Ajan hammas

Miten nyt sattuikin tästä aiheesta ensimmäisenä tulemaan mieleen ikääntyvä ihminen eikä jokin museoesine. Onhan ikääntyminen ja jonkinasteinen rupsahtaminen aivan luonnollista, mutta valitettavasti joidenkin kohdalla sitä näyttää tapahtuvan enemmänkin kuin olisi tarpeellista. No, tietenkin se, onko ihminen itse itseensä ja ulkonäköönsä tyytyväinen, on olennaisinta, ja tietenkin geeneilläkin on vaikutuksensa.

Perimäänsä on vaikea muuttaa, vaikka joillakin on vakavaa yritystä siihen suuntaan. Hyvänä esimerkkinä olkoon jo edesmennyt Michael Jackson, joka nuoruusvuosistaan teki melkoisen fyysisen muodonmuutoksen.

Oikeasti järkytyn nykyään lähes joka kerta, kun ruutuun pamahtaa Val Kilmer nykyisessä olomuodossaan. Mitä ihmettä on tapahtunut Icemanille? Onhan niistä päivistä kulunut aikaa, mutta aika pahasti on ajan hammas puraissut Valia, ja taitaa mies olla edesauttanut kehitystä itsekin.

Naisten ryppyjä ja läskejä aina katsellaan sillä silmällä, että eikö tuokaan kykene huolehtimaan itsestään. Miehet sen sijaan saavat vanheta rauhassa, kunhan eivät ihan övereitä vedä. Mikä logiikka tässä on? Aika harva naispuolinen filmitähti - siis niistä, jotka ovat loistaneet kauneudellaan - on julkisesti sanonut, ettei aio turvautua kirurgin veitseen. Emma Thompson on näin tehnyt, mutta oletettavasti hän huolehtii itsestään muuten, koska ulkonäkö kuitenkin on näyttelijän työväline.

Jottei heitellä kiviä vain muiden suuntaan, niin tunnustan, että kyllä minäkin olen jo jonkin aikaa sitten alkanut tarkastella naamaani sillä silmällä, että paljonko niitä ryppyjä on, ja muutenkin, että mistä roikkuu ja kuinka pahasti. Olisi ihan kiva palata runsaan kymmenen vuoden takaisiin mittoihin, jolloin olin armeijan jäljiltä timmimmässä kunnossa kuin koskaan ennen tai jälkeen ja mikä tahansa vaate näytti hyvältä päällä. Mutta eipä se taida olla realistista nykyisellä elämäntyylillä. Ja toisaalta en myöskään ole (onneksi) niin ulkonäkökeskeinen, että menettäisin mielenrauhani nykytilanteesta. Ihan hyvähän se on ikä huomioonottaen.

Rouskis, sanoo ajan hammas.

Lukko

Viikonloppu alkaa olla takana ja hyvä niin. Nämä lapselliset viikonloput ovat joskus aika rasittavia, kun suurimman osan ajasta muuten on tottunut olemaan aikuisten kesken.

Tänä aamuna, siis sunnuntaina, havahduin hiukan ennen kahdeksaa ja lähdin siinä aikani kuluksi käymään vessassa. Matkalla sinne havaitsin, että bonuslapsi oli jo hereillä ja istui keittiössä pelaamassa jotain nettipeliä. Älkää kysykö mitä. Minä olen niistä ihan pihalla, mutta tätä pelataan kaverien kanssa kuulokkeet korvilla. Joku muukin oli siis yhtä aamuvirkku kuin bonuslapsi.

Takaisin sänkyyn könytessäni ihmettelin miehelle, että montako tuntia perillisensä on jo mahtanut olla hereillä. Mies ei reagoinut sillä hetkellä mitenkään, mutta nähtävästi korvaan tulleet ääniaallot olivat kuitenkin muuntuneet impulsseiksi, jotka olivat sitten pikkuhiljaa madelleet kuulohermoa eteenpäin kunnes ne noin vartin päästä saavuttivat miehen tajunnan. Silloin mies heräsi ja lähti saman tien komentamaan jäkikasvuaan lopettamaan pelaamisen. Siellä kuului käytävän keskustelua peliriippuvuudesta ja muusta mukavasta. Keskustelua tehokkaampi keino voisi kyllä olla pistää kaikenlaiset pelivälineet lukkojen taakse.

