keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Katse eteenpäin

Kyllä broilerinkasvatus käy työstä, se täytyy sanoa. Tällä hetkellä on meneillään jonkinlainen hallinnollinen sesonkiaika, joka vaatii melkoisesti paperinpyörittelyä. Siis aivan kirjaimellisesti. Ihmettelen, miksei kukaan ole keksinyt siirtyä paperi-papereista sähköiseen hallintoon niiden asioiden kohdalla, jossa A4-saastetta suorastaan pyörii jaloissa. Ongelmana ei ole se, etteikö voisi. Kyllä aivan varmasti voisi, jos haluttaisiin.

Broilerit tuntuvat olevan tyytymättömiä ja jotkut jopa eksyksissä, suuntaa vaikka. Näitä yksilöitä sitten paimennetaan takaisin ruotuun ja rauhoitellaan, että kyllä se siitä, noki nyt vaan niitä siemeniä, joita eteesi kannetaan. Ruokintavastaaviakin voisi olla hyvä vähän ohjeistaa, mutten ole aivan varma, miten ystävällisiin vinkkeihin suhtaudutaan, jos ne tulevat minun taholtani. Minä kun kuitenkin työskentelen konttorin puolella.

Edelläkerrotusta huolimatta viihdyn töissä, ja voin ilokseni ilmoittaa, että projektille löytyi jatkoa niin, että melkeinpä voisi sanoa, ettei loppua näy. Mikäänhän ei ole ikuista, mutta nyt on turvattu voi leivän päälle hyväksi toviksi eteenpäin.

Mitä sitten minun luonteestani kertoo se, että mietin jo jatkoa, seuraavaa askelta johonkin suuntaan. Ja palautan mieleenne, mitä juuri pääsin sanomasta: viihdyn töissä. Siitä huolimatta pieni ääni takaraivossa kuiskuttelee, että urakehitys olisi tavoittelemisen arvoinen juttu. Käytännössä aivan liian pian ei pidä lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta. Se antaisi todennäköisesti epävakaan kuvan meikäläisestä - etten muka osaa pysyä aloillani. Kyllä minä osaan, mutten ehkä kuitenkaan moninaisia vuosia, jos mitään kehitystä ei tapahdu. Tylsistyn, nimittäin.

Kieltämättä seuraavaa porrasta tähyillessä pitää muistaa se, että sellaista tähyilee varmasti moni muukin. Eikä niitä portaita ilmaannu näköpiiriin jatkuvasti.

4 kommenttia:

  1. Ilmeisesti digitaaliseen aikaan siirtyminen maksaa liikaa kun vielä papereita pyörittävät. Mutta tietojärjstelmiin investointi varmasti kannattaisi jossain vaihessa. Liekö kasvattamo kovin pieni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että taustalla on lähinnä ajatus vanhoista hyvistä ajoista ja nykytekniikan petollisuudesta. Kasvattamo on melko suuri, joten digitalisointi lisäisi minun mielestäni tehokkuutta huomattavasti. Ei täällä tosin enää kaikkia asioita hoideta paperin voimin, tietojärjestelmiä on jo käytössä, mutta muutama paljon paperia vaativa prosessi on jostakin syystä pudonnut kehityksen kelkasta.

      Poista
  2. Hyvä se on aina välillä vaihtaa maisemaa, tai ainakin käydä vähän kauempana kattelemassa maisemia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastahan minä näihin maisemiin saavuin syksyllä. Sen puolesta on vielä hyvää aikaa, ennen kuin alkaa polttelemaan ja on "pakko" vaihtaa muualle. Mutta urakehitys on silti mielessä jo nyt, kun katselen, mitä mahdollisuuksia olisi tarjolla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...