Yllättävä löydös

Googlasin itseni. Sanotaan, ettei pidä googlata itseään, jos ei halua tietää, mitä itsestä sanotaan. Mutta kun olen tehnyt sen joskus ennenkin, eikä mitään kovin kamalaa löytynyt, niin ajattelin ajankulukseni taas kokeilla pitkästä aikaa.

Ensin nykyinen nimi, siis se oikea. Muutama hassu työperäinen osuma ja ne tavanomaiset linkit Facebookiin ja LinkedIniin. Ei todellakaan mitään mielenkiintoista. Enkä ole yllättynyt osumien vähäisyydestä.

Sitten entinen nimi. Nyt tuli jo huomattavasti enemmän osumia, kun löytyi entinen elämä. Aika paljon työperäisiä ja jopa jokin opiskeluaikoihin liittyvä. En tiedä, miten jälkimmäinen on mahdollista, sillä opiskeluaikoina ei ollut internetiä. Tai siis oli, jonkinlainen, mutta eihän sitä silloin juuri kukaan käyttänyt. Lisäksi löytyi pari kuvaa, joissa ilmiselvästi olen minä. Näyttää siltä, että minulla on kuin onkin joskus ollut elämää ja mitä ilmeisimmin monipuolisempaa elämää kuin nykyään.

Ja lopuksi jokeri, Rouva B. Löytyi tämä blogi. Se siitä.

Itse asiassa löytyi toinenkin blogi, K-18 -merkinnällä varustettu. Tuota noin... Mitä tästä löydöksestä nyt sanoisi? Siltä varalta, jos joku uteliaisuuttaan sattuu googlaamaan meikäläisen ja löytää kyseisen hengentuotoksen, haluan korostaa, että se en todellakaan ole minä. Tämä toinen Rouva B näyttää seikkailleen blogistanissa muutama vuosi sitten. Siis kauan ennen kuin teidän tuntemanne B - c'est moi - oli olemassa edes ajatuksen tasolla.

Eihän tähän kaimaan liittyvillä osumilla tietenkään ole mitään tekemistä minun kanssani, mutta rupesi silti vähän nikotuttamaan. Kuka käyttää minun nimeäni?! Ai niin, se toinen taisi olla ensin... Mutta joka tapauksessa oli se vähän hämmentävää, sillä sen toisen B:n ajatukset eivät kulje ihan samaa rataa kuin meikäläisen. Näin havaitsin, kun löydöstäni tarkastelin.

Kaikkea sitä tulee vastaan, kun pitkin nettiä kuljeskelee. Huoh...

Pelastaja

Ulko-ovi avattiin ja suljettiin jälleen sisääntulijan perässä. Hanna kuuli keittiöön, miten muovikassin sisältö kilahti, kun tulija laski sen lattialle. Kengät lensivät nurkkaan ja askeleet jatkoivat matkaansa. Muovikassi kilahti uudelleen, tällä kertaa olohuoneessa.

- Isä, isä! Mä olen lentokone! Surrurrur! Lennätä mua!
- Ei isä nyt jaksa, isä on väsynyt. Mene äitis luo.
- Isä, katso kun mä lennän!
- Mene nyt penska siitä muualle, ennen kuin multa palaa hihat!

Hanna huokaisi ja kutsui Lauria, joka tallusteli keittiöön pettyneen näköisenä. Hän silitti pojan hiuksia ja katsoi kelloa. Ruoka alkoi olla valmista, ja ruuan jälkeen olisikin jo pian Laurin nukkumaanmenoaika. Hanna laittoi lautaset ja juomalasit pöytään, otti veitset ja haarukat laatikosta, maitotölkin jääkaapista. Hän nosti Laurin valmiiksi istumaan omalle tuolilleen ja meni sitten olohuoneen ovelle. Juha istui sohvalla, jalat sohvapöydällä, kaukosäädin toisessa ja olutpullo toisessa kädessä.

- Ruoka on valmista, sanoi Hanna.
- Mä syön täällä. Matsi alkaa juuri nyt, murahti Juha Hannaan katsomatta. - Tuotko mulle lautasen tänne. Ja korkinavaajan. Minne helvettiin sä olet sen taas siivonnut?
- Tulisit nyt syömään meidän kanssa keittiöön, pyysi Hanna toivoen mielessään, että ensimmäinen olutpullo korkattaisiin vasta ruuan jälkeen.
- Taasko sä alat nalkuttaa? On se helvetti, kun heti alkaa naputus, kun mä pääsen kotiin.
- En mä nalkuta. Mä vain kysyin, jos sä söisit mun ja Laurin kanssa.
- Vittu mä en jaksa sua! Mä oon painanut töitä koko viikon ja sä et tiedä, millainen stressi mulla on nyt päällä. Mun on pakko saada relata, ja sä et yhtään auta asiaa.

