Pieniä omituisia tositarinoita

Pepponen parin päivän takainen kirjoitus kohtaamisistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa toi mieleen muistoja. Ne olivat toki eri muistoja kuin nämä Pepponen kertomat, koska emme ole (tietääkseni) koskaan kohdanneet. Kerronpa niistä nyt pari tässä teillekin. Nämäkin liittyvät kohtaamisiin - tai törmäyksiin - vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja kuuluvat kategoriaan lievästi omituiset tapaukset. Molemmat sattuivat 90-luvun alkupuolella, jolloin minullakin vielä oli lankapuhelin, jonka numero oli puhelinluettelossa kenen tahansa saatavilla.

Ensimmäinen tositarina:

Olin keskellä arkipäivää kotona kirjoittamassa gradua, kun puhelin soi. Vastasin ja minulle tuntematon miespuolinen soittaja toivotti hyvä päivää ja esitti asiansa: "Olen tässä puhelimen välityksellä etsimässä naisseuraa." Mies puhui kirjakieltä ja teititteli minua. Kuten arvata saattaa, olin kuin puulla päähän lyöty tällaisesta lähestymistavasta, ja luonnollisesti aloin epäillä, että joku joko pilailee tai sitten olen tietämättäni tehnyt vaikutuksen johonkin satunnaiseen hörhöön, joka on selvittänyt nimeni ja sen myötä puhelinnumeroni. Aloin tivata, että kuka siellä oikein soittelee ja mistä tässä nyt oikein on kyse. Mies vastasi, että emme ole tavanneet, ja jatkoi asiaansa kysyen, josko olisin kiinnostunut. No, en ollut, minkä sanoin ja lopetin puhelun siihen.

Vaikutelmani oli, että mies oli aivan tosissaan. Kyseessä ei myöskään ollut silloisen poikaystäväni järjestämä pila, minkä luonnollisesti varmistin tiukoilla kuulusteluilla. Ilmeisesti joku miehenpuoli, jolla oli vaikeuksia löytää naisseuraa, oli ottanut puhelinluettelon käteensä ja valinnut sieltä naisia, joille soittaa. Osoitteeni, joka myös oli puhelinluettelossa, paljasti minut opiskelijaksi ja sitä myöten ilmeisesti sopivan ikäiseksi.

Toinen tositarina:

Tälläkin kertaa olin kotona ja puhelin soi. Miespuolinen soittaja esitteli itsensä ja tunnistin hänet saman alan opiskelijaksi, jota en tuntenut kovin hyvin. Olimme enintään hyvän päivän tuttavia, ja minulla oli tapana tervehtiä häntä, jos hän tuli vaikkapa kadulla vastaan. Kävimme monilla samoilla luennoilla, joten ensimmäinen ajatukseni oli, että hän varmaan pyytää luentomuistiinpanoja kopioitavaksi kun on ollut poissa jonkin kerran. 

Aloitusrepliikki paljasti, että kyse olikin jostain muusta: "Olen pahoillani, jos olen tuottanut sinulle pettymyksen." Mitäh?! Tipahdin täysin puusta, koska minulla ei ollut aavistustakaan, minkälaisesta pettymyksestä tässä nyt saattaisi olla kyse. Aloin epäillä, olinko kuullut nimen oikein ja kysyin, että anteeksi kuka siellä nyt oikein soittaa. Mies kertoi nimensä ja varmisti vielä, että tiesin, kuka hän on, ja sanoi sitten selvästikin ennalta tarkkaan mietityn repliikkinsä uudelleen. Tässä vaiheessa jouduin toteamaan, etten nyt todellakaan ymmärrä, mistä hän oikein puhuu. Hetken siinä keskustelimme yhteistä säveltä löytämättä, eikä mies lopultakaan saanut sanottua, millaisen pettymyksen hän arveli minulle tuottaneensa. Lopulta hän tokaisi, että "haluatko minun puhelinnumeroni vai et?". Hän oli tosiaan nyt onnistunut tekemään minuun vaikutuksen muttei sellaista, että kiinnostukseni olisi herännyt, joten sanoin kiitos ei.

Tämän tapauksen jälkeen kyseinen mies lakkasi tervehtimästä minua, mitä en kieltämättä ihmetellyt. Kerroin tapauksesta parille ystävälleni, jotka tunsivat miehen paremmin, ja he arvelivat, että mies varmasti tiesi minun nimeni eikä ollut soittanut väärälle henkilölle. Se ei koskaan selvinnyt, miksi mies arveli tuottaneensa minulle pettymyksen.

Pelastaja

Ulko-ovi avattiin ja suljettiin jälleen sisääntulijan perässä. Hanna kuuli keittiöön, miten muovikassin sisältö kilahti, kun tulija laski sen lattialle. Kengät lensivät nurkkaan ja askeleet jatkoivat matkaansa. Muovikassi kilahti uudelleen, tällä kertaa olohuoneessa.

- Isä, isä! Mä olen lentokone! Surrurrur! Lennätä mua!
- Ei isä nyt jaksa, isä on väsynyt. Mene äitis luo.
- Isä, katso kun mä lennän!
- Mene nyt penska siitä muualle, ennen kuin multa palaa hihat!

Hanna huokaisi ja kutsui Lauria, joka tallusteli keittiöön pettyneen näköisenä. Hän silitti pojan hiuksia ja katsoi kelloa. Ruoka alkoi olla valmista, ja ruuan jälkeen olisikin jo pian Laurin nukkumaanmenoaika. Hanna laittoi lautaset ja juomalasit pöytään, otti veitset ja haarukat laatikosta, maitotölkin jääkaapista. Hän nosti Laurin valmiiksi istumaan omalle tuolilleen ja meni sitten olohuoneen ovelle. Juha istui sohvalla, jalat sohvapöydällä, kaukosäädin toisessa ja olutpullo toisessa kädessä.

