Kaukainen

Tämä on jatkokertomuksen osa 1.
***
- Etiäinen... Tarkoittaako se jotain kaukaista? Niin kuin vaikka jotain kangastuksen tapaista?

Lasse oli vähän ihmeissään. Tyttöystävän äkillinen paljastus oli tullut täysin yllättäen. Mitä tuollaisesta nyt oikein pitäisi ajatella? Hän oli aina pitänyt yliluonnollisia kykyjä täysin huuhaana, ja nyt Menna tuossa selitti, miten oli saanut etiäisen. Tai oikeastaan jo ties kuinka monta, sillä tämä kyky oli ilmennyt jo vuosia sitten. Mitä muuta Menna osasi? Lukea hänen ajatuksiaan? Sitä Lasse ei todellakaan halunnut. Tämä suhde oli sellaisessa vaiheessa, että Mennan ei tarvinnut tietää, mitä Lasse ajatteli silloin, kun hän ei tarkoituksella kertonut ajatuksiaan ääneen.

- Tavallaan se on kuin kangastus, Menna vastasi näyttäen mietteliäältä. - Tällä kertaa se oli jotenkin niin todellisen tuntuinen mutta silti vähän utuinen. Niin kuin se olisi tapahtunut jossain kaukana ja minä olisin seurannut sitä ulkopuolelta. Mutta eivät ne aina ole samanlaisia. Joskus ne ovat vain lyhyitä välähdyksiä, jotka katoavat, kun räpäytän silmiäni.

Lasse ei edelleenkään tiennyt, miten suhtautua asiaan, vaikka yritti kuumeisesti miettiä, oliko tässä mitään järkeä. Vai olisiko vain parempi nousta ja lähteä, sanoa, että on sopinut tapaamisen jonkun kanssa. Päästä mahdollisimman nopeasti eroon tilanteesta, joka tuntui kiusalliselta, kun siihen ei saanut mitään otetta. Mutta toisaalta Menna näytti tarvitsevan tukea, sillä etiäinen, niin kuin hän sitä nimitti, oli selvästikin saanut hänet pois tolaltaan.

- Viimeksi, kun minulla oli tällainen tunne, etiäinen toteutui eikä se ollut ollenkaan hyvä asia. Yleensä etiäisissä on vain jotain merkityksettömiä pikkujuttuja, mutta silloin viimeksi ja nyt tällä kertaa kyse on jostain isommasta. Jostain pahasta asiasta.

Menna vaikutti siltä, että asia todellakin vaivasi hänen mieltään. Niin paljon, että hänen oli pakko puhua asiasta, vaikka hän ei kuulemma yleensä näistä asioista kertonut kenellekään. Ei sen jälkeen, kun hänelle oli lapsena naurettu hänen oletettavasti vilkkaan mielikuvituksensa takia.

- Minä näin niin selvästi kaikki ne ambulanssit ja haistoin savun ja kuulin ihmisten huudot. Mutta minä en nähnyt, missä se tapahtui. Tai siis näin sen talon siinä tien varressa, mutta en minä sen perusteella osaa sanoa, mikä se paikka oli. Minusta tuntuu, että minun pitäisi tehdä jotain, yrittää estää sitä tapahtumasta, mutten tiedä miten.

- Niin... Hankalaa sitä varmaan olisi poliisille lähteä selittämään, pohti Lasse ääneen. - Oletko varma, että se tapahtuu todellisuudessa?

- Minusta tuntuu siltä, vastasi Menna. - Ei näistä aina tiedä, mutta tämä tuntui niin todelliselta, ja jos se sitten oikeasti tapahtuu...

Mennan lause katkesi kesken ja hän tuijotti huoneen nurkkaan. Lasse näki, miten hänen suunsa avautui ja pupillit suurenivat.

- Menna! Mitä tapahtuu? Herää! Herää!

Lasse ravisti Mennaa olkapäistä saadakseen hänet tokenemaan. Näytti siltä, kuin Menna näkisi jotain, mitä hän ei nähnyt.

Menna käänsi hitaasti katseensa kohti Lassea.

- Sinä olit siellä.
- Missä? Mitä sinä nyt oikein tarkoitat?
- Siellä, missä oli ambulansseja ja savua.

Lassea kylmäsi, kun hän tajusi, että Menna oli juuri saanut uuden etiäisen. Ilmeisesti samasta tapahtumasta kuin edellisen. Ja että sen mukaan hän joutuisi onnettomuuteen.

