Mies kokkaa

Puhelin soi ollessani matkalla töistä kotiin. Siippa soittaa.
S: Mitä tarvitaan lihapulliin?
B: No... Jauhelihaa nyt ainakin. Miten niin?
S: Ajattelin, että syödään tänään lihapullia.
B: Ai? No, mikäs siinä. Ne ei kyllä ole mitään pikaruokaa, joten jos sulla on jo nälkä, niin joudut odottamaan jonkin aikaa ennen kuin saan ne valmiiksi.
S: Et sinä vaan minä.
B: Niin mitä?
S: Minä teen lihapullia. Sano nyt mitä täältä kaupasta pitää ostaa.
B: Ethän sä ole koskaan tehnyt lihapullia. Ainakaan minun tietääkseni. Googlasitko reseptin vai...?
S: Ei mitään reseptejä tarvita. Sano nyt vaan, mitä pitää ostaa.
B: Eh... No tuota... Jauhelihaa vaikka puolisen kiloa ja munia. Kaikki muut ainekset pitäisi löytyä kotoa.
S: Mihin niitä munia tarvitaan?
B: Ne sitovat jauhelihaa, että se pysyy kasassa.
S: Mitä muuta? Eikös niihin tule jotain jauhoja? Ajattelin, että sekoitan jauhelihaan jauhoja ja valkosipulia ja ei kai siihen sitten paljon muuta tarvita.
B: Korppujauhoja! Ei tavallisia jauhoja. Ja ne pitää sekoittaa nesteeseen ja antaa turvota hetki ja...
S: No mä sekoittelen sopivan määrän korppujauhoja jauhelihaan. Ja ruokaöljyä myös.
B: Ei kun sekoita korppujauhot vaikka ruokakermaan. Sitä on jääkaapissa. Ja sekoita mausteet myös joukkoon ja pari kananmunaa voit myös lisätä siihen samaan, ja sitten sotket sen seoksen jauhelihaan.
S: Mä ajattelin, että sekoitan ne korppujauhot jauhelihaan ja sitten heittelen sinne jotain mausteita mukaan. Tai lähinnä valkosipulia.
B: Kuule, ihan ystävällisenä neuvona ja oman kokemuksen perusteella sanon, että sekoita kaikki muut ainekset ensin yhteen ja sitten lisäät ne jauhelihaan. Sekoita sormilla kaikki yhteen. Se on yksinkertaisinta. Ja muista pestä kädet! Korppujauhoja, ruokakermaa, pari munaa, mausteita.
S: Joo... Kyllä tästä hyvä tulee.

Vartti myöhemmin puhelin soi uudelleen.
S: Missä meillä on korppujauhoja?
B: Keittiön laatikossa, muistaakseni ihan laatikon perällä.
S: Mikä näistä on korppujauhoja?
B: Siinä paketin kyljessä lukee korppujauho.
S: Mannaryyni, käviskö ne?
B: K o r p p u j a u h o.
S: mutinaa... Korppujauho. Jes!

Kotiin saapuessani lihapullat ovat pellillä odottamassa uuniin pääsyä.
S: Kuule, mitäs nyt?
B: 225 astetta ja 15 minuuttia.
S: Just niin.
B: Mitäs mausteita laitoit niihin?
S: Viisi kynttä valkosipulia.
B: Mitä muuta?
S: Ei muuta.
B: Eikö suolaa?
S: Ei. Olisiko pitänyt?
B: No... Kyllä niihin yleensä vähän suolaakin laitetaan.
S: Ai jaa. No jos mä ripottelen tähän päälle aika reilusti, niin eikös se sitten imeydy sisään.
B: Ei se kyllä taida imeytyä. Tulee vaan suolakuori. Anna olla, lisätään sitten suolaa lautasella.

