maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pappa

Vanha mies makasi vuoteessaan dementiaosastolla, kuten oli maannut jo neljä vuotta, ei puhunut vierailijoille, itsekseen vain satunnaisesti höpisi jotakin, jota hoitajat kiireessään eivät yleensä sen kummemmin ehtineet kuunnella. Joku hoitajista oli kuitenkin antanut hänelle lempinimeksi Pappa, sillä vanhus oli varsin lempeän näköinen ja muistutti hoitajan omaa, jo ammoin kuollutta pappaa. Ja Pappana hänet tunnettiin hoitajien keskuudessa silloin, kun ei vieraita ollut kuulemassa.

- Huomenta, Pappa! Täällä olisi aamupalaa, kauravelliä on tarjolla tänään, tervehti hoitaja Pappaa huoneeseen tullessaan ja käänsi pöytälevyn sängyn päälle ja asetti sille puurolautasen.

Pappa ei vastannut, eikä hoitaja siitä yllättynyt. Hän otti lusikkaan velliä ja alkoi maanitella Pappaa avaamaan suunsa. Pappaa ei kiinnostanut syöminen. Hoitaja alkoi hyräillä laulua, jonka oli kuullut radiosta töihin tullessaan, sillä laulaminen yleensä sai Papan suun avautumaan niin, että sinne saattoi lykätä lusikallisen. Kappale oli mikälie Jori Malmstenin merimieslaulu, sillä tänään sattui olemaan Malmstenin satakymmenvuotispäivä ja se oli huomioitu aamun ohjelmassa. Hoitaja tapaili laulun sanoja ja alkoi laulaa vähän kovempaa, että Pappa kuulisi ja reagoisi toivotulla tavalla

- Niin puhaltaa tuuli ja joutsen senkun lentää, kuului yhtäkkiä Papan suusta. Hoitaja yllättyi niin, että herkesi laulamasta.
- Missä sitä niin tuulee ja joutsenet lentää?, hän kysäisi.
- Luovutan vahdin kapteeniluutnantille. Eikä saa sitten koskea purjeisiin ensimmäisen tunnin aikana, Pappa jatkoi.
- Seilaamassako se Pappa onkin?, ihmetteli hoitaja ääneen.
- Pidä kurssi kohti Azoreita ja vahdi kadettia, Pappa antoi lisäohjeita. - Kadetti navigoi. Hyvin näkyy tähdet tänä yönä, hyvin näkyy.
- Onko se Pappa ollut merimies?, kysyi siivooja, joka oli tullut huoneeseen hetki sitten.
- En minä tiedä, vastasi hoitaja, mutta aika vanhoilta ajoilta kuulostaa tuollaiset purjejutut.
- Fokkapurje lepattaa, Pappa kuulosti mietteliäältä. - Onkos tuuli kääntymässä?
- Mutta mitä se sanoi kadetista? Jos Pappa onkin ollut laivastossa, arveli siivooja.
- Minä en niistä asioista tiedä mitään, huokaisi hoitaja ja otti taas tukevamman otteen lusikasta.
- Katsos kun minun poikani, se joka on armeijassa laivastossa, on parhaillaan koulutuspurjehduksella, Atlantilla seilaavat, ja siellä on mukana kadetteja, selitti siivooja tärkeänä.
- Mahtaako kadetit löytää Azoreille? Tähtinavigointi pitää oppia, huomautti Pappa. - Jos mennään liikaa etelään, niin päädytään Afrikkaan.
- Ei tästä syöttämisestä tule nyt yhtään mitään, kun Pappa yhtäkkiä rupesi noin juttelemaan, hoitaja sanoi kelloaan vilkaisten. Muidenkin pitäisi saada vellinsä ja tässä menikin nyt paljon enemmän aikaa kuin yleensä.
- Sääli Pappaa on hiljentää, kun kerrankin jotain juttelee, arveli siivooja, jota Papan jutut olivat alkaneet kiinnostaa.
- Suu auki, Pappa, yritti hoitaja ja tällä kertaa lusikallinen velliä pääsikin perille.

Pappa tuntui taas rauhoittuneen ja velli väheni lautaselta. Hoitaja alkoi miettiä, paljonko Papalla mahtoi olla ikää. Hän ei ollut koskaan tullut tarkistaneeksi. Pappa oli vanha, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta kuinka vanha? Osastonhoitaja tuli huoneeseen, kun hoitaja lopetteli Papan syöttämistä, ja hoitaja mainitsi Papan jutelleen jotain purjehtimisesta. Osastonhoitaja muisteli kuulleensa Papan sukulaisilta, että tämä todellakin oli nuoruudessaan ollut laivastossa. Ennen sotia ja sota-aikana arvattavasti myös. Papan iäksi osastonhoitaja tiesi 106 vuotta.

- Taitaa olla aika ajaa Papan parta, osastonhoitaja arveli Pappaa katsellen.
- Partaa ei ajella ennen Azoreita, ilmoitti Pappa. - En minä kilpailua voita, mutta en kyllä viimeiseksikään jää.

***
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Timo Lammen antamaan aiheeseen "Pappa".

10 kommenttia:

  1. Koskettava tarina , kiitos !

    VastaaPoista
  2. Kuin suoraan elävästä elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voin kuvitella vaikken dementikkojen kanssa pahemmin olekaan ollut tekemisissä.

      Poista
  3. Mainio tarina. Sä kyllä hallittet ton fiktion kadehdittavan hyvin!
    Multa ei oo irronnu tekstii koht kahtee viikkoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joskus melkoista puristamista vaatii, että tekstiä syntyy ja vieläpä sellaista, jonka viitsii julkaista.

      Poista
  4. Jumaliste B! Nyt sitten alat paljastamaan vähän sitä kirjailijan taustaasi koska ei tuollaista tekstiä kukaan tavan tallaaja naputtele. Vai pitääkö se totuus tulla ravistelemaan irti *Laskee polttoainekuluja ja soittelee ympärimaakuntaa aikataulujen heittämisestä verukkeella että onhan kesää vielä jäljellä* ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tulla ravistelemaan tai vaikka piiskaamaan, mutta aiemmin annettu vastaus ei siitä muutu. Ja niin kuin Timolle tuossa totesin, ei näitä aina noin vain naputella, vaan luomiseen liittyy Huomattavaa Tuskaa. Juurikin sen kokemattomuuden takia.

      Poista
  5. Ihana tarina dementiaosaston papasta . Muistin omasta työelämästä heti meidän dementiaosaston merimiespappa ... hänen kanssa oli aivan ihana muistella, jutella merimiesjuttuja. Aivan tarkaan olet kirjoitanut aiheesta oletko joskus ollut tekemisissä dementoitunut ihmisen kanssa? Kiitos ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikeastaan paljonkaan ollut tekemisissä dementikkojen kanssa, mutta kirjoittaessa muistelin niitä vähiäkin kohtaamisia ja sitä, mitä olen kuullut tai lukenut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...