tiistai 22. tammikuuta 2013

Kulma

Yleensä tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Joskus sitten kolisee, kun kulmat ottavat yhteen. Olen nimittäin sitä mieltä, että niitä kulmia on kyllä toisissakin ihmisissä, ei vain minussa. Joskus osuu kohdalle isompia kulmia, joita pitäisi osata varoa, mutta kun niiden olemassaoloa ei aina huomaa ennen kuin kolahtaa.

Tänään väsyttää, joten siirryn sänkyyn viilaamaan kulmiani. Jos kulmat vielä kiinnostavat, katselkaa kuvaa kulmista.

Kulmia

maanantai 21. tammikuuta 2013

Mitä teet?

Niskaan sataa taivaan täydeltä räntää ja maahan kertyvä loska katselee kengät läpimäriksi. Mitä teet? Viimeinen bussi on jo mennyt ja taksimatka kotiin maksaa enemmän kuin mihin sinulla oikeastaan on varaa. Mitä teet? Kissa on karannut ulos ja naapurin koira on ajanut sen puuhun. Siellä se istuu kymmenen metrin korkeudessa ilman aikomustakaan tulla alas, ja sinun pitää lähteä vartin kuluttua lentokentälle ja viikoksi etelään. Mitä teet? Myrsky kaataa vanhan, lahon koivun auton päälle, olet yksin kotona, puhelinkaan ei toimi, naapuriin on peninkulma. Mitä teet?

Niin, mitä teet, kun elämänhallintakaan ei auta? Kun meditointi ei korjaa asioita? Kun et osaa, kun sinulla ei ole keinoja, kun et yksinkertaisesti pysty?

Tarvitaanko tähän besserwisser kertomaan, mitä olisi pitänyt tehdä jo eilen? Mutta kun sinulla ei ole näkijänlahjoja, et osaa ennustaa tulevaa. Kuka sitä tietäisi, milloin epätodennäköinen tapahtuu?

Entä jos saatkin lottovoiton? Mitä teet?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jotain mitä näin

Iltapäivälenkillä ollessa päivä alkoi jo hämärtyä ja kuu loistaa taivaalla. Pysähdyin katselemaan kuuta, joka jäi välillä pilvien taakse. Siellä se möllötti, vajaana, 384 400 kilometrin päässä minusta.

Kuusta on laulettu lauluja ja siitä on haaveiltu, esitetty arvauksia, mitä sieltä löytyy. Sitten lopulta kuuhun päästiin käymään oikein paikan päälle, ottamaan se kuuluisa askel. Tavallaan on hassua ajatella, että vuosituhansien haaveilun jälkeen ihminen kävi kuussa ensimmäisen kerran vain kolme vuotta ennen minun syntymääni. Onko siitä siis kulunut kauan vai vasta vähän aikaa? Neljäkymmentäkolme vuotta ja risat kuulostaa ikuisuudelta, mutta kun ajattelen omaa ikääni (joka siis on hiukan vähemmän kuin mainittu aika), niin eihän se mikään pitkä aika olekaan. Ja universumin mittakaavassa se on vain silmänräpäys, jos sitäkään.

Aika on suhteellista, monessakin mielessä. Ajanjakson pituus tai lyhyys riippuu siitä, mihin sitä vertaa. Ajan nopeudesta taas on esitetty monenlaisia näkemyksiä. Isaac Newton muinoin julisti, että aika on absoluuttista ja etenee aina samalla nopeudella paikasta ja havainnoijasta riippumatta. Sittemmin tiedemiehet ovat Albert Einstein etunenässä taipuneet suhteellisen aikakäsityksen kannalle.

Joskus muinoin matkaa kuuhun pidettiin utopiana. Sitten se toteutui. Suhteellisuusteoria saattaa sallia madonreiät, joissa aika ja avaruus ovat jotain muuta kuin se, mitä me maan matoset omin silmin havaitsemme.  Toistaiseksi madonreiät ovat utopiaa, mutta ehkä jonakin päivänä ihminen oppii hallitsemaan aika-avaruutta ja luomaan madonreiän, jonka kautta matka kuuhun kestää vain sekunteja.

