maanantai 5. marraskuuta 2012

Taas mennään

Miten voikin nukkua niin huonosti ja miksi tällaista tapahtuu useimmiten maanantain vastaisena yönä? Tuskin tällä mitään tekemistä on sen kanssa, että stressaan töihin menemistä, kun motivaatio on ilmeisesti lopullisesti kadonnut.

Aamu alkoi muuten tavallista rauhallisemmalla liikkeellelähdöllä, sillä lähistöllä oli sattunut liikenneonnettomuus ja liikenne seisoi kun jonkun peltilehmää hilattiin ylös ojasta. Siinä liikennevälineen kyydissä kaikessa rauhassa istuessani tuli mieleeni soittaa esimiehelle, että mitä ilmeisimmin saavun myöhässä sorvin ääreen. Aikaisemmin riitti, että tällaisessa tapauksessa lähetti tekstarin työkaverille, mutta nykyään vaatimuksena on henkilökohtainen puhelinsoitto työnjohdolle. Töihin päästyäni luin sähköpostista, että esimies perheineen sairaslomailee alkuviikon. No ilmankos kuulosti puhelimessa hiukan väsähtäneeltä. Mutta toisaalta, oma vikansa, jos alaiset häiritsevät aamuvarhaisella, kun kerran on itse tällaiset ilmoittautumisohjeet antanut. Hän nähkääs haluaa pitää kontrollin itsellään.

Huonosti nukuttu yö sai aikaan jo aamun työmatkalla alkaneen päänsäryn. En sitten tiedä oliko sen ansiota, ettei selkä vihoitellut tänään yhtään. Kroppaan ei kai mahdu kahta kipupistettä samanaikaisesti, vaan toinen ottaa ylivallan.

3 kommenttia:

  1. No höh, ei ole sinunkaan viikko sitten kovin hyvissä merkeissä alkanut. Toki sen mitä olen täällä blogistaniassa tänään lukenut, niin aika monella on ollut samanlaista, meikä mukaanlukien. Jouduin käymään terveyskeskuksessa piikitettävänä, kun nuo selän kivut kävivät sellaisiksi etten päässyt enää oikein liikkumaan. Toivon että loppuviikkosi menee mukavammissa merkeissä.

    VastaaPoista
  2. Mä nukun yleensä myös huonosti su-ma välisen yön ihan siksi, kun nukun viikonloppuna niin paljon.

    VastaaPoista
  3. I hate Monday! Voiko tässä oikeastaan enää muuta sanoa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...