tiistai 21. elokuuta 2012

Ärsyttää jo aamulla

Julkinen liikenne on hyvin toimiessaan miellyttävä asia, mutta sitten on sellaisia aamuja kuin tänään.
Aseman ainoalla lippuautomaatilla seisoskeli poika kuluttamassa aikaansa pankkikortti toisessa ja matkakortti toisessa kädessä. Odottelin muutaman minuutin, minä aikana takana alkoi jono pidetä. Kun pojan tekemisistä ei näyttänyt tulevan valmista, kysyin, tarvitseeko hän mahdollisesti apua. Vink, vink, meitä on tässä muutama, joiden pitäisi ehtiä junaan.

Tämä automaatti toimii niin hitaasti, mutisi poika. Ja paskat, teki mieleni sanoa, kyllä minä jo olen nähnyt tästä olkasi yli, ettei sinulla ole aavistustakaan, mitä olet tekemässä. Jos ei osaa, on kaksi vaihtoehtoa: 1. Pyytää neuvoa, kun halukkaita neuvojia alkaa olla lähistöllä jo aika paljon. 2. Kävellä lähimpään kioskiin lataamaan kortti siellä. Kumpikin vaihtoehto nopeuttaisi sekä omaa että jonottajien lipunsaantia.

Todellakin kysyin ystävällisesti, jos voin auttaa, mutta en sitten tiedä, miksi avuntarjouksen vastaanottaminen oli niin vaikeaa. On täysin idioottimaista olla mukamas tilanteen herra, kun kuka tahansa näkee, ettei todellakaan ole. Tässä päästään taas perimmäisiin kysymyksiin hyvästä käytöksestä ja muiden ihmisten huomioonottamisesta. Se, ettei huomioi muiden ihmisten tarvetta saada lippunsa ja ehtiä junaan, kertoo mielestäni laajemminkin kyvyttömyydestä ajatella muitakin kuin vain itseään. Valitettavasti näitä sukankuluttajia on joka junaan.

Lopulta minun piti kiirehtiä junaan tyhjin käsin ja ostaa kalliimpi lippu konduktööriltä, vaikka minulla henkilökohtaisesti olisi ollut aivan riittävästi aikaa hoitaa lipunosto etukäteen ja jopa jonottaa pieni hetki.

Taidan vielä lähettää valituksen paikallisliikenteestä vastaavalle taholle, koska eihän siinäkään ole mitään järkeä, että suhteellisen vilkkaalla asemalla ei ole riittävästi lippuautomaatteja. Toki suurimmalla osalla aamun työmatkalaisista on kausilippu, mutta sitten on myös aika paljon meitä, jotka käytämme junaa vain silloin tällöin tai joudumme ostamaan kertalipun, koska matkan pää on eri kuin tavallisesti.

perjantai 17. elokuuta 2012

Taas tarvitaan korvatulppia

Kyllä on niin ihanaa aloittaa viikonloppu kuuntelemalla rääkynää seinän takaa. Naapurin 2½-vuotias huutaa kuin viimeistä päivää. Tämä ei ole mitenkään epätavallista, vaan sitä tapahtuu usein. En ymmärrä, miten tuon ikäinen voikin itkeä noin usein. Jos en tietäisi, voisin kuvitella, että naapurissa on sylivauva, joka ei osaa vielä kommunikoida millään muulla tavalla kuin itkemällä. Tosin yli 2-vuotiaasta lähtee kyllä ääntä huomattavasti enemmän kuin sylivauvasta.

Onko lapsessa jotain vikaa, jos tuon ikäisenä itkee täyttä kurkkua vähintään puoli tuntia putkeen lähes päivittäin? Vain onko vika vanhemmissa, jotka tekemisillään saavat lapsen itkemään?

Minulla ei ole mitään lapsia vastaan sinänsä, mutta jotkut yksilöt ovat valitettavan ärsyttäviä. Noin nuoren kohdalla tuskin voi vielä puhua huonosta kasvatuksesta. Sen sijaan arveluttaa, miten tilanne kehittyy parin, kolmen vuoden kuluessa tai vielä pidemmällä aikavälillä. Onko tämä kenties niitä lapsia, jotka saavat tahtonsa läpi huutamalla? Sitten alkaa kyllä syyttävä sormi osoittaa myös vanhempia.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Häirikköteininaapuri

Taas on viikonlopusta selvitty hengissä, vaikka eilen illalla, korjaan viime yönä, alkoi pinna kiristyä. Arvuuttelin, tuleeko noutaja minulle, kun kohoava verenpaine poksauttaa aivovaltimon halki, vai naapurin teinille, jonka joko minä tai joku lähempävä olevista naapureista käy hiljentämässä voimakeinoin. Siellä nimittäin oli sellainen melu ja mökä, kun teini juhli syntymäpäiviään, ettei ole vähään aikaan kuultu.