Vartin uunissaolon jälkeen.
B: Eiköhän ne nyt ole kypsiä.
S: Ei kai ne nyt vielä.
B: Kyllä ne nyt on. Ota vaan ulos uunista.
S: Miksei ne ole tummempia? Kyllä niitä pitää vielä paistaa.
B: Ne ovat ihan riittävän tummia. Kyllä vartti riittää, tiedän kokemuksesta. Liika paistaminen kuivaa.

Tuli niistä sitten ihan syötäviä, vaikka hiukan piti lisätä suolaa. Aika tiiviin näköistä tavaraa, joten epäilen siipan säästelleen mausteiden lisäksi myös korppujauhoissa ja ruokakermassa. 

Puutarha

Marja-Leena katseli kahvilassa istuvia ihmisiä hieman jännittyneenä. Treffit oli sovittu tänne ja hän oli päättänyt saapua paikalle viisi minuuttia ennen määräaikaa, jottei missään nimessä olisi myöhässä. Toisaalta silloin ei myöskään tarvitsisi odotella kovin kauan. Kunhan se mies vain olisi ajallaan paikalla. Parhaassa tapauksessa hän voisi vielä harkita paikalle ilmestymistään, jos onnistuisi tunnistamaan miehen ennen kuin tämä kiinnittäisi huomionsa häneen.

Tuolla näytti istuvan mies, joka muistutti jossain määrin Marja-Leenan saamaa kuvaa. Hänen pulssinsa kohosi äkkiä, ja mieleen tuli ajatus juosta pakoon. Ei se mies mitenkään ikävältä näyttänyt, päin vastoin, mutta Marja-Leena sai äkillisen paniikin. Hän vetäytyi pylvään taakse piiloon ajattelemaan ja rauhoittumaan. Kyllä nyt oli kuitenkin otettava härkää sarvista. Marja-Leena käveli pöydän luo, jossa istui yksinään tummahiuksinen, silmälasipäinen mies.

- Anteeksi... Oletkohan sinä Seppo? kysyi Marja-Leena yrittäen hymyillä näyttämättä liian innokkaalta.
- Kyllä ja sinä olet sitten varmaankin Marja-Leena, vastasi mies luoden häneen nopean mutta arvioivan katseen.

Marja-Leenalle tuli äkkiä olo, että mies yritti riisua hänet katseellaan. No, riisukoon sitten, hän hymähti mielessään. Ainakin puin seksikkäät alusvaatteet tänään. Eikä mies oikeasti näe mitään muuta kuin sen, mikä on kaikkien näkyvillä.

Seppo vaikutti mukavalta ja sosiaaliselta, ja keskustelu lähti heti vauhtiin. Marja-Leena oli positiivisesti yllättynyt, sillä nettideittailua harrastava ystävätär oli varoittanut häntä siitä, että treffeillä saattaa kohdata jotakin aivan muuta kuin mitä deitti-ilmoituksessa oli annettu ymmärtää. Mutta tämä mies vaikutti olevan jotakuinkin sitä, mitä oli luvannutkin.

Keskustelu kääntyi kesäsuunnitelmiin, ja Marja-Leena kertoi odottavansa jo innolla puutarhanhoitoa. Hän mainitsi suunnitelmistaan perustaa tänä kesänä uusi kukkamaa, jossa olisi paljon värikkäitä ja eri aikaan kukkivia kukkia. Seppo vaikutti yhtäkkiä hyvin kiinnostuneelta hänen suunnitelmastaan.

- Puutarhanhoito on ehdottomasti yksi minun suosikkiharrastuksistani, Seppo sanoi.
- Niinkö? Marja-Leena yllättyi, sillä mies oli kertonut asuvansa kerrostalossa. - Onko sinulla kesämökki ja siellä puutarha? Tai siirtolapuutarhapalsta?
- Ei kumpaakaan, mies vastasi katsellen Marja-Leenaa, josta näytti kuin hän olisi iskenyt silmää.
- Ai... No voihan sitä pienen puutarhan laittaa parvekkeellekin, arveli Marja-Leena.
- Minulla on vain ranskalainen parveke talon varjopuolella, mies sanoi. - Mutta en anna sen häiritä. Kyllähän sinä tiedät, että puutarhaa voi hoitaa missä vain. Tuoksuva puutarha on minun erityinen suosikkini, siihen voin paneutua milloin tahansa.
- Niinkö...?