- Ruoka on valmista, sanoi Hanna.
- Mä syön täällä. Matsi alkaa juuri nyt, murahti Juha Hannaan katsomatta. - Tuotko mulle lautasen tänne. Ja korkinavaajan. Minne helvettiin sä olet sen taas siivonnut?
- Tulisit nyt syömään meidän kanssa keittiöön, pyysi Hanna toivoen mielessään, että ensimmäinen olutpullo korkattaisiin vasta ruuan jälkeen.
- Taasko sä alat nalkuttaa? On se helvetti, kun heti alkaa naputus, kun mä pääsen kotiin.
- En mä nalkuta. Mä vain kysyin, jos sä söisit mun ja Laurin kanssa.
- Vittu mä en jaksa sua! Mä oon painanut töitä koko viikon ja sä et tiedä, millainen stressi mulla on nyt päällä. Mun on pakko saada relata, ja sä et yhtään auta asiaa.

Juhasta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi pian, jos Hanna jatkaisi tuota jokaperjantaista valitusvirttä. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Pakko saada olutta ja äkkiä. Juha tunnusteli kädellään sohvatyynyjen väliä ja löysi korkinavaajan. Pullo sihahti, kun hän avasi sen ja heitti korkin pöydälle. Jo ensimmäinen kulaus pullosta tuntui rauhoittavan mutta ei vielä riittävästi. Hän joi lisää, kunnes pullo oli lähes tyhjä.

- Ei mulla ole edes nälkä, Juha sanoi vilkaisten Hannaa, joka seisoi edelleen ovella. - Syökää te Laurin kanssa kahdestaan.

Hanna kääntyi ja palasi keittiöön, jossa Lauri leikki haarukan kanssa kilistellen sillä lautasta. Hän otti perunoita kattilasta ja alkoi kuoria niitä itselleen ja lapselle.

Juha korkkasi uuden pullon ja nosti sen huulilleen. Mertaranta selosti peliä, ja Juha sääti äänen voimakkaammalle. Hän joi toisen pullollisen ja kolmannen ja neljännen. Keittiön äänet alkoivat vähitellen häipyä taustalle ja niiden sijaan Juha tunsi, kuinka hän alkoi kellua kuin pehmeässä pilvessä. Pilvi kuljetti hänet pois harmaasta arjesta ja stressistä kohti pelastusta, jossa ei ollut nalkuttavaa vaimoa ja kitisevää pikkulasta.

Hanna tuli katsomaan olohuoneen ovelle kylvetettyään Laurin ja pantuaan hänet nukkumaan. Juha makasi sohvalla kuorsaten, kaukosäädin edelleen toisessa kädessä. Pöydällä oli kokoelma tyhjiä pulloja. Hannan ei tarvinnut laskea niitä, silmämääräisesti arvioiden niitä oli riittävästi, jotta Juha ei tulisi häiritsemään häntä tai Lauria ennen aamua. Pelastava sammuminen. Hanna meni Laurin huoneeseen, jonne hän oli pedannut itselleen vuoteen patjalle Laurin sängyn viereen, ja lukitsi oven perässään. Varmuuden vuoksi.

Puutarha

Marja-Leena katseli kahvilassa istuvia ihmisiä hieman jännittyneenä. Treffit oli sovittu tänne ja hän oli päättänyt saapua paikalle viisi minuuttia ennen määräaikaa, jottei missään nimessä olisi myöhässä. Toisaalta silloin ei myöskään tarvitsisi odotella kovin kauan. Kunhan se mies vain olisi ajallaan paikalla. Parhaassa tapauksessa hän voisi vielä harkita paikalle ilmestymistään, jos onnistuisi tunnistamaan miehen ennen kuin tämä kiinnittäisi huomionsa häneen.

Tuolla näytti istuvan mies, joka muistutti jossain määrin Marja-Leenan saamaa kuvaa. Hänen pulssinsa kohosi äkkiä, ja mieleen tuli ajatus juosta pakoon. Ei se mies mitenkään ikävältä näyttänyt, päin vastoin, mutta Marja-Leena sai äkillisen paniikin. Hän vetäytyi pylvään taakse piiloon ajattelemaan ja rauhoittumaan. Kyllä nyt oli kuitenkin otettava härkää sarvista. Marja-Leena käveli pöydän luo, jossa istui yksinään tummahiuksinen, silmälasipäinen mies.

- Anteeksi... Oletkohan sinä Seppo? kysyi Marja-Leena yrittäen hymyillä näyttämättä liian innokkaalta.
- Kyllä ja sinä olet sitten varmaankin Marja-Leena, vastasi mies luoden häneen nopean mutta arvioivan katseen.

Marja-Leenalle tuli äkkiä olo, että mies yritti riisua hänet katseellaan. No, riisukoon sitten, hän hymähti mielessään. Ainakin puin seksikkäät alusvaatteet tänään. Eikä mies oikeasti näe mitään muuta kuin sen, mikä on kaikkien näkyvillä.

Seppo vaikutti mukavalta ja sosiaaliselta, ja keskustelu lähti heti vauhtiin. Marja-Leena oli positiivisesti yllättynyt, sillä nettideittailua harrastava ystävätär oli varoittanut häntä siitä, että treffeillä saattaa kohdata jotakin aivan muuta kuin mitä deitti-ilmoituksessa oli annettu ymmärtää. Mutta tämä mies vaikutti olevan jotakuinkin sitä, mitä oli luvannutkin.

Keskustelu kääntyi kesäsuunnitelmiin, ja Marja-Leena kertoi odottavansa jo innolla puutarhanhoitoa. Hän mainitsi suunnitelmistaan perustaa tänä kesänä uusi kukkamaa, jossa olisi paljon värikkäitä ja eri aikaan kukkivia kukkia. Seppo vaikutti yhtäkkiä hyvin kiinnostuneelta hänen suunnitelmastaan.

- Puutarhanhoito on ehdottomasti yksi minun suosikkiharrastuksistani, Seppo sanoi.
- Niinkö? Marja-Leena yllättyi, sillä mies oli kertonut asuvansa kerrostalossa. - Onko sinulla kesämökki ja siellä puutarha? Tai siirtolapuutarhapalsta?
- Ei kumpaakaan, mies vastasi katsellen Marja-Leenaa, josta näytti kuin hän olisi iskenyt silmää.
- Ai... No voihan sitä pienen puutarhan laittaa parvekkeellekin, arveli Marja-Leena.
- Minulla on vain ranskalainen parveke talon varjopuolella, mies sanoi. - Mutta en anna sen häiritä. Kyllähän sinä tiedät, että puutarhaa voi hoitaa missä vain. Tuoksuva puutarha on minun erityinen suosikkini, siihen voin paneutua milloin tahansa.
- Niinkö...?

