keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Puskissan perässä...

Puskissa paljasteli salaisuuksiaan, mistä sitten minullekin napsahti päähän älytön idea listata miessukupuolen edustajia, jotka saavat mielikuvituksen liikkeelle ja herpaantumattoman huomioni osakseen ilmaantuessaan valkokankaalle. Olen nähtävästi yllytyshullu tai vaihtoehtoisesti tänäänkin vain niin väsähtänyt, että järki on lakannut toimimasta ja menen vaistojen varassa.

Puskissa oli joskus listannut jopa likaisen tusinan, mutta minä tyydyn pienempään joukkoon. Tällä kertaa laatu ratkaisee, ei määrä, joten kolmen kärkeen kelpuutetaan vain ne, jotka tulevat mieleen sen kummempia pohtimatta.

Ykköstilasta kilpailevat... *rumpujen pärinää*

Daniel Craig
Viimeisimpiä Bond-leffoja voi lähestyä myös siitä näkökulmasta, että katselee Danielia. Tykkään kyllä Bondeista muutenkin - siis leffoista, en kaikista pääroolissa olleista - mutta vielä miellyttävämmäksi kokemuksen tekee tällainen silmänilo.

Colin Firth
Darcyn voisin ottaa meille päivähoitoon kiukuttelemaan, mutta Colin esiintyy edukseen myös monessa muussa roolissa. Kuvakaan ei ole välttämätön, sillä tämän miehen brittiaksentti vetoaa minuun jostakin syystä vallan mahdottomasti.

George Clooney
Paranee vanhetessaan, mutta jää kuitenkin kolmossijalle.

13 kommenttia:

  1. Jori-setä <3 Menis mulla varmaan ykköseksi. Tai en mä tiedä, kun on parempi olla ajattelematta niin levottomia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun rankinglistalla britit menee edelle. Ja kyllä joskus voi ihan hyvin ajatella levottomia ;-)

      Poista
    2. Ei kyllä uskalla, kun ei yhtään tiedä, mitä siitä sitten seuraa. Joutuu vaikka naimisiin tai jotain muuta yhtä kamalaa :D

      Poista
    3. Olisko se nyt niin kamalaa? :D

      Poista
  2. Mmmm... Colin... *kuolaa*
    Näistä kolmesta se olisi mun ehdoton ykkösvalintani. Jori oli joskus, mutta ei enää. Colin on ja pysyy. Voin katsella Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjaa loputtomasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun paljastuslinjalle lähdettiin, niin voin tunnustaa useammankin kerran etsineeni elokuvaa yhdellä kriteerillä: siinä pitää olla Colin <3

      Poista
  3. ja missä mun suosikkini BRuce... tämä Willis? Laitan hänet omani blogini piilon...heheh voin katsella Bussia lopputtomiin ... onneks tulee pian uusi elokuva Kova laki 5

    VastaaPoista
  4. Die Hard 5 - Vain kuolleen ruumiini yli. Täma on se uusi elokuva. Ensi-ilta on Yhdysvalloissa 14. helmikuuta. menen varmasti katsomaan. Mut EI Yhdysvaltoihiin vaan Hämeenlinnaan ..

    VastaaPoista
  5. Daniel.. voi kyllä :) Mä haluaisin niin hipelöidä sen korvia, ne on suloiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuo alahuuli. Huhhuh.

      Poista
    2. Satuolentomaisia piirteitä? ;) Mikä ettei tuota voisi hipelöidä vähän enemmänkin...

      Poista
    3. Jostain syystä tuollaiset puöreät korvat ovat minusta aivan liikuttavan suloiset, samanlaiset on mm. Danielin hyvällä ystävällä Jason Isaacsilla ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...