tiistai 15. tammikuuta 2013
Tavallinen hetki
On aamu ja pimeää, pakkastakin muutama aste, ja taivaalta leijailee yksittäisiä lumihiutaleita. Bussipysäkille valuu hiljalleen ihmisiä, joiden askeleet saavat lumen narisemaan. Asetutaan jonoon, jossa etäisyys ihmisten välillä on sopiva. Ei pidä mennä liian lähelle vieraita ihmisiä muttei myöskään monen metrin päähän, jotta kukaan ei erehty täyttämään tyhjää paikkaa jonossa. Joku katsoo kelloa. Bussin pitäisi jo tulla. Se on myöhässä, mutta ei vielä paljon. Tällä pysäkillä pysähtyy vain yksi bussi, se johon kaikki ovat menossa. Samat ihmiset aamusta toiseen. He tunnistavat toisensa ulkonäöltä. Jotkut ovat seisoneet samalla pysäkillä jo vuosia, ehkä jopa vaihtaneet muutaman sanan. Sitä ei tarvitse kysyä, joko minun bussini on mennyt, olenko myöhässä. Jos paikalla on ihmisiä, olet saapunut ajoissa.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Jotain keltaista
Kenellä on päällä jotain keltaista?
Auta armias! Mitä ihmeen keltaista?!
Jotain keltaista piristämään valko-musta-harmaata
Jotain keltaista kaipasin sateiseen syksyyn
Koivun juurella jotain keltaista
Jotain keltaista, mutta ei pääsiäistipu
Kevättä voi kai syyttää siitä, että kotia tekee mieli taas laittaa
***
Runoilijaksi minusta ei ole, edelleenkään. Tämä syntyi googlen avulla ;)
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Ympyrä
Astu ympyrään, jotta saamme tuomita sinut. Sinua syytetään noituudesta ja huoruudesta. Molemmat ovat vakavia rikoksia, joista yksinäänkin voidaan tuomita kuolemaan. Jos sinut todetaan syylliseksi kumpaankin, kuolemantuomio langetetaan kaksinkertaisena. Ensimmäinen teloitus tässä elämässä, toinen seuraavassa. Kerromme tämän sinulle, jotta voit tarkasti harkita sanojasi ja valmistautua tuomioon, jonka sinulle langetamme.
Me tuomarit, veljet ja siskot, jotka olemme asettuneet syytetyn ympärille, älkäämme paljastako kasvojamme vaan pitäkäämme itsemme visusti tuomarinkaapuun verhottuina. Meidän ei tule tuntea toisiamme eikä antaa syytetyn tai rahvaan tunnistaa meitä, sillä tuomarin tehtävä on pyhä. Joka on valittu tuomitsemaan, toimii korkeamman voiman työvälineenä, jonka maalliseen tomumajaan ei kenenkään pidä puuttua, ei edes tämän oikeuden ympyrän ulkopuolella. Joka on tyytymätön ratkaisuumme, syyllistyy korkeamman voiman vastustamiseen ja joutuu itse oikeuden ympyrään tuomittavaksi teostaan. Siitä rikoksesta langetetaan kuolemantuomio.
Me tuomarit, veljet ja siskot, jotka olemme asettuneet syytetyn ympärille, älkäämme paljastako kasvojamme vaan pitäkäämme itsemme visusti tuomarinkaapuun verhottuina. Meidän ei tule tuntea toisiamme eikä antaa syytetyn tai rahvaan tunnistaa meitä, sillä tuomarin tehtävä on pyhä. Joka on valittu tuomitsemaan, toimii korkeamman voiman työvälineenä, jonka maalliseen tomumajaan ei kenenkään pidä puuttua, ei edes tämän oikeuden ympyrän ulkopuolella. Joka on tyytymätön ratkaisuumme, syyllistyy korkeamman voiman vastustamiseen ja joutuu itse oikeuden ympyrään tuomittavaksi teostaan. Siitä rikoksesta langetetaan kuolemantuomio.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Yllätys
Lauantaiaamuna noin puoli seitsemän aikaan havahduin siihen, että valot räpsähtivät päälle eteisessä. Makuuhuoneen ovi oli juuri sen verran raollaan, että siitä pääsi sisään valonsäde, ja olen siinä määrin valoherkkä, että tällainen häiriö herättää minut välittömästä. Mies jatkoi nukkumista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minuutin kuluttua kuitenkin myös miehen uni häiriintyi, kun alkoi kuulua jumalaton mökä. Bonuslapsi oli vauhdissa.