Marja-Leena mietti, mitä Seppo oikein mahtoi tarkoittaa. Mies ei tunnustanut omistavansa pienintäkään maatilkkua, ilmeisesti ei edes parvekelaatikkoa, mutta väitti silti harrastavansa puutarhanhoitoa. Ja mitä ihmettä oli tuo puhe tuoksuvasta puutarhasta? Ei mutta, tarkoittiko hän...? Marja-Leenan aivot alkoivat vähitellen raksuttaa. Hyvänen aika! Ei tässä tainnutkaan olla kyse varsinaisesta puutarhanhoidosta vaan jostakin aivan muusta. Marja-Leena tunsi, miten hänen poskiaan alkoi yhtäkkiä kuumottaa.

Riski

Marja-Leena klikkasi itsensä deittipalvelun sivulle. Hän oli aina välillä käynyt katselemassa tarjontaa, mutta ei ollut vielä tohtinut mennä niin pitkälle, että olisi lähettänyt viestiä kenellekään tai peräti luonut omaa profiilia. Mutta nyt! Nyt hänellä oli viinilasi käden ulottuvilla siltä varalta, että tarvittaisiin rohkaisua. Jos aivan totta puhutaan, niin kyseessä oli jo kolmas lasillinen, ja Marja-Leena tunsi, miten veri oli alkanut kiertää ja ajatuskin otti ilmaa siipien alle.

Ensin piti luoda oma profiili. Alku meni sujuvasti, kun Marja-Leena vastasi helppoihin peruskysymyksiin. Nainen, 48 vuotta, 166 cm, normaalivartaloinen (no olen minä!), tummat hiukset, naimaton, ei lapsia, Varsinais-Suomi, opistoasteen koulutus, työssäkäyvä, harrastaa lukemista, teatterissa käyntiä, matkustelua (ei kai tästä tule liian kultturellia kuvaa?), jääkiekon katselua (vähän kevennystä...). Sitten tulivatkin ne hankalat kysymykset eli millaista miestä ollaan etsimässä. Niin, se mies pitää myös muistaa rastittaa, ettei tule vääränlaisia yhteydenottoja.

Marja-Leena otti kädet pois näppäimiltä ja kurotti ottamaan viinilasin. Hän maistoi lasista ja mietti, mitä kirjoittaisi toivomuksistaan miehen suhteen. Välillä tuntui siltä, että mies kuin mies kävisi, mutta tarkemmin ajatellen olihan sillä kuitenkin jonkin verran väliä, millainen se mies olisi. Ei hän nyt mitä tahansa huolisi. Vuosien varrella oli nähty jos jonkinlaista miesystävää, ja jos Marja-Leena jotain oli oppinut, niin sen, että jonkinlaiset reunaehdot oli hyvä asettaa. Pikaihastuksissa oli se vika, että niistä alkoi ennen pitkää paljastua kaikenlaista sellaista, joka ei sopinut omiin kuvioihin, vaikka ensivaikutelma oli vetäissyt jalat alta. Kyllä tiettyjen perusasioiden pitäisi olla kunnossa ja se oli parasta tehdä selväksi saman tien.

Siispä miehen piti olla 180 cm ja normaalivartaloinen, hiustenvärillä ei väliä, mutta hiukset sai kyllä mielellään olla. Tällaiset perusjutut oli helppo määritellä. Mutta lisää kriteerejä tarvittiin. Työssäkäyvä. Jonkinlainen koulutus, no laitetaan vaikka vähintään opistoaste. Naimaton, eronnut, leski - kai nämä kaikki vaihtoehdot kelpasivat. Tosin jokaisessa oli tietyt epäilyttävät puolensa, mutta kaipa niitä sitten piti karsia muilla perusteilla, kun sinne asti päästiin. Lapseton, ehdottomasti. Miksikään äitipuoleksi ei ollut tarkoitus ryhtyä. Tai mummopuoleksi, vielä pahempaa. Ja muutenkin oli parempi, ettei tarvinnut kilpailla huomiosta miehen jälkeläisten kanssa. Ne saattoivat olla aika pirullista porukkaa, sen oli Marja-Leena huomannut.

Mutta sitten tähän sai vielä kirjoittaa vapaamuotoisesti jotakin. Marja-Leena pysähtyi miettimään, mikä miehessä oli tärkeää ja häneen vetoavaa. Sellaista, joka vielä puuttui hänen tähän asti kirjaamistaan toivomuksista. Hän otti taas kulauksen viinilasista, antoi viini maun täyttää suunsa ja harkitsi.

Riski mies, joka näyttää mieheltä ja käyttäytyy kuin mies. Siinä se oli tiivistettynä.

Rakkauden säännöt

Maria ja Mika kävelivät kohti bussipysäkkiä. Takana oli elokuva ja sunnuntai-ilta oli aluillaan. Marialla alkoi jo olla kiire kotiin, sillä maanantaiaamun harjoitustunnin suunnitelma oli vielä kesken ja se piti saada valmiiksi ennen kuin alkaisi väsyttää liikaa. Maria tervehti vastaantulevaa miestä, sanoi hei ja hymyili.

- Kuka helvetti toi oli? Mika karjaisi ja seisahtui keskelle katua.
- Se on mun opiskelukaveri, Antti. Se on myös opetusharjoittelussa, vastasi Maria hieman hämmästyneenä Mikan agressiivisesta reaktiosta.
- Mitä sä sitä moikkailet ja hymyilet? Tollaset jutut loppuu heti!
- Et kai sä ole tosissas? Ihan normaaliahan se on tuttuja moikata, jos tulee kadulla vastaan.

Maria huomasi, että vastaus ei kelvannut Mikalle, joka seisoi edelleen kuin paikalleen nauliintuneena ja tuijotti häntä raivostuneen näköisenä. Ohi kulkevat ihmiset vilkuilivat heitä uteliaan näköisinä. Maria tunsi olonsa kiusaantuneeksi eikä tiennyt, mitä sanoa Mikalle, jotta tämä rauhoittuisi. Tällaisia raivonpuuskia oli sattunut ennenkin, ja silloin Mika ei kuullut muuta kuin oman äänensä. Itse asiassa niitä tuntui tulevan yhä useammin.

