Ihastunut huokaus

Olenko maininnut, että saimme uuden naapurin talven aikana? Valitettavasti ei kuitenkaan heti tuohon seinän taakse Kiljusten perheen tilalle mutta samaan taloon kuitenkin.

Täytyy sanoa, että ainakin tähänastinen vaikutelma on oikein positiivinen, vaikka en ole vielä päässyt kunnolla tutustumaan tähän päälle nelikymppiseen naiseen ja hänen teinityttäreensä. En ole epäsosiaalinen eikä ilmeisesti naapurikaan, mutta koska sattuneesta syystä olen istunut aika tiiviisti neljän seinän sisällä nenä kirjassa, niin eipä ole edes vahingossa törmäilty kuin ihan pari kertaa.

Reipas ensivaikutelma syntyi, kun uusi naapuri kantoi tavaroita sisälle asuntoon. Isompien mööpelien kanssa oli pari apumiestä, mutta muuten homma näytti hoituvan ihan omin käsin ja vieläpä reipasta vauhtia ja hymyssä suin. Apuakaan ei kuulemma pienempien tavaroiden kanssa tarvittu, kun sitä tarjosimme.

Ja tänään suorastaan huokailin ihastuksesta, kun naapuri ryhtyi raivaamaan takapihan perällä olevaa viimevuotista heinikkoa. Ensin ruohonleikkurilla kaikki silpuksi ja sitten harava käteen. Myös teinitytär oli apuna heiluttamassa haravaa.

Se, miksi olen nyt niin positiivisesti otettu uuden naapurin toimista on, että asunnon edellinen asukas vaikutti olevan täysin uusavuton, jolta ei onnistunut lumenluonti eikä nurmikon leikkaaminen. Entinen asukas myös suurinpiirtein juoksi pakoon, kun näki naapurin lähestyvän. Tämä uusi on ainakin tähänastisen vaikutelman perusteella entisen vastakohta.

En minä nyt sentään vielä laskeskele saavani naapurista uutta bestistä, mutta onhan se rivitalossa asuessa mukavaa, kun naapuritkin tekevät osansa yleisen viihtyvyyden ja ympäristön siisteyden puolesta.