Ennen lomaa poikkesin kiireessä kirjakauppaan ostamaan lomalukemista, jotain kevyttä. Siellä oli sopivasti tarjous kolme pokkaria könttähintaa, ja siihenhän minä tietenkin tartuin ahneuksissani. Kolmanneksi kirjaksi - kun en mitään muutakaan löytänyt siihen hätään - haalin mukaan Kauko Röyhkän kirjan Miss Farkku-Suomi.
Kirjan päähenkilö ja kertoja on oululainen Välde, joka haaveilee Pikestä, luokan kauneimmasta tytöstä, ja kuuntelee uuden aallon musiikkia ja punkkia, kun muita vielä kiinnostavat Finnhits ja Hurriganes. Pike valitaan Miss Farkku-Suomeksi ja luisuu pois Välden ulottuvilta. Välde taas päätyy bändin laulajaksi ja lauluntekijäksi, jonka laulut herättävät huomiota. Siinä kirjan sisältö pelkistetysti.
Kauko Röyhkä on minulle kirjalijana aivan uusi tuttavuus, joten kirjan suhteen ei ollut minkäänlaisia odotuksia, ei puoleen eikä toiseen. Kirja osoittautui kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi, jonka ahmaisin, kun ne "paremmin valitut" opukset oli ensin nautittu.
Erityistä kirjassa oli oikeastaan se, että se toi mieleen joitakin muistoja lapsuudesta. Kirjan tapahtuma-ajasta, 1970-luvun loppupuoliskosta, minulla ei ole kovin selkeitä muistikuvia, tai oikeastaan sen ajan muistot muistot ovat lapsen muistoja, joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa teini-ikäisen Välden ja hänen kaveriensa elämään. Musiikkimakunikin tuohon aikaan oli jotain ihan muuta kuin mitä Välde kuuntelee.
Mieleen tulleet muistot olivatkin asioita, joita en ole muistanut tai ajatellut vuosikausiin. Yksi liittyy musiikkiin. 1970-luvun lopulla, hieman alle kouluikäisenä minulla oli pari vuotta vanhempi kaveri, naapurin poika, joka ilmeisesti isommuuttaan esille tuodakseen joskus alkoi kertoilla minulle Pelle Miljoonasta. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta pellestä, mutta muistan arvelleeni, että hänellä voisi olla jotain tekemistä Pelle Hermannin kanssa.
Ja sitten punkkarit. Vieläkö niitä muuten on? Silloin 1970-80-lukujen vaihteessa punkkareita oli, ja ne olivat muistaakseni jotenkin hiukan paheksuttavia. Punkkarit tunnisti ainakin hakaneuloista ja hiuksista. Muistan, että ala-asteella ei saanut olla hakaneuloja vaatteissa eikä käsiinkään saanut piirtää kuvia kuulakärkikynällä, ettei kukaan vaan luullut punkkariksi. Kiltit lapset eivät olleet punkkareita.
Hiukan minua vanhempi lukija, joka on ollut Välden ikäinen 1970-luvun lopulla, voi saada vielä enemmän nostalgiaa kirjasta.
Juutuubista sattui löytymään Kauko Röyhkän esittämänä Miss Farkku-Suomi, jossa taitaa olla Välden kirjoittamat sanat. ;-)
Minäkin olen juuri sen verran Väldeä nuorempi, että 70-luvun muistot ovat lapsen muistoja, kuten kirjoitit. Mutta kyllä teini-ikäisen muistot, vaikkakin sitten seuraavalta vuosikymmeneltä, ovat monessa yhtenevät.
VastaaPoistaMuistan hyvin ensikohtaamiseni tuon samaisen Pellen kanssa. Tai siis Pellen musiikin: saimme kotiini vinyylin, Rakkaudesta elämään, mutta en ollut siitä lainkaan kiinnostunut. Sitten joskus, löydettyäni Moottoritie on kuuma -älppärin perheessä jossa olin lapsia hoitamassa, kaivoin tuonkin hyllystä ja kuuntelin. Oli hivenen rauhallisempaa meinikiä kuin Moottoritiellä, josta edelleen pidän.
