tiistai 16. joulukuuta 2014

Mukamas kiire

Jotenkin kuvittelin, että olisi taas aikaa kirjoitella ahkerammin, mutta kuinkas tässä sitten kävikään... Kaikki aika kuluu johonkin niin, ettei mihinkään tunnu riittävän aikaa. Vapaa-ajantoiminta kärsii, ellei sille ole varattu aikaa oikein kalenterista, ja kotityötkin näköjään ovat vähän (hah!) rempallaan.


Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa tulla meille tekemään joulusiivouksen, niin sydämellisesti tervetuloa! Voin osoittaa, mistä siivousvälineet löytyvät ja vetäytyä sitten pois tieltä.


Mitä minä sitten oikeastaan teen? Ei aavistustakaan. Viime talvena, kun The Projekti oli vielä käynnissä - ja sitähän tehtiin nimenomaan vapaa-ajalla - luppoaikaa, siivousaikaa, yms. aikaa tuntui olevan paljon enemmän kuin nyt, kun minkäänlaisia pakollisia vapaa-ajanprojekteja ei ole käynnissä.


Ehkä minä sitten vaan olen laiska ja saamaton. Kun ei ole pakko, niin mitään ei tapahdu. Rakas aviomieheni ei ole yhtään parempi. Koska en ainakaan omasta mielestäni ole aina ollut tällainen, johtopäätökseksi tullee, että tapa on omaksuttu mieheltä.


Töissä sen sijaan tekemistä on ihan riittävästi, ja koska yritän tässä samalla pedata itselleni jatkopestiä, näytän työnantajalle vain ja ainoastaan parhaat puoleni. Tavoitteenahan on, että kun nykyinen broilerinkasvatusprojekti loppuu, työntaja huomaa, ettei tule toimeen ilman minua eikä voi päästää minua muualle.


Ehkä jatkuva töissä pingottaminen ja irtopisteiden keräily kaikissa sopivissa tilanteissa sitten johtaa siihen, että energiaa ei enää riitä vapaa-ajalle.


Mistä tulikin mieleeni, että voisin seuraavaksi siirtyä sohvalle tarkkailemaan ympäristöä horisontaalisesta asennosta.

8 kommenttia:

  1. Aika menee nykyään johonkin mustaan aukkoon, olen huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta aukko, se kuulostaa loogiselta selitykseltä. Aivan oikeasti.

      Poista
  2. Juuh, mä olen ollut tässä koko ajan kotona enkä silti saa mitään aikaiseksi. Että jos löydät jonkun joka haluaa teillä siivota, niin lähetä se sitten meille.
    Olen tässä pohtinut, että onkohan se jo suorastaan siunaus palata töihin vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus muinoin itsekin omaehtoisesti pidemmällä vapaalla olleena voin oman kokemukseni perusteella kertoa, että töihin palaaminen voi todellakin olla siunaus. Tosin ei sekään kaikkia ongelmia ratkaise. Töissä ollaan tälläkin hetkellä, mutta tilanne on silti yllä kuvattu,

      Poista
  3. Tänne saa myös joku tonttu tulla tekemään jouluhommia, mä en ehdi :) Tosiaankin tuntuu, että nykyään ei ehdi mitään muuta kuin töissä käydä. Työ todellakin häiritsee pahasti vapaa-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu meni jo, ja hengissä selvittiin, vaikka oli (ja on edelleen) keittiön kaapit siivoamatta ja sauna juuriharjalla pesemättä. Mitenkähän sitä voisi laistaa kokonaan työnteosta, mutta silti täyttää päivänsä jollakin pikkupuhteella, muullakin kuin kotitöillä, ja varmistaa mukavan toimeentulon...

      Poista
  4. Hyvää Joulua rakas B! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne jurttaan, ja nyt voikin jo toivottaa myös hyvää uutta vuotta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...