lauantai 2. helmikuuta 2013

Liekki

Liekki istui katonharjalla haaveilemassa. Hänellä oli tapana kiivetä jonnekin korkealle katselemaan maailman menoa. Sieltä näki hyvin, mitä maailmassa tapahtui. Asiat harvemmin menivät hänen mielensä mukaan, mutta hänellä oli kyllä vakaa käsitys siitä, mitä pitäisi maailmassa muuttaa. Harvemmin hän kenellekään ajatuksiaan kertoi, koska ihmiset eivät tuntuneet ymmärtävän asioita ollenkaan, hymähtivät vain hänelle. 

Jos Liekillä olisi valta, hän jaottelisi ihmiset sen mukaan, olivatko nämä samaa vai eri mieltä hänen kanssaan. Kannattajat ymmärtäisivät hänen viisautensa ja nostaisivat hänet valtaan. Hän olisi yksinvaltias, Liekki I, jonka sana olisi laki. Nekin, jotka nyt nauroivat hänelle, pelkäisivät häntä. Niin, demokratiastahan oli tietenkin luovuttava pikimmiten, sillä se ei toiminut ollenkaan. Mihin sitä edes tarvittiin, jos hallitsija oli viisas. 

Hän määräisi koulut opettamaan lapsille hänen ajatuksiaan, ja sukupolven kuluttua kaikki ymmärtäisivät hallitsijansa suurenmoisuuden. Sitä aikaa odottaessa vastaanhangoittelijat voitaisiin siirtää vähäarvoisempiin töihin, joissa he eivät pääsisi tekemään haittaa uudelle ihanneyhteiskunnalle. Oikeastaan heidät voitaisiin kerätä reservaatteihin, ja kunnolliset ihmiset eivät joutuisi kärsimään heistä lainkaan. 

Liekki hymyili itsekseen. Näin se pitäisi tehdä! Kun ihmiset huomaisivat, miten hyvin asiat olivat Liekki I:n vallan alla, he antaisivat hänelle liikanimiä. Elämän Liekki. Ikuinen Tuli. Älyn Väläys. Ja hän saisi hallita ikuisesti. Vallan symbolina olisi tietenkin tulenliekki, jota kannettaisiin hänen edellään, minne ikinä hän menisi. 

Hän toisi valon tähän pimeyteen, jossa ihmiset elivät. Liekin, joka valaisisi ikuisesti.

2 kommenttia:

  1. Haa, verhottua diktatuuria mikäli ymmärsin oikein. Ainakin Liekin johtamistyyli ja ideologia sopivat hyvin menneisiin ja vallalla oleviin ismeihin, kommunismi (P-Korea) ja vanha natsismi kolahtavat tuohon ajatusmalliin enemmän kuin hyvin. Hyvä teksti.

    VastaaPoista
  2. iPadilla postaaminen on liian hidasta. Ajatus katkeilee...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...