Marja-Leena mietti, mitä Seppo oikein mahtoi tarkoittaa. Mies ei tunnustanut omistavansa pienintäkään maatilkkua, ilmeisesti ei edes parvekelaatikkoa, mutta väitti silti harrastavansa puutarhanhoitoa. Ja mitä ihmettä oli tuo puhe tuoksuvasta puutarhasta? Ei mutta, tarkoittiko hän...? Marja-Leenan aivot alkoivat vähitellen raksuttaa. Hyvänen aika! Ei tässä tainnutkaan olla kyse varsinaisesta puutarhanhoidosta vaan jostakin aivan muusta. Marja-Leena tunsi, miten hänen poskiaan alkoi yhtäkkiä kuumottaa.

Silmänisku

Miksi tuijotat minua? Tässähän minä olen istunut jo jonkin aikaa ja varmasti tiedät jo, miltä minä näytän. Ei siis enää mitään tarvetta tuijottaa noin. Haluatko kertoa minulle jotakin, kun katsot noin pitkään ja intensiivisesti? Onko huulipunani levinnyt tai paita väärin päin päälläni? Vai kuvitteletko kenties näkeväsi vaatteideni läpi, kun oikein tarkkaan katsot?

Entä, jos alankin tuijottaa takaisin? Näin. Katselen sinua päästä varpaisiin, arvioivasti. Sitten räpäytän ripsiäni pari kertaa ja annan pienen hymyn nousta huulilleni. Mitä? Punastutko sinä? Miksi ihmeessä? Etkö halunnutkaan, että huomaan sinut? Eihän sinua voinut olla huomaamatta, kun suorastaan tunsin tuijotuksesi ihollani.

Katselen sinua edelleen. En enää tuijota, vaan vilkuilen silloin tällöin. Kuitenkin riittävän usein, jotta huomaat minun katselevan. Sinä näytät tekevän samoin. Kauanko haluat jatkaa tätä leikkiä? Katseemme kohtaavat enkä enää käännä silmiäni muualle. Nuolaisen jäätelöäni ja isken sinulle silmää. Punastut taas.

Nousen ylös ja lähden kävelemään poispäin. Rauhallisesti ja lanteet keinuen. En katso enää taakseni.

Sananlasku

Aatteloo mitä aatteloo, ajatukset männöö aina naimisee.
Aidan takana ruohokin on vihreämpää.
Ennen vartioi kapan kirppuja kuin uskotonta akkaa.
Kyllä luonto luokse tuopi, veri vierelle vetääpi.
Tilaisuus tekee varkaan.
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Sitä saa mitä tilaa.
Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.
Ei ne kaikki miehiä ole, jotka pöksyjä kantavat.
Iso on jorma meisselillä, pieni kalu kummallakin.

Sananlaskut: Wikiquote

Tottumus

Marja istui baaritiskillä ja katseli sivusilmällä vieressään istuvaa miestä ja mietti, uskaltaisiko sanoa tälle jotakin. Edellisestä kerrasta oli aikaa, mutta nyt alkoi kotona istuminen riittää. Avioero oli astunut voimaan kolme kuukautta sitten, ja miehen lähdöstä sen naikkosen matkaan oli jo melkein puolitoista vuotta. Puhumattakaan siitä, kuinka kauan olikaan jo aikaa seksistä. Siis oikeasta seksistä miehen kanssa. Soololeikkejä ei nyt laskettu.

