Tässä on pari viikkoa mennyt niin mukavasti, ettei vastaan ole tullut niin vakavia ärsytyksiä, joita olisi pitänyt purkaa tänne. Hiukan huonosti olen nukkunut, mutta tällä kertaa siitä ei voi syyttää ulkoisia tekijöitä. Kissaa korkeintaan, mutta vain osittain.
Tänään sitten se sitten alkoi taas. Julkinen liikenne tuntuu olevan takuuvarma ärsyttäjä ainakin, jos sitä yrittää käyttää työmatkoilla. Tänään iski taas se yleisin ongelma eli aikataulujen pettäminen. Lähdin töihin aikaisin ja tarkoituksena oli olla perillä puolisen tuntia etuajassa, jotta pääsen myös lähtemään aikaisemmin. Onnistuiko? Ei tietenkään!
Juna oli niin paljon myöhässä, että päädyin ottamaan toisen junan, johon tulivat tietenkin myös kaikki muut, jotka olivat ajatelleet ottavansa sen aikaisemman junan. Tietenkin niiden lisäksi, jotka muutenkin olisivat ottaneet sen jälkimmäisen junan. Siis tuplamäärä matkustajia! Siinä pääsee tekemään vähän liian läheistä tuttavuutta tuntemattomien kanssamatkustajien kanssa. Erityisesti tällaisina päivinä ärsyttävät ne ihmiset, jotka junan saapuessa heidän määräasemalleen alkavat tunkea puolivälistä vaunua kohti ovea kuvitellen, ettei kukaan muu aio jäädä pois samalla asemalla. Tai sitten heidän vain pitää päästä ulos ensimmäisenä. Kuka näistä tietää...
Myöhäisempi juna johti siihen, että jouduin myös myöhäisempään bussiin, joka kaiken lisäksi kulkee "huonompaa" reittiä. Siis sellaista, jolla on enemmän ruuhkaa, eikä aikataulussa pysymisestä ole toivoakaan.
Lopputulos: Olin töissä lähes "normaaliin" aikaan ja aikaisempi kotoalähtö oli täysin turhaa. Että voi tällainenkin asia ottaa päähän!!