtaja oli lopulta ottanut härkää sarvista. Erittäin hankala ja ikävä tilanne, johon ei ollut kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua, mutta nyt ongelma on sitten jollakin tavalla ratkaistu.

Toinen kissoista alkoi taas oksennella ja piti käydä hakemassa troppia vaivaan, kun se ei kotikonsteilla loppunut. Mitä ilmeisimmin kyse oli karvapalloista. Pitää ilmeisesti alkaa harjata kissaa useammin, ettei sen tarvitse nieleskellä kaikkia irtokarvoja. Ja nyt kun maha taas toimii, kissa aloitti laihiksen. Elopainoa on kertynyt sen verran ylimääräistä, että siitä pitäisi osa saada häviämään. Painonpudotusta on yritetty ennenkin mutta ilman minkäänlaisia tuloksia. Aikaisemmin ainoa näkyvä seuraus dieetistä on ollut se, että kissalle ovat alkaneet maistua keittiön lattialle pudonneet leivänmuruset. Nyt oli kuitenkin tullut uudenlaista dieettiruokaa, jonka kanssa voi olla vähän joustavampi, jos kissa alkaa vaikuttaa liian nälkäiseltä.

Minä itse olen napsinut kromitabletteja nyt viikon ja eikä suklaanhimo ole yltynyt liian kovaksi. En osaa sanoa, auttaako kromi oikeasti vai olenko muuten vain motivoitunut olemaan syömättä suklaata. Epäilen kuitenkin, että kyllä se himo vielä jonakin kauniina päivänä iskee. 

Vastarinta

Kissojen rokotukset pitää uusia näin loppukeväällä, ja tämänvuotinen rokotuskäynti on nyt herran kiitos taisteltu läpi. Aikamoista taistelua se todellakin on. Minä yritän pitää hommaa hanskassa ja kissat muodostavat vastarintaryhmän, joka tappelee vastaan kynsin ja hampain. Kirjaimellisesti.

Vanhempi kissoista, naaras eli älykkäämpi, osaa lukea ajatuksiani. Sen olen huomannut jo vuosia sitten. Tulin töistä kotiin ja ainakin omasta mielestäni käyttäydyin täysin normaalisti, kuten minä tahansa päivänä. Vanharouva katsoi minua puoli sekuntia ja päätti, että nyt on aika mennä piiloon. Normaalisti se asettuu ovelle odottamaan ulospääsyä. Ja kun vanharouva tekee hälytyksen, niin nuoriherra seuraa perässä. Se hölmöläinen ei itse hoksaa mitään, mutta seuraa kyllä toisen esimerkkiä.

Onnistuin kuitenkin ajamaan yhden kissan makuuhuoneeseen ja toisen kylpyhuoneeseen. Kummassakaan paikassa ei ole kissanmentäviä koloja, joten ne on suhteellisen helppo pyydystää ja laittaa kuljetuskoreihin. Teoriassa ainakin. Otin kuljetuskorit esille ja pukeudun suojavarusteisiin. Ilman niitä kissan laittaminen koriin saattaa aiheuttaa pikaisen lääkärireissun, jolla puhdistetaan haavat ja tökätään jäykkäkouristuspiikki käsivarteen.

Aloitin operaation helpommasta tapauksesta eli miespuolisesta kissasta. Se panee vastaan periaatteesta, mutta kun pää on saatu korin ovesta sisään, loputkin kissasta menee sinne ilman lisäponnisteluja. Mutta tämän ei saa antaa hämätä. Vastarinta nousee siinä vaiheessa, kun eläinlääkärin vastaanotolla pitäisi tulla ulos korista. Silloin pannaan vastaan kaikilla neljällä tassulla, ja täytyy sanoa, että aika hyvin ne kissan tassut pitävät. Kuljetuskorin kääntäminen suuaukko alaspäin ei riitä, vaan koria pitää ravistaa, jolloin kissa hetken kuluttua tipahtaa ulos. Useimmiten, ei aina. Ei varmaan tarvisisi erikseen mainita, että tämän kissan saaminen takaisin kuljetuskoriin eläinlääkärin vastaanotolla ei tuota mitään ongelmia.

Mutta sitten se hankalampi tapaus, joka on vuosien varrella harjaantunut paitsi lukemaan ajatuksiani myös tekemään erittäin taitavia harhautusliikkeitä. Ensin pitää saada kissa kiinni. Tämä vaihe on lähes toivoton, jos kissaa ei heti kättelyssä saa ajettua sopivaan suljettuun tilaan, ja mitä pidempi aika siihen kuluu, sitä enemmän kissa luonnollisestikin alkaa panna vastaa. Jotkut väittävät, että kissa on helpompi saada kuljetuskorin ovesta sisään takapää edellä. En ole käytännössä havainnut, että sillä olisi mitään suurempaa merkitystä, kumpaa päätä yritetään sisään. Nelitassujarrutus toimii aina. Se on oikeastaan jopa merkillistä, miten noinkin pieni eläin voi tapella vastaan niin pontevasti. Äänitehosteet kuuluvat tietenkin asiaan. Kissa kiroilee niin, että sylki lentää.

Kuvittele tiikeri, joka on kutistettu nelikiloiseksi, mutta joka luulee edelleen olevansa täysikokoinen viidakon peto ja käyttäytyy sen mukaisesti. Siinä on meidän normaalioloissa suloisesti kehräävä ja huomiota kerjäävä vanharouva.

Itse rokotusoperaatio sujui suuremmitta vastarinnoitta, mutta katsoin kuitenkin tarpeelliseksi varoittaa uutta eläinlääkäriä vanhallerouvalle ominaisesta tavasta iskeä hampaat kiinni ilman minkäänlaista varoitusta, jos ärsytyskynnys ylittyy.