- Viitsitkö päästää irti mun käsivarresta, Maria sanoi yrittäen pitää äänensä rauhallisena. - Mun bussi lähtee ihan pian.
- Sen tyypinkö luo sä olet menossa? Mika puhisi.
- Mä menen kotiin. Mulla on vielä töitä tänään. Etkö sä muista, mitä mä sanoin sulle aikaisemmin?
- Sä valehtelet mulle. Mä tiedän sen.
- Enkä valehtele. Sähän olet ihan pimee! Ja ihan oikeasti mun pitää mennä nyt.
- Mä tulen mukaan.
- Et sä voi tulla nyt, kun mun pitää tehdä töitä. Mähän sanoin sulle ennen kuin lähdettiin.

Maria tempaisi käsivartensa irti Mikan otteesta. Hän oli kahden vaiheilla. Pitäisikö tässä vielä yrittää keskustella vai antaa jutun olla? Joka tapauksessa bussi oli lähdössä ja seuraavaa joutuisi odottamaan pitkään. Maria teki ratkaisunsa, kääntyi kannoillaan ja lähti reipasta vauhtia kohti pysäkkiä. Hän vilkaisi taakseen nähdäkseen, lähtikö Mika hänen peräänsä. Ei lähtenyt. Siellä se edelleen seisoi ja katseli hänen suuntaansa.

Bussissa istuessaan Maria mietti, mitä oli tehnyt väärin. Ei mitään, ainakaan omasta mielestään, mutta Mikan mielestä ilmeisesti kaiken mahdollisen. Tämä suhde oli alkanut mennä jotenkin omituiseen suuntaan. Mikan käsitys oli, että jos rakastettiin, niin sitten oltiin olemassa vain toisiaan varten. Muut ihmiset olivat häiriötekijöitä. Maria oli vähitellen alkanyt ymmärtää, että hänen poikaystävällään oli ihan omat ja uniikit säännöt, joita hänen olisi pitänyt noudattaa osoittaakseen rakkautensa.

Miten tässä näin oli käynyt? Suhteen alussa kaikki oli ollut niin ihanaa. Sitten Mika oli vähitellen alkanut paljastaa itsestään puolia, joiden olemassaolosta Marialla ei ollut ennen ollut aavistustakaan. Hän oli kyllä havainnut jo melko varhaisessa vaiheessa, että Mikalla ei ollut läheisiä ystäviä, mutta että hänelläkään ei saisi olla! Mika ei halunnut tavata Marian ystäviä ja keksi kaikenlaisia tekosyitä pitääkseen hänet poissa tyttöjen luota. Sitä Maria ei voinut ymmärtää ja hyväksyä. Ja miespuoliset kaverit tai edes tutut olivat kuin punainen vaate, joka sai Mikan raivostumaan välittömästi.

Maria jäi bussista ja käveli kohti kotiovea asiaa miettien. Ei tällainen voisi jatkua. Tämä suhde kaikkine Mikan sanelemine sääntöineen oli mahdoton. Sitä paitsi opinnot olivat nyt kriittisessä vaiheessa, ja Mika oli alkanut osoittaa mustasukkaisuutta myös hänen opiskeluun käyttämästään ajasta. Opiskelusta tinkimiseen Marialla ei ollut varaa, jos hän aikoi valmistua.

Avain kiertyi lukossa ja Maria astui sisään yksiöönsä. Nyt piti saada ajatukset kasaan ja tehdä tuntisuunnitelma valmiiksi. Oppikirja ja paperit odottivat pöydällä, johon ne olivat jääneet muutama tunti sitten  hänen lähtiessään elokuviin Mikan kanssa. Tämä suhde olisi nyt loppu. Sen Maria oli päättänyt.

Lukko

Viikonloppu alkaa olla takana ja hyvä niin. Nämä lapselliset viikonloput ovat joskus aika rasittavia, kun suurimman osan ajasta muuten on tottunut olemaan aikuisten kesken.

Tänä aamuna, siis sunnuntaina, havahduin hiukan ennen kahdeksaa ja lähdin siinä aikani kuluksi käymään vessassa. Matkalla sinne havaitsin, että bonuslapsi oli jo hereillä ja istui keittiössä pelaamassa jotain nettipeliä. Älkää kysykö mitä. Minä olen niistä ihan pihalla, mutta tätä pelataan kaverien kanssa kuulokkeet korvilla. Joku muukin oli siis yhtä aamuvirkku kuin bonuslapsi.

Takaisin sänkyyn könytessäni ihmettelin miehelle, että montako tuntia perillisensä on jo mahtanut olla hereillä. Mies ei reagoinut sillä hetkellä mitenkään, mutta nähtävästi korvaan tulleet ääniaallot olivat kuitenkin muuntuneet impulsseiksi, jotka olivat sitten pikkuhiljaa madelleet kuulohermoa eteenpäin kunnes ne noin vartin päästä saavuttivat miehen tajunnan. Silloin mies heräsi ja lähti saman tien komentamaan jäkikasvuaan lopettamaan pelaamisen. Siellä kuului käytävän keskustelua peliriippuvuudesta ja muusta mukavasta. Keskustelua tehokkaampi keino voisi kyllä olla pistää kaikenlaiset pelivälineet lukkojen taakse.

Illalla miehelle iski rauhattomuuden puuska. Olisi kuulemma pitänyt lähteä jonnekin tekemään jotakin. Tarkempaa tietoa en onnistunut nyhtämään. Minua taas ei voisi sunnuntai-iltana seitsemän jälkeen vähempää kiinnostaa lähteä 'jonnekin' tekemään 'jotakin'. Tällainen perustylsä, keski-ikäinen rouvashenkilö kun olen. Teki mieli laittaa ulko-ovi takalukkoon ja piilottaa avain, mutta mies onneksi uskoi, kun ilmoitin aikovani valittaa taukoamatta, jos minut väkisin raahataan 'jonnekin' tekemään 'jotakin'.