Juhasta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi pian, jos Hanna jatkaisi tuota jokaperjantaista valitusvirttä. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Pakko saada olutta ja äkkiä. Juha tunnusteli kädellään sohvatyynyjen väliä ja löysi korkinavaajan. Pullo sihahti, kun hän avasi sen ja heitti korkin pöydälle. Jo ensimmäinen kulaus pullosta tuntui rauhoittavan mutta ei vielä riittävästi. Hän joi lisää, kunnes pullo oli lähes tyhjä.

- Ei mulla ole edes nälkä, Juha sanoi vilkaisten Hannaa, joka seisoi edelleen ovella. - Syökää te Laurin kanssa kahdestaan.

Hanna kääntyi ja palasi keittiöön, jossa Lauri leikki haarukan kanssa kilistellen sillä lautasta. Hän otti perunoita kattilasta ja alkoi kuoria niitä itselleen ja lapselle.

Juha korkkasi uuden pullon ja nosti sen huulilleen. Mertaranta selosti peliä, ja Juha sääti äänen voimakkaammalle. Hän joi toisen pullollisen ja kolmannen ja neljännen. Keittiön äänet alkoivat vähitellen häipyä taustalle ja niiden sijaan Juha tunsi, kuinka hän alkoi kellua kuin pehmeässä pilvessä. Pilvi kuljetti hänet pois harmaasta arjesta ja stressistä kohti pelastusta, jossa ei ollut nalkuttavaa vaimoa ja kitisevää pikkulasta.

Hanna tuli katsomaan olohuoneen ovelle kylvetettyään Laurin ja pantuaan hänet nukkumaan. Juha makasi sohvalla kuorsaten, kaukosäädin edelleen toisessa kädessä. Pöydällä oli kokoelma tyhjiä pulloja. Hannan ei tarvinnut laskea niitä, silmämääräisesti arvioiden niitä oli riittävästi, jotta Juha ei tulisi häiritsemään häntä tai Lauria ennen aamua. Pelastava sammuminen. Hanna meni Laurin huoneeseen, jonne hän oli pedannut itselleen vuoteen patjalle Laurin sängyn viereen, ja lukitsi oven perässään. Varmuuden vuoksi.

Aktiivisunnuntai

Onneksi tänään paistoi aurinko, niin ei tarvinnut istua sisällä surffaamassa koko päivää. Totta kai sitäkin olen tehnyt. Mihin seepra raidoistaan pääsisi... Tänään olen kuitenkin ollut ahkera ja tehnyt vaikka mitä! *taputtaa itseään selkään*

Ensin tartuin härkää sarvista ja pesin ikkunat. Enhän minä sitä ollut suunnitellutkaan kuin vasta noin (ainakin) kuukauden ajan. Tylsää hommaa, mutta nyt se on tehty, ja ikkunoista näkee taas ulos. Kissojen tassun- ja nenänjälkiä oli siellä täällä, kun on ikkunoista seurattu ulkomaailman tapahtumia. Joskus ulkona on jotain niin jännää, että melkein mennään lasin läpi, mutta minä, vaivainen ihminen, en näe mitään, vaikka kuinka yrittäisin katsoa. 

Sitten siirryin takapihalle, istutin yhden puskan siirrettyäni ensin toisen kasvin puskan tieltä toiseen paikkaan. Kitkin ja kuopsuttelin. Siinä meni huomaamatta pari tuntia. 

Sitten siirryin sisätiloihin kokkaamaan. Tänään oli kevyen ruuan päivä, sillä en jaksanut alkaa vääntää mitään aikaavievää. Kun miehen mieltymyksiä ei tarvinnut huomioida, tarjolle ilmestyi salaattia ja paahdettua ruisleipää. Olen joskus napannut varhaiskaalisalaatin ohjeen jostakin blogista, ja se on niin hyvää, että melkein jäi kuva ottamatta syömisen kiireessä. 

Salaattiin tulee:

• yksi varhaiskaali
• purkillinen kermaviiliä
• n. 1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
• 1 rkl sinappia
• puolikkaan sitruunan mehu
• kovaksi keitetty kananmuna hienonnettuna

Varhaiskaali (vanha, tiivis kaalinpää ei käy) pilkotaan sopiviksi suikaleiksi. Kaikki muut ainekset sekoitetaan keskenään kastikkeeksi. Kaalisuikaleet ja kastike sekoitetaan yhteen. Helppoa ja nopeaa, ja sopii raikkaana hyvin vaikkapa grilliruuan lisäkkeeksi.

