Esiteinillinen viikonloppu takana ja rupesin taas miettimään erinäisiä asioita, joihin huomioni kohdistui.
Oikeastaan koko probleemi kulminoitui leivän leikkaamiseen. Esiteinillä on tapana maleksia keittiöön aamulla siinä vaiheessa, kun nälkä yllättää. Tällä kertaa se tapahtui niin siinä vaiheessa, kun minä jo istuin aamupalalla ja mieskin harkitsi sellaista.
Osoitin esiteinille leipälaatikkoa ja jääkaappia ja sanoin, että itsepalvelu, ole hyvä. Esiteini ei ole meillä vieraana vaan katsotaan omaan väkeen kuuluvaksi - miehen kanssa tämä asia on juteltu selväksi jo muinoin - sekä tietää, mistä kaikki aamupalaan tarvittava löytyy. Muksu (kuudesluokkalainen) hipelöi tarveaineita pari minuuttia ja siirtyi sitten sohvalle. Mies ihmettelemään, että missä vika, eikö ole nälkä. Esiteini mutisi jotain, jonka voisi tulkita selitykseksi keskellä kämmentä olevasta peukalosta, minkä johdosta mies alkoi huutelemaan sieltä sohvalta minulle, että miksen anna ruokaa lapselle.
Esiteinin ongelma - isänsä mukaan - oli se, ettei hän osaa leikata leipää. En tiedä, mistä tämä täydellinen osaamattomuus nyt äkillisesti iski, koska todistettavasti esiteini on leikannut leipää meillä ollessaan jopa useita kertoja. Leipäveitsen käytössä motoriikka ja koordinaatio voisi minun nähdäkseni olla tuon ikäisellä hiukan parempi, mutta homma onnistuu. Pienellä lisäharjoittelulla voisi onnistua paremmin, mutta se, että aikuinen tekee aina asian lapsen puolesta, ei kai aja kenenkään etua. Ei siitäkään huolimatta, että esiteinin mielestä leivän leikkaaminen on tyhmää touhua.
Leivän leikkaamista ja muita vastaavia arkipäiväisiä asioita pitkällä aikavälillä havainnoituani olen tullut siihen tulokseen, että esiteini ei ilmeisesti saa tai joudu tekemään tällaisia pikkuhommia kotona äidin luona. En sitten tiedä, onko äidin mielestä leipäveitsi liian vaarallinen kapistus kuudesluokkalaisen käsiin annettavaksi vai eikö äidin kärsivällisyys riitä taidon opettamiseen. Tai sitten kyseessä on kirjaimellisesti kaikkensa lapsen eteen tekevä maailman paras äiti. *sarc* (Jos joku ei muuten ymmärtänyt.)
Sen verran tässä todettakoon esiteinin ja minun suhteesta, ennen kuin ryhdytään sormella osoittelemaan ikävää äitipuolta, että esiteini on mukava ja fiksu nuorimies, eikä mielestäni ole lapsen syy, jos ympärillä olevat aikuiset eivät ymmärrä elämän realiteetteja. Kuten nyt esimerkiksi sitä, että leivän leikkaaminen on taito, joka pitää opetella. Se ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta sinä päivänä, kun lapsukainen on kasvanut niin isoksi, että lähtee äidin helmoista maailmalle. Ja olisinhan minä auttanut leikkaamisessa, jos esiteini olisi pyytänyt. Mutta kun ei pyytänyt.
Tämä on luonnollisesti minun henkilökohtainen näkemykseni asiasta, ja me lapsettomathan olemme lastenkasvatuksen asiantuntijoita. Eikös se niin ollut? Jossain määrin olen kuitenkin päässyt näkemään myös muita saman ikäisiä lapsia, joita passataan vähemmän ja opetetaan tai annetaan kokeilla itse enemmän.
Ihan pienen gallupin voisin tähän loppuun heittää: Minkä ikäiselle lapselle antaisitte leipäveitsen harjoituskäyttöön? Enkä minkä ikäisen lapsen oletatte jo osaavan käyttää leipäveistä?
Eikös tuon lapsen äiti olekin, hmm, jännittävä tapaus? Tuli mieleen se pesäpallomaila(muistankohan nyt aivan väärin) ja mitä kaikkea olikaan. Että kenties asia on kielletty lapselta ja ristiriitaiset toimintamallit eri paikkojen välillä voi tehdä epävarmaksi toiminnoissa.
VastaaPoistaEi siinä kai mitään varsinaista ikää ole, mä oon luultavasti tosi varhain, siis kouluikäisenä mutta en muista tarkkaan aikaa, kuitenkin pikusta asti oon veistellyt ja vuollut että ei se leipä varmaan mahdoton tehtävä ollut.
