keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Keskisuuri ihme

Muistatte varmaan, kun kerroin kissan saamasta lääkityksestä. Pilleri aamuin illoin. Alkuhankaluuksien jälkeen homma alkoi sujua varsin mallikkaasti, ja koska pillerit menivät sinne, minne niiden pitikin eli kissan kurkusta alas, lääkkeen vaikutuskin oli toivotunlainen. Koska tarkoitus on, että aluksi lääkkeillä normalisoidaan kilpirauhasen toiminta ja sen jälkeen vain ylläpidetään saavutettua tilaa, eläinlääkäri antoi luvan vähentää pillerit yhteen päivässä. Hurraa!!

Aamupilleri, jolla nyt jatketaan, menee normaaliin tapaan ilman suurempia sirkusesityksiä. Iltapillerin ottoaikaan - ja sitähän ei nyt enää oteta - olen havainnut, että kissa maleksii keittiöön ja istahtaa odottamaan jotakin. Sitä pilleriäkö? Ilmeisesti. Vaikuttaa siltä, että kissan oppimiskyky on ylittänyt minun odotukseni, mikä tässä tapauksessa on aika erikoista, koska yleensä kissa oppii asioita, jotka sen itsensä mielestä ovat tarpeellisia. No, ehkä se sitten on kuunnellut minua, kun olen sille kerta toisensa jälkeen sanonut, että pilleri on hyväksi, pilleri parantaa oloa, pilleri pitää siksi ottaa.

Olen myös sanonut, että pillerin jälkeen saat namin. Voi siten olla, että se nami on se asia, joka on jäänyt hyötyä tavoittelevan kissan mieleen.

Toinen asia tietenkin on, että kissa näyttää myös tuntevan kellon, koska osaa ilmestyä paikalle oikeaan aikaan.

Varsinainen ihme kuitenkin tapahtui, kun päätin antaa samaiselle kissalle matolääkettä. Käytän lääkepastaa, jota on helppo truutata kissan suuhun. Arvatkaapas, mitä kissa teki, kun se näki ruiskun, jossa pasta on? Valpastui ja tuli luokseni, melkein avasi suunsakin valmiiksi. Eipä ole matolääkkeen antaminen tälle kissalle ikinä ollut näin helppoa!

Tämä pitää kyllä laskea vähintään keskisuureksi ihmeeksi.

12 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Näemmä sun kertomiset tuotti tulosta vaikkei taatusti aluksi siltä tuntunut. Tai lähinnä palkkio siitä. Miten vain, hieno juttu kissan elämänlaadunkin kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jo vuosia epäillyt, että tämä kissa ymmärtää puhetta paljon enemmän kuin antaa ymmärtää. :D Lääkkeen vaikutus on muuten ihan silmin nähtävissä, kun kissa selvästikin on vähemmän stressaantunut kuin ennen.

      Poista
  2. Tämä luo todellakin uskoa kissanomistajaan. :-)
    Kiitos. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minulla ja kissalla on sellaiset välit, että pillerin (pakko)syöttäminen ei näytä niitä horjuttaneen. :)

      Poista
  3. Entisen kissanomistajan taputus olalle ja toteamus: kyllä ne vaan tajuaa kaiken mitä niille sanoo! Toi matolääkejuttu on uskomaton - on ne niiiiin kummallisia (ja upeita) otuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä lisäksi ne osaavat lukea ajatuksia... Pitääköhän kokeilla antaa seuraava matokuuri tabletteina? ;)

      Poista
  4. Jee, hienoa, onneksi olkoon! :)

    Näin se homma meni mun koirankin kanssa, oppi ikäviin silmätippoihin, nykyään tulee odottaan niitä illalla ja sit vasta unille, kun on saanut tipat ja namin. Ja matolääkitys sujuu nykyään jo niin, että laitan matolääketabletit lattialle pelkästään ja se rouskuttelee ne siitä ja päälle saa namin.

    Eläimet tekee liki mitä vaan nannan eteen :) Onneks, lopulta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kissa osaa myös esittää valikoiman temppuja namin saadakseen. Osan niistä on selvästi tarkoitus ylittää ihmisen ärsytyskynnys mahdollisimman nopeasti. :P

      Poista
  5. Teillä tapahtui sama ihme kuin meillä!
    Minäkin huokailin syvään ja merkitsevästi kun eläinlääkäri kirjoitti sen seitsemättä pilleriä ja kapselia tuolle Peräkammarin Pojalle. Se kun on perinteisesti ollut sellainen "jahdataan puoli tuntia, ahdistetaan nurkkaan, ja väännetään leukoja auki puoli tuntia" -tyyppinen lääkittävä, niin en ollut kovin iloinen...
    Vaan kuinkas kävikään. Vanhemmiten yltiöahneeksi ryhtynyt koira nakkaa pillerit huiviin tuosta vaan makupalaan piilotettuna! Ennen se osasi sihdata pillerit pois ja imeskellä makupalan kitusiinsa, vaan nyt menee koko paketti. On siis sanomattakin selvää, että olen hyvin iloinen tapahtuneesta muutoksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan kanssa ei onnistu se, että ensin jahdataan. Se pitää yllättää, ja sitten pyrkiä tekemään hoitotoimenpide mahdollisimman nopeasti. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi homma muuttuu. Näin siis normitilanteessa. Nykytilanne on onneksi jotain ihan muuta.
      Ahneutta tosiaan kannattaa hyödyntää. ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...