Mies pääsi ylös sängystä alta aikayksikön ja lähti hiljentämään perillistään. Palatessaan hänellä oli mukana iPad, jolla oli ollut osansa metelin aikaansaamisessa. Toinen äänenlähde oli kuulemma ollut telkkari, mutta sitä ei sentään ollut ryhtynyt siirtämään pois bonuslapsen ulottuvilta. Kaukosäätimen takavarikointi oli riittävä toimenpide, sillä tämä varhaisteini on sitä sukupolvea, joka ei ole oppinut painelemaan itse telkkarissa, panelin takana olevia nappuloita. Niiden olemassaolo ja sijainti pidetään toistaiseksi salaisuutena kaikkien yhteiseksi eduksi.
Ensinnäkin on luonnotonta, että tuollainen varhaisteini herää viikonloppuna ennen kukonlaulua. Toiseksi tällaisen nelikymppisen kalkkistädin mielestä on luonnotonta, että mukula on niin peli/tv/internet-riippuvainen, kuin tämä tapaus on. Erilaiset elektroniset viihdevempaimet pitää kirjaimellisesti lukita pois ulottuvilta, jos niitä ei ole lupa käyttää, mutta sitten toisaalta luvassa on senlaatuisia vieroitusoireita, että niihin ei auta muu kuin sokeriruiske suoraan suoneen. Lapsi on myös sokerikoukussa, joten tämäkään ei pidemmän päälle ole kovin hyvä vaihtoehto.
(Mielenkiinnolla odottelen, mitä tapahtuu muutaman vuoden päästä, kun lapsen kaveripiiri alkaa kokeilla tupakkaa, alkoholia, pilveä yms. Tässä on nimittäin valitettavasti yksi potentiaalinen mistätahansariippuvainen. Pääasiallisella huoltajalla eli äidillään on selkeästi vaikeuksia hahmottaa, että hänen lapsellaan on jo nyt parikin riippuvuutta. - Välihuomautus päivän teemaan.)
Jatkoimme unia vielä hetken aikaa iPad ja telkkarin kaukosäädin kainalossa. Herättyäni ja ennen sängystänousua otin iPadin ja asetin siihen salasanan. Salasana on jo ennestään asetettu meidän molempien läppäreihin sekä älypuhelimiin. Kaikki laitteet, joilla on mahdollista päästä YouTubeen tai johonkin pelihelvettiin on pakko suojata tällä tavalla, koska pelkkä sanallinen kielto ei bonuslapseen tehoa.
Päivän toisen yllätyksen saikin sitten bonuslapsi havaitessaan tielleen asetetut esteen. Raakaako? Enemmänkin välttämätöntä.
torstai 10. tammikuuta 2013
Kello 13.00
Kello 13.00 se tapahtuu. Niin olen laskenut. Olen testannut kaikkia mahdollisia menetelmiä, myös korteista ennustamista, arvan heittoa, noitarumpua, lukenut etuperin ja takaperin kaikkien uskontojen pyhiä tekstejä, ja tulos on aina sama, joten asiasta ei ole epäilystäkään. Siis mikäkö tapahtuu? Anteeksi, en tainnut mainita. Maailmanloppu! Mikäs muukaan. Kyllä minäkin nyt yhden maailmanlopun pystyn manaamaan siinä kuin kaikki muutkin. Ei se ole mayojen etuoikeus tai Nostradamuksen tai Jehovan todistajien ja keitä kaikkia niitä nyt olikaan. Kuulkaa ihmiset ja valmistautukaa! Aikaa on vain muutama tunti, mutta valmistautukaa niin hyvin kuin pystytte. Jotta olette valmiina, kun maailmanloppu tulee. Kukaan ei tiedä, millainen siitä tulee. En edes minä. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa tutkia ennusmerkkejä, olisin kyllä pystynyt selvittämään senkin. Mutta onko sillä väliä? Loppu on loppu, tapahtui se miten tahansa. Ketä sen laatu siinä vaiheessa enää kiinnostaa, kun se tapahtuu. Sittenpä näette itse. Aivan varmasti näette ja koette jotakin ainutlaatuista. Maailmanloppu on ainutlaatuinen tapahtuma, koska se ei ole tullut vielä koskaan aikaisemmin. Mutta tällä kertaa se tulee aivan varmasti. Näin olen laskenut ja ennusmerkkejä tulkinnut. Tulkoon kuuma kivi, joka polttaa kaiken. Tulkoon hyökyaalto, joka upottaa kaiken alleen. Tulkoon maapallon napojen siirtyminen, ilmakehän häviäminen, ydinlaskeuma, supernova. Tulkoot kaikki jumalat taivaistaan ja paholaiset helveteistään noutamaan seuraajansa luokseen. Paratiisin portit aukeavat, helvetti repeää auki jalkojenne juuressa. Se tapahtuu pian. Älkää kääntäkö selkäänne minulle, vaan kuunnelkaa ja uskokaa. Valmistautukaa! Maailmanloppu tulee kello 13.00.