- Minähän olen lähdössä huomisaamuna Kuusamoon, Lasse sanoi epävarmasti. - En minä mihinkään onnettomuuteen...

Uudenvuodenlupaukset

Vuonna 2015

• Liikun enemmän. Syksyn mittaan liikkuminen on jäänyt retuperälle, kun töissäkäyminen on vienyt kaiken energian.
• Syön vähemmän suklaata ja sen sijaan vaikka enemmän hedelmiä. Ylimääräisestä energiansaannistasta voi ihan hyvin karsia.
• Pudotan painoa 3-5 kiloa. (Liittyy kahteen edelliseen kohtaan.) En ole ylipainoinen, mutta jos trendi on ylöspäin, asialle saattaisi olla hyvä tehdä jotain.
• Yritän organisoida työajan ulkopuolisen aikani hiukan paremmin enkä jätä asioita odottamaan tarkemmin määrittelemätöntä, ns. sopivaa hetkeä, joka ehkä koittaa joskus tulevaisuudessa. Jos vaikka saisi sitten jotain järkevääkin joskus tehtyä.
• Kiinnitän enemmän huomiota ulkonäkööni, erityisesti ihmisten ilmoille lähtiessä mutta myös kotona. 
• Olen sosiaalisempi vaikka ihan näön vuoksi siitäkin huolimatta, vaikka ympärillä olevien jutut eivät jaksaisi aina kiinnostaa. 
• Teen käsitöitä, askartelen, leivon yms. sen sijaan, että vain puhun siitä, miten pitäisi tehdä jotain. Tämän ei tarvitse olla päivittäistä, mutta jos edes viikoittain tartun toimeen ja nysvään jotain pientä, niin hyvä.
• Kirjoitan enemmän. En välttämättä kaikkea tähän blogiin, mutta jonnekin. Monipuolisesti ja uutta kokeillen.

Olisikohan tuossa riittävästi? Ainakin näin alkuun. Jos kaikki lupaukset on toteutettu kesään mennessä, teen uusia lupauksia loppuvuodella.

Että lycka till sitten vaan itselleni.

Mites te muut?

Mukamas kiire

Jotenkin kuvittelin, että olisi taas aikaa kirjoitella ahkerammin, mutta kuinkas tässä sitten kävikään... Kaikki aika kuluu johonkin niin, ettei mihinkään tunnu riittävän aikaa. Vapaa-ajantoiminta kärsii, ellei sille ole varattu aikaa oikein kalenterista, ja kotityötkin näköjään ovat vähän (hah!) rempallaan.


Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa tulla meille tekemään joulusiivouksen, niin sydämellisesti tervetuloa! Voin osoittaa, mistä siivousvälineet löytyvät ja vetäytyä sitten pois tieltä.


Mitä minä sitten oikeastaan teen? Ei aavistustakaan. Viime talvena, kun The Projekti oli vielä käynnissä - ja sitähän tehtiin nimenomaan vapaa-ajalla - luppoaikaa, siivousaikaa, yms. aikaa tuntui olevan paljon enemmän kuin nyt, kun minkäänlaisia pakollisia vapaa-ajanprojekteja ei ole käynnissä.


Ehkä minä sitten vaan olen laiska ja saamaton. Kun ei ole pakko, niin mitään ei tapahdu. Rakas aviomieheni ei ole yhtään parempi. Koska en ainakaan omasta mielestäni ole aina ollut tällainen, johtopäätökseksi tullee, että tapa on omaksuttu mieheltä.


Töissä sen sijaan tekemistä on ihan riittävästi, ja koska yritän tässä samalla pedata itselleni jatkopestiä, näytän työnantajalle vain ja ainoastaan parhaat puoleni. Tavoitteenahan on, että kun nykyinen broilerinkasvatusprojekti loppuu, työntaja huomaa, ettei tule toimeen ilman minua eikä voi päästää minua muualle.


Ehkä jatkuva töissä pingottaminen ja irtopisteiden keräily kaikissa sopivissa tilanteissa sitten johtaa siihen, että energiaa ei enää riitä vapaa-ajalle.


Mistä tulikin mieleeni, että voisin seuraavaksi siirtyä sohvalle tarkkailemaan ympäristöä horisontaalisesta asennosta.