Kevyttä ateriaa tasapainottamaan tein vielä raparperipiirakan, josta piti oikein ottaa kuva todisteeksi, kun nykyään tulee leivottua mitään niin harvoin. Pidän leipomisesta, mutta jotenkin aika menee aina kaikkeen muuhun. Raparperit eivät edelleenkään ole omalta pihalta vaan kaupasta. Olen seurannut takapihan raparperin kasvua, ja kyllä siitä vielä tänä kesänä saadaan piirakka tai parikin vaikkei siitä kovin isoa pehkoa taida tulla. Istutin raparperin vasta viime vuonna, joten suurempi sato on toivottavasti odotettavissa tulevina kesinä. 

Katkolla

Kävin katkaisuttamassa tukkani. Ei se kovin pitkä ollut ennestäänkään, mutta lyhentämisen tarpeessa kesän kynnyksellä. Helteitä odotellessa... Sanoin miehelleni puhelimessa, että nyt on taas vähän lyhyempi tukka. Reaktio: Eiiii! No miksei muka olisi? En minä näitä kutreja pidennyttämään sinne kampaajalle mennyt. Eivätkä hiukset nytkään niin älyttömän lyhyet ole. Eivät täyttäisi edes sotilaallisia vaatimuksia - okei, naisten vaatimukset, mutta niitä ei lasketa. Runsas kymmenen vuotta sitten minulla oli oikeasti lyhyet hiukset, ensin käytännöllisyyssyistä ja sitten, koska tykästyin niihin ja ne olivat, no, käytännölliset.

Mikä siinä on, että joidenkin miesten mielestä naisella pitää olla pitkät hiukset? Onhan se tietenkin makuasia, mutta eikös minun oman makuni pitäisi ratkaista? Minun hiuksistanihan tässä on kyse. Suhteen alkuaikoina mies aneli minua kasvattamaan pitkät hiukset. En suostunut, koska a) ne ovat hankalat, b) hiukseni ovat sen laatuiset, että ne eivät näytä hyviltä pitkinä, c) pitkät hiukset eivät sovi minulle ja d) kaikesta edellämainitusta johtuen pitäisin niitä koko ajan tiukasti kiinni. Kun kitinä jatkui, annoin hiusten venähtää sen verran, että mies havaitsi esittämäni perustelut paikkansapitäviksi. Sittemmin olen "saanut" pitää lyhyet hiukseni, mutta onkohan se kitinä alkamassa taas? Toivottavasti ei.

Ajattelin kokeilla katkaista myös suklaansyöntiputken, joka on ollut päällä joulusta alkaen. Nyt olisi hyvä ajankohta, kun jäätelökausi on alkanut. Tulee liikaa makeaa, jos pitää syödä sekä suklaata että jäätelöä, ja jatkuvalla sokerinsyönnillä voi olla on hyvin todennäköisesti ei-toivottuja seurauksia. Siispä ostin kromitabletteja. Kromin pitäisi hillitä makeanhimoa, mutta katsotaan nyt, miten käy, kun minun kohdallani kyseessä on piintynyt tapa. Olen ollut suklaasyöppö aina, mutta viime kuukausina homma on mennyt lievästi sanottuna överiksi.

Joskus kaipaan aikaa armeijan jälkeen. Armeijassa ollessa kroppa tottui siihen, että liikutaan paljon ja syödään paljon, eikä vain ruokaa vaan myös - yllätys, yllätys - suklaata. Ilman säännöllistä suklaansyöntiä olisin varmasti kuihtunut olemattomiin sen vuoden aikana. Pari, kolme vuotta siviiliinpääsyn jälkeen sain edelleen syödä ihan mitä halusin ilman, että vaa'an lukemat muuttuivat. Sitten kroppa huomasi, etten enää kulutakaan niin paljon kuin ennen ja ryhtyi pikkuhiljaa varastoimaan ylimäärää.

Otin ensimmäisen kromitabletin ja heitin hetken päästä perään suklaajäätelöä. Ainakaan mitään välitöntä antabusreaktiota ei ollut havaittavissa. Ehkä kromia pitää syödä muutama päivä, ennen kuin himo laantuu. Toivottavasti laantuu, sillä en tiedä riittääkö mielenlujuuteni suklaasta irrottautumiseen muuten. 