Mies oli huomannut Marjan vilkuilun ja ratkaisi hänen ongelmansa aloittamalla keskustelun. Marja oli helpottunut ja keskustelun edetessä hän huomasi, että tässä se hänen etsimänsä taisi nyt olla. Ilmiselvästi mieskin oli samalla asialla. Tunnin jutustelun jälkeen Marja rohkaistui kysymään mieheltä, haluaisiko tämä lähteä hänen asunnolleen. Vähän se tuntui oudolta, sillä Marja ei ollut tottunut olemaan aktiivinen näissä asioissa. Ja olihan edellisestä kerrasta baarissa sinkkuna jo erinäisiä vuosia aikaa.

Marjan asunnolla mies meni suoraan asiaan. Siltä ainakin Marjasta tuntui, kun mies suuteli häntä ja kädetkin tuntuivat vaeltelevan pitkin poikin vartaloa. Ex-miehen kanssa oli pitänyt aina etukäteen sopia, milloin on sopiva hetki. Miehelle sopiva. Itse seksi oli aina mennyt saman kaavan mukaan. Hiukan suutelua, koskettelua ja sitten selälleen makaamaan ja mies teki työt. Vähän tylsää, mutta siihen Marja oli tottunut vuosien varrella. Eikä miehen tottumuksia ollut voinut muuttaa. Sen Marja oli oppinut.

Mutta tämä baarista löytynyt mies oli aivan toista maata. Mikään ei ollut sellaista, mihin Marja oli tottunut. Kun Marja johdatti miehen makuuhuoneeseen, tämä otti lopullisesti ohjat käsiinsä. Hänen kätensä menivät Marjan puseron alle, nostivat sitä ylemmäs, riisuivat sen. Sitten hänen suunsa löysi rinnat ja kädet auttoivat ne ulos liiveistä. Kädet jatkoivat matkaansa alaspäin, avasivat hameen vetoketjun ja antoivat hameen pudota lattialle. Sitten ne tarttuivat Marjan käsiin ja ohjasivat ne avaamaan miehen paidannappeja samalla kun ne itse riisuivat housut ja alushousut.

Mies ohjasi Marjan vuoteelle. Hänen kätensä vetivät pikkuhousut pois ja kieli löysi klitoriksen. Marja tunsi itsensä täysin kokemattomaksi, sillä mihinkään tällaiseen hän ei ollut tottunut avioliittonsa aikana. Ja nyt oltiin vasta esileikissä. Mies puhui käheällä äänellä, käski hänen rentoutua ja antaa miehen rakastella häntä. Sitten hänen kätensä ja huulensa lähtivät taas vaeltamaan Marjan vartalolla. Kädet puristivat rintoja, huulet hivelevät kaulaa. Marjasta tuntui, että hän oli jo täysin valmis laukeamaan milloin tahansa.

Miehen sormet etsivät klitoriksen, hieroivat sitä hetken ja sitten Marja tunsi miehen tulevan hänen sisäänsä. Kipinät sinkoilivat ympäri kehoa, siltä se ainakin hänestä tuntui. Mies alkoi liikkua, ensin rauhallisesti, vähitellen tempoa lisäten. Marja kietoi jalkansa miehen ympärille ja työnsi sormensa tämän hiuksiin.

Mikään ei enää ollut niin kuin ennen.

Sinä

Sinä olet minun
ja minä olen sinun.
Näin olet minulle luvannut.
Minä uskon lupaukseen,
sillä en tahdo uskoa mitään muuta.
Sinä tiedät,
mitä minä haluan,
mikä saa minut nauramaan,
minä saa minut raivostumaan,
mikä saa minut kiihottumaan.
Sinä suutelet minua
ja minä vastaan suudelmaan.
Sinä kosketat minua kädelläsi
ja minun kehoni vastaa sinun kosketukseesi.
Meidän ihomme ovat vastakkain
ja minä liikun sinun liikkeesi mukana.
Sinä olet minun sisälläni
ja minä olen sinun ympärilläsi.
Me sulaudumme yhteen
ja nousemme yhdessä huipulle.

