keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Harhateillä?

Aivan täysin vetämätön olo. En jaksa mitään. En edes kauppaan ruokaostoksille, niin kauan kuin keittiön kaappien perukoilta löytyy jotakin syötäväksi kelpaavaa. Sairaslomailu passivoi, kun MITÄÄN ei tapahdu. Toisaalta olen tyytyväinen, ettei tarvitse vääntäytyä nyrkkipajalle käyttämään kallisarvoista aikaani sillä nimellisellä korvauksella, jota työnantaja kehtaa nimittää palkaksi.

Olen miettinyt, mitä tekisin tällä blogilla. Sairaslomailu ja muu vitutus on vienyt sen eri raiteille kuin alunperin suunnittelin. Onhan tämä toki varaventtiili, mutta entäpä jos en enää jaksa valittaa. Valittaminen tuntuu joskus tuovan asioiden todellisen tilan liian hyvin mieleen. Enemmänkin kaipaisin pakoa todellisuudesta jonnekin mahdollisimman kauas pois. Edes henkisesti, kun fyysinen pako taitaa olla olemassaolevilla realiteeteilla liian hankala toteuttaa.

(Siltä varalta, että siellä on ruudun toisella puolella joku kallonkutistaja tai yliherkkä sossutäti, niin ilmoitan täten, että olen edelleen järjissäni enkä IRL suunnittele siirtymistä mihinkään toiseen ulottuvuuteen.)

Mitä tehdä? Minne jatkaa tästä pisteestä? Haluaako joku antaa lukeman kompassiini?

10 kommenttia:

  1. Sinähän voit tehdä blogillasi ihan mitä haluat :) Minä aikoinaan kauan sitten aloitin bloggaamisen vain saadakseni jonnekin ylös edes yhden positiivisen ajatuksen päivässä, huomion arjesta ja se auttoi. En ollut masentunut siis, mutta mulla oli paha (myöhästynyt) 30:n kriisi.

    Minä käyn kyllä lukemassa, mitä sitten haluatkin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljänkympin kriisi saattaapi hyvinkin olla päällä, mutta en ole siihen näiltä muilta stressin aiheiltani ehtinyt paneutua viime aikoina. Pitäiskö sitten repäistä ja lähteä ihan uusille urille, niin kuin miehillä on tapana tehdä viidenkympin villityksessään. Miestä en tosin ole ajatellut vaihtaa. Se on ihan hyvä.

      Poista
    2. Niin.. erään ystäväni sanoin 'päästää irti se toinenkin käsi'. Helpottaa kummasti ;)

      Poista
  2. Olen omalta osaltani pohtinut vähän samaa, että mitäs sitten jos ei vitutakaan niin paljoa, että saisi postauksen aikaiseksi. Niinpä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen olen antanut itselleni luvan kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa. Useinmiten se kuitenkin on jotain narinaa, mutta on seassa muutakin. ;)
    Ja kuten edellinen kommentoija tokaisi, jokainen saa tehdä blogillaan mitä lystää. Minäkin käyn varmasti lukemassa, kirjoititpa mitä vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vituttaahan minua edelleen ja jopa enemmän kuin tätä blogia aloittaessa. Ongelma onkin siinä, että alkaa vituttaa jo niin paljon, etten enää jaksa piehtaroida siinä vitutuksessa.

      Poista
  3. No kirjoita sitten jostain muusta, kyllähän sitä ajatuksia on pää täynnä. Mun mielestä ei tekstin tarvitse olla niin syvältä luotaavaa eikä naama rutussa kirjoitettua, pääasia että saa nollattua ajatukset. Pysyn joukoissa vaikka tämä kommentti tulikin vähän helvetin myöhässä.

    VastaaPoista
  4. Tulin toivottamaan sinulle hyvää ja parempaa Uutta vuotta 2013!
    Oot ajatuksissani ja kovasti kaipailen kun ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Älä nyt hylkää sillä oot hieno tyyppi ja tekstejäsi on mukava käydä lukemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan vähitellen alkaa ryhdistäytyä ja kehitellä jotain uusia juttuja tännekin. Ehkäpä se haaste, jonka jotkut näyttävät ottaneen tammikuussa. Ihan alkuun ei enää ehdi, mutta katsotaan millä huomenna tuntuu.

      Juu, ja hyvää uutta vuotta sinne luostariinkin.

      Poista
  5. Aloitin luostarin seinäblogeihin tutustumisen täältä kun kerran lupasin. Heippahdus ja tervehdys! Kompassilukemaa en osaa antaa, kun annoin pois oman kompassin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti nyt on ollut vähän hiljaista täällä viime aikoina, mutta katsotaan jos uusi vuosi toisi uusia tuulia. Mennään sitten niiden mukaan, kompassista välittämättä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...