Johan seiskaluokalla tulee kotitalousopetuskin koulussa, olisihan se jo hyvä hallita puukottaminen aiemmin ainakin perusjutut...
Ja joo-o, en voi tajuta (luultavasti niistä on 99% naisia) jotka passaavat penskansa kuin jossain täyshoitolassa, hyvä ettei sukkia pueta päälle isommillekin tapauksille. Lakanat vaihdetaan, huoneet siivotaan, vaatteet silitetään ja pestään isoiltakin jätkiltä ja tytöiltä. Missä vaiheessa sellaiset tenavat oppii tekemään asioita itse?
Muistat ihan oikein sen pesäpallomailan. ;)
PoistaMeillä ja äidin luona on aivan varmasti erilaiset säännöt ja toimintamallit, sitä en epäile yhtään. Toisaalta me yritämme antaa vähän enemmän vapauksia muutamissa sellaisissa asioissa, jotka äidin mielestä ovat hengenvaarallisia.
Minullakin on muistikuva omasta lapsuudestani, että olisin varsin varhaisessa vaiheessa saanut käsiini puukon, siis sellaisen, jolla veistellään puuta, eikä sitä otettu pois vaikka välillä veistelin sormeenikin. Jonkun valaistuneen nykyäidin mielestä tällainen varmaan kuuluu niihin asioihin, joiden ennen ei ymmärretty olevan haitallisia lapsen hyvinvoinnille.
Kyllä viisivuotias jo pärjää leivänkyrsän kanssa, jos ei ole tiukkaa tai kuivettunutta ruislimppua. Jos ei pärjää, niin repiköön palasia. Luonnon valintaa, jos ei pärjää... tumpeloimmankin 10-vuotiaan pitää osata käyttää leipäveistä. Hmmm... siksikö nykyään onkin näitä valmiiksi viipaloituja systeemeitä kaupassa? Minä ruoja vielä itse leivon leipiä ja sämpylöitä... ne leikkaa, joilla leikkaa kuinka se tehdään!
VastaaPoistaJa kyllä, maailmaan puskettuna on kaksi omaa ja puolen tusinaa täällä muuten opetettua ipanaa. Mitään ne eivät ala tekemään, jos äiti/isä/mummo/whoever passaavat loputtomiin. Ja kas siinäpä karhunpalvelus jälkikasvulle!
Osaapas tämä järkevästi puolisolle kertoa... hyppäätkö samaan suohon muiden kanssa tuottamaan jälleen yhtä uusavutonta, vai rakkaudellisesti vaadit jokaista tekemään osansa? Vapaamatkustajana kun tässä elämässä ei vain selviä. Taito selvitä arjen haasteista on lahja aikuisuuteen.
Niin, darwinismi ja silleen... Nykymaailma on pitkälti rakennettu niin, että luonnonvalintaa ei pääse tapahtumaan. Edes virheistä ei voi oppia, kun virheet estetään, mikä ei ole yksiselitteisen hyvä asia.
PoistaMinä pyrin kategorisesti kieltäytymään passaamasta nuortamiestä, joka pystyy ja kykenee itsekin. Mies eli esiteinin isä heiluu näissä asioissa kahden vaiheilla. Periaatteessa on samaa mieltä kanssani, mutta sitten välillä iskee hoivauskohtaus, ja perillisen pitäisi saada kaikki valmiina.
Teit just oikein. 6-vuotiaan, viimeestään. Likanpojalle annoin oikeen puukon kätee jo kun hän oli 3v.
VastaaPoistaKai se on kiinni myös siitä, miten aikuinen viitsii ja kykenee opastaa lasta. Eri ikäisetkin kai tarvitsevat erilaisia neuvoja.
PoistaTäälläkin yksi asiantuntija (siis ei omia lapsia). Tuntuu siltä, että poju on saanut valmiiksi leikatut ja päällystetyt voileivät suoraan sinne sohvalle kotonaan, siellä äidin luona.
VastaaPoistaKummilapsia kun on hoidellut, niin alle kouluikäisenä jo leipää leikkasivat. Itselläni oli oma puukko ja höylä sekä vasara isän kanssa touhutessani jo kolme vuotiaana. Höyläsin peukaloonikin, mutta tekevälle sattuu:-)
:D
PoistaSe voipi olla, että jo kaupassa valitaan valmiiksi viipaloitu leipä, niin säästytään kaikenlaiselta vaivalta senkin asian suhteen.
PoistaJoskus muuten kysäisin esiteiniltä jonkin 'miesten askareen' yhteydessä, auttaako hän isäpuoltaan siinä. Kuulemma ei, eli mahdollisesti siinä huushollissa lapsia ei vaan oteta mukaan arkipäivän askareisiin häiritsemään.