Ihanasti sait munkin muistot aktivoitua!
Kyllä kirja itse asiassa toi myös minulle mieleen nuoruusmuistoja, vaikka olenkin noin kymmenen vuotta Väldeä nuorempi. Jotkut asiat kuuluvat tiettyyn ikään, eivätkä ne muutu - ainakaan kovin dramaattisesti - vaikka siirrytään vuosikymmeneltä toiselle. Minulla on hyvin erilainen tausta kuin Väldellä eikä aivan samanlaisia kokemuksia löydy itseltä, mutta tunnistan kuitenkin monia asioita.
PoistaMinulta on jotenkin mennyt ohi 70-luvun musiikki siinä mielessä, että omat omaa muistia vanhemmat suosikit löytyvät ehkä enemmänkin 60-luvulta ja oma muisti alkaa 80-luvulta. Vanhempani taisivat olla sitä Finnhits-porukkaa, joten meillä ei soinut punk. ;) Sillä tavalla sen ajan musiikki on kuitenkin jäänyt mieleen, että tunnistan edelleen radiossa silloin soineita hittejä, kun niitä kuulen, mutten yleensä osaa nimetä esittäjää. Tämän kirjan luettuani luulen, että minun täytyy tehdä pieni tutkimusmatka juutuubiin. ;)
Me katsottiin juuri Miss Farkku-Suomi elokuvana, eikä se kyllä suuriakaan tunteita herättänyt (ei positiivisia jos ei kauhean negatiivisiakaan). Mutta jäin kyllä katsottuani miettimään, että se kirja voisi olla ihan jees. Vaikka siis itsekin kuulun juuri tähän samaan sukupolveen, jolle Pelle Hermanni oli ko. aikaan kovempi juttu kuin Pelle Miljoona.
VastaaPoistaKatsoin elokuvan trailerin ja vaikutelma oli, että elokuva saattaa olla melko siloiteltu versio kirjasta. Sen puolesta voin kyllä suositella luettavaksi. Minulle itselleni tuli mieleen lukea jokin muukin Kauko Röyhkän kirja.
PoistaPelle Hermanni -sukupolvi taitaa musiikillisesti olla Dingo-sukupolvea. ;) Kirjoittaakohan kukaan vielä nostalgisia romaaneja, jotka sijoittuvat 80-luvun loppuun tai 90-luvun alkuun? Siis Pelle Hermanni/Dingo -sukupolven tarinoita? En muista nähneeni tai kuulleeni, mutta olisi mielenkiintoista lukea, jos sellaisia on. Vai onko se aika vielä liian lähellä?
Minä luin joskus aikanaan Röyhkän Tien laidalla Waterloon ja muistaakseni pidin siitä silloin. En tosin tiedä miltä nyt tuntuisi...
PoistaRiina Katajavuorella on muistaakseni joku Hevikimmat -nuoruuden kuvaus, joka taisi olla 80-luvulta. Samoin uusi Anu Juvosen Lähiöoksennus oli noilta ajoilta. Mutta miksi ne on aina niin viinanhöyryisiä, sitä mä en tajua.
Itse olen viettänyt tyystin toisenlaisen nuoruuden, joten se tuntuu kovin vieraalta vaikka ajallisesti oikea olisikin. Tosin minä kylä väitän olleeni Yö-sukupolvea, mutta ehkä olenkin juuri sen ratkaisevat pari vuotta vanhempi ;-)
En minäkään sitä viinanhöyryisyyttä tunnista omasta nuoruudestani, vaikka opiskeluaikoina (90-luvun puolella) totta kai vietin opiskelijaelämää siinä kuin muutkin.
PoistaDingo oli minun kaveripiirissäni ehdoton ykkönen. Ehkä se pari vuotta sitten ratkaisi asian Dingon hyväksi. Minulla oli yksi kaveri, joka fanitti Yötä eikä Dingoa, mutta siinä taisi olla isona vaikuttimena se, että kaverini tunsi jonkun Yön jäsenistä. ;)