Illalla miehelle iski rauhattomuuden puuska. Olisi kuulemma pitänyt lähteä jonnekin tekemään jotakin. Tarkempaa tietoa en onnistunut nyhtämään. Minua taas ei voisi sunnuntai-iltana seitsemän jälkeen vähempää kiinnostaa lähteä 'jonnekin' tekemään 'jotakin'. Tällainen perustylsä, keski-ikäinen rouvashenkilö kun olen. Teki mieli laittaa ulko-ovi takalukkoon ja piilottaa avain, mutta mies onneksi uskoi, kun ilmoitin aikovani valittaa taukoamatta, jos minut väkisin raahataan 'jonnekin' tekemään 'jotakin'.

Nyt sitten istutaan kotona telkkarin äärellä, ja mietiskelen, mistä tähän hätään saisi jääkaapin oveen lukon, jotta se ei tyhjene aamuun mennessä.

Kyllä olisi lukoille tarvetta tässä huushollissa.

Varkain

Aino istui junassa, joka oli juuri lähtenyt Tampereelta kohti Helsinkiä. Vanerisen matkalaukun hän oli nostanut hyllylle, mutta kori, jossa olivat äidin mukaan antamat tuliaiset, oli istuimen alla jalkojen takana. Eihän näinä aikoina ilman tuliaisia kehdannut mennä moneksi päiväksi kyläilemään kaupunkiin, ei varsinkaan tällainen maatalon tytär. Kyllä Helsingissäkin tiedettiin, että maalla olivat asiat monella tapaa paremmin, kun oli eläimiä omasta takaa. Kaupunkilaiset saivat vain haaveilla niistä herkuista, joita maatalojen puoreissa oli, elleivät sitten turvautuneet mustaan pörssiin.

Mutta ne äidin tuliaiset vähän epäilyttivät Ainoa. Mitä jos sotapoliisit alkaisivat tarkastaa junamatkustajien kapsäkkejä ja nyssyköitä ja löytäisivät lampaanviulun hänen koristaan? Siitä tuskin seuraisi mitään hyvää, sillä varmasti hänen epäiltäisiin vievän sitä myytäväksi. Siinähän oli näin säännöstelyn aikana ties kuinka monen ihmisen kuukausiannos, ja mustassa pörssissä siitä saisi isot rahat. Aino työnsi vaivihkaa jalallaan koria pidemmälle penkin alle.

Junamatka Vammalasta Tampereelle oli sujunut ilman ongelmia, mutta vielä oli monta tuntia piinaa edessä. Olihan lampaanviulu pakattu moninkertaiseen sanomalehtipaperiin ja korissa sen päällä oli vielä muitakin tuliaisia ja pyyheliina peittämässä kaikkea. Ei se päällepäin näyttänyt epäilyttävältä. Vai näyttikö? Entä jos sotapoliiseilla olisi koira mukanaan ja se haistaisi lihan?

Junanvaunun ovi aukesi. Sieltä ne nyt tulivat, kaksi sotapoliisia, ja näyttivät tarkastavan kaikkien henkilöpaperit. Koiraa ei sentään ollut. Aino kaivoi paperinsa valmiiksi esille, ettei sotapoliisien tarvinnut hänen kohdallaan seisoskella yhtään pidempään kuin tarpeellista.

- Henkilöpaperit.
- Tässähän ne, Aino yritti hymyillä sotapoliisille, joka silmäili häntä päästä varpaisiin.
- Minne neiti on matkalla? kysyi sotapoliisi.
- Helsinkiin minä, ystävättären luokse.
- Jaaha, jaaha... Varokaapa desantteja. Niitähän mekin tässä etsimme, mutta ei taida neiti kuulua siihen porukkaan.

Mies katseli Ainoa jo hyväntahtoisemmin ja ojensi paperit takaisin. Ainon teki mieli huokaista helpotuksesta, mutta parempi oli vielä pidätellä, kunnes molemmat sotapoliisit olisivat menneet ohi. Tai mistä sitä tiesi, kuinka monta kertaa ne kulkisivat junan läpi ennen kuin päästiin perille.