Itsetehty lasiseinä

Meikäläisen työpaikalla, sillä uudella, on hyvä työilmapiiri. Ihmiset tulevat toimeen keskenään, eikä paskanpuhumista selän takana juurikaan esiinny. Lähinnä ihmetellään joskus broilerinkasvatusta, kun joillakin broilereilla on taipumus vaatia erityishuomiota.

Tässä nyt jo muutaman kuukauden ihmisiä ja toimintaa seuranneena, olen vähitellen huomannut myös, että onhan tuollakin joitakin, tosin harvoja, työntekijöitä, joiden toiminta ei kaikilta osin saa yleistä hyväksyntää.

Yksi valkkaa itselleen vain kivoja hommia eikä osallistu esimerkiksi silloin, kun pidetään koko porukalla talkoot kasvattamon puolella ja lapioidaan kanankakkaa. Kun talkoisiin kuuluu olennaisena osana myös se, että mietitään, miten kanankakan lapioimista ja muita vastaavia rutiineja voitaisiin kehittää ja tehostaa, luulisi se koskettavan kaikkia. Mutta kun ei. Yksi istuu suljetun oven takana tekemässä kivoja töitä ja hermostuu, jos joku pyytää mukaan talkoisiin. Muuten kyllä kyseessä on oikein mukava ja lupsakka ihminen.

Toinen keskittyy kokouksissa kännykkäänsä ja valitsee istumapaikan niin, että kännykän räplääminen häiriintyy mahdollisimman vähän, vaikka samassa huoneessa pidetään kokousta. Vaikutelma on, etteivät työpaikan yhteiset asiat voisi vähempää kiinnostaa. Sen vähän perusteella, mitä olen tämän ihmisen kanssa ollut tekemisissä, ihan mukava ihminen muuten.

Onkohan sillä jotain tekemistä tällaisen tavallaan epäsosiaalisuuden kanssa, että kumpikin mainituista on urallaan jo pitkälle ehtinyt? Eläke häämöttää muttei ole kuitenkaan aivan vielä nurkan takana. Päteviä ihmisiä, joita ei vaan kiinnosta. Kai. En minä tiedä, miksi. Mutta ihmettelen kuitenkin.

En minä itsekään mikään untuvikko ole, vaikkei työvuosia aivan yhtä paljon olekaan kuin näillä mainituilla. Silti en osaa kuvitella, että vetäytyisin omaan rauhaani tekemään vain ja ainoastaan omia, tarkkaan rajattuja töitäni. Siinähän alkaisi aivotoiminta taantua.

Täällä ollaan!

Mieleeni tuli yhtäkkiä, etten ole poikennut täällä aikoihin. Että olisi jo varmaan aika antaa jotain elonmerkkejä, ellen sitten pistä pillejä kokonaan pussiin. Mutta hengissä siis ollaan edelleen, jos joku asiaa on sattunut pohtimaan. Tai sitten pätee sanonta poissa silmistä, poissa mielestä.


Mutta joo... Broilerinkasvattamosta taisin mainita joskus muinoin, ja nyt sitten tosiaan olen niissä hommissa. Ollut jo jonkin aikaa. Vähän erilaista työtä kuin entisessä paikassa ja hyvä niin. Viihdyn. Katsotaan nyt sitten kauanko tässä paikassa lopulta olen, koska kyseessä on projekti, joka ehkä jatkuu määräajan jälkeen, ehkä ei. Ei näistä ikinä tiedä. Mutta on tässä nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi jotain järkevää tekemistä.


Broilereista ei tällä kertaa sen enempää, kun en tuolla varsinaisen kasvattamon puolella jatkuvasti käy niitä ihmettelemässä. Joskus joku tosin eksyy tänne konttorin puolelle, ja sitten ihmetellään, että mitähän se haluaa.


Jo perinteeksi muodostunut syysväsymys on taas valloillaan. Huomasin sen tässä eräänä päivänä, kun meinasin nukahtaa istualtani keskellä päivää. Väsy ei liity työhön vaan valon puutteeseen, mutta kieltämättä se, että nykyään hiukan aiempaa pidemmän työmatkan takia lähtemään liikenteeseen aikaisemmin ja tulen vastaavasti myös kotiin myöhemmin, vie myös tehoja pois.


Ei tässä nyt kuitenkaan ollut tarkoitus alkaa valittaa, koska asiat ovat tällä hetkellä ihan hyvin, ja minusta tuntuu, että tulevaisuudenkin osalta tilanne on parempi kuin aikoihin. Ikuinen optimisti. Ai minäkö? No, ehken ikuinen, mutta aina joskus.


