Miksi mikään ei huvita?

Prinsessa istui makuukamarinsa ikkunalaudalla katsellen ulkona avautuvaa maisemaa. Korkean tornin huipulla olevasta kamarista näkyi kumpuja ja laaksoja silmän kantamattomiin, mutta prinsessa huokasi ikävystyneenä, sillä hän oli katsellut samaa maisemaa niin monta kertaa, että osasi ulkoa jokaisen yksityiskohdan.

Prinsessa piteli toisessa kädessään värttinää, jonka hän oli ottanut esille tarkoituksenaan kehrätä kultalankaa kirjontatyötään varten. Sitten hän oli kuitenkin istahtanut ajatuksissaan ikkunalaudalle ja unohtanut värttinän. Häntä ei huvittanut kehrätä eikä häntä oikeastaan huvittanut tehdä kirjontatyötäkään. Mutta kaikkein vähiten häntä huvitti katsella kumpuilevaa maisemaa, jossa jokainen ruohonkorsi ja puunlehti oli täydellisesti omalla paikallaan.

Kuningattaren mukaan prinsessan piti osata kehrätä ja kirjoa. Muuten saattaisi käydä niin, että prinssi valkoisella ratsullaan jäisi tulematta tähän linnaan ja menisi sen sijaan kosimaan naapurimaan prinsessaa, joka oli maankuulu taidostaan kehrätä ohuen ohutta kultalankaa. Prinsessa huokasi syvään muistaessaan kuningattaren sanat, sillä ajatus prinssistä ikävystytti häntä. Hän ei ollut vielä tähän päivään mennessä tavannut prinssiä, jonka seurassa häntä olisi huvittanut viettää viittä minuuttia kauemmin.

Oveen koputettiin. Prinsessa huokaisi, sillä hän tiesi, että ovella oli palvelustyttö, joka toi hänelle teetä ja leivoksia kuten joka päivä tähän aikaan. Palvelustyttä astui sisään ja asetti teekannun ja kupin sekä leivoslautasen pienelle pöydälle millintarkasti samaan asentoon kuin aina. Prinsessa vilkaisi leivoslautasta. Suklaaleivos, mansikkaleivos ja kermaleivos. Hänelle oli tuotu samat kolme leivosta joka päivä niin kauan kuin hän saattoi muistaa.

Prinsessa näykki mansikkaleivosta ja joi hiukan teetä. Mansikkaleivos maistui samalta kuin aina ennenkin, ja kun prinsessa tarkemmin ajatteli asiaa, hän ei oikeastaan edes pitänyt mansikkaleivoksesta. Ei hän sen puoleen pitänyt suklaaleivoksesta tai kermaleivoksestakaan, mutta suklaan tai kermavaahdon syöminen ei huvittanut häntä tänään.

"Miksi mikään ei huvita minua?", mietti prinsessa ja mutristi tyytymättömänä suutaan.

Prinsessa meni istumaan takaisin ikkunalaudalle ja katsoi alas ikkunasta. Ikkunan alla kasvoi suuri puu, joka peitti maan näkyvistä lehvästöllään. Prinsessa ei tiennyt, mitä puun alla oli, sillä hän ei ollut koskaan käynyt tässä osassa linnanpihaa. Sinne ei prinsessoilla ole mitään syytä mennä, oli kuningatar sanonut painokkaasti jo monta vuotta sitten, kun pikkuprinsessa olisi halunnut lähteä seikkailemaan.

Ulkoa kuului metsästystorven ääni, jota säesti koirien haukunta. Kuningas seurueineen oli palaamassa metsästysretkeltä. Prinsessa alkoi täyhyillä ääneen suuntaan nähdäkseen, mitä saalista kuningas oli saanut. Hän kurkotti ulos ikkunasta nähdäkseen paremmin ja kurkotti hiukan vielä niin kauas kuin pystyi, ja juuri kun hän sai metsästysseurueen näkyviinsä, hän menetti tasapainonsa.

Prinsessa putosi suoraan puun lehvästöön, kiepahteli alemmas oksa oksalta ja lopulta tömähti maahan keskelle karsinaa, jossa oli emakko porsaineen. Prinsessa oli niin yllättynyt kokemuksestaan, ettei huomannut kiljaista tai edes pyörtyä, vaikka prinsessojen epäilemättä olisi pitänyt toimia niin tällaisessa tilanteessa.

Porsaat olivat pelästyneet putoavaa prinsessaa ja kipittäneet turvaan emakon luokse. Kun prinsessa vain istui hiljaa paikallaan mutalätäkössä, hän ei enää vaikuttanut vaaralliselta, ja uteliain porsaista uskaltautui lähemmäs. Se tökkäsi kärsällään prinsessan jalkaa, ja prinsessa havahtui todellisuuteen. Prinsessa katsoi porsasta, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.

"Oi!", henkäisi prinsessa. "Miten mielenkiintoista!"

* * *
"Haasta minut kirjoittamaan"
Tämä tarina on vastaus Rantakasvin antamaan aiheeseen "Miksi mikään ei huvita?".