Loppumatka sujui kuitenkin ilman lisätarkastuksia, ja perillä Helsingissä Aino huomasi heti Marjatan, joka oli tullut laiturin päähän häntä vastaan. Ystävättärien jälleennäkeminen oli sydämellinen. Eiväthän he olleet tavanneet sitten viime kesän, jolloin he olivat tutustuneet rintamalla ollessaan samassa paikassa lottakomennuksella. Kuitenkin vasta saavuttuaan Marjatan kotiin ja ojennettuaan tuliaiskorin tämän äidille Aino uskalsi rentoutua.

- Hyvänen aika, mitä täällä onkaan! ihmetteli rouva ääneen avatessaan kääröjä. - Onko tämä oikein lammasta? Nythän me saimmekin oikeaa pääsiäisruokaa!

Tänään opin

Tuntuu siltä, etten ole pitkään aikaan oppinut yhtään mitään. Olen ehkä tehnyt havaintoja erilaisista asioista, mutta lasketaanko se oppimiseksi? Mielestäni ei, jos havainnot ovat hetken kuluttua unohtuneet eivätkä ne johda ajattelun tai tekojen muuttumiseen.

Jotkut tänään tehdyt havainnot ovat kyllä vahvistaneet aiempia käsityksiäni esimerkiksi eräistä ihmisistä.

Viikkopalaverissa työpaikalla tulin ilmaisseeksi tietäväni eräästä asiasta, josta minun ei oletettu tietävän. Kerroin tietoni ääneen, kun joku asioista kyseli, eivätkä pomon vastaukset tyydyttäneet kyselijää. Mitä sitten tapahtui? No, pomo joutui myöntämään, että asia saattaakin olla niin kuin sanoin. Ja kun alkuun oltiin päästy ja lisää kysymyksiä ilmaantui, pomo joutui vastaamaan niihin ja kertomaan asioita, joita hän ei ollut ajatellut kertoa alaisilleen ollenkaan. Mukamas salaisuuksia, mutta häneltä unohtui, että niistä ovat tietoisia monet muutkin, jotka eivät näe estettä niistä puhumiselle. Käsitykseni siitä, että pomo ei tykkää, kun menettää kontrollin tietojen jakamisen suhteen, vahvistui.

Miehen kanssa juttelimme (emme riidelleet, huom.) illalla asiasta, josta meillä on erilaiset näkemykset. Mies haluaa pitää päänsä, vaikka minun mielestäni kuka tahansa järkevä ihminen ajattelisi ja toimisi toisin. Mies on itsepäinen, kun sille päälle sattuu. Mikä oli todistettava.

P.S. Väsyttää ja ajatus ei kulje. Ehkä sitten taas huomenna...

Negatiivi

V-käyrä pompahti taas sen verran ylös, että nyt ei valitettavasti tule haastepostausta vaan v-postaus. Teitä on  varoitettu.

Työpäivä oli samanlainen peruspaska kuin yleensä, kun töissä v-käyrä saatiin nousuun jo eilen, kun sanailin viereisessä huoneessa istuvan pomon kanssa sähköpostin välityksellä. Pomo sattuu aina unohtamaan minun työni projektipäivityksistä ilmoitellessaan, joten kokosin sitten listallisen vastausta kaipaavia kysymyksiä ja pistin sähköpostin menemään. Tänään pomo ei vaivautunut edes tervehtimään. Länsirintamalta ei siis mitään uutta.

Oikeasti alkoi ottaa päähän tänään ihan vapaa-ajalla, kun havaitsin parin ihmisen sipisevän ja supisevan keskenään. Eivät huomanneet - tai välittäneet - että kuiskuttelun aihe, Mrs B, sattui olemaan kahden metrin päässä. Ja sitten päälle jotain  seliselitystä, hihihi... kun noteerasivat läsnäoloni.

Näköjään pitää alkaa ainakin tuossa seurassa esittämään jotain muuta kuin omaa itseään, kun kerran en sovi noiden rouvien muottiin sellaisena kuin oikeasti olen. Voi olla, että olen jonkun mielestä outo, mutta melko varmasti kuitenkin vielä normaali-ihmisen rajoissa. En vaan jaksa näitä juttuja enää! Noiden ihmisten osalta ei ole tullut mitään ihmeempää aikaisemmin, mutta tämäkin riitti.