Sormileikki

Kävin monta vuotta pianotunneilla kouluaikoina ja minulla on edelleen piano. Nykyään sitä kuitenkin tulee soitettua harmittavan vähän. On niin paljon kaikkea muuta tekemistä, ja toisaalta pitää ajatella myös sitä, että pianon kaltaisen akustisen soittimen ääni saattaa rivitalossa häiritä naapureita. Ja miestä, joka katselee telkkaria. Eihän se tietenkään mikään ehdoton este soittamiselle ole, mutta esimerkiksi kovin myöhään illalla ei pidä ehdoin tahdoin häiriköidä.

Aktiivisista pianistiajoista on parikymmentä vuotta, mutta muistan edelleen ulkoa aika monta kappaletta. Valitettavasti en soita enää yhtä hyvin kuin silloin joskus, sillä sormet kangistuvat, kun niitä ei käytä säännöllisesti. Soittaminen on sormileikkiä ja ulkomuistista soittaminen on sitä aivan erityisesti. Soittaessa muisti ei ole korvien välissä vaan sormenpäissä.

Sormet hakeutuvat vanhasta tottumuksesta oikeille koskettimille ilman, että kappaleen kulkua tarvitsee erityisemmin ajatella. Oikeastaan on jopa parempi, ettei ryhdy miettimään liian tarkasti, mitä on tulossa. Se sekoittaa sormien työskentelyn. Jotkut kappaleet, jotka olen aikoinani osannut erityisen hyvin, pystyn edelleen soittamaan silmät kiinni. Sormet tietävät, minne mennä. Nykyään ehkä hieman haparoiden joissakin kohdissa, jos aivan rehellisiä ollaan.

Entiselle tasolle pääseminen vaatisi pitkäjänteistä työskentelyä - sen jälkeen, kun piano olisi ensin viritetty ja kynnet leikattu lyhyiksi. Aluksi pitäisi kaivaa esille etydikirja - ei sitä vaikeinta kuitenkaan heti kättelyssä - ja alkaa taas totuttaa sormia leikkimään koskettimilla.

Suihkuverho

Päivän työlista... Katsotaanpa... Asunto F 101 ja pattereiden tarkistus. Asukkaat valittaneet, että on kylmä. No eihän se mukavaa ole, jos ei lämmitys toimi marraskuussa. Mennäänpä sitten sinne ensin. Mikäs talo se nyt olikaan näistä? Dee, Ee, Äffä, siinähän se, ja portaat ylös. Ei oikein ovikello kilahda kunnolla. Pitäisikö sitäkin katsoa? Jos sitten pois lähtiessä... Ei näy mitään liikettä. Eikun yleisavaimella sisään sitten vaan. No jopas on kenkäkokoelma siinä lattialla! Jaa, mutta tämä onkin soluasunto ja näyttäisi olevan naisväkeä asukkaat. On täällä tosiaan vähän viileän oloista. Siinähän onkin lämpömittari seinällä. Katsotaanpa... 17 astetta. No ei se kyllä ihan normia täytä. Kylmä on patteri, ei kierrä vesi lainkaan. Termostaatti kohdallaan, mutta mitenkäs tuo sulkuventtiili tuolla. No perhana, sehän on ihan jumissa. Kukas sen näin juntturaan on vääntänyt? Onko mahtanut koskaan olla aukikaan? Noin, nyt pitäisi patterin lämmetä. Katsotaanpas sitten huoneet. Ei ole ovi lukossa... Ai täällä nukutaan vielä? Huoltomies tässä vaan, terve. Juu, heräile ihan rauhassa. Katsotaanpas muut huoneet sillä aikaa, kun tyttö tuolla heräilee. Kopikopi! Ollaankos täällä kotona? Ja täällä onkin poika ja nukkuu vielä. Jaa, onkos tämä semmoinen sekasolu? Juu, huoltomies tässä vaan, patterit tulin tarkastamaan. Sinäkö täällä tyttöjen kanssa asustelet? Ai et? Jaa, että tyttöystävän asunto? No sillä lailla sitä on nuori mies päässyt oikein yökylään. Jaa, jaa... Semmoista se on nuoruus. Mutta koitas sinäkin heräillä, niin tulen hetken päästä takaisin. Ja kolmas huone, kopikopi! No täällä ei sentään ole ketään. Juu, ja sama vika patterissa, venttiili kiinni. No jo on tiukassa tämäkin, mutta aukeaahan se kun vääntää. Noin! Kylpyhuone sitten vielä. Herrajumala, älä nyt kilju noin kovaa! Saa vielä meikäläinen slaagin. Huoltomies tässä vaan, terve! Kun oli noista pattereista valitettu niin tulin nyt niitä säätämään. Täytyisi tänne kylpyhuoneeseenkin päästä hommiin, että oletkos pian valmis? Varo, varo tyttö nyt vähän sitä suihkuverhoa, ettet revi sitä alas. Ei ole tarkoitus, että sitä käytetään vaatteena. Se on kuule vuokranantajan omaisuutta. Jos revit, niin itse joudut hankkimaan uuden, kun minä tässä olen todistajana, että miten se oikein hajosi. Niin, niin... Aika vauhdilla sinä sinne verhon taakse kyllä hyppäsit. Ei näkynyt kuin vilahdus paljasta takapuolta. Vähän on kyllä läpinäkyvä tuo verhokin... Jos minä annan sinulle tästä pyyhkeen niin pääset pois sieltä suihkuverhon sisältä. Jaa että väärä pyyhe? No mikä näistä sitten on sinun? Sininen? Neiti on hyvä vaan, ei kestä kiittää. Minäpä tästä sitten katson tuota patteria, niin saat sinäkin suihkutella jatkossa vähän lämpimämmässä.