Siinäpä olisi mielenkiintoinen retkikohde, kun iltapäiväkävelyllä voisi kaukaa katselun sijasta pistäytyä äkkiä kuun pinnalla.


lauantai 19. tammikuuta 2013

Herkullinen

Juoruillaanko vähän? Se piristää päivää, ja sitä paitsi minulla on todella herkullinen juoru kerrottavana. Oletko kuullutm Sepon edesottamuksista? Etkö? No, minäpä kerron!

Sen varmaan olet kuullut, että Seppo nimitettiin äsken korkeaan EU-virkaan. Sepolla ja vaimollaanhan oli parisuhdeongelmia, omakotitalokin oli laitettu myyntiin muutama kuukausi sitten ja molemmat tietenkin hankkineet omat asunnot. Mutta nyt on siis avioero peruttu ja Hilkka lähtee Sepon mukana Brysseliin. Niinpä, siellä pitää olla vaimo mukana edustamassa. Saapa nähdä kauanko tätä onnea kestää.

Ai et ole kuullut, miksi ne olivat eroamassa? Niiden Sepon naisseikkailujen vuoksi tietenkin. Sillähän on naisia ollut vaikka kuinka paljon, mutta se viimeisin juttu alkoi käydä niin vakavaksi, että Seppo ilmeisesti ajatteli oikeasti vaihtaa nuorempaan. Kaikkihan ne naisjutut ovat olleet nuorten naisten kanssa. Ajattele nyt, tuollainen päälle viisikymppinen valtion viraston johtaja viettelee alle kolmikymppisiä naisia omasta organisaatiostaan. Juu, juu. Sieltä työpaikalta se ne kaikki on löytänyt. Hetken aikaa käyttänyt ja sitten jättänyt ja siirtynyt seuraavaan. Yksikin ratkesi ryyppäämään kun Seppo jätti.

Mutta tämä viimeisin, Heidi, olikin vähän erilainen tapaus siinä suhteessa, että kuvitteli pääsevänsä urallaan eteenpäin oikein vauhdilla. On kuulemma aika hyvä manipuloimaan ihmisiä ja taisi melkein onnistua kääntämään Seponkin pään oikein pysyvästi. Niinhän se Heidi jo joillekin ihmisille oli alkanut puhua suhteen julkistamisesta ja lapsiakin oli jo kovasti tekemässä Sepon kanssa. Siinä Seppoa vietiin kuin pässiä narussa.

Mutta sitten tuli tämä EU-virka ja Seppo hoksasi, ettei Heidistä ole edustusrouvaksi. Onhan se edustavan näköinen ja kaikkea, mutta kun sillä on ongelmia. Syö kuulemma jotain psyykelääkkeitä ja on sitä paitsi jaellut herkkujaan vähän sinne tänne ja vielä työpaikalla. Siinä oli todellakin kaksi samanlaista löytäneet toisensa. Mutta ei se Seppo sitten kuitenkaan, kun piti ilmeisesti valita Heidin ja EU-viran välillä. Huomasi, että Hilkka on uran kannalta parempi vaihtoehto.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Varjo

Yö oli kulunut nopeasti, kuten aina kevätpuolella vuotta, ja seuraavat yöt kuluisivat yhä nopeammin. Se ei ollut hyvä, ei varsinkaan tänä vuonna, kun pilvet näyttivät lopullisesti kadonneen. Mikään ei enää antanut suojaa, kun aurinko nousi polttamaan kaikkea elävää, joka ei ollut löytänyt varjoisaa paikkaa.

Heimo oli viettänyt eilisen päivänvalon ajan puoliksi romahtaneessa tunnelissa. Se oli antanut täydellisen varjon, mutta sinne ei voinut jäädä asumaan, koska vettä ei ollut saatavilla. Tunnelin seinät oli valettu betonista, jonka läpi vesi ei päässyt tihkumaan. Siten sinne ei voinut perustaa viljelystä.

Talvi oli helpompaa aikaa. Suurin osa vuorokaudesta oli auringotonta, ja varjoisissa paikoissa kasvoi kaikenlaista syötäväksi kelpaavaa. Myös metsästys oli helpompaa, kun eläimet liikkuivat enemmän. Kesällä ne vaistonsa ohjaamina pysyttelivät enimmäkseen koloissaan horroksessa. Ja nyt kesä taas lähestyi uhkaavasti. Kuunkierron kuluessa heimon olisi pakko löytää sopiva asuinpaikka. Luola tai kiviseinäinen tunneli kelpaisi, mutta paras olisi romahtaneen talon kellari, jossa lattian voisi murtaa ja saada maan esiin. Ja sen pitäisi olla riittävän suuri tarjoamaan varjoa kaikille.

