Voima

Tämä on jatkokertomuksen osa 3.
***
Menna oli tullut aikaisin töihin ja puolet työpäivästä oli käytännössä jo takana, kun Lasse saapui sovitusti hakemaan hänet töistä. Matkaa lentokentälle oli lähes tunnin verran ja Lassen ajaessa suhteellisen hiljaisen liikenteen lomassa Mennalla ja Lassella oli hyvää aikaa jutella niitä näitä.

Mennalla oli nyt jo paljon rauhallisempi olo kuin eilen, ja hän mietti, oliko pelästynyt sittenkin aivan turhan takia. Oli kai sekin mahdollista, että etiäinen ei toteutunutkaan. Varmasti niin oli käynyt monta kertaa. Menna yritti muistella etiäisiä, jotka eivät olleet toteutuneet. Yhtään sellaista ei kuitenkaan tullut mieleen. On varmasti vain loogista muistaa nimenomaan ne, jotka olivat toteutuneet eikä päinvastoin, hän yritti vakuutella itselleen. Rinnan ympärillä alkoi tuntua painetta aivan kuin joku olisi vetänyt yhä kireämmälle korsettia, joka esti häntä hengittämästä kunnolla.

- Tekeekö sinun pahaa? kysyi Lasse huomattuaan, että Menna oli äkkiä valahtanut kalpeaksi ja näytti haukkovan henkeään. - Hansikaslokerossa on salmiakkia. Se auttaa matkapahoinvointiin. Ja pian tulee huoltoasema, jolla voidaan pysähtyä hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa. Meillä on tässä ihan hyvin aikaa pitää viiden minuutin tauko.

Mennasta tuntui kuin hänen tosiaan tekisi mieli oksentaa. Ehkä tämä olikin vain matkapahoinvointia. Hän löysi salmiakkirasian ja ravisti käteensä kolme pastillia. Käsi tärisi niin, että hänen piti sulkea pastillit nyrkkinsä sisään jotta ei olisi pudottanut niitä.

- Laita ne nyt vaan suuhusi, niin pahoinvointi helpottuu, Lasse neuvoi vierestä. Menna näytti niin huonovointiselta, että Lassea alkoi epäilyttää, pystyisikö Menna ajamaan kotiin lentokentältä. Huoltoasema oli jo seuraavan mutkan takana, sinne piti kyllä nyt pysähtyä.

Kun auto kaartoi huoltoaseman pihaan, Menna mutisi jotain vessasta ja juoksi sisään asemalle heti, kun Lasse oli pysäköinyt auton. Naistenvessa oli tyhjä. Menna syöksyi perimmäiseen koppiin ja kumartui wc-pöntön ylle. Oksennus tuli heti. Pelkkää sappinestettä, joka maistui pahalta ja jota alkoi valua ulos myös sierainten kautta.

Kun oksennus loppui, Menna yritti hengittää syvään ja rauhallisesti. Tästä piti nyt jotenkin selvitä eteenpäin. Ei saanut pyörtyä. Hän veti vessan ja meni käsienpesualtaalle, niisti nenänsä ja huuhteli suunsa. Oikeastaan koko kasvot piti pestä, hän totesi vilkaistessaan peiliin. Kaikki oksennuksen rippeet pois. Punaisille silmille ei voinut mitään.

Lasse katseli iltapäivälehtien lööppejä Jaffa-pullo kädessään, kun Menna tuli vessasta. Menna pakotti itsensä hengittämään syvään ja rauhoittumaan, jotta Lasse ei huomaisi mitään erityistä. Olivathan hänen silmänsä edelleen punaiset ja varmaan hengityskin haisi sappinesteiltä, sinne ei nyt voinut mitään, mutta muuten Lassen pitäisi nyt uskoa, että hänen olonsa oli jo parempi, että kaikki oli ihan kunnossa. Menna tunsi, miten voima virtasi takaisin häneen joka sisäänhengityksellä, johon hän keskittyi.

- Olen pahoillani tästä, mutta enköhän minä nyt kestä taas lentokentälle asti, Menna sanoi yrittäen näyttää reippaalta. - Lupaan, etten oksenna autoosi.

Lasse ojensi Jaffa-pullon Mennalle sanomatta mitään. Outo nainen. Ensin aivan tavallisen oloinen ja sitten yhtäkkiä ne jutut etiäisistä ja onnettomuudesta. Ja nyt kaikki näytti taas tavalliselta. Mitä nyt tämä äkillinen pahoinvointikohtaus taas yllätti, mutta eihän sille tietenkään mitään voi, jos kärsii matkapahoinvoinnista. Matkaa piti nyt jatkaa, jotta hän ei myöhästyisi lennolta, mutta ehkä näistä asioista pitäisi puhua vakavasti, kun hän oli palannut työmatkalta.

Menna saattoi Lassen lähtöaulaan, ja kaikki tuntui taas olevan hyvin. Pahoinvointi oli tiessään. Hän ajaisi takaisin huomenna noutamaan Lassen, ja sitten he voisivat viettää loppupäivän yhdessä. Voisin laittaa jotain hyvää ruokaa, suunnitteli Menna mielessään. Punaviiniä ja kynttilöitä, romanttinen ilta.

- May the force be with you, toivotti Menna hyvästiksi Lasselle pieni hymy suupielessään.
- Hassu nainen, hymähti Lasse ja kumartui antamaan suukon Mennalle.

Lasse lähti kohti turvatarkastusta ja Menna päätti käydä pikaisesti kahvilla ennen kuin lähtisi ajamaan takaisin. Maha tuntui niin tyhjältä oksentamisen jälkeen, että voisi olla hyvä myös syödä jotain pientä. Sitten jaksaisi keskittyä ajamiseen paremmin.

Menna istui kahvilassa puoliksi syöty korvapuusti kädessään ja lattelasi pöydällä edessään, kun etiäinen tuli. Nopea välähdys, josta ei saanut mitään tarkempaa selvää. Vain savua. Uusi välähdys, hidastettuna liikkuvia palomiehiä. Menna tunsi itsensä täysin rauhalliseksi. Ei paniikkia, ei kyyneleitä. Vain tietoisuus siitä, että hänen piti varoittaa Lassea. Heti.

Menna kaivoi kännykän esille ja valitsi Lassen numeron. Puhelu meni suoraan vastaajaan. Lasse oli jo sulkenut puhelimensa. Puristava tunne palasi Mennan rinnan ympärille.