Pieniä omituisia tositarinoita

Pepponen parin päivän takainen kirjoitus kohtaamisistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa toi mieleen muistoja. Ne olivat toki eri muistoja kuin nämä Pepponen kertomat, koska emme ole (tietääkseni) koskaan kohdanneet. Kerronpa niistä nyt pari tässä teillekin. Nämäkin liittyvät kohtaamisiin - tai törmäyksiin - vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja kuuluvat kategoriaan lievästi omituiset tapaukset. Molemmat sattuivat 90-luvun alkupuolella, jolloin minullakin vielä oli lankapuhelin, jonka numero oli puhelinluettelossa kenen tahansa saatavilla.

Ensimmäinen tositarina:

Olin keskellä arkipäivää kotona kirjoittamassa gradua, kun puhelin soi. Vastasin ja minulle tuntematon miespuolinen soittaja toivotti hyvä päivää ja esitti asiansa: "Olen tässä puhelimen välityksellä etsimässä naisseuraa." Mies puhui kirjakieltä ja teititteli minua. Kuten arvata saattaa, olin kuin puulla päähän lyöty tällaisesta lähestymistavasta, ja luonnollisesti aloin epäillä, että joku joko pilailee tai sitten olen tietämättäni tehnyt vaikutuksen johonkin satunnaiseen hörhöön, joka on selvittänyt nimeni ja sen myötä puhelinnumeroni. Aloin tivata, että kuka siellä oikein soittelee ja mistä tässä nyt oikein on kyse. Mies vastasi, että emme ole tavanneet, ja jatkoi asiaansa kysyen, josko olisin kiinnostunut. No, en ollut, minkä sanoin ja lopetin puhelun siihen.

Vaikutelmani oli, että mies oli aivan tosissaan. Kyseessä ei myöskään ollut silloisen poikaystäväni järjestämä pila, minkä luonnollisesti varmistin tiukoilla kuulusteluilla. Ilmeisesti joku miehenpuoli, jolla oli vaikeuksia löytää naisseuraa, oli ottanut puhelinluettelon käteensä ja valinnut sieltä naisia, joille soittaa. Osoitteeni, joka myös oli puhelinluettelossa, paljasti minut opiskelijaksi ja sitä myöten ilmeisesti sopivan ikäiseksi.

Toinen tositarina:

Tälläkin kertaa olin kotona ja puhelin soi. Miespuolinen soittaja esitteli itsensä ja tunnistin hänet saman alan opiskelijaksi, jota en tuntenut kovin hyvin. Olimme enintään hyvän päivän tuttavia, ja minulla oli tapana tervehtiä häntä, jos hän tuli vaikkapa kadulla vastaan. Kävimme monilla samoilla luennoilla, joten ensimmäinen ajatukseni oli, että hän varmaan pyytää luentomuistiinpanoja kopioitavaksi kun on ollut poissa jonkin kerran. 

Aloitusrepliikki paljasti, että kyse olikin jostain muusta: "Olen pahoillani, jos olen tuottanut sinulle pettymyksen." Mitäh?! Tipahdin täysin puusta, koska minulla ei ollut aavistustakaan, minkälaisesta pettymyksestä tässä nyt saattaisi olla kyse. Aloin epäillä, olinko kuullut nimen oikein ja kysyin, että anteeksi kuka siellä nyt oikein soittaa. Mies kertoi nimensä ja varmisti vielä, että tiesin, kuka hän on, ja sanoi sitten selvästikin ennalta tarkkaan mietityn repliikkinsä uudelleen. Tässä vaiheessa jouduin toteamaan, etten nyt todellakaan ymmärrä, mistä hän oikein puhuu. Hetken siinä keskustelimme yhteistä säveltä löytämättä, eikä mies lopultakaan saanut sanottua, millaisen pettymyksen hän arveli minulle tuottaneensa. Lopulta hän tokaisi, että "haluatko minun puhelinnumeroni vai et?". Hän oli tosiaan nyt onnistunut tekemään minuun vaikutuksen muttei sellaista, että kiinnostukseni olisi herännyt, joten sanoin kiitos ei.

Tämän tapauksen jälkeen kyseinen mies lakkasi tervehtimästä minua, mitä en kieltämättä ihmetellyt. Kerroin tapauksesta parille ystävälleni, jotka tunsivat miehen paremmin, ja he arvelivat, että mies varmasti tiesi minun nimeni eikä ollut soittanut väärälle henkilölle. Se ei koskaan selvinnyt, miksi mies arveli tuottaneensa minulle pettymyksen.