Nyt sitten istutaan kotona telkkarin äärellä, ja mietiskelen, mistä tähän hätään saisi jääkaapin oveen lukon, jotta se ei tyhjene aamuun mennessä.

Kyllä olisi lukoille tarvetta tässä huushollissa.

Tottumus

Marja istui baaritiskillä ja katseli sivusilmällä vieressään istuvaa miestä ja mietti, uskaltaisiko sanoa tälle jotakin. Edellisestä kerrasta oli aikaa, mutta nyt alkoi kotona istuminen riittää. Avioero oli astunut voimaan kolme kuukautta sitten, ja miehen lähdöstä sen naikkosen matkaan oli jo melkein puolitoista vuotta. Puhumattakaan siitä, kuinka kauan olikaan jo aikaa seksistä. Siis oikeasta seksistä miehen kanssa. Soololeikkejä ei nyt laskettu.

Mies oli huomannut Marjan vilkuilun ja ratkaisi hänen ongelmansa aloittamalla keskustelun. Marja oli helpottunut ja keskustelun edetessä hän huomasi, että tässä se hänen etsimänsä taisi nyt olla. Ilmiselvästi mieskin oli samalla asialla. Tunnin jutustelun jälkeen Marja rohkaistui kysymään mieheltä, haluaisiko tämä lähteä hänen asunnolleen. Vähän se tuntui oudolta, sillä Marja ei ollut tottunut olemaan aktiivinen näissä asioissa. Ja olihan edellisestä kerrasta baarissa sinkkuna jo erinäisiä vuosia aikaa.

Marjan asunnolla mies meni suoraan asiaan. Siltä ainakin Marjasta tuntui, kun mies suuteli häntä ja kädetkin tuntuivat vaeltelevan pitkin poikin vartaloa. Ex-miehen kanssa oli pitänyt aina etukäteen sopia, milloin on sopiva hetki. Miehelle sopiva. Itse seksi oli aina mennyt saman kaavan mukaan. Hiukan suutelua, koskettelua ja sitten selälleen makaamaan ja mies teki työt. Vähän tylsää, mutta siihen Marja oli tottunut vuosien varrella. Eikä miehen tottumuksia ollut voinut muuttaa. Sen Marja oli oppinut.

Mutta tämä baarista löytynyt mies oli aivan toista maata. Mikään ei ollut sellaista, mihin Marja oli tottunut. Kun Marja johdatti miehen makuuhuoneeseen, tämä otti lopullisesti ohjat käsiinsä. Hänen kätensä menivät Marjan puseron alle, nostivat sitä ylemmäs, riisuivat sen. Sitten hänen suunsa löysi rinnat ja kädet auttoivat ne ulos liiveistä. Kädet jatkoivat matkaansa alaspäin, avasivat hameen vetoketjun ja antoivat hameen pudota lattialle. Sitten ne tarttuivat Marjan käsiin ja ohjasivat ne avaamaan miehen paidannappeja samalla kun ne itse riisuivat housut ja alushousut.

Mies ohjasi Marjan vuoteelle. Hänen kätensä vetivät pikkuhousut pois ja kieli löysi klitoriksen. Marja tunsi itsensä täysin kokemattomaksi, sillä mihinkään tällaiseen hän ei ollut tottunut avioliittonsa aikana. Ja nyt oltiin vasta esileikissä. Mies puhui käheällä äänellä, käski hänen rentoutua ja antaa miehen rakastella häntä. Sitten hänen kätensä ja huulensa lähtivät taas vaeltamaan Marjan vartalolla. Kädet puristivat rintoja, huulet hivelevät kaulaa. Marjasta tuntui, että hän oli jo täysin valmis laukeamaan milloin tahansa.

Miehen sormet etsivät klitoriksen, hieroivat sitä hetken ja sitten Marja tunsi miehen tulevan hänen sisäänsä. Kipinät sinkoilivat ympäri kehoa, siltä se ainakin hänestä tuntui. Mies alkoi liikkua, ensin rauhallisesti, vähitellen tempoa lisäten. Marja kietoi jalkansa miehen ympärille ja työnsi sormensa tämän hiuksiin.

Mikään ei enää ollut niin kuin ennen.

Pariskunta

- No niin, aloitetaanpa sitten. Te olette tulleet tänne, koska koette, että teillä on suhteessanne joitakin ongelmia. Kumpi teistä haluaisi aloittaa? Jospa vaikka sinä, Anne, kerrot ensin oman näkemyksesi tilanteesta, ja sen jälkeen on sitten Petrin vuoro.
- Ongelma on se, että Petrillä on jatkuvasti syrjähyppyjä. Se käy baareissa kavereiden kanssa ja lähtee sitten sieltä naisten mukaan. Tätä on jatkunut vaikka kuinka kauan, monta vuotta, ja tästä asiasta on puhuttu vaikka kuinka monta kertaa, mutta se vaan jatkaa samaa menoa.
- Jaahas, mitenkäs sitten Petri näkee tilanteen?
- Olenhan mä joskus hairahtunut, mutta aina olen sitten lopulta tunnustanut. Eikä niistä jutuista sitten ole mitään sen kummempia seurauksia ollut. Enhän mä anna edes puhelinnumeroani niille naisille tai kerro oikeaa nimeäni. Ja aina olen palannut takaisin Annen luokse. Että en nyt oikein ymmärrä, mikä tässä se varsinainen ongelma on.
- Et ymmärrä, mikä on ongelma? Meillä on häät kolmen kuukauden kuluttua! Se on ongelma! Nyt alkaa olla korkea aika lopettaa ne juoksemiset muiden naisten perässä.
- Mutta kun enhän mä juokse. Ne naiset tulee ja pokaa mut!
- Opettelisit sitten pitämään edes housut jalassasi. Ei niille naisille ole mikään pakko sanoa kyllä.
- Mutta kyllähän sä tiedät, että mun on aina niin vaikea sanoa ei, sinullekin. Aina sinäkin saat sen, mitä pyydät. En mä voi sille mitään, että mä en osaa sanoa ei.
- Jospa rauhoitutaan nyt vähän. Te siis olette menossa naimisiin pikapuoliin. Miten te päädyitte tällaiseen ratkaisuun, vaikka näitä ongelmiakin on?
- Me ollaan Petrin kanssa oltu yhdessä lukioajoista, pian kymmenen vuotta. Mä en vaan osaa kuvitella itseäni kenenkään toisen kanssa. Kun on täydellisen löytänyt, ei kannata enää etsiä jotain muuta.
- Anne on ehdottomasti mun elämäni rakkaus. Ne muut jutut on pelkkää seksiä, vähän jotain jännitystä elämään, kun muuten on niin tasaista.
- Jaha... Te siis olette omasta mielestänne täydellisesti toisillenne sopivat. Mutta mistäköhän nämä ongelmat sitten mahtavat kummuta? Miksi te päätitte lähteä parisuhdeterapiaan?
- Niin no, kun on ne häät tulossa, niin me ajateltiin, että jos sä voisit sanoa meille, mitä meidän pitäisi tehdä.
- Eihän tämä mun mielestä ole mikään iso ongelma. Niin kuin mä sanoin, niin ainahan mä palaan Annen luokse ja Anne tietää sen.
- Mutta kun tää alkaa olla jotenkin tylsää, tää koko kuvio. Siksi mä haluan tähän muutosta. Ja kun sä et kerran oikeasti usko, kun mä sanon, etten mä tykkää tästä.
- Oletetaanpa, että te menette naimisiin, niin kuin olette suunnitelleet. Mitä sen jälkeen tapahtuu?
- Mä ainakin haluan lapsia. Tai siis me halutaan molemmat. Ollaan me siitä Petrin kanssa julteltu.
- Joo, ehdottomasti pari lasta.
- Ajatteletteko te, että lapset voisivat parantaa teidän suhdettanne?
- En mä ole oikeastaan ajatellut, mitä ne tekee. Voihan ne vaikka muuttaakin jotain asioita. Ja jos meillä alkaa mennä oikeasti huonosti, niin voidaanhan me sitten vaikka erota.
- Joo, mä olen ihan samaa mieltä. Mitä sitä sitten huonossa suhteessa roikkumaan. Eroaahan ne muutkin.

