maanantai 7. tammikuuta 2013

Katu

Kadunkulmassa seisoi mies. Hänellä oli paksulinssiset, mustasankaiset silmälasit, tumma popliinitakki ja hattu. Kädet takintaskuissa.

Mies tarkkaili kadulla kulkevia ihmisiä ja yritti kiinnittää joidenkin huomion sanoillaan.

- Satanen yöstä, mies sanoi tuskin kuuluvalla äänellä.

Jokaiselle ohikulkevalle naiselle. Iästä tai ulkonäöstä riippumatta.

Naiset kulkivat ohi pysähtymättä tai osoittamatta kuulleensa miehen sanoja. Kauppakasseja, koulureppuja, kumisaappaita kulki miehen ohi jatkuvana virtana, jolle hän ei ollut olemassa.

Mies hypisteli seteliä taskussaan. Kyllä hän maksaisi sen, mitä lupasi. Hän voisi näyttää setelin todisteeksi naiselle, joka pysähtyisi hänen eteensä ja katsoisi häntä silmiin. Jos nainen seuraisi häntä kotiin ja antaisi hänelle sen, mitä hän halusi, nainen saisi setelin.

Kotona odotti toinen seteli. Sen nainen saisi, jos viipyisi aamuun asti, eikä pakenisi pois hänen luotaan keskellä yötä, ennen kuin hän oli saanut tarpeekseen naisesta. Jos hän saisi koskettaa naista, sivellä tämän paljasta ihoa, haistaa hänen tuoksunsa, tyydyttää itsensä. Kunnes hän olisi valmis.

Sade rummutti katua. Naisten virta kulki miehen ohi katkeamattomana, yhä nopeammin. Häntä huomaamatta.

Kadunkulmassa seisoi näkymätön mies.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Minun

Rakas aviomieheni väittää, että olen oikeasti mustasukkainen ja omistushaluinen vain yhden asian suhteen. Se on lautasellani oleva ruoka. Kun olen ottanut annokseni, olen korvamerkinnyt sen omakseni. Siihen ei kukaan muu saa koskea. Se on MINUN!

Varma keino saada minut ärähtämään, on yrittää varastaa ruokaa MINUN lautaseltani. Varastamista se minun mielestäni on, koska se on MINUN omaisuuttani. Muiden pitää keskittyä omaan lautaseensa ja jättää MINUN lautaseni rauhaa. Eri asia tietenkin on, jos ollaan vaikka ravintolassa, kaikilla erilainen annos edessään, ja erikseen annan luvan maistaa. Mutta se lupakin koskee vain yhtä suupalaa. Kaikki muu on MINUN henkilökohtaiseen omaisuuteeni puuttumista.

Olenko joskus nähnyt nälkää tai kärsinyt puutetta? En. Olenko lapsena traumatisoitunut ruuan takia? En muistaakseni. Onko ruoka elämäni keskipiste? Ei. Olenko omituinen? Ehkä.

Omituisuuttakin on niin montaa eri lajia, ja olen varmasti omituinen myös monella muulla tavalla. Siihen viittaa se, etten ole koskaan ollut lauman mukana kulkija. Minua ei ole edes kiinnostanut sellainen. Olen tehnyt omat valintani ja ne ovat joskus vieneet minut paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ikäni ja sukupuoleni stereotyyppinen edustaja ei yleensä päädy. Joskus laumaan kuulumattomuudesta on ollut harmiakin, mutta kuitenkin enemmän harmittelen sitä, etten ole antanut itseni mennä vieläkin enemmän omien kiinnostuksen kohteideni mukana.

Onko elämä de facto ohi nelikymppisenä? Onko niin, että tästä eteenpäin mennään vain alamäkeä kohti hautaa? Jos elinikätilastoja katsoo, niin tässähän on vielä ainakin toiset neljäkymmentä vuotta aikaa. Viime aikoina en ole kuitenkaan elänyt MINUN elämääni, siis sellaista elämää, jota minä itse haluan elää.