Nyt siellä varmaan jonkun sormet jo syyhyävät kirjoittaa kommentti, että ei kannata välittää ikävistä ihmisistä. Juu, ei varmaan kannatakaan, mutta kun olen vuosia sitten saanut yliannoksen tätä ihmislajia, niin edelleenkin iskee allergiareaktio välittömästi, silmät kutiavat ja nenä alkaa vuotaa. Ja v-käyrä nousee ja päivä on pilalla. Eikä huvita yhtään. Tästä ei saa huumoria irti repimälläkään.

Terapian tarpeessa

- Asiakaspalvelu! Kuinka voin auttaa?
- Onko tämä nyt asiakaspalvelussa?
- Kyllä on! Kuinka voin auttaa teitä?
- Kun minä tilasin teiltä sellaisen tuotepaketin...
- Niin?
- Ja nyt se sitten tuli.
- Jaha.
- Ja siinä oli se laskukin mukana...
- Niin...
- Ja minä sen jo maksoin.
- No sepä hyvä.
- Mutta nyt minä en oikein tiedä...
- Mitä haluaisitte kysyä?
- Että mitä nämä tuotteet nyt sitten oikein ovat?
- Minkäslainen se teidän tilaamanne tuotepaketti on? Meillä kun on useampia paketteja tarjolla.
- Ettekös te tiedä, mitä te olette minulle lähettäneet?
- No, voinhan minä sen tarkistaa täältä asiakastiedoista. Mikä teidän nimenne on?
- Pirkko.
- Saisinko vielä sukunimen?
- En minä nyt oikein tiedä. Jos vaikka rupeatte soittelemaan ja kauppaamaan jotain.
- Valitettavasti teidän asiakastietojanne ei löydy pelkällä etunimellä.
- Kun minä luulin, että tämä on sellainen luottamuksellinen palvelunumero.
- Ehdottomasti on luottamuksellinen, mutta tarvitsen silti koko nimen, että löydän teidän asiakastietonne.
- Kun minun mieskin sanoi, ettei saa kertoa liikaa itsestään, kun ei tiedä, kenelle ne tiedot päätyvät.
- Vai niin... No, yritetäänpä sitten selvittää muulla tavalla, mitä te olette tilannut meiltä. Onko teillä se tuotepaketti lähettyvillä?
- Tässähän se on.
- Minkäs nimisiä ne tuotteet ovat? Voisitteko lukea mitä niissä pakkauksissa sanotaan, tai löytyvät ne tiedot siitä laskustakin.
- Voi kun en minä ilman silmälaseja näe yhtään mitään. Mutta kolme purkkia tässä on. Vähän kolisevat, kun niitä ravistaa.
- Siis jotain pillereitä olette ilmeisesti saanut?
- Hyvänen aika! Mitä te oikein olette lähettäneet minulle? Pillereitä? Enhän minä tällaisia voi syödä, kun lääkärikin on kieltänyt kaikki muut paitsi reseptillä saadut.
- Sellaisia te nyt kuitenkin olette ilmeisesti tilannut. Ehkä ne olikin tarkoitettu miehenne käyttöön.
- Ei minun mieheni tällaisia rupea syömään. Se on varma. Niin on epäileväinen ihminen.
- Vai niin. No, mitä te nyt sitten haluaisitte tehdä? Voisinko minä auttaa teitä jotenkin?
- Kyllä minä ehdottomasti palautan tällaiset pillerit!
- Käyhän se, teillä on siihen oikeus.
- Ja rahat haluan myös takaisin!
- Totta kai saatte rahanne takaisin.
- Eikä tarvitse minulle enää mitään yrittää kaupata!
- Eihän toki. Meillä ei ole tapana aktiivisesti markkinoida tuotteita suoraan asiakkaille.
- Milloin minä saan rahat takaisin?
- Teidän pitää ensin palauttaa saamanne tuotteet. Kuin viette paketin postiin, sanotte, että kyseessä on asiakaspalautus, niin se ei maksa teille mitään.
- Vai vielä pitäisi maksaa siitä huvista!
- Ei, ei! Asiakaspalautus on maksuton asiakkaalle.
- Mutta kyllä minä ne rahani haluan takaisin, joka sentin.
- Siinä ei ole mitään ongelmaa. Saatte rahanne, kun tuotteet ovat palautuneet meille.
- Laitatteko kirjeessä tulemaan?
- Anteeksi, mutta mitä tarkoitatte?
- No ne minun rahani!
- Ne maksetaan teidän pankkitilillenne.
- Minulla on kaksi tiliä. Kummalle aiotte maksaa?
- Sille tilille, jonka numeron annatte meille.
- Mitä? Pitäisikö minun antaa teille tilinumeroni?
- Kyllä. Muuten rahojen palautus ei onnistu. Ja se teidän nimenne tarvittaisiin sitten myös.
- En varmasti anna tilinumeroani kenellekään! Kuka sitä tietää, mihin sitä käytetään! Vaikka tyhjentäisitte koko tilin!
- Me emme voi maksaa rahoja takaisin teille ilman tilinumeroa, koska maksoitte tilauksen laskulla. Jos olisitte maksanut luottokortilla, voisimme palauttaa rahat suoraan kortille ilman mitään tilinumeroita.
- Ettekö te voi sanoa sinne pankkiin, että ette halua minun rahojani?
- Se ei taida valitettavasti onnistua. Kaikki on nykyään niin pitkälle automatisoitu, ja rahat ovat varmaankin jo siirtyneet. Enkä minä edes tiedä teidän nimeänne.
- No jo on aikoihin eletty, kun ihmisiltä viedään viimeisetkin pennoset eikä armoa anneta!
- Kyllä te saatte ne rahanne takaisin, jos annatte tilinumeronne.
- Minähän en sitä teille anna. Enkä kyllä lähetä mitään takaisinkaan. Saatte jäädä nuolemaan näppejänne! *klik*
~ ~ ~ ~ ~
- Oliko hankala asiakas?
- Aika normitapaus.
- Tänäänkö sulla on se terapia?
- Joo, itse asiassa lähden nyt. Terapeutti odottaa.
- On se hyvä, että on terapia työsuhde-etuna.
- On tosiaan. Ja onpa taas purettavana viikon jutut.
- Mä joudun odottamaan vielä ylihuomiseen.
- Jaksuja!