Sinä

Sinä olet minun
ja minä olen sinun.
Näin olet minulle luvannut.
Minä uskon lupaukseen,
sillä en tahdo uskoa mitään muuta.
Sinä tiedät,
mitä minä haluan,
mikä saa minut nauramaan,
minä saa minut raivostumaan,
mikä saa minut kiihottumaan.
Sinä suutelet minua
ja minä vastaan suudelmaan.
Sinä kosketat minua kädelläsi
ja minun kehoni vastaa sinun kosketukseesi.
Meidän ihomme ovat vastakkain
ja minä liikun sinun liikkeesi mukana.
Sinä olet minun sisälläni
ja minä olen sinun ympärilläsi.
Me sulaudumme yhteen
ja nousemme yhdessä huipulle.

Yhdessä

Jenna oli poikatyttö ja telaketjufeministi, joka halveksi ihmiskunnan miehistä koostuvaa puoliskoa. Hänen suurin tulevaisuuteen liittyvä pelkonsa hiukan alle parikymppisenä oli joutua jonain päivänä työskentelemään miespuolisen esimiehen alaisuudessa. Loogisesti ajatellen tällaisen pelon kanssa olisi ehkä ollut käytännöllisintä suuntautua jollekin naisvaltaiselle alalle, jossa riski päätyä miehen alaisuuteen on keskimääräistä pienempi. Mutta koska Jenna ei miesvastaisuudestaan huolimatta varsinaisesti ajatellut itseään naisena vaan ensisijaisesti ihmisenä, hän suuntasi sinne, mikä kiinnosti eniten eli insinööriopintoihin. Miesten keskelle.

Opinnot aloittaessaan Jenna vannoi, ettei missään nimessä tule hairahtumaan kaidalta polulta ja päätymään jonkun miehen syliin. Ja lapsiahan Jenna ei missään olosuhteissa ollut valmis edes harkitsemaan. Sellainenhan olisi sulaa hulluutta. Ihmisiä oli muutenkin liikaa, ja miksi sitoa itseään, kun voi olla vapaa. Nousujohteinen ura, se kuulosti paljon paremmalta.

Suunnitelma piti erinomaisesti pari vuotta, mutta sitten tapahtui jotain. Eräänä perjantai-iltana Jenna oli opiskelijabileissä samansuuntaisesti ajattelevien kavereidensa kanssa ja joi olutta, kuten yleensä vastaavissa tilaisuuksissa. Yksi sikspäkki oli jo tyhjennetty, toinen menossa ja vodkapullokin kiertänyt tyttöporukassa jo muutaman kierroksen, kun Jennan ja baaritiskillä notkuvan Vesan katseet kohtasivat. Jenna ei yksinkertaisesti saanut enää silmiään irti Vesasta, vaikka näkikin tämän kahtena. Sillä kun oli niin kirkkaan siniset silmätkin, kaikki neljä.

Vesa havaitsi Jennan tuijotuksen jatkuvan, vaikka yritti katsella välillä muualle. Se alkoi tuntua jo kiusalliselta, koska Vesa ei varsinaisesti ollut mikään kovaksikeitetty naistenmies. Paremminkin sellainen rauhallinen perusinsinööri, jonka tulevaisuudenvisioihin kuului sairaanhoitajavaimo, pari-kolme lasta, omakotitalo, bemari ja kesälomat mökkilaiturilla kaloja narraten. Mutta tänä iltana hänellä oli kieltämättä vähän sellainen olo, että naiselle olisi akuuttia tarvetta, ja tuossahan olisi yksi sellainen tyrkyllä.

Vesa avasi uuden oluttölkin, otti hörpyn ja raivasi tiensä Jennan luokse.

- Terve! Mä oon Vesa. Kukas sä olet?
- Jenna, hihihi. Sulla on niin iihanat silmät!
- Tuota, kiitosta vaan. Lähdetkö...
- Joo! Mennään!

Jenna tarttui Vesaa kädestä ja alkoi vetää tätä kohti ovea. Vesa oli hieman yllättynyt asioiden nopeasta edistymisestä, mutta seurasi kuitenkin perässä.

- Mennään mun luo. Mä ashun ihan täshä lähellä, Jenna sammalsi, kun he olivat päässeet ulos.