Tänä vuonna MINUN uudenvuodenlupaukseni on, että hankin MINUN OMAN elämäni takaisin. Palaan takaisin oikeille raiteille. Ei niille, joita kaikki muut kulkevat, vaan MINUN henkilökohtaisille raiteilleni.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Liike

Möttönen (nimi muutettu) oli keski-ikäinen, opistoasteen koulutuksen hankkinut mies. Hän oli ollut pitkään samalla valtiollisella työnantajalla ja onnistunut luomaan itselleen mukavan pikku pesän muusta maailmasta eristettyine työhuoneineen ja työsuhdekännyköineen. Pahat kielet väittivät, että Möttösen eristäminen muusta maailmasta palveli ennen kaikkea työnantajan etua, koska Möttönen oli aiemmassa toimipisteessään aiheuttanut siinä määrin hämmennystä vilkasliikkeisyydellään ja ajatusta nopeammalla toiminnallaan, että häntä oli lopulta painavasti kehotettu hakeutumaan toiseen, vähän syrjäisempään toimipisteeseen, jossa onnettomuusriski oli oletettavasti pienempi.

"Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat" - tämä sopisi oikein hyvin Möttösen vaalilauseeksi, sillä hänelle ominaista oli nimenomaan liike - ja jatkuva räksytys. Minne liike suuntautui ja mikä oli sen tarkoitus, saattoi useimmille sivusta seuraajille jäädä hämärän peittoon, koska Möttöneen pelinappuloineen, kuten hän haltuunsa päätyneitä työmuurahaisia leikkisästi nimitti, syöksähteli milloin mihinkin suuntaan. Pelinappuloillekaan liikkeen merkitys ei aina selvinnyt, koska Möttösen ajatuksenjuoksun perässä oli mahdotonta pysyä. Ja toisaalta Möttösen vakaa käsitys oli, että pelinappuloiden ei edes tarvinnut tietää yksityiskohtia. Riitti, että ne seurasivat käskyjä ja marssivat tahdissa - tai no, kunhan marssivat, tahdistakin voitiin joustaa.

Kerran sattui, että Möttönen antoi eräälle pelinappuloistaan tehtäväksi käskyttää muita. Tästä tehtiin siis ylipelinappula. Möttönen asettui takavasemmalle, parin metrin päähän ylipelinappulasta ja alkoi kommentoida toimintaa. Ylipelinappula sai pian tarpeekseen räksytyksestä ja päätti siirtää toiminnan kokonaisuudessaan toiseen paikkaan. Möttönen tepsutteli perässä ja jatkoi räksytystä. Ylipelinappula päätti lisätä vauhtia, komensi pelinappulat liikkumaan nopeammin. Kävi ilmi, että pelinappulat kykenivät nopeampaan liikkeeseen kuin Möttönen itse.

Räksytys jäi taakse, ja kun operaatio toistettiin pari kertaa, Möttönen luovutti ja vetäytyi työsuhdekännykkänsä kanssa muusta maailmasta eristettyyn työhuoneeseensa miettimään, oliko mahdollista, että pelinappulat olivat näyttäneet hänelle keskisormea, vaikka niillä oli työkintaat kädessä.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Näkökulma täältä

Täältäpäin katsottuna maailma näyttää erilaiselta kuin jostain muualta katsottuna. Ympärillä olevat ihmiset ovat omasta mielestään fiksuja, filmaattisia, trendikkäitä, aikaansaavia, menestyviä, empaattisia, visionäärejä ja vaikka mitä. Kun minä katselen ympärilleni, näen ja kuulen asioita, joita nämä ihmiset eivät itse huomaa ollenkaan.

Minun näkökulmastani lähiympäristöstä löytyy kokoelma eriasteisia idiootteja. Johtaja, jolla ei ole ihmistenjohtamistaitoja. Pikkupomo, jonka päämääränä on peittää omat virheensä syyttämällä niistä alaisia. Markkinoija, joka ei tohdi kokeilla itselleen uusia markkinointikeinoja. Talouspäällikkö, jonka suurin meriitti on oman yrityksensä saaminen konkurssiin.

Sitten ovat ne ihmiset, jotka eivät pidä meteliä itsestään. Eivät keskity pintakiiltoon tai rikastumiseen, vaan oman elämänsä elämiseen kaikessa rauhasta, muista liikaa välittämättä. Heistä harvemmin on mitään pahaa sanottavaa. Ainakaan tästä näkökulmasta, josta minä ympärilleni katselen.  

torstai 3. tammikuuta 2013

Sydän

Olikohan tämä tarinatammikuu lähtöisin Neolta? Sinne ainakin jäljet näyttävät johtavan. Jotain kirjoittaakseni ajattelin ottaa osaa, ehken aivan joka päivä, mutta silloin, kun siltä tuntuu ja jokin sopiva ajatus löytyy päästä tai sydämestä. Sillä sydämensähän tässä voi ja ehkä jopa pitää avata. Ainakin ajoittain. Päästääkö sitten ulos hyviä vai huonoja tuntemuksia - se riippuu päivästä ja olotilasta.