***
Hupsista, tämän kirjoittaminenhan oli suorastaan flow-kokemus! Pitäisikö siitä huolestua, jos näin sekopäisen jutun kirjoittaminen on ihan kakunpala?
***
Hupsista, tämän kirjoittaminenhan oli suorastaan flow-kokemus! Pitäisikö siitä huolestua, jos näin sekopäisen jutun kirjoittaminen on ihan kakunpala?
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Paperi
Maria tuijotti paperia, jonka virkailija oli antanut hänelle. Virkatodistus perunkirjoitusta varten. Siinä oli isän nimi, syntymä- ja kuolinaika, naimisissa äidin kanssa, lapset Maria, Veera ja Mikko. Kuka ihmeen Veera?
- Kuka tämä on? kysyi Maria ja osoitti sormellaan ylimääräistä nimeä paperissa.
- Hän on sinun isäsi lapsi, vastasi virkailija äänellä, joka Mariasta kuulosti vähän liiankin iloiselta tilanne huomioonottaen. Tässä oltiin sentään hoitamassa vainajan asioita.
- Ahaa, sanoi Maria. Mitä muutakaan siihen olisi voinut sanoa, kun aivot löivät tyhjää.
Veera, Veera, Veera. Marian ajatukset pyörivät ympyrää hänen kävellessään kohti kotia. Lumi narisi askeleiden alla. Miten tällaisesta Veerasta ei ole koskaan kuultu mitään? Tiesikö isä hänen olemassaolostaan? Tai pakkohan oli tietää, kun kerran oli tunnustanut isyytensä. Ei kai näissä asioissa pelkästään äidin ilmoitus riitä, jos vanhemmat eivät ole naimisissa tai edes asu yhdessä.
Vai olivatko he asuneet yhdessä? Naimisissa eivät ainakaan olleet, koska Veera oli syntynyt Marian ja Mikon välissä eikä virkatodistukseen ollut kirjattu kuin yksi avioliitto, äidin kanssa. Mutta isä oli ollut paljon poissa, kiertänyt työmatkoilla pitkin Suomea, kun Maria oli pieni. Siihen aikaan, kun lapset syntyivät. Kaikki kolme. Herrajumala, minulla on sisko! Pikkusisko, vain vuoden nuorempi. Missä Veera asuu? Tietääkö Veera minusta ja Mikosta? Tietääkö äiti Veerasta?
Ajatus paukahti äkkiä Marian päähän. Äiti! Mitä minä sanon äidille? Äidillä on muutenkin vaikeaa isän kuoleman takia. Miten minä kerron äidille, että isällä on lapsi jonkun toisen naisen kanssa.
Maria avasi alaoven ja alkoi kiivetä portaita. Hissi olisi liian nopea, kun piti vielä miettiä, mitä sanoa äidille. Paperi tuntui painavan laukussa kuin synti. Voi kamalaa, synnistähän tässä oli kyse. Vai oliko, kun ei isä itse uskonut sellaisiin asioihin. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Keskity! Avain esille, ovi auki, astu sisään, riisu ulkovaatteet, käyttäydy normaalisti.
- Äiti, kävin hakemassa virkatodistuksen. Siinä, tuota, no... Katso, Maria ojensi paperia äidille ja unohti, mitä olikaan aikonut sanoa. Käsi vapisi.