Olihan asiasta ohimennen mainitty, että juhlat ovat tulossa ja paljon kavereita ja ääntäkin saattaa (saattaa!) syntyä. Ei tämä siis täysin yllätyksenä tullut, mutta silti ihmettelen, että kyseisen nuoren naisen vanhemmat sallivat tällaisen yleisen häiriön aikaansaamisen. En sitten tiedä, olivatko vanhemmat lähteneet pois vai juhlivatko teiniporukan mukana. Mistä näistä ihmisistä koskaan tietää? Mutta täytyy sanoa, että jos olisi minun lapseni kyseessä, juhlat loppuisivat ennen säällisten ihmisten nukkumaanmenoaikaa!

Onneksi, ONNEKSI, kyseessä ei ollut aivan viereinen naapuri. Silloinhan sitä meteliä ei olisi kestänyt mitenkään. Sääliksi käy niitä, jotka asuvat aivan vieressä. Tuskinpa pystyivät nukkumaan. Desibelejä oli varsin paljon, kun meillekin sadan metrin päähän kuului musiikki aivan selvästi. Ei siinä auttanut muu, kuin laittaa ikkunat säppiin, vaikka lämmin olikin, ja kaivaa korvatulpat esille. Onneksi niiden avulla nukkuminen onnistui.

En ymmärrä tällaista menoa. Minun nuoruudessani tällaisia mökäbileitä ei vain järjestetty. Eivät kenenkään vanhemmat sellaiseen olisi antaneet lupaa. Muistan jonkun tapauksen, kun vanhempien poissaollessa (!) järjestetyt kotibileet olivat riistäytyneet käsistä, väkeä oli tullut paikalle yhä enemmän ja enemmän puskaradion kutsumana ja lopulta tuli myös poliisi. Kuulemma seuraavana päivänä vanhemmat kotiin palatessaan olivat järkyttyneet siitä, millaisessa kunnossa koti oli. Mutta tämä oli siis aivan poikkeustapaus. Enkä minä itse tietenkään ollut mukana tällaisessa sikailussa.

Tämä on yleensä muuten ihan mukavaa naapurustoa, mutta tällaiset rellestäjät onnistuvat kyllä pilaamaan kauniin kesäyön tunnelman.

torstai 9. elokuuta 2012

Ymmärryksessä vikaa

Joskus Usein kun puhuu puhelimessa asiakkaiden kanssa, tulee vastaan näitä ihmisiä, joiden lyhytaikaisen muistin kesto on noin kaksi sekuntia. Tai sitten aivan yksinkertaisesti ihmisen ymmärryksessä on vikaa. Jotain on kuitenkin pielessä korvien välissä, jos ihminen saatuaan vastauksen kysymykseensä kysyy aivan samaa, yksinkertaista asiaa hetken päästä uudelleen. Eikä vain yhden kerran vaan vaikkapa viidesti.

Olen mielestäni oppinut aikojen kuluessa selittämään erilaisia asioita kysyjille mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi, jotta ne todellakin tulevat selviksi. Osa ihmisistä ymmärtää kerralla, osa ei koskaan. Miten tällaiset ihmiset pystyvät huolehtimaan omista asioistaan ja elämään arkielämäänsä? Onko heidän arkensa niin rutiininomaista, että mitään tekemisiä ei tarvitse pohtia eikä tehdä päätöksi. Ehkä siellä sitten on joku perheenjäsen tai ystävä, joka hoitaa ne "hankalammat" asiat, kun ihminen ei itse kykene.

Vielä vaikeammaksi asia menee, kun asiakas ei ylipäätään ymmärrä mitään asiasta, josta on puhe. Tähän tyyliin: Soittaa autokorjaamolle, koska auto ei käynnisty. Kysymykseen, kuuluuko moottorista mitään ääntä käynnistystä yritettäessä, vastaa vastakysymyksellä "mikä on moottori?". En siis työskentele autokorjaamossa, mutta aivan vastaavanlaisia keskusteluja osuu kohdalle säännöllisesti, vaikka aihepiiri on eri.

Herran kiitos lomakausi alkaa olla lopussa, ja pääsen repimään hiuksiani rajoitetumman ryhmän, vain omien asiakkaideni kanssa. Kollega saa mielihyvin käydä näitä mieltäylentäviä keskusteluja omien vastuuasiakkaidensa kanssa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Käytöstavatonta touhua

Nuori mies tulee bussiin, maksaa, unohtaa ottaa lippunsa ja menee istumaan. Bussikuski ja lähistöllä istuva nainen huhuilevat pojan perään, että unohdit lippusi. Poika kääntyy, tempaisee lippunsa naisen kädestä, ei sano kiitosta tai muutakaan vaan näyttää lähinnä ärsyyntyneeltä. Kun häntä ilmeisesti häirittiin.

Oi aikoja, oi tapoja! Teki mieli mennä sanomaan, että etkö ole oppinut käytöstapoja kotona. Mitä vanhempasikin sanoisivat, jos näkisivät? Tämä nuori mies nimittäin vaikutti sen ikäiseltä, että asuu vielä kotona. Sen pysäkin kohdalla, jolta hän tuli kyytiin, on lähinnä omakotitaloja eikä niissä mitään hädin tuskin parikymppisiä opiskelijapoikia itsekseen asu.

