Tänään luetaan, ei kirjoiteta

Töissä on kiirettä niin, että parina viime päivänä on pitänyt jäädä oikein ylitöihin. Aivotoiminta kotiin tullessa on ollut niin taantunutta, että tarina päivässä on jäänyt kirjoittamatta. Mennan ja Lasse kohtalosta huolestuneille kuitenkin tiedoksi ja lohdutukseksi, että se tarina saa kyllä jatkoa vielä tämän viikon aikana, kunhan tästä vähän piristyn.

Vaikka kirjoittaminen on jäissä, koska mielikuvitus ei lennä väsyneenä, lukeminen sentään onnistuu. Käsissä on tällä hetkellä Khaled Hosseinin kirja Ja vuoret kaikuivat, jota on vaikea laskea käsistä. En ole aikaisemmin lukenut Hosseinin kirjoja. Joskus yritin katsella Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjasta tehtyä elokuvaa, mutten päässyt alkuminuutteja pidemmälle, ja ehkä sen takia en ole tullut tarttuneeksi kirjoihinkaan. Mutta nyt, kun satuin saamaan Ja vuoret kaikuivat käteeni tekemättä itse mitään asian hyväksi, luulen, että minun pitää lukea muutkin Hosseinin kirjat.

Tarina on rakennettu yhdeksän kertojan varaan, jotka kukin tuovat mukaan oman näkökulmansa ja elämänkohtalonsa. Kertomukset kietoutuvat yhteen, yhden perheen ympärille. Keskushenkilönä on tytär, joka joutuu eroon perheestään jo varhaislapsuudessaan.

Tarinat alkavat 1940-luvulta ja ulottuvat nykypäivään. Maantieteelliset lonkerot versovat Afganistanista Pariisiin ja Kaliforniaan. En voi sanoa entuudestaan tietäneeni juuri mitään Afganistanin historiasta 1980-lukua varhaisemmalta ajalta, joten siinäkin mielessä aikaisempiin vuosikymmeniin ulottuvat kertojien muistelut avaavat täysin uusia näkökulmia maahan ja aikakauteen, jossa ei ollut sotaa, kaaosta ja talibaneja.

Sen sijaan eriarvoisuus, rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelu ja ihmisten pyrkimys selviytyä ovat vuosikymmenestä riippumattomia.

Suosittelen kirjaa!

Miss Farkku-Suomi, lähtään sekoilemaan

Ennen lomaa poikkesin kiireessä kirjakauppaan ostamaan lomalukemista, jotain kevyttä. Siellä oli sopivasti tarjous kolme pokkaria könttähintaa, ja siihenhän minä tietenkin tartuin ahneuksissani. Kolmanneksi kirjaksi - kun en mitään muutakaan löytänyt siihen hätään - haalin mukaan Kauko Röyhkän kirjan Miss Farkku-Suomi.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on oululainen Välde, joka haaveilee Pikestä, luokan kauneimmasta tytöstä, ja kuuntelee uuden aallon musiikkia ja punkkia, kun muita vielä kiinnostavat Finnhits ja Hurriganes. Pike valitaan Miss Farkku-Suomeksi ja luisuu pois Välden ulottuvilta. Välde taas päätyy bändin laulajaksi ja lauluntekijäksi, jonka laulut herättävät huomiota. Siinä kirjan sisältö pelkistetysti.

Kauko Röyhkä on minulle kirjalijana aivan uusi tuttavuus, joten kirjan suhteen ei ollut minkäänlaisia odotuksia, ei puoleen eikä toiseen. Kirja osoittautui kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi, jonka ahmaisin, kun ne "paremmin valitut" opukset oli ensin nautittu.

Erityistä kirjassa oli oikeastaan se, että se toi mieleen joitakin muistoja lapsuudesta. Kirjan tapahtuma-ajasta, 1970-luvun loppupuoliskosta, minulla ei ole kovin selkeitä muistikuvia, tai oikeastaan sen ajan muistot muistot ovat lapsen muistoja, joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa teini-ikäisen Välden ja hänen kaveriensa elämään. Musiikkimakunikin tuohon aikaan oli jotain ihan muuta kuin mitä Välde kuuntelee.

Mieleen tulleet muistot olivatkin asioita, joita en ole muistanut tai ajatellut vuosikausiin. Yksi liittyy musiikkiin. 1970-luvun lopulla, hieman alle kouluikäisenä minulla oli pari vuotta vanhempi kaveri, naapurin poika, joka ilmeisesti isommuuttaan esille tuodakseen joskus alkoi kertoilla minulle Pelle Miljoonasta. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta pellestä, mutta muistan arvelleeni, että hänellä voisi olla jotain tekemistä Pelle Hermannin kanssa.

Ja sitten punkkarit. Vieläkö niitä muuten on? Silloin 1970-80-lukujen vaihteessa punkkareita oli, ja ne olivat muistaakseni jotenkin hiukan paheksuttavia. Punkkarit tunnisti ainakin hakaneuloista ja hiuksista. Muistan, että ala-asteella ei saanut olla hakaneuloja vaatteissa eikä käsiinkään saanut piirtää kuvia kuulakärkikynällä, ettei kukaan vaan luullut punkkariksi. Kiltit lapset eivät olleet punkkareita.

Hiukan minua vanhempi lukija, joka on ollut Välden ikäinen 1970-luvun lopulla, voi saada vielä enemmän nostalgiaa kirjasta.

Juutuubista sattui löytymään Kauko Röyhkän esittämänä Miss Farkku-Suomi, jossa taitaa olla Välden kirjoittamat sanat. ;-)