- Niin... Siihen Javanaisen tyttöön pitää sitten varmaan ottaa yhteyttä.
tiistai 8. tammikuuta 2013
T niin kuin talvi
Se talvi oli kylmin, minkä muistan. Pakkasta oli pahimmillaan neljäkymmentä astetta. Kotona pakkanen pääsi perunakellariin, vaikka äiti lämmitti sitä. Kaikesta oli yhtäkkiä muutenkin pulaa, ja sitten vielä perunatkin paleltuivat.
Minä olin just edellisenä keväänä valmistunut sairaanhoitajaksi, ja syksyllä menin töihin kunnalliskotiin. Olisin halunnut lähteä kaupunkiin asumaan ja oikeaan sairaalaan, mutta äiti ei päästänyt. Sanoi, että 18-vuotias on turhan nuori lähtemään omilleen, kun kotonakin voi asua.
Sitten tuli sota ja sairaanhoitajia tarvittiin rintamalle. Äiti oli ensin vastaan, ettei tommosen nuoren likan paikka ole siellä, mutta suostui sitten lopulta kumminkin. Eihän ne minua muuten olisi edes ottaneet, kun olin alaikäinen. Piti olla holhoojan lupa.
Minut komennettiin kenttäsairaalaan kannakselle. Se oli isolla kansakoululla neljänkymmenen kilometrin päässä etulinjasta. Haavoittuneita tuli jatkuvasti ja niille sitten tehtiin, mitä pystyttiin. Lääkäreistä oli pulaa ja tarvikkeista ja kaikesta, kun leikkauksia tehtiin koko ajan.
Osa haavoittuneista oli siinä kunnossa, ettei niille oikein ollut enää mitään tehtävissä. Annettiin vain morfiinia. Jotkut olivat kuolleita jo meille tullessaan. Ne vietiin suoraan liiteriin, mihin vainajat kerättiin, kun eihän siellä ollut edes arkkuja tarpeeksi kaikille kuolleille. Kun ryssä sitten aloitti suurhyökkäyksen helmikuun alussa, ruumiita tuli niin paljon, ettei edes liiterin ovia meinattu saada kiinni.
Sitten meidät evakuoitiin pois jaloista, kun ryssä alkoi lähestyä. Seuraava komennuspaikka oli sotasairaala Keski-Suomessa. Siellä minä tapasin Erkin. Naimisiin mentiin juhannuksena -41.
Minä olin just edellisenä keväänä valmistunut sairaanhoitajaksi, ja syksyllä menin töihin kunnalliskotiin. Olisin halunnut lähteä kaupunkiin asumaan ja oikeaan sairaalaan, mutta äiti ei päästänyt. Sanoi, että 18-vuotias on turhan nuori lähtemään omilleen, kun kotonakin voi asua.
Sitten tuli sota ja sairaanhoitajia tarvittiin rintamalle. Äiti oli ensin vastaan, ettei tommosen nuoren likan paikka ole siellä, mutta suostui sitten lopulta kumminkin. Eihän ne minua muuten olisi edes ottaneet, kun olin alaikäinen. Piti olla holhoojan lupa.
Minut komennettiin kenttäsairaalaan kannakselle. Se oli isolla kansakoululla neljänkymmenen kilometrin päässä etulinjasta. Haavoittuneita tuli jatkuvasti ja niille sitten tehtiin, mitä pystyttiin. Lääkäreistä oli pulaa ja tarvikkeista ja kaikesta, kun leikkauksia tehtiin koko ajan.
Osa haavoittuneista oli siinä kunnossa, ettei niille oikein ollut enää mitään tehtävissä. Annettiin vain morfiinia. Jotkut olivat kuolleita jo meille tullessaan. Ne vietiin suoraan liiteriin, mihin vainajat kerättiin, kun eihän siellä ollut edes arkkuja tarpeeksi kaikille kuolleille. Kun ryssä sitten aloitti suurhyökkäyksen helmikuun alussa, ruumiita tuli niin paljon, ettei edes liiterin ovia meinattu saada kiinni.
Sitten meidät evakuoitiin pois jaloista, kun ryssä alkoi lähestyä. Seuraava komennuspaikka oli sotasairaala Keski-Suomessa. Siellä minä tapasin Erkin. Naimisiin mentiin juhannuksena -41.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)