Tätä kirjoittamistakin voisi alkaa taas viritellä, kun viime aikoina on tuntunut, että jotain puuttuu. Jos vaikka saisi vähän ryhtiä arkipäiväänkin niin, etten työpäivän jälkeen vain jämähtäisi sohvalle odottamaan nukkumaanmenoaikaa.


Plaa, plaa, plaa... Olipa taas painavaa asiaa sanottavana.

Ei jaksa...

Tämä ns. loma alkaa jo vähitellen tympiä. Sen lisäksi, että on liian kuumaa, ympärillä olevat ihmiset käyvät hermoille ja tekemisen puute hajottaa. Joo, ei lähdetty tänä kesänä ulkomaille, eikä harrasteta edes kotimaanmatkailua paria päiväreissua enempää. Jonkin aikaa tällaista kestää, mutta sitten kuin rentoutumisen huippu on saavutettu, alkaa alamäki ja v-käyrä ryhtyy pikkuhiljaa nousemaan. Joinakin päivinä sen alhaalla pitämisessä on täysi työ.

Esiteinin seurasta on saatu nauttia tällä hetkellä jo ikuisuudelta tuntuvan ajan ja vielä on aikaa edessäkin. Mukula yrittää passuuttaa meitä aikuisia parhaansa mukaan ja muutenkin venyttää talon sääntöjä. Ilmeisesti ongelman ydin on, että kun kotonaan on tietyissä asioissa tiukemmat säännöt kuin meillä, meidän mukamas rennompi ilmapiiri luo illuusion, että mitään sääntöjä ei ole. Ja sitten esiteinin meno on välillä sen mukaista. Vauhti sata, äly nolla.

Siipalla on ilmiselviä vaikeuksia sanoa perilliselleen vastaan niin usein kuin olisi tarve, ja minä en oikein jaksaisi pitää jöötä molemmille.

Viikon kohokohta on ollut, kun joku sulki illalla oven, jonka takana on kissojen hiekkalaatikko. Jompi kumpi maukuista ei jaksanut pidätellä koko yötä, minkä tuloksena aamulla herättiin tuoreen kissanp****n aromiin. Meidän huushollissa on vain harvoja ehdottomia sääntöjä, mutta yksi niistä on, että kissojen ja hiekkalaatikon välillä olevaa ovea ei suljeta. Ikinä. Tästä asiasta on keskusteltu muutamaankin otteeseen hyvin vakavaan sävyyn, mutta silti asia ei mene perille.

Kesäflunssa onneksi oli ja meni jo, sillä jos se kruunaisi tämänhetkisen tilanteen, v-käyrä olisi mennyt katosta läpi jo monta kertaa.

Kaikesta huolimatta tunnelin päässä näkyy valoa. Keskustelut työmarkkinoiden kanssa ovat tuottaneet tulosta ja broilerinkasvattamo kutsuu elokuussa. Sen johdosta arvelisin, että lataamolle ei kaikesta huolimatta tarvitse lähteä.

Tilannekatsaus

Pillerinsyöjäkissa pudottelee karvojaan joka paikkaan. Niistä tulee pölynimurin pussi täyteen alta aikayksikön. Miten keskikokoisesta kissasta voikin lähteä noin paljon karvaa? Siippa jo arveli, että kohta meillä on kalju kissa.

Ilmeisesti ilmiö kuuluu taudinkuvaan, koska lähellekään vastaavaa karvanlähtöä ei ole ikinä koettu kesäaikaan. Tai mihinkään muuhunkaan vuodenaikaan, jos oikein ajatellaan. Muuten kissa vaikuttaa aivan normaalilta, mutta kaipa tästä pitää mainita eläinlääkärille, kun pikapuoliin mennään tarkistuttamaan tilanne muutenkin.

Minä poden jo lähes perinteeksi muodostunutta kesäflunssaa. Ei siitä sen enempää.

Yhden broilerikasvattamon kanssa on keskustelut käynnissä. Sieltä saattaa hyvinkin poikia kuoriutua jotakin tekemistä, kun loma-aika on ohi ja broilerinkasvatustoiminta taas vilkastuu. Tästä aiheesta toivon mukaan lisää juttua lähitulevaisuudessa.

Kesä passivoi. Menen syömään jäätelöä.