Hah haa... Täällä Keski- Euroopassa tuo on ihan arkipäivää. Mulla oli paljon työkavereita, joiden oli riennettävä viivana klo 13 töistä kotiin, koska 12- vuotias lapsi tarvitsi ruokaa. Eivätkä he olleet mitään poikkeuksia tai ylihuolehtivia äitejä.
VastaaPoistaSe vain on täällä tapana. Mutta ihan hyvin nuo nuoret näyttävät kuitenkin sitten jossain vaiheessa pääsevän omatoimiseen elämään kiinni. Ehkä sitten pakon edessä.
Alkuun jaksoin vielä pyöritellä silmiäni ja ihmetellä touhua, mutta sittemmin tuli huomattua, että asiat vain toimivat eri paikoissa (jopa eri perheissä) eri tavalla. Eikä siinä ole mitään pahaa.
Toinen haluaa ehkä viestiä välittämistä sillä, että passaa kaiken eteen ja toinen tarkoittaa ihan yhtälailla hyvää sillä, ettei tee sitä.
Ja please, älä ymmärrä tätä väärin tai kritiikkinä itseäsi kohtaan, mutta mielestäni aikuisen tulisi ottaa ne mättävät asiat puheeksi, eikä odottaa murkkuikäisen tajuamista. Se kahden eri perheen keskellä elävä murkkuikäinen joutuu jo olosuhteiden pakosta painottelemaan usean eri tahon keskellä. Asiaa ei ainakaan helpota se, että säännöistä ei puhuta. Aikuiselle se on varmaan käsittämätöntä, ettei toinen osaa leikata leipää tai tuo sitä ilmi. Murkkuikäinen näkee asiat ihan eri näkökulmasta.
Olen myös lapseton, mutta kyllä sitä aina jossain määrin voi kuvitella itsensä epävarman murkun asemaan. Eikä verrata siihen, mitä on itse ollut aikoinaan. Ajat muuttuvat ja elämä siinä samalla.
Eikös Keski-Euroopassa kotiäitinä oleminen tai naisten osa-aikatyö ole yleisempää kuin Suomessa. Haen siis sitä ajatusta, että äidin tehtävä sikäläisessä kulttuurissa (K-E on iso ja epäyhtenäinen alue, tiedän) nimenomaan on passata perhettä. Ja onhan täälläkin eroja perheiden välillä. Muutaman vuoden takaisilta opettaja-ajoiltani muistan hyvin, miten vaikkapa seiskaluokkalaisten välillä oli isoja eroja esim. omatoimisuudessa.
PoistaNäistä asioista on meillä keskusteltu, joten en/emme oleta esiteinin hoksaavan asioita ihan itsellään. Näen myös sen, että esiteini tasapainottelee lapsuuden ja murkkuiän välillä niin, että joissakin asioissa on hyvinkin lapsenomainen ja toisissa kyseenalaistaa sen, että miksei hänelle anneta jo paljon enemmän vapautta ja omaa päätösvaltaa. Tämä leivän leikkaaminen menee kuitenkin osittain siihen kategoriaan, että lasta on suojeltu vaikeilta asioilta ja pieniltäkin epäonnistumisilta niin, että hän ei ehkä osaa suhtautua siihen, että joutuu tekemään jotain, jota ei osaa kunnolla.
3-4 vuotiaina on meidän kakarat (hataran muistini mukaan) aloittaneet leivän leikkaamisen (lue: tuhoamisen, murentamisen) itsenäisesti mutta valvovan silmän alla. Väliin on mutusteltu vähän veristäkin leipää...
VastaaPoistaTämä on jonkun mielestä varmaan tosi kerettiläinen ajatus, mutta ne leipäveitsellä aikaansaadut haavat harvemmin ovat vakavia ja paranevat nopeasti. Eli ei se niin vaarallista ole...
PoistaIhan samaa mieltä teikäläisen kanssa! Kakaroita paapotaan nykyisin ihan liikaa ja tulokset ovat nähtävissä; kaikki mikä ei onnistu näppistä tai näyttöä hiplaamalla, jää tekemättä ja se on onnetonta se. Jos ei saa leivästä yhtä siivua irti niin kuolkoon perkele nälkään sillä Spartalainen meininki se olla pitää mikäli mielii tässä maailmassa pärjätä.