Saattaa olla, että kyseessä oli sellainen kulta- tai vähintään hopealusikka suussa syntynyt, joita näillä nurkilla asuu ihan riittävästi. Trendikkäät merkkivaatteet ja taskurahaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja muutenkin käyttäydytään kuin oltaisiin kaikkien muiden yläpuolella. En ymmärrä, miten ihmiset, jotka todennäköisesti ovat saaneet ihan hyvän kasvatuksen kotonaan, jättävät sitten omat lapsensa kasvattamatta. Lopputuloksena on sitten näitä hällä väliä, kaikki minulle heti, not in my backyard jne. tapauksia, jotka kuvittelevat olevansa jotain erikoista. Ja sitähän he eivät todellakaan ole, ellei erikoisuudeksi sitten lasketa erikoisen huonoa käytöstä.

Olen ihan tyytyväinen, ettei tällaisia ihmisiä juurikaan kuulu minun tuttavapiiriini. Juu, tiedän että kuulostan nyt vanhalta tädiltä, jonka mielestä nykynuoriso on turmeltunutta. Ihan sama oikeastaan, kun minusta tuntuu, että saatanpa hyvinkin olla oikeassa ja todennäköisesti moni muukin on samaa mieltä asioiden tilasta. Mutta eihän tällaisen sanominen ääneen ja konkreettista esimerkkitapausta osoittaen ole korrektia.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Eikö mansikat kelpaa?

Katselin pihan perällä, että siellä on tänä vuonna todella paljon ahomansikoita. Kourallisen söinkin ja silti oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Ei tarvinnut edes alkaa erityisesti etsiä, kun punaista pilkotti joka puolella. Ajattelin sitten vinkata asiasta bonuslapselle, joka istui sisällä katsomassa telkkaria. Kaunis kesäpäivä, mutta kun ulkoilu ei kiinnosta yhtään.

Siellä niitä olisi, mansikoita, ja paljon, sanoin minä. Lapsi kysyi, olenko poiminko mansikoita hänelle. Eh, no en... Saa kyllä nostaa persuuksensa sohvalta ja mennä itse poimimaan, jos kiinnostaa. En minä kenellekään ala ahomansikoita suoraan suuhun ajaa. Tälläkin tapauksella on ikää ihan riittävästi, jotta ymmärtää annetut koordinaatit ja tunnistaa mansikan. Bonuslapsi lähti ja tuli takaisin  kahden minuutin päästä. Ei ollut löytänyt mansikoita, ei siellä ollut mitään.

Mentiin sitten katsomaan yhdessä. Kysyin, että mistä etsit. No, tässä pihan nurkassa seisoin. Mutta ei sitten yksikään mansikka päättänyt hypätä suoraan suuhun, vai? Seisottiin siinä yhdessä ja kyllä minä niitä mansikoita näin ja osoitin lapselle, että katso tuonne ja poimi, jos haluat. Joka puolella vilkkui punaisia marjoja.

En vaan ymmärrä, miten joku voi olla niin avuton, ettei löydä sitä, minkä keskellä seisoo. Ja ylipäätään se, että ensimmäinen ajatus lapsella on, että joku muu poimii mansikat ja tulee sitten syöttämään ne hänelle. Äitinsä varmaan olisi tehnyt niin, kun muutenkin tuntuu passaavan lastaan koko ajan. Ja sitä on tehty muutama vuosi vielä senkin jälkeen, kun lapsi kykenisi itsekin erilaisia asioita tehdä - ja jos ei todellakaan osaa, niin alkaa olla korkea aika opetella. Sen sijaan mukula murjottaa tai alkaa kiukutella, jos ei valmiiseen pöytään. Ja kun asiasta keskustellaan, niin perusteena on, että ei hänen äidin luona tarvitse tehdä sitä eikä tätä vaan äiti hoitaa asian.

Olen minä tätä asiaa tuolle puoliskolleni ihmetellyt. Olen yrittänyt sanoa ihan kauniisti, että voisi hänkin jälkikasvuaan vielä vähän enemmän kannustaa itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Ihan sama, miten asiat hoidetaan äitinsä luona, mutta meillä ei päde samat säännöt. Ei minun tehtäväni todellakaan ole passata kakaraa, joka mieluiten istuu persuuksillaan ja juoksuttaa aikuisia.

perjantai 3. elokuuta 2012

Prologi

Joskus harmittaa, ottaa päähän, ärsyttää, vituttaa. Joskus - tai oikeastaan usein - tuntuu siltä, että olen eriasteisten idioottien, uusavuttomien ja muuten vain taantuneiden ympäröimä. Sitä sattuu töissä, kotona ja liikenteessä.

Jos minä saisin laittaa asiat kuntoon tai vielä mieluummin antaa ohjeita, joita muiden pitäisi noudattaa, mitään ongelmia ei olisi. Näin uskon. Työnantajani menestyisi paremmin ja kurittomat kakarat olisivat hyvin käyttäytyviä. Ylipäätään kaikki asiat olisivat paremmin. Maailma olisi paljon mukavampi paikka elää.


Onneksi on myös hyviä päiviä, jolloin ärsytykset pysyvät poissa näköpiiristäni. Eihän tätä elämää muuten kestäisi kukaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...