Tekee hyvää sydämelle avautua silloin tällöin sen sijaan, että pitäisi kaikki ajatukset sisällään.

Voisin kokeilla luovaa kirjoittamista sen sijaan että pureudun arkipäivän ongelmiin. Ehkä kuitenkin käytän joissakin tarinoissa pohjana todellisia tapahtumia ja ihmisiä. Mikä on totta ja mikä mielikuvituksen tuotetta, jääköön lukijan arvailujen varaan.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Harhateillä?

Aivan täysin vetämätön olo. En jaksa mitään. En edes kauppaan ruokaostoksille, niin kauan kuin keittiön kaappien perukoilta löytyy jotakin syötäväksi kelpaavaa. Sairaslomailu passivoi, kun MITÄÄN ei tapahdu. Toisaalta olen tyytyväinen, ettei tarvitse vääntäytyä nyrkkipajalle käyttämään kallisarvoista aikaani sillä nimellisellä korvauksella, jota työnantaja kehtaa nimittää palkaksi.

Olen miettinyt, mitä tekisin tällä blogilla. Sairaslomailu ja muu vitutus on vienyt sen eri raiteille kuin alunperin suunnittelin. Onhan tämä toki varaventtiili, mutta entäpä jos en enää jaksa valittaa. Valittaminen tuntuu joskus tuovan asioiden todellisen tilan liian hyvin mieleen. Enemmänkin kaipaisin pakoa todellisuudesta jonnekin mahdollisimman kauas pois. Edes henkisesti, kun fyysinen pako taitaa olla olemassaolevilla realiteeteilla liian hankala toteuttaa.

(Siltä varalta, että siellä on ruudun toisella puolella joku kallonkutistaja tai yliherkkä sossutäti, niin ilmoitan täten, että olen edelleen järjissäni enkä IRL suunnittele siirtymistä mihinkään toiseen ulottuvuuteen.)

Mitä tehdä? Minne jatkaa tästä pisteestä? Haluaako joku antaa lukeman kompassiini?

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Terveisiä sairastuvalta taas vaihteeksi

Kävin viime viikolla taas vaihteeksi näyttäytymässä lääkärille, ja tässä sitä sitten taas istutaan kotona. Treeniä pitäisi tehdä - ja teenkin - jotta hartiavaivat menisivät ohi. Noinkohan ne sitten häviävät muutamassa viikossa muutaman kuukauden potemisen jälkeen? Olenhan minä tähänkin asti yrittänyt kuntouttaa itseäni ohjeiden mukaan, mutta tuloksia ei ole tullut.

Ihmettelen vain, että miten saisin työnantajan ymmärtämään, että työpisteeni PITÄÄ muuttua ergonomisemmaksi, jotta pysyn työkykyisenä. Sehän se tässä taitaa olla kaiken pahan alku ja juuri, jota muuttamatta tilanne ei parane. Tästä on keskusteltu ja pomon vastaus on ollut, että katsotaan, katsotaan... Jos vaikka sattuisi löytymään jostain resursseja ikivanhan konttorikaluston uusimiseen. Sitä toivoisivat myös kollegani, jotka vaivojeni innoittamina ovat kertoilleet omista tuntemuksistaan. Valitettavasti vain nämä ajatukset eivät ole tainneet tavoittaa johtoporrasta.

Eihän tällaisella nyrkkipajalla ole halua (kyvystä en osaa sanoa mitään varmaa) käyttää rahaa johonkin niin turhanpäiväiseen kuin vaikka uusiin toimistotuoleihin. Toivotaan vain, että istumatyöläisen ongelmista kärsivät työntekijät ymmärtävät hakeutua jonnekin muualle, jotta saadaan palkattua uusia ja vetreitä tilalle. Siis sellaisia, jotka eivät sairaslomaile turhan takia.

Enpä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä asian edistämiseksi, kun kerran minun sanomisillani ei ole mitään painoarvoa. Usutanko ammattiyhdistyksen työnantajani kimppuun vai mikä voisi tepsiä? Siis olettaen, että tällaiset asiat kiinnostavat ammattiyhdistystä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...