torstai 17. tammikuuta 2013

Valmis

Oli varhainen aamu, ja Möttönen oli tapansa mukaan saapunut työpaikalle ennen sianpieremää, kuten hän itse asian ilmaisi. Ennen vetäytymistään aamukahville muusta maailmasta eristettyyn työhuoneeseensa hän asteli verstaan puolelle. Pelinappulat eivät vielä olleet saapuneet paikalle, joten Möttösellä oli hyvää aikaa ihailla rakastamiaan mittalaitteita. Hän puhalteli hellästi pölyä laitteiden päältä, kiristi ruuvin siellä, mutterin täällä. Yhdessä laitteessa erityisesti oli ruuvi lähes irrallaan ja sen hän väänsi niin tiukkaan kuin pystyi.

Nyt oli kaikki valmista työpäivää varten. Itsekseen myhäillen Möttönen siirtyi kahvikuppinsa ja työsuhdekännykkänsä kanssa muusta maailmasta eristettyyn työhuoneeseensa soittelemaan ihmisille, jotka vasta heräilivät uuteen päivään.

Myöhemmin päivällä yksi vanhemmista pelinappuloista alkoi käyttää erästä mittalaitteista. Mittaus ei onnistunut, vaan herkkä instrumentti piirsi suoraa viivaa, mikä oli kyseiselle mittalaitteelle hyvin omituista. Vanhempi pelinappula ryhtyi tutkimaan laitetta ja huomasi, että sen piirturin vartta pitelevä ruuvi oli kiristetty tappiin asti. Ei ihmekään, että laite ei toiminut.

Vanhempi pelinappula kääntyi paikalla olevien nuorempien pelinappuloiden puoleen ja alkoi tivata, kuka heistä oli luvatta kiristellyt ruuveja ja saattanut herkän mittalaitteen epäkuntoon. Nuoremmat pelinappulat eivät vastanneet vaan pälyilivät kohti oviaukkoa. Siellä seisoi Möttönen kahvikuppi täristen samalla, kun hänen kasvojensa väri hitaasti vaihtui normaalista possunpunaisesta tulipunaiseen.

"Mimimimimmm...", kuului Möttösen huulilta. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja palasi muusta maailmasta eristettyyn työhuoneeseensa, sulki oven visusti perässään ja napsautti varattu-valon palamaan oven pieleen ja ryhtyi miettimään, mistä lähtien hetkissä mittalaitteissa muka oli ollut tarkoituksellisesti löysällä olevia ruuveja.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kaksi asiaa

Rakkaani, en rakasta sinua enää. Meidän suhteemme on kulunut loppuun. Se on lopettanut kasvamisen ja kuollut pystyyn. Tässä ei kastelu ja lannoitus enää auta. Turha edes yrittää. Tai olenhan minä yrittänyt, aina välillä, mutta se, mikä on päättänyt kuolla, on jo käytännössä kuollut. Voidaan ottaa lapiot esille ja kaivaa hauta tälle suhteelle. Riittävän syvä sellainen. En halua, että se tulee kummittelemaan minulle jälkeenpäin. Tai ehkä on parempi, että minä kaivan kuopan paikkaan, jota sinä et tiedä. En nimittäin luota sinuun. Saattaisit heikkona hetkenä, itsesäälin syövereissä ollessasi mennä ja kaivaa kuopan auki. Minä tunnen sinut. Sinun ei tarvitse tulla enää käymään luonani. Olen jo koonnut kaikki tavarasi asunnostani ja lähettänyt ne sinulle postissa. Omat tavarani otin mukaani sinun luotasi jo viime viikolla. Et edes huomannut mitään. Istuit vain sohvalla ja katselit elokuvaa, kun avasin oven ja lähdin pois tavaroineni. En jaksa enää keskustella. Kaikki sanottava on jo sanottu, moneen kertaan.

Mutta kaksi asiaa haluan vielä sanoa. Ensinnäkin voisit vaihtaa sukat joka päivä. Jalkahikesi nimittäin on järkyttävän hajuista. Toiseksi en voi sietää äitiäsi. Se harppu tulee ohjailemaan sinun tekemisiäsi kuolemaansa asti ja sinut tuntien vielä sen jälkeenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...