Mustelma

Päivä maastossa oli takana, ja komppanian käytävällä laahusti väsähtäneen oloista porukkaa kohti tupia. Aseet telineisiin, tetsarit tupaan ja taas takaisin käytävälle aseenpuhdistusvälineiden kanssa. Huollon järjestystä - ensin aseen ja muiden varusteiden huolto, sitten henkilökohtainen huolto - oli taottu alokkaiden päähän, ja ennen pitkää käytävällä istuikin rivi taistelijoita jynssäämässä rynnäkkökivääreitään puhtaaksi.

Naisten tuvassa alkoi aseiden puhdistuksen jälkeen henkilökohtaisten vaurioiden vertailu, kun naiset riisuivat maastopukujaan ja valmistautuivat lähtemään suihkuun.

- Mun ritsikoissa on männynneulasia ja hiekkaa. Ei ihme, että alkoi kutittaa loppumarssilla.
- Hei, et ole ainoa. Ja sitä paitsi mulla on niitä myös alushousuissa.
- Mä luulin päässeeni jo eroon rakoista, mutta taas on yksi iso kantapäässä.
- Mulla on molemmissa, ja lantiolla taitaa olla hiertymä.
- Sama juttu. Mistä saisi S-kokoisen tetsarin? Nämähän on mitoitettu 180-senttiselle miehelle, ja asettuu ihan liian alas meikäläisellä.
- On muuten käsivarsi hiukan kipeä. Taas vaihteeksi.
- Näytäs! Joo, se on se sun kestomustelma.
- Mitä sä oikein teet? Outo paikka mustelmalle.
- Kypärä hakkaa käsivartta, kun en saa sitä tiukemmin kiinni tetsariin. Ihan kiva sinänsä, ettei sitä tarvi pitää päässä koko aikaa, mutta aina kun juoksen tai vedän maihin niin se heilahtaa toiselle sivulle.
- On muuten aika komean kokoinen tuo sun mustelmasi eikä väriäkään puutu.
- Joo-o... Pitää varmaan ottaa valokuva muistoksi siltä varalta, jos se vaikka joskus häviää.