Jennan asunto oli pieni mutta sekainen. Kirjoja ja vaatteita hujan hajan. Vesa katseli ympärilleen istumapaikkaa etsien, eikä löytänyt muuta kuin sängyn. Hän istahti siis sängynreunalle, mutta tuli saman tien kaadetuksi makuuasentoon, kun Jenna syöksyi hänen päälleen ja alkoi avata paidannappeja ja samalla riisua omaa puseroaan. Housut Jenna oli jo ehtinyt pudottaa lattialle. Tapahtumien käänne yllätti jälleen Vesan, mutta hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, joten hän alkoi riisua housujaan työnnettyään Jennaa varovasti vähän sivummalle.

Jenna heitti loputkin vaatteensa nurkkaan ja alkoi suudella Vesaa samalla kun käsi etsiytyi Vesan jalkoväliin. Vesa oli jo täysin valmis, ja Jenna painoi hänet päättäväisesti selälleen sänkyyn ja nousi hänen päälleen, ohjasi Vesan sisäänsä ja alkoi liikkua edes takaisin. Vesa tarttui Jennan pakaroihin ja myötäili hänen liikkeitään. Ei hän aivan näin aktiivisiin naisiin ollut tottunut, mutta hyvältä tämäkin tuntui. Jennan vauhti kiihtyi, ja lopulta hän saavutti huipun. Vesa kuuli Jennan voihkaisun ja näki punan leviävän hänen rinnalleen, ja se sai hänetkin laukeamaan.

Jenna lysähti huohottaen alas Vesan päälle, pää hänen rinnalleen, ja jäi makaamaan siihen. Vesa silitti kädellään Jennan hikistä selkää ja muutaman minuutin kuluttua Jenna nukahti.

Auringonpaiste herätti Jennan. Päässä jyskytti ja suu tuntui hiekkapaperilta. Jostakin hyvin läheltä kuului kuorsausta. Jenna raotti varovasti oikeaa silmäänsä. Sängyssä hänen vieressään, käsi hänen vyötärällään nukkui alaston mies.

- Voi vittu! oli Jenna ensimmäinen ajatus. - Miten mä saan tuon täältä ulos? Nyt heti.

Vesa alkoi liikehtiä heräämisen merkkinä ja pieni paniikki alkoi hiipiä Jennan mieleen.

- Huomenta, Vesa mutisi silmiään availlen. Auringonpaiste häikäisi.

Vesa liikutti kättään Jennan iholla, ja yllätyksekseen Jenna huomasi sen tuntuvan hyvältä vaikka olo muuten oli krapulainen. Hän vilkaisi Vesan suuntaan ja taas se tapahtui. Nuo silmät! Eikä vain niiden väri, vaan niistä näkyvä hymy. Jenna hymyili varovasti takaisin, ja tarkasteli vaivihkaa Vesaa vähän tarkemmin. Vaaleat hiukset, lihaksia, näytti sopusuhtaiselta ainakin vaakatasossa. Onkohan sillä mitään korvien välissä?

Pari tuntia myöhemmin Vesa lähti, ja Jenna saattoi hänet ovelle.

- Mä tuun hakemaan sut siinä neljän maissa. Mun pitäis olla siihen aikaan jo ajokunnossa, niin voidaan sitten ajaa vaikka Kaivarin rantaan ja käydä siellä kahvilla.

Ovi sulkeutui Vesan perässä. Jennan aivot kävivät ylikierroksilla. Mitä tässä oikein oli tapahtunut? Kaikki hyvät periaatteet ja lupaukset. Eihän tämä sovi yhtään suunnitelmiin. Mutta miksi tämä tuntuu niin hyvältä? Voiko olla totta, että minä, itsenäinen ihminen, olen ehkä yhdessä jonkun kanssa?


Epilogi
Jenna ja Vesa menivät naimisiin neljä vuotta myöhemmin. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, koska Jenna ei kaikesta huolimatta osannut kuvitella itseään morsiuspuvussa kaiken kansan ihasteltavana. Nykyään Jenna ja Vesa asuvat omakotitalossa Keski-Suomessa kahden lapsensa ja koiran kanssa. Heillä on oma ohjelmistofirma, jossa molemmat työskentelevät tasavertaisina osakkaina ja joka työllistää jo kolme palkollista. Jenna vastaa ohjelmistokehityksestä ja Vesa taloudesta ja myynnistä.

Kulma

Yleensä tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Joskus sitten kolisee, kun kulmat ottavat yhteen. Olen nimittäin sitä mieltä, että niitä kulmia on kyllä toisissakin ihmisissä, ei vain minussa. Joskus osuu kohdalle isompia kulmia, joita pitäisi osata varoa, mutta kun niiden olemassaoloa ei aina huomaa ennen kuin kolahtaa.

Tänään väsyttää, joten siirryn sänkyyn viilaamaan kulmiani. Jos kulmat vielä kiinnostavat, katselkaa kuvaa kulmista.

Kulmia

Herkullinen

Juoruillaanko vähän? Se piristää päivää, ja sitä paitsi minulla on todella herkullinen juoru kerrottavana. Oletko kuullutm Sepon edesottamuksista? Etkö? No, minäpä kerron!

Sen varmaan olet kuullut, että Seppo nimitettiin äsken korkeaan EU-virkaan. Sepolla ja vaimollaanhan oli parisuhdeongelmia, omakotitalokin oli laitettu myyntiin muutama kuukausi sitten ja molemmat tietenkin hankkineet omat asunnot. Mutta nyt on siis avioero peruttu ja Hilkka lähtee Sepon mukana Brysseliin. Niinpä, siellä pitää olla vaimo mukana edustamassa. Saapa nähdä kauanko tätä onnea kestää.

Ai et ole kuullut, miksi ne olivat eroamassa? Niiden Sepon naisseikkailujen vuoksi tietenkin. Sillähän on naisia ollut vaikka kuinka paljon, mutta se viimeisin juttu alkoi käydä niin vakavaksi, että Seppo ilmeisesti ajatteli oikeasti vaihtaa nuorempaan. Kaikkihan ne naisjutut ovat olleet nuorten naisten kanssa. Ajattele nyt, tuollainen päälle viisikymppinen valtion viraston johtaja viettelee alle kolmikymppisiä naisia omasta organisaatiostaan. Juu, juu. Sieltä työpaikalta se ne kaikki on löytänyt. Hetken aikaa käyttänyt ja sitten jättänyt ja siirtynyt seuraavaan. Yksikin ratkesi ryyppäämään kun Seppo jätti.

