sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Matkaradio

Kuplavolkkari kaarsi parkkipaikalle, joka aurinkoisena heinäkuun päivänä oli lähes täynnä rannalle menijöiden autoja. Seppo löysi kuitenkin vapaan paikan takarivistä, jossa ei ollut puiden luomaa varjoa. Auto olisi tulikuuma takaisin lähdettäessä, mutta saihan ikkunat auki.

Seppo ja hänen vieressään etupenkillä istunut Markku astuivat ulos autosta ja käänsivät penkkejä eteenpäin niin, että Anneli ja Terttu pääsivät myös kömpimään ulos. Tavaratilasta otettiin kannettavaksi rantavarusteet. Seurue kiipesi parkkipaikalta ylös pienen harjumaisen muodostelman päälle, josta rantaan johtavat pitkospuut alkoivat. Ravintola jäi vasemmalle, kun matka jatkui kohti dyynejä ja merta. Naiset riisuivat saman tien sandaalinsa ja jatkoivat paljain jaloin. Vastaantulijoita piti välillä väistää pois pitkospuilta ja astua pehmeään, upottavaan hiekkaan, joka poltteli jalkoja.

Tällaisella kelillä kelpasi todellakin lähteä Yyteriin nauttimaan kesästä. Merivesi oli kylmää, mutta rannassa oli pitkälle matalaa vettä, joka kyllä lämpeni auringossa. Dyynien takana ei tuntunut tuuli, mutta niiden päälle päästyä meressä näkyi pieniä laineita, jotka viistosti loiskuivat kohti rantaviivaa.

Seurue lähti rannalle saavuttuaan etsimään dyynien kainalosta sopivaa paikkaa, jossa saisi oman rauhan. Sellainen löytyi hetken etsimisen jälkeen, sillä moni muukin oli halunnut samanlaisen paikan, ja viltit levitettiin dyyninnyppylöiden välissä olevaan syvennykseen. Kylmälaukulle löytyi pieni varjopaikka dyynin kyljestä. Seppo asetti matkaradion pyyhkeistä tyhjennetyn kassin päälle, suojaan hiekalta, veti antennin ylös ja alkoi etsiä asemaa.

- Sul taitaa ol uus matkararjo, totesi Markku Sepon touhuja silmäillen.
- Juu, mää osti tämä Ruattist, ko me käytii siäl Anneli kans viime viikol, vastasi Seppo.
- Mitäs te Ruattis? Olitteko iha lomailemas vai? uteli Terttu.
- Kyl, me meinattii, et tehrää piäni lomamatka oikei ulkomail. Mentii laival Sundsvallii ja oltii siäl pari päivää vähä kattelemas ympärillemme, selvitti Seppo reteenä. Eiväthän sitä kaikki ulkomailla lomailleet, eivät edes Ruotsissa asti.
- Vai sillai. Tommone olis kyl hiano peli, ihasteli Markku radiota. - Kui paljo siit tartti tullii maksaa?
- Emmää maksanu mittää, Seppo iski silmää.
- Kui sillai? Markku ihmetteli.
- Se salakuljetti sen, Anneli vastasi Sepon puolesta. - Kyl mää sil sanoi, et mitä jos jäät kiinni, ni jourut vaik vankilaa!
- Muttei käynyt kuinkaa, ko ei ne eres vilkassukkaa meit, naureskeli Seppo. - Se on hyvä, ko Anneli o nii viattoma näköne, et kukkaa ei usko minustakkaa mittää pahhaa, ko mää Anneli kans kulje.

6 kommenttia:

  1. Hyvä tarina ja jotenkin tuli tunne että Yyterin rannat ovat tuttuja? ;)

    VastaaPoista
  2. yyterissä olen käynyt joskus vuosikausia sitten. Tarina toi ne dyynit elävästi mieleen ja sen matkaradionkin näin sieluni silmin;) Oli ne ilot ennen niin erilaisia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaessa piti keskittyä hetki tunnustelemaan hiekkaa varpaiden välissä ja haistelemaan merituulta ja aurinkovoidetta. ;-)

      Poista
  3. Kävin lukemassa tekstisi lomani ajalta. Marimekon laukusta sen verran ,että kyll, kylä naisen pitää yksi laukku kesässä ostaa. Mullakin tarttui Kreikasta yksi nahkainen mukaan vaikka olin pyhästi luvannut, etten osta.

    Näin sen sivusilmällä, kun kävin ostamassa kaupasta tuliaisia, mutta pääsin ulos. Yöllä heräsin ajattelemaan sitä ja päätin käväistä "vain vilkaisemassa". Eihän se mitään maksa... Vilkaisin (tarkistin onko sisällä pikku taskuja jne) ja pääsin melkein ovelle asti sanottuani myyjälle että jään vielä miettimään. Sitten tokaisin vain, että "ketä minä oikein koitan huijata? Otetaan se nyt vaan mukaan". Mun Visa ei onneksi vingahtanut kovin pahasti, nahka oli tuolla varsin halpaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, tuo on jo aika paha, jos ostamatta jäänyt laukku herättää keskellä yötä. ;)

      Mulla muuten sen "kyllä sitä nyt yksi laukku kesässä pitää ostaa" -laukun kyljessä lukee jostakin syystä aina Marimekko. =)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...