Joskus ärsyttää pienetkin asiat

Tänään ruokakaupassa (joo, huomasit oikein, tarina ei jatku tänään) minua alkoi ärsyttää. Tai ihmetyttää, miten sen nyt haluaa ottaa. Syynä olivat yhden rouvashenkilön käytöstavat tai paremminkin niiden puute.

Seisoin kassajonossa aika monen muun ihmisen tapaan. Edellä oli 35-40 -vuotias pariskunta, mies kärryjen kahvassa, nainen seisoskeli vieressä iltapäivälehtien lööppeihin syventyneenä. Kun jono liikahti eteenpäin, minä tietenkin myös kärryineni, mutta nainen jatkoi lööppien tuijottelua. Jossain vaiheessa hän sitten huomasi, että mies olikin jo mennyt eteenpäin.

Minä ja kärryni seisoimme samassa linjassa muun jonon kanssa, aivan pastilli- ja purkkahyllyn vieressä, koska metrin päässä toisella puolella oli toinen jono. Naisen ajatuksena oli tunkea itsensä ohi hyllyn ja kärryjeni välistä sen sijaan, että olisi mennyt ohitseni toiselta puolelta, jossa oli hyvin tilaa kulkea. Otin tukevan otteen kärryistä, ja teeskentelin, etten huomannut tunkijaa, joka ei edes sanonut mitään. Naisella kesti noin kolme sekuntia tajuta, että oikotie ei aukene.

Olisittepa nähneet sen katseen, jonka nainen loi minuun ohi mennessään. Siis ohi siltä puolelta, jossa oli tilaa. Reittiä, jonka pituus oli noin kaksi askelta pidempi eikä edellyttänyt tunkemista ahtaista väleistä. Katseessa oli hämmästystä ja epäuskoa.

Minun mielestäni minä en käyttäytynyt huonosti. Jos nainen olisi jollakin tavalla sanallisesti ilmaissut, että haluaa tunkea itsensä hyllyn ja kärryjeni väliin, olisin hyvinkin saattanut siirtyä. Tosin täysien ostoskärryjen liikauttaminen suoraan sivulle, kun jonossa ei pahemmin ole tilaa liikkua eteen tai taakse muihin törmäämättä, on vähän vaivalloista, joten en kuitenkaan mene vannomaan. Mutta joka tapauksessa "Anteeksi, pääsisinkö tästä välistä?" tai jokin vastaava lausahdus olisi mielestäni ollut normaalia käytöstä. Tunkeminen mitään sanomatta on töykeää. Ja kyse todellakin oli aikuisesta ihmisestä, ei esimerkiksi murrosikäisestä, joka ihan periaatteesta vastustaa kaikkia keski-ikäisiä, tiellään seisovia täti-ihmisiä.

Miksikö ärsyynnyin asiasta? Eihän tämä mikään maata järisyttävä tapaus ollut, ei todellakaan, mutta jotenkin juuri sillä hetkellä se yhdistyi mielessäni joidenkin ihmisten harrastamaan poistieltäjakaikkiminulleheti-filosofiaan ja siitä seuraavaan käytöstapojen puutteeseen, ja ärsytys oli sitä luokkaa, että sitä piti oikein purkaa tänne kaiken kansan luettavaksi.

***
Jatkokertomus odottaa jatkoaan. Pohdiskelen mahdollisuuksia kahden, ehkä jopa kolmen vaihtoehtoisen juonenkäänteen välillä. Pitäisi valita sellainen, ettei kirjoita itseään umpikujaan.