Mutta tämä viimeisin, Heidi, olikin vähän erilainen tapaus siinä suhteessa, että kuvitteli pääsevänsä urallaan eteenpäin oikein vauhdilla. On kuulemma aika hyvä manipuloimaan ihmisiä ja taisi melkein onnistua kääntämään Seponkin pään oikein pysyvästi. Niinhän se Heidi jo joillekin ihmisille oli alkanut puhua suhteen julkistamisesta ja lapsiakin oli jo kovasti tekemässä Sepon kanssa. Siinä Seppoa vietiin kuin pässiä narussa.

Mutta sitten tuli tämä EU-virka ja Seppo hoksasi, ettei Heidistä ole edustusrouvaksi. Onhan se edustavan näköinen ja kaikkea, mutta kun sillä on ongelmia. Syö kuulemma jotain psyykelääkkeitä ja on sitä paitsi jaellut herkkujaan vähän sinne tänne ja vielä työpaikalla. Siinä oli todellakin kaksi samanlaista löytäneet toisensa. Mutta ei se Seppo sitten kuitenkaan, kun piti ilmeisesti valita Heidin ja EU-viran välillä. Huomasi, että Hilkka on uran kannalta parempi vaihtoehto.

Kaksi asiaa

Rakkaani, en rakasta sinua enää. Meidän suhteemme on kulunut loppuun. Se on lopettanut kasvamisen ja kuollut pystyyn. Tässä ei kastelu ja lannoitus enää auta. Turha edes yrittää. Tai olenhan minä yrittänyt, aina välillä, mutta se, mikä on päättänyt kuolla, on jo käytännössä kuollut. Voidaan ottaa lapiot esille ja kaivaa hauta tälle suhteelle. Riittävän syvä sellainen. En halua, että se tulee kummittelemaan minulle jälkeenpäin. Tai ehkä on parempi, että minä kaivan kuopan paikkaan, jota sinä et tiedä. En nimittäin luota sinuun. Saattaisit heikkona hetkenä, itsesäälin syövereissä ollessasi mennä ja kaivaa kuopan auki. Minä tunnen sinut. Sinun ei tarvitse tulla enää käymään luonani. Olen jo koonnut kaikki tavarasi asunnostani ja lähettänyt ne sinulle postissa. Omat tavarani otin mukaani sinun luotasi jo viime viikolla. Et edes huomannut mitään. Istuit vain sohvalla ja katselit elokuvaa, kun avasin oven ja lähdin pois tavaroineni. En jaksa enää keskustella. Kaikki sanottava on jo sanottu, moneen kertaan.

Mutta kaksi asiaa haluan vielä sanoa. Ensinnäkin voisit vaihtaa sukat joka päivä. Jalkahikesi nimittäin on järkyttävän hajuista. Toiseksi en voi sietää äitiäsi. Se harppu tulee ohjailemaan sinun tekemisiäsi kuolemaansa asti ja sinut tuntien vielä sen jälkeenkin.

Paperi

Maria tuijotti paperia, jonka virkailija oli antanut hänelle. Virkatodistus perunkirjoitusta varten. Siinä oli isän nimi, syntymä- ja kuolinaika, naimisissa äidin kanssa, lapset Maria, Veera ja Mikko. Kuka ihmeen Veera?

- Kuka tämä on? kysyi Maria ja osoitti sormellaan ylimääräistä nimeä paperissa.

- Hän on sinun isäsi lapsi, vastasi virkailija äänellä, joka Mariasta kuulosti vähän liiankin iloiselta tilanne huomioonottaen. Tässä oltiin sentään hoitamassa vainajan asioita.

- Ahaa, sanoi Maria. Mitä muutakaan siihen olisi voinut sanoa, kun aivot löivät tyhjää. 

Veera, Veera, Veera. Marian ajatukset pyörivät ympyrää hänen kävellessään kohti kotia. Lumi narisi askeleiden alla. Miten tällaisesta Veerasta ei ole koskaan kuultu mitään? Tiesikö isä hänen olemassaolostaan? Tai pakkohan oli tietää, kun kerran oli tunnustanut isyytensä. Ei kai näissä asioissa pelkästään äidin ilmoitus riitä, jos vanhemmat eivät ole naimisissa tai edes asu yhdessä. 

Vai olivatko he asuneet yhdessä? Naimisissa eivät ainakaan olleet, koska Veera oli syntynyt Marian ja Mikon välissä eikä virkatodistukseen ollut kirjattu kuin yksi avioliitto, äidin kanssa. Mutta isä oli ollut paljon poissa, kiertänyt työmatkoilla pitkin Suomea, kun Maria oli pieni. Siihen aikaan, kun lapset syntyivät. Kaikki kolme. Herrajumala, minulla on sisko! Pikkusisko, vain vuoden nuorempi. Missä Veera asuu? Tietääkö Veera minusta ja Mikosta? Tietääkö äiti Veerasta?

Ajatus paukahti äkkiä Marian päähän. Äiti! Mitä minä sanon äidille? Äidillä on muutenkin vaikeaa isän kuoleman takia. Miten minä kerron äidille, että isällä on lapsi jonkun toisen naisen kanssa. 

Maria avasi alaoven ja alkoi kiivetä portaita. Hissi olisi liian nopea, kun piti vielä miettiä, mitä sanoa äidille. Paperi tuntui painavan laukussa kuin synti. Voi kamalaa, synnistähän tässä oli kyse. Vai oliko, kun ei isä itse uskonut sellaisiin asioihin. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Keskity! Avain esille, ovi auki, astu sisään, riisu ulkovaatteet, käyttäydy normaalisti.

- Äiti, kävin hakemassa virkatodistuksen. Siinä, tuota, no... Katso, Maria ojensi paperia äidille ja unohti, mitä olikaan aikonut sanoa. Käsi vapisi.

- Niin... Siihen Javanaisen tyttöön pitää sitten varmaan ottaa yhteyttä.