VastaaPoistaJust noin! :DDD
PoistaEsiteinin isä saattaisi pistää vastaan, jos ottaisin käyttöön spartalaisen politiikan. :P
PoistaOmasta kokemuksesta voisin sanoa, että lapselle on todellakin karhunpalvelus olla laittamatta se tekemään asioita. Leipäveistä käytin tosin jo ainakin 7-vuotiaana yksin kotona ollessani, kun leikkasin jäätelöä, mutta muutoin "naisten" kotityöt jäi tekemättä, ehkä siksi, että omalla äidilläni oli traumoja omasta lapsuudestaan, kun hänen äitinsä aina määräsi hirveän määrän hommia mitä piti olla koulun jälkeen tehtynä valmiiksi siihen mennessä kun vanhemmat tulivat töistä. Se on mielestäni myös kohtuutonta, sillä leikki ja koulu on lapsen työtä, eikä ole reilua, että lisäksi pitäisi joka päivä tehdä isoja kotitöitä 7-vuotiaana, tyyliin poimia 10 litraa marjoja tai pestä kaikki pyykit jne.
VastaaPoistaKoska ihmisellä on outo tapa vetää överiksi toiseen suuntaan, eikä löytää tasapainoa, äitini ei vaatinut minulta kotitöiden tekoa. No, ihan käsi minusta ei tullut, sillä isäni oli tehokas nakittamaan omia kotihommiaan minulle eli wc-pöntöt ja lavuaarit olen joutunut pesemään. Muutoin jouduin ehkä lähinnä imuroimaan oman huoneeni ja täyttämään tiskikoneen. Ruokaa olen saanut aina eteeni nälässä itse, se ei ole ollut ongelma. Mutta voin sanoa, että kyllä hävetti ihan hitosti, kun muutin mieheni kanssa yhteen ja mies joutui opettamaan minut käyttämään esim pyykinpesukonetta. Onneksi mies on joutunut aina tulemaa omillaan toimeen, niin ei ollut kaksi uusavutonta opettelemassa. Mutta omat ongelmansa suhteellemme aiheutti se, että minä en todellakaan ollut mikään kovin taloustaitoinen... Edelleenkin mulle on järkytys joutua jossain talkoissa keittiön puolelle, koska vaikka nykyään jotain osaan siellä tehdäkin, niin en ole kovin itsevarma. Sen sijaan olen opetellut monia ns. miesten hommia jo lapsuudessa, joten talkoissa kannan mieluummin kuormalavoja, hakkaan halkoja, maalaan seiniä ja vahaan vaikka auton ja tyhjennän sujuvasti likakaivon meidän suihkusta sillä aikaa, kun mies on kavereidensa kanssa oluella. Onhan näistäkin taidoista paljon hyötyä, mutta monelta ongelmalta, itseni nolaamiselta ja parisuhdekriisiltä olisin välttynyt jos olisin osannut jo nuorena tehdä tehdä keittiö ym kodinhoitohommia.
Olenkin päättänyt, että jos mulla on joskus lapsia, niin ne otan mukaan heti pari-kolmevuotiaana kotihommiin. Vaikka niistä lapsista ei ole siinä iässä vielä mitään apua ko. hommissa ja lähinnä ne hidastavat hommaa, niin tärkeintä on se, että ne oppivat tekemään kaikkia, aloittaa voi vaikka lusikoiden kantamisella paikasta A paikkaan B. Lapsia en halua rasittaa tolkuttomilla velvoitteilla, mutta niiden on opittava, että perhe on yhteinen yritys ja jokainen tekee oman osuutensa. Ja kun pienestä pitäen oppii tekemään, niin siitä tulee rutiini, eikä se tunnu raskaalta. Jos on tottunut olemaan tekemättä, niin jusupliut kuinka rankkaa se tekeminen sitten on. Joten leikin varjolla pienenä mukaan ja viimeistään tossa 12-vuotiaana pitäisi musta osata kaikki perushommat siis pyykin- ja astioiden pesu ja kuivatus, jonkunlainen ruoan valmistus jne. Ja mitä enemmän taitoja on, sitä paremmin elämässä pärjää ja lisäksi säästää rahaa, jos osaa jotain korjata ja nikkaroida itse eikä tarvitse kaikkia palveluita ostaa muualta.
Tulipa mieleen koulukaverini, joka noin 15-vuotiaana sattui lipsauttamaan, että äiti kuorii aina hänelle perunat. Siinä oli kaveriporukalle ilveilyn aihetta pitkäksi aikaa, eikä lipsauttaja osannut suhtautua ilveilyyn kovin huumorilla. Lapsen piloille passaaminen saattaa aiheuttaa myös sosiaalisia ongelmia...
PoistaMä vähän epäilen, että taustalla oli jotain muuta kuin leivänleikkuu. Ehkä hän vain halusi hetken olla lapsi? :)
VastaaPoistaMeillä pojat on saaneet jo ennen kouluikää opetella etsimään omat eväänsä, minä olen ns. laiska äiti :P
Varmaan osittain oli kyse siitäkin, mutta jo aiemmin havaittu asia on, että esiteini ei ole tottunut tekemään arkipäiväisiä asioita itse.
Poista