Yhdessä

Jenna oli poikatyttö ja telaketjufeministi, joka halveksi ihmiskunnan miehistä koostuvaa puoliskoa. Hänen suurin tulevaisuuteen liittyvä pelkonsa hiukan alle parikymppisenä oli joutua jonain päivänä työskentelemään miespuolisen esimiehen alaisuudessa. Loogisesti ajatellen tällaisen pelon kanssa olisi ehkä ollut käytännöllisintä suuntautua jollekin naisvaltaiselle alalle, jossa riski päätyä miehen alaisuuteen on keskimääräistä pienempi. Mutta koska Jenna ei miesvastaisuudestaan huolimatta varsinaisesti ajatellut itseään naisena vaan ensisijaisesti ihmisenä, hän suuntasi sinne, mikä kiinnosti eniten eli insinööriopintoihin. Miesten keskelle.

Opinnot aloittaessaan Jenna vannoi, ettei missään nimessä tule hairahtumaan kaidalta polulta ja päätymään jonkun miehen syliin. Ja lapsiahan Jenna ei missään olosuhteissa ollut valmis edes harkitsemaan. Sellainenhan olisi sulaa hulluutta. Ihmisiä oli muutenkin liikaa, ja miksi sitoa itseään, kun voi olla vapaa. Nousujohteinen ura, se kuulosti paljon paremmalta.

Suunnitelma piti erinomaisesti pari vuotta, mutta sitten tapahtui jotain. Eräänä perjantai-iltana Jenna oli opiskelijabileissä samansuuntaisesti ajattelevien kavereidensa kanssa ja joi olutta, kuten yleensä vastaavissa tilaisuuksissa. Yksi sikspäkki oli jo tyhjennetty, toinen menossa ja vodkapullokin kiertänyt tyttöporukassa jo muutaman kierroksen, kun Jennan ja baaritiskillä notkuvan Vesan katseet kohtasivat. Jenna ei yksinkertaisesti saanut enää silmiään irti Vesasta, vaikka näkikin tämän kahtena. Sillä kun oli niin kirkkaan siniset silmätkin, kaikki neljä.

Vesa havaitsi Jennan tuijotuksen jatkuvan, vaikka yritti katsella välillä muualle. Se alkoi tuntua jo kiusalliselta, koska Vesa ei varsinaisesti ollut mikään kovaksikeitetty naistenmies. Paremminkin sellainen rauhallinen perusinsinööri, jonka tulevaisuudenvisioihin kuului sairaanhoitajavaimo, pari-kolme lasta, omakotitalo, bemari ja kesälomat mökkilaiturilla kaloja narraten. Mutta tänä iltana hänellä oli kieltämättä vähän sellainen olo, että naiselle olisi akuuttia tarvetta, ja tuossahan olisi yksi sellainen tyrkyllä.

Vesa avasi uuden oluttölkin, otti hörpyn ja raivasi tiensä Jennan luokse.

- Terve! Mä oon Vesa. Kukas sä olet?
- Jenna, hihihi. Sulla on niin iihanat silmät!
- Tuota, kiitosta vaan. Lähdetkö...
- Joo! Mennään!

Jenna tarttui Vesaa kädestä ja alkoi vetää tätä kohti ovea. Vesa oli hieman yllättynyt asioiden nopeasta edistymisestä, mutta seurasi kuitenkin perässä.

- Mennään mun luo. Mä ashun ihan täshä lähellä, Jenna sammalsi, kun he olivat päässeet ulos.

Jennan asunto oli pieni mutta sekainen. Kirjoja ja vaatteita hujan hajan. Vesa katseli ympärilleen istumapaikkaa etsien, eikä löytänyt muuta kuin sängyn. Hän istahti siis sängynreunalle, mutta tuli saman tien kaadetuksi makuuasentoon, kun Jenna syöksyi hänen päälleen ja alkoi avata paidannappeja ja samalla riisua omaa puseroaan. Housut Jenna oli jo ehtinyt pudottaa lattialle. Tapahtumien käänne yllätti jälleen Vesan, mutta hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, joten hän alkoi riisua housujaan työnnettyään Jennaa varovasti vähän sivummalle.