Nainen sanelee

Patteriston henkilökunnan liikuntapäivään oli kokoontunut lähinnä nuorempaa polvea. Päivän teemana oli itsepuolustus ja kontaktilajit, joihin löytyi omasta takaa osaavia kouluttajia. Vänrikki T oli nyrkkeilijä ja erityisen kiinnostunut myös Krav Magasta sekä painista. Hänen suuri haaveensa, jota hän ei millään tavalla salaillut, oli päästä jonain päivänä kokeilemaan lähitaistelutaitojaan käytännössä. Vänrikki S taas oli monipuolinen lähitaistelu- ja itsepuolustusekspertti, jota ei ollut poikamaisesta ja viimeisen päälle trimmatusta vartalostaan huolimatta mitään vaikeuksia tunnistaa naiseksi aina kunnossa olevan meikin ja nutturan ansiosta.

Päivä aloitettiin lämmittelyllä, salia päästä toiseen juosten paria palomiehenotteella kantaen niin, että kantaja ja kannettava vaihtuivat aina salin päähän tullessa. Sitten siirryttiin varsinaisiin teeman mukaisin  lajeihin, ja jossain vaiheessa päivää vuoronsa sai sotilaspaini.

Sotilaspaini muistuttaa enemmän sumopainia kuin kreikkalais-roomalaista tai vapaapainia. Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Painijat kamppailevat maahan piirretyn ympyrän sisällä. Pisteitä voi saada kahdella tavalla: saamalla vastustajan astumaan ympyrän ulkopuolelle tai nostamalla hänet ilmaan. Otetta ei saa ottaa vyötärön alapuolelta, ja vastustajaa saa ainoastaan nostaa tai työntää, ei heittää.

Ylikersantti B - rouva ylikersantti - oli kokeillut sotilaspainia varusmiesaikanaan useampaan kertaan, mutta aina miespuolisen vastustajan kanssa, jolloin mies oli sanellut tahdin. Vaikka pariksi valikoitui yleensä saman pituinen taistelija, miehet olivat poikkeuksetta B:tä rotevampia, joten pisteiden ottaminen vastustajaa nostamalla tai työntämällä ei onnistunut. Ainoa mahdollisuus oli ollut yrittää nopeita väistöliikkeitä, jotka mahdollisesti harhauttivat vastustajan ulos ympyrästä.

Vänrikki S ja ylikersantti B olivat saman kokoiset ja porukan ainoat naiset, joten he valikoituivat luonnollisesti painimaan keskenään. Kaksi paria kerrallaan otteli kaksi minuuttia ja muut seurasivat. Ottelut olivat rennon tuntuisia, ja katselijatkin kommentoivat otteita leppoisasti jutellen. Sitten tuli naisparin vuoro.

Rouvat vänrikki ja ylikersantti ottivat aluksi tuntumaa toisiinsa, koska eivät olleet ennen otelleet toisiaan vastaan. Ylikersantti otteli ensimmäistä kertaa naista, fyysisesti melko tasavertaista vastustajaa vastaan, ja huomasi kerrankin pystyvänsä jopa tekemään jotakin tulematta heti nostetuksi ilmaan. Tämä sai hänet kokeilemaan pisteiden tekemistä tosissaan. Vänrikki huomasi ylikersantin aikomukset eikä kilpailuhenkisenä ihmisenä missään tapauksessa aikonut antaa periksi.

- Hei, tulkaas katsomaan! Naiset painii ihan oikeasti, huomasi joku miehistä.

Painikehän ympärille kerääntyi saman tien yleisöä, jota tämä ottelu kiinnosti paljon enemmän kuin muut. Naiset sen sijaan keskittyivät toistensa vääntämiseen, ja tässä ottelussa tahdin saneli nainen. Tai oikeastaan kaksikin.