torstai 15. marraskuuta 2012

EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!

Suunnittelin vaihtavani alaa, niin kuin varmaan monet tekevät. Ja nyt kyseessä olevalla alalla on työvoimapulaa, joten se on alanvaihtajan unelma. Koulutus on soveltuva - ei ihan täsmäkoulutus, mutta riittävän läheltä. Myös lähialueen työkokemusta löytyy. Ja kiinnostusta kehittyä edelleen. Mutta kun se ei riitä niille!!! Pitäisi olla suosittelija, joka osaa kertoa minun kyvyistäni ko. alalla. Eikä sellaista ole, kun en ole juuri tällä alalla työskennellyt aikaisemmin.

Nimitetään nykyistä paikkaa vaikka "nyrkkipajaksi" ja toivottavaa uutta paikkaa "kasvitarhaksi". Nyrkkipajalle riitti aikoinaan työnhakijan silmämääräinen syynäys, mutta kasvitarha haluaa jonkun kolmannen osapuolen kertovan, miten hoidan kasveja. Tulkoot minun puolestani vaikka katsomaan minun takapihaani, niin näkevät, kasvaako siellä mikään. Tai mikseivät teetä psykologista testiä, josta selviää, onko minulla alalle soveltuva mentaliteetti. Tai miten olisi koetyöpäivä tarhalla?

Ottavat nähtävästi mieluummin jonkun kouluttamattoman mutta "kivan", kuin koulutetun jolla ei ole "oikeanlaista" suosittelijaa. Ja silti valitetaan edelleen muodollisesti pätevän työvoiman puutetta. Helvetin nirppanokat!!!

3 kommenttia:

  1. Tämä on tänä päivänä niin yleistä. Eräässä muussa blogissa päivitettiin ja peräänkuulutettiin tätä samaa asiaa. Mikä on kun ei ammattitaitoiset ja työkokemusta omaavat työllisty, vaan palkataan nuoria ja kokemattomia. Kukahan mahtaa olla heidän puolesta puhuja? Isäukko jolla kenties hyviä suhteita kentälle vai mitä? Ei oikein kyllä meinaa mahtua kaaliin että nykypäivän koulutus olisi muka niin hyvää, että se korvaisi aiemmin hankitun koulutksen ja VUOSIEN työkokemuksen. Kiitän luojaa että olen itsellinen. Tsemppiä kuitenkin, en usko että joka mestassa on tuollainen meininki sillä kaiketi on niitä tahojakin jotka arvostavat ammattitaitoa ja kokemusta.

    VastaaPoista
  2. Varmin keino taitaisi tosiaan olla käyttää suhteita (jos sellaisia olisi) tai sitten edetä perinteisesti reittä pitkin. Tätä jälkimmäistä tapaa oletettavasti käyttäneisiin olen törmännyt eräässä aikaisemmassa työpaikassa, sillä ei niitä ihmisiä kyllä muunlaisten ansioiden takia oltu valittu. Minä valitettavasti haluan päteä osaamisella, en sillä kenet tunnen.

    Ja Polga voi kernaasti antaa numeronsa, niin jakelen sitä suositusten kyselijöille.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...