Jenna heitti loputkin vaatteensa nurkkaan ja alkoi suudella Vesaa samalla kun käsi etsiytyi Vesan jalkoväliin. Vesa oli jo täysin valmis, ja Jenna painoi hänet päättäväisesti selälleen sänkyyn ja nousi hänen päälleen, ohjasi Vesan sisäänsä ja alkoi liikkua edes takaisin. Vesa tarttui Jennan pakaroihin ja myötäili hänen liikkeitään. Ei hän aivan näin aktiivisiin naisiin ollut tottunut, mutta hyvältä tämäkin tuntui. Jennan vauhti kiihtyi, ja lopulta hän saavutti huipun. Vesa kuuli Jennan voihkaisun ja näki punan leviävän hänen rinnalleen, ja se sai hänetkin laukeamaan.

Jenna lysähti huohottaen alas Vesan päälle, pää hänen rinnalleen, ja jäi makaamaan siihen. Vesa silitti kädellään Jennan hikistä selkää ja muutaman minuutin kuluttua Jenna nukahti.

Auringonpaiste herätti Jennan. Päässä jyskytti ja suu tuntui hiekkapaperilta. Jostakin hyvin läheltä kuului kuorsausta. Jenna raotti varovasti oikeaa silmäänsä. Sängyssä hänen vieressään, käsi hänen vyötärällään nukkui alaston mies.

- Voi vittu! oli Jenna ensimmäinen ajatus. - Miten mä saan tuon täältä ulos? Nyt heti.

Vesa alkoi liikehtiä heräämisen merkkinä ja pieni paniikki alkoi hiipiä Jennan mieleen.

- Huomenta, Vesa mutisi silmiään availlen. Auringonpaiste häikäisi.

Vesa liikutti kättään Jennan iholla, ja yllätyksekseen Jenna huomasi sen tuntuvan hyvältä vaikka olo muuten oli krapulainen. Hän vilkaisi Vesan suuntaan ja taas se tapahtui. Nuo silmät! Eikä vain niiden väri, vaan niistä näkyvä hymy. Jenna hymyili varovasti takaisin, ja tarkasteli vaivihkaa Vesaa vähän tarkemmin. Vaaleat hiukset, lihaksia, näytti sopusuhtaiselta ainakin vaakatasossa. Onkohan sillä mitään korvien välissä?

Pari tuntia myöhemmin Vesa lähti, ja Jenna saattoi hänet ovelle.

- Mä tuun hakemaan sut siinä neljän maissa. Mun pitäis olla siihen aikaan jo ajokunnossa, niin voidaan sitten ajaa vaikka Kaivarin rantaan ja käydä siellä kahvilla.

Ovi sulkeutui Vesan perässä. Jennan aivot kävivät ylikierroksilla. Mitä tässä oikein oli tapahtunut? Kaikki hyvät periaatteet ja lupaukset. Eihän tämä sovi yhtään suunnitelmiin. Mutta miksi tämä tuntuu niin hyvältä? Voiko olla totta, että minä, itsenäinen ihminen, olen ehkä yhdessä jonkun kanssa?


Epilogi
Jenna ja Vesa menivät naimisiin neljä vuotta myöhemmin. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, koska Jenna ei kaikesta huolimatta osannut kuvitella itseään morsiuspuvussa kaiken kansan ihasteltavana. Nykyään Jenna ja Vesa asuvat omakotitalossa Keski-Suomessa kahden lapsensa ja koiran kanssa. Heillä on oma ohjelmistofirma, jossa molemmat työskentelevät tasavertaisina osakkaina ja joka työllistää jo kolme palkollista. Jenna vastaa ohjelmistokehityksestä ja Vesa taloudesta ja myynnistä.